Jouni Hynynen. Kuva: Sanoma-arkisto / Outi Pyhäranta
Jouni Hynynen. Kuva: Sanoma-arkisto / Outi Pyhäranta

Jouni Hynynen kertoo uutuuskirjassaan, etteivät viinanhuuruiset reissut ole päätyneet aina hyvin.

Kotiteollisuus-yhtyeen Jouni Hynynen kertoo uutuuskirjassa Kotiteollisuus – munasillaan ja muutenkin saaneensa vuonna 2001 bändikavereidensa kanssa porttikiellon Helsingissä sijaitsevaan hotelli Helkaan. Hotelli on Kotiteollisuus-muusikoiden vakiohotelli, johon heillä on kuulemma viha-rakkaussuhde.

– Intouduimme heittelemään ”keihästä” hotellin käytävällä Nosturin-keikan jatkoilla. Keihäänä toimi käytävää koristanut palmu ja heittäjinä Markkasen Jouni, joka oli tuolloin Nosturin ohjelmavastaava, ja Koskisen Ari, joka myy nykyisin Rytmihäiriötä ja Stam1naa, Jouni muistelee kirjassa.

Jounin mukaan bändin basisti Janne Hongisto yritti paikkailla vahinkoja aamulla ja imuroi sotkun siivoojalta varastamallaan imurilla. Se ei silti auttanut lepyttämään hotellin henkilökuntaa.

– Parin vuoden ajan emme saaneet käyttää hotellia ollenkaan. Turvakamera puhui yön tapahtumista omaa karua kieltään, ja jäimme kiinni.

Jouni kertoo kirjassa myös toisesta viinanhuuruisesta reissustaan entisessä kantapaikassaan Lost & Foundissa, joka tunnettiin heteroystävällisenä homobaarina.

Kerran Jouni ihmetteli jo ovella portsarin tympeää ilmettä. Tiskillä Jouni joutui odottamaan vuoroaan harvinaisen pitkään ja kysyi, mistä nyt tuulee. Hän sai kuulla, että oli kuulemma viikko takaperin roikkunut ravintolan kattopalkissa ja haukkunut tarjoilijoita homoiksi.

– Olen yhä varma, että kaverit erehtyivät henkilöstä. Miten ihmeessä minä, jo silloin selkävaivainen mies, olisin ikinä päässyt ravintolan kattopalkkiin roikkumaan. Toisaalta kännissä kaikki on mahdollista. Känni antaa siivet.

Mika Vuoto & Jouni Hynynen: Kotiteollisuus – munasillaan ja muutenkin (Johnny Kniga) ilmestyi 1.4.2015.

Lue myös:

Milloin viimeksi sait litsarin siksi, ettet suostunut seksiin, Jouni Hynynen?

Jouni Hynynen rattijuopumustuomiostaan: Jos jotain häpeän, niin tätä

Jouni Hynynen: ”Avioero oli helvetinmoinen pettymys”