Jope Ruonansuun, 47, pää on suoltanut huvittavia hahmoja lapsesta asti. Rankka koomikon työ on ajanut myös uupumukseen.

Kuva Jouni Harala

130 imitaatio- ja sketsihahmoa

Jo ihan pikkupoikana nauratin lähipiiriäni imitoimalla naapureita ja sukulaisia. Aika nopeasti repertuaariin tuli mukaan myös tunnettuja koomikkoja, kuten Spede.

En tiedä miksi juuri minun pääni tekee ja luo huvittavia hahmoja. Osaan kai suhtautua elämään jollain tapaa koomisesti. Tarkkailen huomaamattanikin muita ihmisiä ja panen merkille heidän kummallisia piirteitään.

114,5 kiloa

Nykyinen painoni harmittaa, sillä vielä alkukesästä se oli 105 kiloa. Epäsäännöllisten työaikojen, tien päällä pyörimisen ja huoltoasemien ruuilla elämisen kanssa on hirveän vaikea taiteilla. Jos voisin olla kotona ja syödä aina tiettyihin aikoihin, olisin varmaan paremmassa kunnossa. Mutta nyt en vain kykene.

2 burnoutia

Ensimmäisen kerran uuvuin vuonna 1994. Olin tehnyt putkeen hirveästi töitä, ja oloni kerta kaikkiaan romahti. Lääkäri määräsi minulle kolme kuukautta sairauslomaa.

Kun pääni sitten pääsi työstämään uupumustani, en jaksanut tehdä yhtään mitään. Fysiikkani petti ja vain makasin kotona. Sama toistui, kun jouduin vuonna 1999 haimaleikkaukseen. Sairaalassa tuli monta romahdusta, olin jälleen henkisesti ja fyysisesti loppu.

Kun nyt ajattelen noita aikoja, huomaan, että minun oli pakko pysähtyä. Kun en sitä itse osannut, fysiikka teki sen väkisin puolestani. Huomasin alkavani parantua, kun tuli pikkuhiljaa hinku päästä taas töihin. En tiedä, olenko edelleenkään oppinut sokeasti luottamaan siihen, ettei minulle tulisi enää burnoutia. Mutta sen tiedän, etten pystyisi enää samaan kuin ennen. Siitä pitävät huolen jo vaimo ja lapset.

2 lasta

Suurimpia käännekohtia siviilielämässäni ovat olleet lasteni syntymät. Tyttäreni Saara on nyt 15 ja poikani Jose kohta 2-vuotias.

Molempien lapsieni osalta minua harmittaa, että olen ollut niin paljon tien päällä. He ovat joutuneet huiskuttelemaan minulle ikkunasta turhan paljon. Tauot työelämästä ovatkin siksi entistä tärkeämpiä.

4 huonoin koulunumero

Koulutodistuksissani on useita nelosia. Kolmannella luokalla sain ehdotkin matematiikasta, koska en ole mikään laskennan ihmelapsi. Luokalle minun ei sentään tarvinnut jäädä. Muuten olin koulussa normaali keskiverto-oppilas, en mikään harmaa hiirulainen mutten missään kovin hyväkään.

1 uusi aluevaltaus

Olen parhaillani kehittelemässä ensimmäistä huumoripitoista elokuvaani. Se on pitkäaikainen haaveeni ja toivelistani seuraava asia. Elokuva nojautuu Jopet Showhun ja se on parhaillaan käsikirjoitusvaiheessa. Kun on kyse uudesta aluevaltauksesta, aiheen kimpussa on kivempaa. Saatan saada muutamassa tunnissa hyvinkin paljon aikaan.


Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla