Yli kymmenen vuoden suhteen päättyminen oil Jonne Aaronille kova paikka vuonna 2011. Kuva: Liisa Valonen
Yli kymmenen vuoden suhteen päättyminen oil Jonne Aaronille kova paikka vuonna 2011. Kuva: Liisa Valonen

Muusikko Jonne Aaron kertoo Apu-lehdessä, että hänen alamäkensä alkoi erosta. – Kun ihmissuhde päättyi, tuntui kuin viimeinen matto olisi vedetty jalkojen alta.

Muusikko Jonne Aaron kertoo Apu-lehdessä, että vuosi 2011 oli hänelle todella raskas. Tuolloin Jonnen yli kymmenen vuotta kestänyt suhde päättyi avovaimon aloitteesta ja rakas isoäiti kuoli.

– Kun ihmissuhde päättyi, tuntui kuin viimeinen matto olisi vedetty jalkojen alta. Päästin kaikesta irti, lähdin vain kellumaan. Itsesuojeluvaisto ja itsekunnioitus hävisivät, Jonne kertoo lehdessä.

Jonnen mukaan hän alkoi viihtyä yhä enemmän baareissa ja hänen kodissaan alkoi pyöriä epämääräistä porukkaa.

– Muistan, että nukuin passi ja pankkikortti tyynyn alla. En luottanut kaverinkavereihin.

Myös Jonnen veli Tommi Liimatainen oli huomannut pikkuveljensä vaikean vaiheen ja huomauttanut siitä veljellisesti. Jonnen mukaan hän olisi ehkä ollut ammattiavun tarpeessa, mutta löysi viimein tasapainon omin avuin.

– Mielessä oli nin hävettäviä ajatuksia. Opettelin uudelleen rakastamaan itseäni.

Reilu vuosi sitten Jonne kertoi Me Naisten haastattelussa, että on eksänsä kanssa hyvissä väleissä ja voi puhua tälle yhä kaikesta.

– Se on minulle todella tärkeää, sillä hän tietää ja tuntee minut parhaiten.

Tuolloin Jonne kuvaili olevansa parisuhteessa omistautuva.

– Kun löydän ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla ja jonka kanssa haluan jakaa kaiken, olen kuin suoraan J. Karjalaisen biisistä: Mä olen sinun. Sinun enkä kenenkään muun. Niin se sitten menee.

Jonne Aaronin toinen sooloalbumi Risteyksessä-albumi ilmestyi 31.10.

Lue myös:

Jonne Aaron: "Bailaamiseni on ehkä riistäytynyt käsistä"

Jonne Aaron hotellisekoiluistaan: "Olen sairaalla tavalla ylpeä niistä"

Jonne Aaronille iski morkkis Vain elämää -kuvausten jälkeen