Jonna Kauppila totuttelee uuteen rooliinsa nelikuisen Jimi-pojan äitinä ja saa täyden tuen kihlatultaan Jarno Ziprukselta.
– Kokemus omien vanhempieni menettämisestä sai minut laatimaan suunnitelmat pahimman varalle lastamme varten. Siksi Jimillä on kuusi kummia, hän ei koskaan jää ilman läheisiä. Jonna tahtoisi jo naimisiin, mutta häitä ei ole luvassa tänä kesänä.
Haastattelu on julkaistu Me Naiset –lehdessä vuonna 2002.

Haastattelu on julkaistu Me Naiset –lehdessä vuonna 2002. ( Linkki tiedostoon )

Sohvalla köllii erinomaisen hyväntuulinen pikkumies. Kylläinen masu hytkyy naurun tahtiin ja ilmoille kajahtaa iloisia kiljahduksia. Vesseli on vähintäänkin tyytyväinen ja miksipä ei, jokaiseen virnistykseen, otsankurtistukseen ja jokellukseen vastataan hymyllä sekä ihastuneilla kehuilla. Vuoden 1998 Miss Suomi Jonna Kauppila, 25, on korviaan myöten rakastunut elämänsä uuteen mieheen, rokkaavasti ristittyyn Jimi Henrikiin, 4 kk.

Jonnan ja hänen kihlattunsa Jarno Zippe Zipruksen esikoinen on vanhempiensa mukaan helppohoitoinen sisupussi. Pienokaisen päivärytmi kuuden, kahdeksankin tunnin yöunineen on armollinen hoitovastuun jakaville vanhemmille, mutta omaa tahtoa vauvalta ei puutu.

– Tahdonlujuutensa Jimi on saanut mammaltaan, Jonna tunnustaa, mutta hän on oikeasti kyllä helppo vauva. Hyväntuulinen ja vilkas.

Zippe on täysillä mukana vauvanhoidossa ja tarjoaa tottuneesti pojalle maitopulloa silloin, kun Jonna tarvitsee unta.

– Sovimme jo etukäteen siitä, ettei kumpaakaan väsytetä valvomisilla vaan hoidot jaetaan tasapuolisesti. Kuulin myös paljon pelottavia kertomuksia synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, mutta nyt kuitenkin tunnen oloni energisemmäksi kuin koskaan. Tosin pienistä vapaahetkistä on tullut luksusta, sitä nauttii päästessään rauhassa yksin suihkuun. Välillä tuntuu, että Jimillä on kaksi äitiä, niin kiitettävästi Zippe touhuaa vauvan kanssa, Jonna kertoo ja nuuhkaisee taas hekottelevaa kääröään.

Kuuden kummin turvaverkko

Äitiys on Jonnalle uusi rooli, mutta vastuun kantaminen ei ole hänelle vierasta. Äitinsä sairastuttua vakavasti Jonna oli apuna kotiaskareissa ja kahden nuoremman siskonsa paimentamisessa. Pian äitinsä kuoleman jälkeen tytöt menettivät myös isänsä ja Jonnasta tuli perheen vanhin. Parikymppisen varmuudella ja elämänkokemuksella hän joutui puntaroimaan esimerkiksi missä tuolloin 13-vuotiaan Julia-siskon olisi parasta asua.

Jonna myöntää, että kokemus omien vanhempien menettämisestä sai hänet tekemään suunnitelmia pahimman varalle myös omaa lastaan varten. Miten Jimin kävisi, jos vanhemmille tapahtuisi jotain pahaa? Osaksi tuosta huolesta syntyi ajatus pyytää pojalle kuusi kummivanhempaa, Jimillä riittäisi aina läheisiä.

– Kyllä me nämä asiat olemme miettineet tosi tarkkaan, Jonna kertoo. Vanhemmuus on tuonut myös uudenlaista varovaisuutta ja huolellisuutta omaan käytökseen. Vaikkapa liikenteessä kuljemme hillitymmin, joko siksi että vauva on kyydissä tai jotta pääsisi ehjänä kotiin Jimin luokse. Toisaalta oma henki ei tunnu olevan minkään arvoinen, kun kaikessa ajattelemme ensin vauvan turvallisuutta ja sitten vasta omaamme.

– Mutta ei minulla ole muita suuria äitiyteen liittyviä pelkoja. Paitsi, ettemme passaisi poikaa liiaksi, Jonna nauraa.

Elämyksiä, ei tavaraa

Jonna ja Zippe ovat molemmat saaneet melko yhdenmukaisen kasvatuksen ja varttuneet samankaltaisten arvojen keskellä.

– Olemme molemmat muun muassa harrastaneet paljon urheilua, Zippe jalkapalloa ja minä yleisurheilua. Tosin sillä erotuksella, että Zippeä harjoituskasseineen kuskattiin autolla treeneihin, minä taas poljin aina pyörällä harjoituksiin. Vanhempieni mukaan harrastukseen piti olla niin kova hinku, että sinne jaksoi itse taittaa matkansa. Silloinkin, kun isä tai äiti lähtivät mukaan seuraamaan harjoituksia tai kisoja, menimme kaikki pyöräillen, autoa ei käytetty turhaan, Jonna muistelee.

Tuoreet vanhemmat ovat käyneet pitkiä keskusteluja oman jälkipolvensa kasvatuksesta, ja Jonna iloitsee heidän olevan hyvin samoilla linjoilla. Rajat lapsella pitää olla, mutta läheisyydessä ei säästellä. Pienokaiselle tarjotaan mieluummin elämyksiä kuin tavaraa, pikemmin lähdetään retkeilemään kuin ostetaan uusia leluja ja krääsää.

– Ainakaan lapsemme ei jää vaille lämpöä ja hellyyttä, meillä kosketellaan ja halitaan hyvin herkästi. Todennäköisesti Jimiparka saa vielä teini-ikäisenäkin nolostella, kun äiti taas kavereiden nähden hyökkää halimaan. Olen aina ollut myös vähän hössö ja ylihuolehtiva, joten sitä puolta saan vahtia itsessäni. Yritän olla soittelematta koko ajan lapsenvahdille tai tukkia suuni, kun tekee mieli motkottaa hoitajan huteran näköisistä sandaaleista, Jonna virnistää.

Nuoressa perheessä vaalitaan myös kristillisiä arvoja. Vaikka kumpikaan ei tule varsin uskovaisesta perheestä, Jonna lukee vauvalleen joka ehtoo iltarukoukseksi Levolle laske Luojani.

Jonna kertoo tarttuneensa äidin rutiineihin topakasti. Vaikka kokeneemmat mammat tyrkyttäisivät neuvojaan, hän mieluusti suoriutuu tehtävistä omin avuin. Pariin otteeseen anopillekin on tullut töksäytettyä ja kylpyvannan ääreltä hän on häätänyt ylimääräiset käsiparit pois.

Toisaalta hän osaa nyt arvostaa muita äitejä ja muistelee omaa äitiään valtavalla kiitollisuudella ja kunnioituksella.

– Äitini hautajaisissa laulettiin Mikko Alatalon kappaletta Hyasinttien aikaa ja sen sanoja tässä on viime viikkoina tullut muisteltua. Meillä oli aina ruoka pöydässä ja puhtaat vaatteet odottamassa, minun olisi pitänyt osoittaa hänelle niin paljon enemmän kiitollisuutta. Tätä nykyä aivan hävettää, millaista oma käytökseni on ollut äitejä kohtaan, mutta ei heidän arkeaan ole voinut käsittää ennen kuin oman kokemuksen kautta. Ennen vielä lapsimäärät olivat isompia eivätkä isät olleet näin aktiivisesti mukana perheen touhuissa, Jonna päivittelee.

Elämää pusutullissa

Perheenä Jonna ja Zippe tekevät aivan samoja asioita kuin ennen lapsen tuloa, mutta nyt futisotteluihin tai vappupiknikeille pakataan vauvanyytti mukaan. Jonnalle äidiksitulo ei merkitse rajoituksia tai esteitä.

– Pukeudun edelleen nuorekkaasti. En koe jääväni mistään paitsi lapsen takia, päinvastoin. Nyt kaikella mitä teen, näyttää olevan enemmän sisältöä.

Vaikka ovatkin täysin hullaantuneita pikku-Jimiinsä, nuoripari yrittää muistaa vaalia myös omaa suhdettaan. Vauvantulosta huolimatta heidän elämänsä ei muutu pelkäksi vaipanvaihdoksi ja keskusteluiksi naperon hoitoajoista. Hellyydenosoituksia jaetaan puolin ja toisin.

– Olemme jo jättäneet Jimin hoitoon Zipen vanhemmille ja ottaneet täysin kahdenkeskeistä aikaa itsellemme, vaikka se onkin tehnyt kipeää. Meistä hädin tuskin oli risteilylle lähtijöiksi, kun ikävä tuntui niin kovalta. Mutta parisuhdetta on hoidettava siinä missä vauvaakin. Vaikka olemme nyt isä ja äiti, olemme edelleen toisillemme myös mies ja nainen, Jonna pohtii ja hymyilee kertoessaan kotona ylläpidettävästä pusutullista.

– Kun arkikiireiden keskellä ohitamme toisemme, huikkaamme usein, että ”pusutulli”. Siinä kohdassa saa vaihtaa pikapusut!

Jonna ja Zippe ovat kihloissa ja suunnitelleet menevänsä naimisiin, kunhan sulhanen saa opiskelunsa suoritettua ja pääsee kiinni työelämään. Jonna olisi ollut valmis menemään papin puheille jo aiemmin ja ilman suurempia seremonioita, mutta Zippe toivoi toisin.

– Hän sanoi, että naimisiin mennään kerran ja sitten kunnolla. Nykyään ei kunnon häitä kuitenkaan saa järjestettyä opiskelijatuilla ja äitiyspäivärahoilla, joten mieluummin odotamme myöhempään. Olen minä kuitenkin sen verran vanhoillinen, että tahdon saman sukunimen kuin miehelläni ja lapsellani, vasta sitten me olemme todellinen perhe, Jonna huokaa.

Vaikka parilla ei juuri nyt ole varaa messevien häiden järjestämiseen, perheen talous on kunnossa. Perheen perustamista tavataan pitää kalliina puuhana, mutta Jonnan mielestä puheet ovat turhia. Pienokainen saa kaiken mitä tarvitsee, kun hankinnoissa käyttää maalaisjärkeä.

– En tietenkään käytä niin paljoa itseeni, mutta emme liioin elä rahapulassa. Itse asiassa talousasiamme ovat vakaammalla pohjalla kuin aikoihin. Ennenhän minä elin yksinomaan epäsäännöllisillä keikkapalkkioilla, Jonna huomauttaa.

Isä toipuu pidempään

Jimi näki päivänvalon pitkäperjantaina, kun kiirastorstaina alkanut synnytys huipentui keisarileikkaukseen kestettyään liki 19 tuntia. Jonna muistaa synnytyksestä hetket, jolloin häntä huvitettiin vitsein, hoidettiin lämpöpussein tai kun Zippe antoi hierontaa. Rankimpien kiputilojen aikaan hän lähes katosi hämärän rajamaille, niin ettei muista niistä juuri mitään.

– Nyt todella tiedän, mitä pitkäperjantailla tarkoitetaan, Jonna hengähtää. Tämän yhden kokemukseni perusteella olen ehdoton leikkauksen puolestapuhuja. Leikkaus säästi voimia, olin koko ajan hereillä ja sain lapsen heti rinnalleni. Ja siitä kaikesta jäi vain viiden sentin arpi.

Raskautensa aikana Jonna lihoi kaksikymmentä kiloa, joista kolmetoista jäi synnytyssaliin. Kipuherkkänä tyyppinä ja ensikertalaisena hän herkästi raportoi kolotuksistaan siipalleen.

– Itse asiassa raskausaika oli Zipelle varmaan vaikeampaa kuin minulle. Valitin pienistäkin, koska tuntemukset olivat minulle niin outoja. Minä kuitenkin muistelen odotusaikaa haikeudella, sillä silloin sain luvan kanssa olla ruma, laiska, lihava ja veltto, Jonna nauraa.

Esikoisen saannista ei jäänyt kauhukuvia, itse asiassa Jonna hankkisi mieluusti lisää lapsia.

– Zippe tässä vielä toppuuttelee, hänellä tuo toipuminen taitaa kestää kauemmin, onnellinen äiti huokaa.

Janne Katajan ja Ulla-vaimon liitto on päättynyt. 

Juontajana, koomikkona ja näyttelijänä tunnettu Janne Kataja kertoi eilen illalla Instagramissa, että hän ja vaimonsa ovat eronneet. 

”Olemme hyvässä yhteishengessä ja ystävyydessä todenneet vaimoni kanssa, että meidän ihmissuhteemme toimii parhaiten kun emme jaa jokapäiväistä arkeamme”, hän perustelee. 

Janne Kataja ja hänen Ulla-vaimonsa ehtivät Ilta-Sanomien mukaan olla yhdessä liki kymmenen vuotta. Heillä on kaksi kouluikäistä lasta. 

Kuten monessa muussakin viimeaikaisessa eroilmoituksessa, myös Jannen päivityksessä korostetaan ystävyyttä ja perhe-elämän jatkuvuutta:

”Olemme päättäneet erota ja jatkaa hyvinä ystävinä, sekä tasavertaisina lastemme kasvattajina tätä meidän perhe-elämäämme.”

Janne paljastaa Instagram-postauksessaan, että perhe on jo jonkin aikaa elänyt kahdessa kodissa. 

Viime marraskuussa Janne kertoi Me Naisille, ettei parisuhteelle ole jäänyt ylettömästi aikaa monenlaisten töiden pyörityksessä.

– Rehellisesti sanoen hoidan parisuhdettani ajoittain valitettavan huonosti. Paras tapa hemmotella kumppania on mahdollisimman seesteinen ja onnellinen arki. Nykyisillä aikatauluillani en ole onnistuneen arjen tae, hän sanoi. 

Toisaalta hän tuumi, että joidenkin rakkaustarinoiden kuuluukin päättyä.

– Olen hyvin kompleksinen ihminen. Joskus on supervaikea olla varma, rakastanko minä. Sen tiedän, että omia lapsia pystyn rakastamaan. Väsyneenä ja kiukkuisena toisen ihmisen eleet ja tavat ottavat päähän. Silloin mietin, että vika on itsessäni, ja kykyni rakastaa on rajoittunut, hän pohti.

Alma lähti Mielenterveysseuran Mielinauha-keräyksen keulakuvaksi, koska tietää omasta kokemuksesta, miten tärkeää on pitää huolta jaksamisestaan. – Onneksi mulla on hyvä rakkauselämä, hyviä frendejä ja hyvät vanhemmat.

Viime itsenäisyyspäivän Linnan juhlissa Almalla oli niin paljon vientiä, että hän ei ehtinyt missään vaiheessa iltaa buffet-pöytään, ja booliakin tuli juotua vain puoli lasia. Se oli tietoinen valinta: paitsi että Linnan muut vieraat tahtoivat ottaa selfieitä maailmankuulun pop-tähden kanssa ja mediat varata omat haastatteluaikansa, Alma itse oli päättänyt jo ennen juhlaa, että haluaa tavata eri yhtei­söjen edustajia sekä ihailemansa Tarja Halosen.

Ilta sujui suunnitelmien mukaan: Linnan juhlista sai alkunsa yhteistyö Suomen Mielenterveysseuran kanssa, ja sen tuloksena Alma Miettinen, 22, on nyt Mielinauha-kampanjan keulakuva. Kampanjan tarkoituksena on kerätä varoja nuorten mielenterveystyölle.

– Olen kyllästynyt siihen, että seurataan vain, kuka on Spotifyn ykkönen. Kaikkien meidän pitäisi tehdä enemmän. Meillä artisteilla on paljon valtaa ja näkyvyyttä, jota meidän pitäisi tajuta käyttää, useissa maissa Spotifyn kärjessä ollut tähti sanoo.

Nuorten mielenterveys on Almalle tärkeä teema. Itä-Helsingissä kasvaneen Alman lähipiirissä on ollut paljon mielenterveyden ongelmia.

”Jengin pitäisi uskaltaa hakea apua.”

– Masennusta, syömishäiriötä, vaikka mitä, kaikki ovat olleet aika pahoinvoivia. Frendini ovat Vuosaaresta, entisiä lähiöskidejä, siellä on nähnyt ihan kaikkea, Alma kertoo.

Hän ei ole säästynyt ongelmilta itsekään.

– Jokainen ihminen, mies, nainen, lapsi, voi joskus pahoin, minäkin. Minulle olisi iso juttu, että ymmärrettäisiin se, ettei ole noloa voida pahoin. Jengin pitäisi uskaltaa hakea apua.

Samaan pyrkii myös Mielinauha-kampanja – vähentämään mielenterveyden häiriöihin liittyvää häpeää ja keräämään varoja matalan kynnyksen kriisiavulle, kuten nuorten Sekaisin-chatille.

Vakavan sairauden varjossa

Alma miettii, että lapsuuden tapahtumat selittävät paljon sitä, miten hänestä kasvoi sellainen kuin hän nyt on.

Kun Alma ja hänen kaksossiskonsa Anna syntyivät, heidän äitinsä oli 48-vuotias ja isä 17 vuotta nuorempi.

Isällä todettiin MS-tauti, kun tytöt olivat 4-vuotiaita. Parissa vuodessa isä joutui pyörätuoliin. Vaatesuunnittelijana toiminut äiti sairastui myöhemmin reumaan. Alma ajattelee, että vanhempien sairastuminen jätti häneen pysyvät jäljet.

– Kun 4-vuotias näkee, miten isä kaatuu, eihän se ymmärrä sitä, vaan pelästyy, että isä kuolee. On pitänyt oikeasti treenata, että pystyy luottamaan itseensä, ja edelleen pitää, Alma kertoo.

– Kun meitä oli Annan kanssa kaksi, niin me tukeuduttiin toisiimme ja otimme toisistamme sen turvan.

Vanhempien sairastuminen aiheutti Almassa myöhemmin pelkoja siitä, että hän sairastuu itsekin johonkin vakavaan tautiin, vaikka epilepsiaan. Musiikki auttoi hallitsemaan pelkoja.

– Lauloin, kun vaikka jännitti kävellä koulusta himaan pimeällä. Lauloin aina, kun mulla oli jokin ääripäätunne. Jos pelkäsin, lauloin yksin, tai jos oli ihan sairaan hyvä fiilis, saatoin mennä äidin luo olohuoneeseen ja ruveta laulamaan.

Nelosluokalle mennessään Alma ja Anna vaihtoivat koulua Vuosaaren ala-asteelle. Samana vuonna energinen ja puhelias Alma sai hymypatsaan – samalla alkoi myös koulukiusaaminen.

– Yksi poika vain yhtäkkiä päätti, että en olekaan hyvä tyyppi ja sai kaikki muut puolelleen. Se oli tosi kova paikka. Sitä poikaa kai häiritsi se, että olimme tulleet Annan kanssa siihen kaveriporukkaan ja olimme vielä tyttöjä. Jos olisimme olleet poikia, en usko, että sitä olisi tapahtunut, Alma miettii.

Kiusaaminen ilmeni lähinnä syrjimisenä ja ulkopuolelle jättämisenä. Sitä jatkui ala-asteen loppuun saakka.

– Uskon, että olin siinä vaiheessa tosi masentunut, vaikka sitä ei koskaan diagnosoitu. Koin jo silloin, että koulukiusaamista hoidetaan ihan päin helvettiä. Tai sitä ei ylipäänsä hoideta.

"Jokainen ihminen voi joskus pahoin, minäkin. Minulle olisi iso juttu, että ymmärrettäisiin se, ettei ole noloa voida pahoin."
"Jokainen ihminen voi joskus pahoin, minäkin. Minulle olisi iso juttu, että ymmärrettäisiin se, ettei ole noloa voida pahoin."

Kiusaaminen loppui vasta yläasteella, kun Alma ja Anna menivät Tehtaanpuistoon taideilmaisuluokalle. Siellä oli samanhenkisiä ihmisiä, jotka hyväksyivät Alman sellaisena kuin tämä oli. Ensimmäiset puoli vuotta Alma pelkäsi silti, että entiset luokkalaiset tulevat ja ”sotkevat kaiken”.

– Monet ovat tulleet myöhemmin Helsingin yössä pyytämään anteeksi. On ollut vaikea antaa. Kaikki sanovat, ettei saa olla katkera, mutta on ihan helvetin vaikeaa olla olematta. Toisaalta sillä katkeruudella jaksan vääntää tässä työssä viimeisetkin pisarat. Ajattelen, että haluan näyttää niille tyypeille. Ne eivät saaneet mua ihan täysin alas.

Koulukiusaaminen oli merkittävä syy siihen, että Almalle kehittyi myöhemmin paniikkihäiriö.

– Jonkun koulusta olisi pitänyt laittaa minut puhumaan vaikka koulupsykologin kanssa, mutta kukaan ei ikinä edes miettinyt, että hei pitäisikö. Äiti yritti kyllä jossakin vaiheessa. Koulusta on jäänyt kaiken sen jälkeen ahdistavat muistot. Ahdistaa se laitosmaisuus ja lajittelu cooleihin ja ei-cooleihin tyyppeihin, Alma sanoo.

Peloista, perheestä ja rakkaudesta

Juuri nyt Alma ei käy terapiassa, mutta toivoisi, että kaikilla olisi matalampi kynnys hakea apua ongelmiinsa. Siihen viittaa myös Mielinauha-kampanjan tunnuslause, jonka Alma on vihreään solmukkeeseen tekstannut: Olet tärkeä.

– Jos kelaat, ettet ole tärkeä, ajattelet samalla, että sinulla ei ole oikeutta hakea apua. Mutta jokaisella on. Kenenkään ei tarvitse hyväksyä sitä, ettei saa apua ja hoitoa.

"Olen onnekas siinä, että minut hyväksytään just tällaisena."
"Olen onnekas siinä, että minut hyväksytään just tällaisena."

Kun Almalla nuorempana tuli paniikkikohtauksia, hänkin ajatteli hakevansa apua terapiasta. Mutta Kelan hakemuskaavake lannisti: terapian ehto olisi ollut, että hakija ei olisi kyennyt töihin – tai niin Alma sen ainakin tulkitsi. Ja koska hän kävi töissä ja oli työkykyinen, hän ei lähtenyt edes yrittämään.

Paniikkikohtauksia ei ole tullut pitkään aikaan, mutta livelähetykset ovat Almalle edelleen pahoja paikkoja. Enää hän ei pelkää sitä, mitä puhuu, vaan sitä, että lähetyksestä ei pääse minnekään, jos tulee sellainen olo, että olisi pakko lähteä. Isoilla lavoilla ja levy-yhtiön tapaamisissa Alma on nykyään niin kotonaan kuin niissä voi olla.

Sen sijaan hän pelkää nyt sitä, että jää joskus ihan yksin. Ja sitä, että mielenterveys alkaa järkkyä.

– Pienempänä pelkäsin enemmän fyysisiä sairauksia, nyt sitä, että mieli ei kestä – että tulen hulluksi. Että menen niin kovaa, että sairastun psykoosiin.

Almalla on takanaan vaikeitakin kokemuksia, mutta toisaalta vahva turvaverkko, joka kannattelee. Yksi vahvimmista on perhe: voimakastahtoinen, itsekin luova ja nuoruudessaan kapinallinen äiti sekä herkkä isä. Ja sisko, joka tietää heti, miltä toisesta tuntuu.

– Me ollaan Annan kanssa mokailtu ja tehty välillä laittomuuksiakin. Muutamankin kerran vaikka varastettu iskän sähköpyörätuoli kouluun ja ajettu sillä koulun käytävillä. Vaikka vanhemmat ovat tietysti olleet huolissaan ja kieltäneet, niin ne ovat aina hyväksyneet meidät sellaisina kuin me ollaan.

Alma tunnistaa itsessään selviä piirteitä sekä isästään että äidistään. Äidiltä tulee vahva tahto, tarve pitää oma päänsä ja tyylinsä, isältä herkkyys havainnoida maailmaa ja tunnistaa viboja ja vivahteita. Siitä kombinaatiosta syntyy taito ajatella luovasti ja kirjoittaa biisejä.

– Iskä on enemmän jännittäjä, semmoinen ujo poika, pelkurityyppi, vähän niin kuin minäkin aina välillä, Alma sanoo ja naurahtaa.

”Olisi varmaan hirveintä olla sellainen tyypillinen naisellinen nainen tässä maailmassa.”

Almalta kysytään usein, ottaako hän paineita ulko­näöstään tai onko häntä yritetty maailmalla muuttaa toisenlaiseksi.

– No en vittu ota! Olen onnekas siinä, että minut hyväksytään just tällaisena. Olisi varmaan hirveintä olla sellainen tyypillinen naisellinen nainen tässä maailmassa. Se olisi varmaan hirvein rooli, mikä tässä maailmassa on. Olen onnekas, että en ole sellainen, Alma miettii ja kertoo iloitsevansa siitä, että naisilla on nyt selvästi vallankumous käynnissä ja että erilaisia naiseuden malleja on alettu vähitellen hyväksyä.

Onnekas hän on myös monessa muussa mielessä.

– Mulla on hyvä rakkauselämä, hyviä frendejä, hyvät vanhemmat, vähän rahaa ja olen vain yksinkertaisesti tyytyväinen siihen, mitä olen saavuttanut.

Alma kertoo perheensä ja ystäviensä lisäksi saavansa tukea myös parisuhteestaan.

– Totta kai saan tukea, ehdottomasti. Se on tärkeintä, en mä muuten varmaan olisi, se on tosi tärkeätä, Alma hakee sanoja.

– Mitä nyt Seiskassakin sanoin: kaikilla elämänalueilla sujuu ihan hyvin. Parisuhteessa saa tukea, erilaista tukea vielä, hän jatkaa ja viittaa Seiskan juttuun, jossa hänen kerrottiin juhlineen Linnan jatkoilla salaperäisen tummaverikön kanssa.

Tulevaisuudessa, joskus kaukana tulevaisuudessa, Alma näkee itsensä perheellisenä naisena.

– Toivon, että joku päivä minulla on perhe ja omakotitalo ja kissoja ja koiria. Ei varmaan Espoossa, ehkä Vantaalla, sieltä saa samat neliöt halvemmalla. Tai ehkä Vuosaaressa. Mutta siihen menee vähintään kymmenen vuotta. Meidän äiti oli 48-vuotias saadessaan meidät. Olen aina nähnyt, että voisin tulla äidiksi vasta vanhempana.

Ikuinen itähelsinkiläinen

Almalla on nytkin kaulassaan Linnan juhlissa positiivista huomiota kerännyt Suomen Leijona -riipus. Suomi on Almalle tärkeä, erityisesti Itä-Helsinki.

– Tyttö voi lähteä idästä, mutta itä ei tytöstä, Alma sanoo.

Alma ja Anna ovat parhaillaan etsimässä omia asuntoja Helsingistä: Hakaniemestä, Kalliosta tai Sörkasta. Alman vanhemmat asuvat Kalasatamassa, ja Alma ja Anna majailevat toistaiseksi Suomessa ollessaan vanhempiensa luona.

Tosin Alma ehtii olla Suomessa nykyään yleensä vain hetken. Haastattelusta pari päivää taaksepäin hän on käynyt Saksassa hakemassa paikallisen Emma-pystin, enin osa elämästä kuluu Lontoossa, ja jo viikonloppuna hän lähtee kahdeksi viikoksi Los Angelesiin tekemään uutta albumia.

”En halua, että ihmiset kelaa, että nyt tuolla on noussut kusi päähän, koska en koe, että on noussut.”

Kotonaan hän rentoutuu silittelemällä perheen kolmea kissaa. Viikonloppuna hän käy ystävien kanssa juhlimassa ja menee seuraavana päivänä saunaan.

Parhaat ystävät ovat kaikki Itä-Helsingistä ja tuttuja jo lapsuudesta: Karhu, Isla ja Dana. Jokainen heistä on kuunnellut ja auttanut, kun joskus on tuntunut siltä, että pää ei vain kestä. Ja apu on ollut vastavuoroista.

Suomessa Alma tunnetaan nykyään minne tahansa hän meneekin. Neonkeltaisena hohtava tukka ei juuri ole auttanut julkisuudelta piiloutumisessa, hän myöntää. Julkisuus on se puoli työstä, joka on hyväksyttävä, mutta silti se painaa joskus.

– Eniten rasittavat sellaiset ­asiat, joita ei tullut ennen edes ajatelleeksi, hän sanoo ja kertoo esimerkin ystävänsä näytelmän ensi-illasta.

– Pelotti, että siitä tulee Alma-show eikä hänen show’nsa.

Toisen ystävän ylioppilasjuhlissa yhtäkkiä kaikki ottivat selfieitä Alman kanssa eivätkä kuvia sankarista.

– Lähdin sieltä kesken pois, koska hävetti niin. Hävettää tulla mestoille ja ottaa show itselle.

Samaa vaatimattomuutta Almassa on rahankäytön suhteen. Haastatteluun tullessaan hänellä on silmillään Los Angelesista ostetut Versacen vintagelasit – ja yllään kolmen euron Blend-merkin kirpparitoppis. Niitä vintagelasejakin hän vähän häpeilee.

– En kehtaa pitää Suomessa vaikka jotain kalliita kenkiä. En halua, että ihmiset kelaa, että nyt tuolla on noussut kusi päähän, koska en koe, että on noussut.

”Aina on saanut mokata. Silti mut on hyväksytty sellaisena kuin olen.”

Raha on tietenkin myös poistanut paineita, sen Alma myöntää.

– Iskälle ja äidillekin on helpotus, että saan ostettua kämpän itselle ja Annalle. Ja pystyn auttamaan äitiä veloissa ja laskuissa, se on mulle tosi tärkeää.

Varhaisnuoruuden kohellukset ovat takana, ja Almasta saa kuvan ihmisenä, joka huolehtii paljon siitä, miten muut ihmiset ympärillä voivat.

– Se on totta, en halua tuottaa pettymystä läheisille. Se ei haittaa, jos olen vaikka ollut juhlimassa ja vetänyt isomman illan, kunhan vain en ole satuttanut ketään. Pienenäkään laittomuudet eivät hävettäneet, mutta jos äidille tuli paha mieli, se hävetti. Se on ollut koko meidän kasvatuksen pääpointti: ihmisille ja eläimille ei saa olla paha. Ja tärkeintä on ollut, että aina on saanut mokata. Silti mut on hyväksytty sellaisena kuin olen.

Syntynyt 17.1. Kuopiossa, viettänyt lapsuutensa Itä-Helsingissä.

Laulaja-lauluntekijä, joka nousi julkisuuteen Idols-kisasta.

Debyyttisingle Karma kesällä 2016. Maaliskuussa 2018 kuuden kappaleen minialbumi Heavy Rules Mixtape.

Keväällä Amerikan- ja Euroopan-kiertueet ja esiintymisiä Suomessa mm. kesän festareilla.

Mielenterveysseuran Mielinauha-keräyksen keulakuva. Mielinauhan voi ostaa R-kioskilta, Tokmannilta tai apteekista. Keräykseen voi myös lahjoittaa esim. osoitteessa mielinauha.fi.