Parturi-kampaaja Henry Harjusola tekee Youtube-videoita, joilla hän esittelee näyttäviä meikkejä ja juttelee arjestaan. Kuvat: Liisa Valonen
Parturi-kampaaja Henry Harjusola tekee Youtube-videoita, joilla hän esittelee näyttäviä meikkejä ja juttelee arjestaan. Kuvat: Liisa Valonen

Henry Harjusola ja Mikko Puttonen ovat uuden ajan tyyliguruja. He kertovat sosiaalisessa mediassa vaatteista, meikeistä ja siitä, että jokaisen kannattaa olla oma itsensä.

Vapiskaa, sukupuoliroolit! Teidän aikanne on lopussa. Vuonna 2016 suomalainen mies, kotoisin pikkuisesta Muuramesta, asuu Lontoossa ja tienaa elantonsa pitämällä huippumuotiin keskittyvää blogia. Toinen suomalainen mies Espoosta julkaisee kimaltavia meikkivideoita, kerää niille vuodessa kymmeniätuhansia tilaajia ja tulee valituksi vuoden kauneusvloggaajaksi – ohi naisten.

– Mielestäni ihminen ei voi olla onnellinen ennen kuin on täysin sujut itsensä kanssa ja uskaltaa olla sitä, mitä oikeasti on, sanoo vloggaaja Henry Harjusola.

Henry tekee Henry Harjusola -Youtube-kanavaa, jota tilaa noin 60 000 ihmistä. Videoilla hän opastaa, miten näyttäviä meikkejä tehdään, ja juttelee samalla kaikenlaista valloittavaa.

Mikko Puttosella puolestaan on tekijänsä mukaan nimetty blogi, jossa hän esittelee tulevan kauden vaatemallistoja ja mieleistänsä estetiikkaa: siniharmaita sävyjä, graafisia rakennuksia ja eteerisiä poseerauksia.

– Koen, että tyylini antaa pojille rohkeutta pukea ei-niin-klassisia miestenvaatteita ja leikitellä tyylillä. Tytöt voivat kokeilla jotain maskuliinisempaa, Mikko kertoo.

 


Mikon tyyli oli ennen kokeilevampi: sininen tukka ja leopardipaita oli ihan luonteva yhdistelmä.

 

Tyylistä ja laittautumisesta kiinnostuneet nuoret miehet astelevat nyt valtavirtaan sekä maailmalla että Suomessa. Lokakuussa yhdysvaltalainen kosmetiikkajätti Covergirl nimitti ensimmäistä kertaa keulakuvakseen miehen, meikkivloggaaja James Charlesin. Marraskuun alussa Suomen suosituimpiin kuuluvaa NaaG-blogia pitävä Janne Naakka julkaisi videon, jolla hän kertoo meikkaavansa huomaamattomasti ja muistuttaa, etteivät muutkaan nuorten idolit, kuten vaikkapa Robin ja Isac Elliot, esiinny meikittä.

21-vuotias Mikko ja 22-vuotias Henry ovat kartuttaneet faneja pikkuhiljaa. Nyt molemmilla on esimerkiksi yli 37 000 Instagram-seuraajaa. Mikko ja Henry tekevät työtänsä intohimoisesti ja ammattimaisesti, mutta menestys on silti yllättänyt.

– Mitä tapahtuu! Oon super-SOS! Henry kuvailee tuntemuksiaan videolla, jonka hän teki 50 000 Youtube-tilaajan kunniaksi.

Muuramesta Lontooseen

Mikko Puttosen tarina on se tavallisin suomalaisen bloggaajan tarina. Hän aloitti kuutisen vuotta sitten, 15-vuotiaana lukiolaisena. Blogit olivat Suomessa upouusi juttu.

– Pienessä kotikylässäni parilla tytöllä oli blogit. Kuvasin niihin aikoihin paljon luontokuvia ja halusin jonkin kanavan, johon laittaa niitä.

Blogin nimi oli aluksi Picture Puttonen. Kun Mikko kiinnostui pukeutumisesta, luontokuvien tilalle alkoi tulla fantasia-, muoti- ja kauneuskuvia, joissa oli malleina kavereita ja lopulta myös Mikko itse. Blogi oli rakas harrastus, ja postaukset käsittelivät vaatteiden lisäksi arkea kavereiden ja seurustelukumppanin kanssa.

– Tyylini oli silloin aika kokeilunhaluinen. Mulla oli sininen tukka ja käytin tosi paljon värejä ja kuoseja. Oli esimerkiksi leopardipaitoja sen sinisen tukan kanssa, voi hyvä luoja, Mikko muistelee.

”Myin kaiken, mitä mulla oli, vaatteet ja muut.”

Hän opiskeli vuoden lukiossa ja vaihtoi sitten Petäjäveden opiston valokuvauslinjalle. Opintojen loppupuolella pikkukaupungit saivat riittää, ja Mikko lähti työharjoitteluun Turkuun valokuvaaja Nana Simeliuksen oppiin. Samana keväänä hän kävi ensimmäisen kerran ulkomailla: yksin Meksikossa moikkaamassa mallikaveriaan Kiia Wadenia.

– Äiti oli vähän paniikissa, että sä et ole ikinä ollut missään ja nyt lähdet toiselle puolelle maapalloa.

Meksikon-matkan jälkeen Mikko päätti lähteä Lontooseen.

– Muutto oli tosi spontaani, lähinnä mielijohde. Myin kaiken, mitä mulla oli, vaatteet ja muut.

Lontoossa Mikko on asunut nyt kaksi ja puoli vuotta. Sen ajan hän on keskittynyt blogiinsa mutta tehnyt töitä myös valokuvaajana.

– Lontoossa ilmapiiri on sellainen, että kaikki tulevat sinne toteuttamaan unelmansa. Liika vaatimattomuus ei pelaa, Mikko sanoo.

 


Muoti on kiinnostanut Mikkoa lapsesta asti.

 

Henry Harjusola ei kärsinyt liiasta vaatimattomuudesta aloittaessaan vloggaajana. Hän tituleerasi itseään jo ensimmäisen videonsa kuvauksessa universumin kuningattareksi.

Henry laittoi Youtube-kanavansa pystyyn tammikuussa 2016. Suomessa oli jo joitakin ihmisiä, jotka saavat elantonsa vloggaamisesta.

– Suomessa ei silloin ollut kaltaistani ihmistä näkyvästi esillä. Mietin, että hitsi, pistetään aloittaen, Henry kertoo.

Koska sometähdeksi ei enää vuonna 2016 nousta vahingossa, Henry mietti ennen ensimmäisen videon julkaisemista tarkkaan, millaista sisältöä haluaa kanavalleen, ja opiskeli asiaa muiden tekemistä videoista.

Sokaisevat poskipäät

Meikkivloggaaja nimeltä Henry on monen mielestä mahdoton yhtälö. Ensimmäisellä videollaan Henry kertoo olevansa mies, mutta silti kommenttikenttä on täynnä ihmettelyä: ”Ootko nainen vai mies?” ”Ookko siis oikeesti mies?” ”Jos oot mies miks näytät naiselt?”

 


Henryltä kuluu kuvausmeikin tekoon noin kaksi ja puoli tuntia.

 

– Olen ihminen, en sukupuoli. En meikkaa itsestäni naisen näköistä enkä meikkaa itsestäni miehen näköistä. Meikkaan itsestäni itseni näköisen, Henry sanoo.

Hänelle kauneusvideoiden julkaiseminen on tuonut itsetuntoa, vaikka kielteistäkin palautetta on tullut.

– Olen oppinut olemaan oma itseni vielä enemmän kuin olen ollutkaan. Olen hirveän mukavissani omassa kehossani nykyään.

”Faija sanoi mulle, että mitä ikinä teenkään, hän silti rakastaa minua.”

Lähipiirille meikkaaminen ei ole ongelma.

– Totta kai on aina sellainen pieni jännitys, että mitä äiti ja iskä sanovat. Faija sanoi mulle, että mitä ikinä teenkään, hän silti rakastaa minua, ja olen hänen kakaransa.

Henry aloitti meikkaamisen yläasteen jälkeen, viheralan artesaaniksi opiskellessaan. Myöhemmin hän vaihtoi parturi-kampaajaopintoihin, kun opinto-ohjaajakin sanoi, ettei viherala taida olla Henryn juttu.

– Meikkaaminen lähti pikkuhiljaa liikkeelle. Ensin peitin vähän epäpuhtauksia, sitten laitoin vähän lisää meikkivoidetta, ja hups, yhtäkkiä oli contourit ja kulmat laitettu. Aloin harkita pitkää tukkaa.

Pitkät hiukset olivat Henrylle isoin kynnys. Ennen pidennysten laittamista hän mietti, mitä muut niistä ajattelisivat.

– Nyt mua ei kiinnosta enää mikään. Olen vaan että watch out bitches, mä tulen.

Työt ja muut arjen askareet Henry tekee kevyesti ehostettuna tai ilman meikkiä. Kuvausmeikki on taideteos, jonka maalaaminen kestää kaksi ja puoli tuntia. Kuvausmeikeissä varjostukset ja korostukset ovat niin vahvat, että nenä näyttää puolta todellista kapeammalta ja poskipäiden hohto sokaisee useammankin metrin päästä.

 


Kauneusvideoiden julkaiseminen on tuonut lisää itsetuntoa. ”Olen oppinut olemaan oma itseni vielä enemmän kuin olen ollutkaan”, Henry kuvailee.

 

Rajausten pitää olla niin terävät, että niillä voisi kääntää kirjan sivuja. Pidennetyt ja vaalennetut hiukset on viimeistelty täydellisen suoriksi. Kynnet ovat 3,5 senttimetriä pitkät, terävät ja täynnä timantteja. Kasvojen muotoilu ei perustu pelkkään meikillä varjostamiseen, vaan Henryn huulia sekä poskia on täytetty hyaluronihapolla ja leukaperissä on kiinteyttävät mesolangat.

– Naamani on filleriläjä. On laitettu jos jonkinnäköistä tähän turpavärkkiin.

Henrylle pistoshoidot ovat tapa muokata kasvoja vielä vähän pidemmälle kuin meikillä pääsee.

– Olen tosi nuoresta asti ihannoinut muovista ulkonäköä. En hae mitään bimbo-lookia, vaan saan usein scifileffoista inspiraatiota, ja muokkaan sen mukaan naamaani.

Suomi ei riitä

Mikko kertoo olleensa kiinnostunut muodista lapsesta alkaen. Kun koulussa oli naamiaiset, oli Mikko ainoa, jolla oli foliosta ja jätesäkistä koottu luomus päällä.

Varsinkin sinisten hiusten ja villien kuosien aikakaudella Mikon tyyli herätti alle 10 000 asukkaan Muuramessa ihmetystä. Muilla pojilla oli siniset farkut ja huppari, Mikolla punaiset housut ja henkselit.

– Tunsin itseni riikinkukoksi muiden pällistellessä, mutten antanut sen estää menoa. Pienellä paikkakunnalla huomasi, että ihmiset eivät olleet ihan valmiita tällaiselle tyylille.

Sosiaalisessa mediassa Mikon asut saivat heti myönteisen vastaanoton. Nykyään yhteydenottoja sekä positiivista palautetta tulee niiltäkin, jotka vuosia sitten ihmettelivät Mikon tyyliä. Vanhat tutut ovat ylpeitä oman kylän pojan menestyksestä.

 


Mikko lisää blogiinsa muotikuvia noin kerran viikossa. ”En pyri kasvattamaan valtavaa fanijoukkoa. Uskon, että laatu korvaa määrän.”

 

Muuramessa käydessään Mikko hengailee isänsä vaatteissa ja ottaa rennosti.

– Blogi ei ole aina totuus. Olen uskollinen tyylilleni, mutta kyllä mut näkee aina välillä jossain niin, etten ole miettinyt, mitä olen päälleni pistänyt.

”Kilpailu on entistä kovempaa, mutta miesten muotiblogien piirit ovat silti pienet.”

Mikko ei voisi enää asua Suomessa ja pitää blogiaan. Täällä ei ole tarpeeksi yleisöä androgyyniin miesten huippumuotiin keskittyvälle blogille – eikä täältä saa vaatteita, joita Mikko blogissaan esittelee.

– Suurin osa brändeistä, joiden kanssa teen töitä, on Lontoosta ja kansainvälisiä. Työ vaatii paljon verkostoitumista. On tärkeää käydä pressipäivillä ja muotiviikoilla.

Mikon mukaan miesten muotibloggaus on tällä hetkellä hyvin kannattavaa Lontoossa.

– Ihmiset alkavat kiinnostua miesten muodista enemmän. Kilpailu on entistä kovempaa, mutta miesten muotiblogien piirit ovat silti pienet.

Tuntemattomat lukijat

Mikko ei tiedä juuri mitään bloginsa lukijoista, koska lukijat eivät tiedä paljoakaan hänestä. Blogissa ei enää ole juttuja kavereista ja arjesta, harvoin edes päivän asuista.

– Blogini on tosi muotipainotteinen. Kun se alkoi ammattimaistua, halusin rajata aiheen johonkin. En tiedä, haluaisinko enää jakaa siellä aamupuuroani.

 


Mikko on asunut Lontoossa 2,5 vuotta. Siellä miesten muotiblogin pitäminen on mahdollista.

 

Mikko on kuullut lukijoiltaan, ettei häneen uskalleta olla yhteydessä, koska blogin kautta muodostuu niin mystinen kuva. Ne harvat, jotka tapaavat Mikon, huomaavat, että hän näyttää livenäkin eteeriseltä runopojalta, mutta kuulostaa energiseltä, iloiselta ja hassuttelevalta.

Koska Mikko toimii aina spontaanisti ja viime tingassa, hänelle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Joku muu laittaisi hassut sattumukset blogiin, mutta Mikko pitää mieluummin julkisivunsa yhtenäisenä. Kun Mikon Instagramissa on kuva muotigaalaan puetuista housuista, kuvatekstissä lukee vain ”party ready” eikä sitä, että alun perin asuun kuuluneet pöksyt joutuivat väärälle lentokentälle ja uusi asu piti improvisoida bussissa Muuramen ja Helsingin välillä.

– Haluan pitää blogissa pienen mystisyyden. Se on aina kiehtovampaa kuin se, että antaa kaikkensa.

 


”Naamani on filleriläjä”, Henry kuvailee. Hän ei kaihda vlogissaan fantasiaa eikä realismia.

 

Henry puolestaan on avoimuuden kannalla. Hän laittaa arkensa nettiin, koska hänen kanavallaan on hassuttelun ja meikkivinkkien lisäksi sanoma:

– Jos mä uskallan, kyllä säkin uskallat. Videoissa on arkeani, ja arkeni on täysin normaalia, vaikka ehkä poikkeankin valtaväestöstä. Jokainen poikkeaa muista.

Henryn tilaajien joukossa on ainakin nuoria ja nuoria aikuisia sekä sellaista vanhempaa väkeä, jota kiinnostaa kauneusala. Hän haluaa tavoittaa kaikenlaiset ihmiset ja tekee siksi monipuolista sisältöä: My Day -videoita päiviensä kulusta, meikkijuttuja, huumoria, yhteistyövideoita yritysten kanssa ja ”vähän jotain muuta räjäyttelyä”.

”Arkeni on täysin normaalia, vaikka ehkä poikkeankin valtaväestöstä.”

Henry itse löysi kauneusvlogit sattumalta. Ensimmäinen tuttavuus oli supersuosittu hollantilainen Nikkie Tutorials. Ajatus meikkivideoiden katselusta tuntui Henrystä tylsältä, mutta mielipide muuttui videoiden pyöriessä.

– Mietin, että mitä on tämä noituus: tämähän on hauskaa ja tuo ihminen on aivan ihana. Haluan lisää, lisää!

Toimeentulo somesta

Henry on päivätyössä kampaajana ja Mikko tekee valokuvauskeikkaa. Molemmille oma media on merkittävä rahanlähde. Takavuosina muoti- ja lifestylebloggaajat saivat palkaksi lähinnä tavaraa, mutta ala on ammattimaistunut nopeasti.

– Kun teen vlogia näin paljon kuin nyt, sen on pakko olla toimeentulon osa. Millä muulla elättäisin itseni? Henry kysyy.

 

 


Henryn postaa someen arjestaan realistisesti. ”Haluan pysyä rehellisenä katsojilleni. Jos joku ärsyttää, sanon siitä.”

 

Vaikka videot olisivat lyhyitä, tarvitaan monta leikkausta, jotta kolmen tunnin meikkausvideosta tulee inspiroiva ja hauska meikkitutoriaali Youtubeen. Meikkitaideteokset Henry huuhtoo kuvaamisen jälkeen lavuaariin, koska kirkkaiden valojen edessä meikkaaminen saa hänen silmänsä ärsyyntymään ja vuotamaan.

Henry sanoo, ettei edes tahtoisi tehdä vlogia päätoimisesti.

– Haluan, että mulla on vakaa työ ja vlogi on sivujuttu. Kun kyllästyn asioihin, lopetan ne kuin seinään, enkä halua lopettaa tätä.

Mikolle blogityön aika on nyt ja jonkin muun työn myöhemmin. Kilpailun koventuessa blogien on yhä vaikeampi lyödä läpi, ja blogin pitäminen voi avata ovia muotialalle.

– Olen saanut jalkani oven väliin, ja se vaati tosi paljon hommia, joten en halua jäädä junasta. Muotibloggaajana oleminen on tämän hetken juttu.

 


Mikolla ei ole kiire muuttaa Lontoosta Suomeen. ”Suomessa blogin kanssa pitäisi lähteä tosi paljon kaupallisempaan suuntaan ja postata jostain lifestyle-henkisestä.”

 

Mikko ansaitsee blogi- ja valokuvaustyöllä vaihtelevasti. Hän tulee blogillaan toimeen, mutta helppoa rahaa se ei ole. Arki on kuvauksia, kuvien käsittelyä, sähköposteihin vastaamista ja välillä myös matkustelua sekä kekkereitä.

– Jos haluaa tehdä täysipäiväisesti blogia ja siinä rinnalla valokuvausta, se vaatii yleensä seitsemänpäiväisiä työviikkoja. Toisaalta se sopii mulle hyvin ja mulla on siihen intohimoa, Mikko sanoo.

Kun hän ei tee töitä, hän rentoutuu kavereidensa kanssa viinilasillisen äärellä. Silloin hän laittaa puhelimen kiinni, koska pitää liiallista somekuplaan uppoutumista surullisena.

” Ilman sosiaalista mediaa saattaisin edelleen olla Muuramessa.”

Toisaalta sosiaalinen media on ollut pelastus Mikolle ja elinehto hänen ammatilleen.

– Ilman sosiaalista mediaa saattaisin edelleen olla Muuramessa. Tällä hetkellä pienemmillä paikkakunnilla nähdään, että tällaista voi tehdä työkseen. Se tuo monelle toivon ja ajatuksen, että vitsi, mäkin haluan tehdä tätä.

Jossain päin Suomea joku varmaan paraikaa tuhahtelee Mikon taiteellisille muotikuville ja joku kirjoittaa vihakommenttia Henryn videoon.

Jossain toisaalla joku nuori selaa nettiä ja uskaltaa laittaa ensimmäistä kertaa erikoiset vaatteet päälleen tai vahvan meikin kasvoilleen ja tuntee vihdoin näyttävänsä omalta itseltään.

– Jos on joku normi, joka määrää sut olemaan näin ja toinen noin, niin naura niille ja mene eteenpäin, Henry neuvoo.

Mikko Puttonen

21-vuotias muuramelainen valokuvaaja ja bloggaaja.

Asuu Lontoossa.

Mikko Puttonen -blogilla on noin 10 000 lukijaa kuussa. Valokuvaa myös Sandra Hagelstamin 5 Inch and Up -blogiin.

Neuvo muodista kiinnostuneille pojille: ”Antaa palaa vaan. Osa ihmisistä on katsonut minuakin kieroon, mutta se on ihan hyvä. Pitää olla oma itsensä.”

Henry Harjusola

22-vuotias espoolainen parturi-kampaaja ja vloggaaja.

Asuu Espoossa kämppiksensä, vloggaaja Teemu Sumellin kanssa.

Henry Harjusola -Youtube-kanavalla on yli 60 000 tilaajaa. Kanava voitti elokuussa Tubecon Awardseissa parhaan kauneuskanavan palkinnon.

Neuvo meikkaamisesta kiinnostuneille pojille: ”Go for it! Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Meikki näyttää ensimmäisellä kerralla hirveältä, siinä se. Olemme kaikki olleet siinä tilanteessa.”

Anna Härön liike on Helsingin Vanhassa kauppahallissa. Kuva: Lasse Lecklin

Lihakauppaa pitävä Anna Härö pisti firman pystyyn neljä vuotta sitten. – Kukaan ei tuntunut kaipaavan perinteistä lihamestariäijää.

Anna Härö on 30-vuotias lihakauppias, jolla on viisi osa-aikaista työntekijää ja liike suositussa Helsingin Vanhassa kauppahallissa.

– En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään, Anna Härö nauraa.

Aina tilanne ei ole kuitenkaan ollut sama.

– Aluksi tein hirveästi töitä. Nykyään olen hiljaiset päivät kokonaan pois myymälästä. Loppuviikosta halli vilkastuu. Täytän viikkoloppuaamuisin tiskit itse. Parasta on, kun saan laittaa perjantaina tai lauantaina aamulla tiskin täyteen upeita tuotteita ennen kiireistä päivää.

Kun Vanhaa kauppahallia oltiin avaamassa uudestaan ison remontin jälkeen vuonna 2014, hallissa oli yhden lihakaupan ammottava aukko. Anna oli jo aiemmin työskennellyt hallissa, ja kun liiketila vapautui, Anna tarttui mahdollisuuteen.

– Minä vain tein sen. Näin jälkeenpäin ajatellen aika vähän ehdin sitä miettiä. Lainasin pienen summan rahaa kylmälaitteisiin ja soitin lihatilalle, jossa olin ollut harjoittelussa. Pyysin heitä myymään minulle lihaa.

Pian Anna huomasi tarvitsevansa apua liikkeessä. Nyt tiskin takana työskentelee vaihtelevasti osa-aikaisia myyjiä, toiset opiskelijoita, ja toiset eläkeläisiä.

– Palkkasin ensin Annelin. Hän on myynyt hallissa lihaa yli 40 vuotta ja hän kannusti minua aloittamaan oman liikkeen. Anneli on ilmiömäisen hyvä myyjä. Siitä on koko tiimille tarttunut hyvä myymisen meininki.

”Olin tiskin takana sinä päivänä, kun synnytys alkoi.”

Kirjanpitoa Anna inhoaa, mutta onneksi aviomies ja kirjanpitäjä hoitavat sen.

Ennen lapsen syntymää Anna teki töitä minkä pystyi. Seisomatyö on kuitenkin fyysisesti raskasta. Lapsen syntymän jälkeen Anna päätti jäädä maanantaisin kotiin hoitamaan lasta.

– Olin tiskin takana sinä päivänä, kun synnytys alkoi. Olin myymässä jollekin turistille porosalamia, kun äkkäsin, että nämä taitavat olla niitä supistuksia.

Liike on erikoistunut sesonkituotteisiin ja riistaan. Tiskissä on hirveä, peuraa ja riistalintuja. Firman nimeksikin valiutui Annan Villiliha.

– Kun avasin liikkeen, ihmiset olivat aika viehättyneitä tähän. Kukaan ei tuntunut kaipaavan perinteistä lihamestariäijää.

”Ehkäpä sen hypen takia alku oli helppo, ja kaikki meni niin hyvin. Nyt joutuisin varmasti tekemään enemmän töitä tullakseni tunnetuksi.”

Asiakkaat löysivät Villilihan nopeasti. Tietenkin jotkut pettyivät, kun vanha tuttu lihakauppa ei ollutkaan enää siinä, missä Annan uunituore yritys oli. Suurin osa kuitenkin tykästyi uuteen, asiantuntevaan kauppiaaseen. Sana kulki ja vasta avattu kauppahalli oli muutenkin paljon esillä.

– Ehkäpä sen hypen takia alku oli helppo, ja kaikki meni niin hyvin. Nyt joutuisin varmasti tekemään enemmän töitä tullakseni tunnetuksi.

Anna nauttii siitä, kun saa itse päättä ja tehdä asiat omalla tavallaan.

– Tärkeintä yrittäjyydessä on arvostaa omia työntekijöitä. Heidän pitää olla sydämellään mukana. Jos he eivät työskentele sen eteen, että kauppa menestyy, se ei voi menestyä. Pelkkä hyvä tuote ei riitä.

Villiliha täyttää kesällä neljä vuotta.

– Haaveilen myös siitä, että yritys voisi periytyä tyttärellemme. Jotain muutakin tästä kuitenkin varmaan tulee kuin pelkkä tämä yksi lihakauppa.

#metoo

Anna, 30, perusti oman lihakaupan: “En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään”

Ulkomaille muuttava kirjoitti: Kukaan ei kaipaa äijiä tai miehiä mihinkään. Suominaiset on niin ylivertaisia että äijät on ihan perseestä. Toisaalta on hyvä että äijät kuitenkin vielä painaa duunia. Heidän panoksensa verotuksen kautta on edelleen merkittävä. Kommentti jonka olisit voinut pitää omanasi, lepakko tai muuten vaan natsi-feministi
Lue kommentti
Tilaajille
Rosana Pena tuli Suomeen hoitamaan suomalaisperheiden lapsia, jotta voisi elättää omansa Filippiineillä. Kuva Laura Oja.
Rosana Pena tuli Suomeen hoitamaan suomalaisperheiden lapsia, jotta voisi elättää omansa Filippiineillä. Kuva Laura Oja.

Suomessa on arvioiden mukaan 200 filippiiniläistä kotiapulaista. Yksi heistä on Rosana, 38, joka elättää työllään lapsensa toisella puolella maapalloa.

Filippiiniläinen Rosana Pena saapui Suomeen neljä päivää ennen jouluaattoa vuonna 2009. Lentokentällä vastassa oli serkku Olivia Esguerra, joka antoi ensin talvitakin ja sitten kyydin uuteen kotiin.

Matkalla Rosana katseli, kuinka lumi...