Kun Olivialla oli vaikeaa, Johanna purki omaa tuskaansa maalaamalla tämän maailmaa. Teos Queen of fucking everything on vuodelta 2014. Kuvat: Jussi Vierimaa
Kun Olivialla oli vaikeaa, Johanna purki omaa tuskaansa maalaamalla tämän maailmaa. Teos Queen of fucking everything on vuodelta 2014. Kuvat: Jussi Vierimaa

Olivia-tytär sairastui samaan aikaan, kun Johanna ja Reijo Oraksen perhe toipui lapsenlapsen kuolemasta. – Äitinä oli pakko päästää irti, jotta välit säilyivät.

Kamala kuva! Poista toi heti, poista poista poista!

– Siinähän on mun raivohullu diktaattoriäiti. Mut kato: että mä olen kaunis. Mitä sitä itselleen valehtelemaan.

Ateljeen seinät raikuvat itseironiaa ja äänekästä naurua, kun taiteilija Johanna Oras, 46, ja tytär Olivia, 18, selailevat kuvia kännyköistään. Otokset ovat pelkkää hupia, sillä näitä kuvia ei ole julkaistu somessa – ainakaan vielä.

Paljon muuta sen sijaan on. Nytkin Olivialle virtaa uusia Instagram-kommentteja. Ne ovat palautetta edellisiltana telkkarissa esitettyyn dokumenttiin The Perfect Selfie, jonka pääosassa Olivia on. Siinä hän somettaa, bilettää ja purkaa tuntojaan kameralle.

Palautevyöryn saattoi arvata: Olivialla on yli 24 000 someseuraajaa. Dokumentti on tehnyt hänestä pienen julkkiksen.

”Ihan paska”, sanoo yksi. ”Olet ihana”, kommentoi seuraava. Olivian kasvoille leviää hetkeksi pieni hätäännys, mutta sitten uteliaisuus voittaa ja palautteen selailu jatkuu.

Bikinikuva säikäytti

Olivia tietää hyvin, mitä somessa kannattaa julkaista. Toisin oli 13-vuotiaana aloittelijana.

Orakset asuivat Ranskan Rivieralla, jonne he olivat muuttaneet, kun Olivia oli kuuden. Perhe oli solahtanut välimerelliseen ilmapiiriin, ja Olivia oli löytänyt paikkansa kansainvälisessä koulussa.

– Kerran huvikseni googletin Oliviaa, kun eteen ilmestyi bikinikuva. Olin saada sätkyn. Huusin pää punaisena, mitä tämä tarkoittaa, Johanna muistaa.

– Ehkä ylireagoin avonaiseen yläosaan, eikä kuva ollut niin paha, mutta Olivia poisti sen Instagramistaan.

”Olin perfektionisti. Halusin olla paras koulussa, harrastuksissa ja kaveriporukassa.”

Seuraavana lukuvuotena Olivian suhde ulkonäköönsä muuttui. Normaalipainoinen tyttö leimautui jostain syystä porukan pullukaksi, ja Olivia päätti vastata siihen laihduttamalla. Laihdutus sai pian anorektisia piirteitä.

– Tumblr-sivusto oli silloin kova juttu, mutta se oli anorektikkojen taivas. Sivusto oli täynnä laihojen tyttöjen kuvia, ja se lietsoi sairautta, Olivia kertoo.

Kuvien kurinalaisuus kiehtoi, sillä Olivia oli aina pyrkinyt täydellisyyteen.

– Olin perfektionisti. Halusin olla paras koulussa, harrastuksissa ja kaveriporukassa.

Keskiarvo oli 9,8, ja tanssiharrastus sujui. Olivia vietti vapaa-aikansa kansainvälisessä porukassa, johon kuului formulaperheiden lapsia. Perfektionisti halusi suoriutua hyvin seuraavastakin projektista. Muutamassa kuukaudessa Oliviasta katosi 15 kiloa.

Matka on ollut kasvun paikka myös Johannalle. Oikeastaan koko äitiys meni uusiksi tyttären sairastuessa.
Matka on ollut kasvun paikka myös Johannalle. Oikeastaan koko äitiys meni uusiksi tyttären sairastuessa.

Suru tulee kutsumatta

Sitten Orakset kokivat hirvittävän surun, kun Reijo-isän vanhin lapsenlapsi Noora kuoli auto-onnettomuudessa. Noora oli 20-vuotias. Seitsemän vuotta aiemmin Reijo oli jo menettänyt yhden lapsenlapsistaan, kaksivuotiaan Akun, päiväkotionnettomuudessa.

Akun kuollessa Olivia oli kuusivuotias eikä vielä ymmärtänyt, miksi isä ja äiti vain surivat ja itkivät. Nooran kuollessa hän oli jo teini. Tytöillä oli kuusi vuotta ikäeroa, ja heistä oli kasvanut ystäviä, he olivat toisilleen kuin siskoja.

Johanna muistelee, että Nooran kuolema sattui kohtaan, jolloin Olivian anoreksia oli pahassa vaiheessa.

– Hän oli niin kiinni laihuuden tavoittelussa, ettei kuukausiin tajunnut, että Noora on oikeasti kuollut.

Olivia nyökkää. Niin se syömishäiriöisellä menee, kaikki pyörii syömisen ja laihtumisen ympärillä.

– En käsitellyt tapahtunutta missään vaiheessa. Se koteloitui jonnekin negatiivisten asioiden joukkoon.

Täydellisiä unelmia

Ystävien ja vanhempien tuki auttoi, ja kasiluokan päättyessä Olivia näytti taas saaneen otteen terveellisestä elämästä. Muiden tapaan Olivia itsekin luuli, että sairaus on voitettu.

Orakset olivat päättäneet muuttaa takaisin Suomeen. Ranskassa yläkoulu päättyy kasiluokkaan, joten hetki oli sopiva. Suomessa Olivian piti pian jo päättää lukioon menosta. Maalarin ja taidekauppiaan tytär oli lapsesta asti sanonut, että taiteilijaa hänestä ei tule. Hänestä tulisi kirurgi.

Tet-harjoittelussa yksityissairaalassa Olivia näki, etteivät leikkaussalin kirurgit vastanneetkaan mielikuvaa toiveammatista.

– Olimme kannustaneet häntä, mutta jossain vaiheessa se kääntyi niin, että halusimme hänestä lääkäriä väkisin. Harjoittelun jälkeen totesimme, että hyvä, kun asia tuli nyt ilmi, Johanna kertoo.

”Koska Olivia urheili ja oli hyväntuulinen itsensä, luulin, että laihduttaminen on osa nuoren kasvukipuilua.”

Olivia otti paineita isän ja äidin toiveiden täyttämisestä – tai toiveista, joita hän oletti vanhemmilla olevan. Ranskaan muuttokin oli Olivian ajatuksissa kääntynyt satsaukseksi hänen elämäänsä. Hän unohti, että meri-ilmasto helpotti isän astmaa ja että äiti nautti luodessaan uraa Rivieralla.

– Meitä pidettiin täydellisenä perheenä, ja ajattelin, että minun pitää olla paras kaikessa, tyttärenäkin. Siitä tuli aika ahdistavaa.

Syömishäiriö sai uudelleen otteen. Vanhemmilta ei jäänyt huomaamatta, että Olivia oksenteli ruokansa.

– Eihän me älykääpiöitä oltu, Johanna sanoo.

Johannan oli aluksi vaikea käsitellä ongelmaa, hänen nuoruudessaan laihuutta oli ihannoitu.

– Koska Olivia urheili ja oli hyväntuulinen itsensä, luulin, että laihduttaminen on osa nuoren kasvukipuilua. Tajusin myös, että hoitoon ei voi pakottaa.

Koetut tragediat sekoittivat Johannan suhtautumista.

– Kun oli käyty kuolemat läpi, taisin ajatella, ettei syömishäiriö ole mikään juttu. Olivian syömishäiriö jäi perheen surujen jalkoihin. Lopulta puutuin asiaan rankalla tavalla, Johanna tunnustaa.

”Ei edes kiinnosta, elääkö vai kuoleeko, kunhan on laiha.”

Hän tulosti netistä kuvia luurangoista ja bulimiaa sairastavien hampaista.

– Lättäsin ne Olivian eteen ja huusin: ’Haluatko, että sinun suusi näyttää tältä?’ Ajattelin, että esteetikolla se menee perille.

Yritys ei tehonnut Oliviaan.

– Sairaus on sitä, että vaikka luut törröttävät, pitää itseään lihavana. Ei edes kiinnosta, elääkö vai kuoleeko, kunhan on laiha.

Olivian huijaus

Lukiossa Olivia pääsi koululääkärin kautta terapiaan, mutta ei ottanut hoitoa vakavissaan. Sairaus jäi kytemään.

Koulussa kielet sujuivat yhä hyvin, mutta matematiikasta tuli vaikeaa. Se, mikä oli ollut helppoa Ranskassa, ei ollutkaan helppoa Suomessa.

– Täällä en saanut apua, vaikka pyysin. Sitten pistin kaiken lekkeriksi, koska hävetti sanoa, että en ymmärtänyt.

Lekkeriksi tarkoitti provosointia tunnilla ja biletystä vapaa-ajalla. Tupakka paloi, shotit maistuivat.

Johanna sai muutaman kerran raivarin.

– Luulin, että ranskalaisten juomatapojen jälkeen ei olisi tullut suomalaista perseet olalle -vaihetta. Tuli silti.

”Mutta minäpä vedin nenästä mennen tullen.”

Olivia muistaa vanhempien olleen ymmärtäväisiä, mutta syömishäiriönsä hän salasi heiltä.

– Uskottelin terapeutille, itselleni ja vanhemmilleni, että kaikki on hyvin.

Kaikki uskoivat niin, Johannakin. Syyskuussa terapian loppupalaverissa todettiin, että Olivia on tervehtynyt.

– Mutta minäpä vedin nenästä mennen tullen, Olivia pelleilee.

Totuus tulee vastaan

17-vuotiaana lukiolaisena Olivia sai muuttaa omaan asuntoon Turkuun. Alkuun tuntui hyvältä, kun sai järjestellä vaatteet mielensä mukaan. Kaaos mielessä sen sijaan jatkui.

– Öisin mustat asiat tulivat mieleen. Mietin, miksi elämässä käy näin. Tunsin pettäneeni vanhempani. Ajattelin paljon Nooraa.

Johannalla oli aavistus, ettei kaikki ollut hyvin. Kolme viikkoa ennen koulun päättymistä Olivia ilmoitti lopettavansa lukion.

– Siitä lähti kunnon keskustelu. Tunnollisena tyttönä Olivia sinnitteli, Johanna kertoo.

Käänne parempaan tapahtui viime syksynä. Siitä lähtien Olivialla on ollut terapeutti, jonka kanssa ajatukset tuntuvat selkiytyvän. Myös suhde vanhempiin on parantunut.

– Kun oli vaikeaa, minulla ei ollut suoraa yhteyttä edes itseeni. Vaikea siinä oli avautua äidillekään.

”Lopulta oli pakko päästää irti ja luottaa, jotta välit säilyivät.”

Koulukin jatkui. Olivia palasi vanhempiensa luo Koskelle, vaihtoi paikalliseen lukioon ja on nyt kevään abiturientti. Paperit Kuvataideakatemiaan ja Teatterikorkeakouluun on lähetetty. Suunta on selvä.

Olivia kuvailee oloaan seesteiseksi ja hyväksi. Vaikeat hetket yksin kannatti sittenkin kestää. Terapiasta ja vertaistuesta on ollut iso apu. Hän ei ymmärrä, miksi syömishäiriö on yhä Suomessa tabu.

– Kaveripiirissäni monilla on syömishäiriöitä ja mielenterveydellisiä ongelmia. Ei niitä kukaan häpeä. Tiedämme toistemme asiat, puhumme ja autamme.

Johanna kokee, että matkan varrella koko äitiys on mennyt uusiksi.

– Vaikka korostin aina, että kaikesta voi puhua, olinkin itse tiukka auktoriteettina. Lopulta oli pakko päästää irti ja luottaa, jotta välit säilyivät. Se oli kivuliasta, Johanna sanoo.

– Syömishäiriöstä kärsivä ei ehkä koskaan parane täysin. Perfektionismikaan ei poistu koskaan luonteesta. Mutta kun Olivia tuntee itsensä paremmin, se tuo mukanaan yhä paremman tasapainon.

Johanna Oras

Taiteilija syntyi Turussa 1970. Puoliso taidekauppias Reijo Oras, tytär Olivia, 18. Perhe asuu vanhaan kansakouluun remontoidussa ateljeekodissa.

Mukana Suomi 100 -hankkeessa.

Seuraavat näyttelyt Särestöniemi-museossa Kittilässä 8.4.– 6.5. ja Taidekartano Johanna Oraksessa Punkaharjulla 26.5.–27.8.2017.

Olivia Oras

Abiturientti ja somejulkkis syntyi 1998.

Pääosa dokumenttielokuvassa The Perfect Selfie. Panelistina Women of the World -tapahtumassa.

Päärooli Lumienkeli-näytelmässä, Turun Vimma-nuorisotalossa, ensi-ilta 4.3.

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja Jane-vaimo ehtivät olla yhdessä lähes 27 vuotta.

Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen, 59, ja hänen vaimonsa Jane eroavat, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan avioeroa on hakenut Jane Salonen, joka on jättänyt avioerohakemuksen Los Angelesissa sijaitsevalle oikeustalolle kesäkuussa 2017.

Salonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista. Ennen Lontoon-pestiään hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Esa-Pekka ja Jane menivät naimisiin vuonna 1991. Heillä on kolme täysi-ikäistä lasta.

Jenni Dahlman ja Ossi Väänänen ovat kummatkin täysipäiväisesti kotona vauvan kanssa. Välillä Jennin on kuitenkin päästävä tuulettumaan. – Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani.

Kuulisitpa tämän tyhjän surinan, joka pääni sisällä käy, Jenni Dahlman, 36, parahtaa. Vaikka Jenni yrittää pinnistellä muistellakseen, millaista elämä oli ennen lasta, kaikki ajatukset palautuvat bumerangina nykyhetkeen ja omaan kymmenkuiseen poikaan.

– Poikani on vilkas tapaus. Hän taitaa olla tullut äitiinsä, sillä oma lempinimeni oli aikanaan Turbo. Hän on tosi hyväntuulinen ja erittäin hymyilevä. Moni kysyy meiltä: eikö hän itke koskaan? Jenni kertoo hymyillen.

Jennin elämä on vuodessa vaihtunut kansainvälisestä ja lennokkaasta elämästä vauva-arkeen Espoossa. Jenni asui Sveitsissä yli kymmenen vuotta, osan ajasta ex-miehensä, F1-kuski Kimi Räikkösen kanssa. Eron jälkeen Jenni oli ajatellut jäävänsä ulkomaille, mutta tavattuaan jääkiekkoilija Ossi Väänäsen hän päätti muuttaa Suomeen.

– Kyllä lapsi on muuttanut paljon. Ex tempore -elämäni on vaihtunut elämään vauvan ehdoilla. Silti lapsi on paras asia maailmassa, en vaihtaisi päivääkään.

”Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä.”

Lapsen isä Ossi lopetti aktiivisen jääkiekkouransa heinäkuussa 2016. Hän ehti pelata NHL:ssä seitsemän kautta ja oli sen jälkeen Jokereiden kapteeni. Nyt kuitenkin sekä Jenni että Ossi viihtyvät kotona täysipäiväisesti.

– Koska Ossi ei enää pelaa, hänellä on aikaa meille. Olen kiitollinen siitä, että voimme molemmat olla lapsen kanssa kotona. On mahtavaa, että saamme olla läsnä lapsellemme nyt, kun hän on vielä niin pieni, Jenni iloitsee.

– Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä. Tiedän, ettei se ole itsestäänselvyys. Vaikka isä hoitaa lasta omalla tavallaan ja äiti omallaan, lapsi tottuu siihen kyllä.

Jenni ja Ossi tapasivat vuonna 2013 ja ehtivät viettää usean vuoden yhdessä ennen vauvan tuloa. Jenni kertoo olevansa iloinen, että lapsi tuli juuri nyt.

– Minulle oli tärkeää, että meille ehti kehittyä hyvä ja tasapainoinen suhde ennen lasta. Olin 35-vuotias, kun minusta tuli äiti, joten olen ehtinyt kokea kaikenlaista. Mutta kaikki on lopulta mennyt juuri oikein. Menneisyys on muokannut minusta minut. En kadu mitään.

Suomeen asettumisensa jälkeen Jenni on tehnyt jonkin verran tv-töitä: hänet on nähty sekä Possessa että juontamassa Mallikoulu-ohjelmaa. Silti Jenni pitää tv-töitä harrastuksenaan. Hän ei ole koskaan tehnyt töitä kahdeksasta neljään, vaan aina projektiluontoisesti.

– Juuri nyt minulla ei ole sen suurempia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Nautin kotielämästä. En oikein itsekään tiedä, mitä haluaisin tehdä. Käyn neuvotteluja muutamasta tulevasta projektista, mutta mikään ei ole vielä varmaa.

Jennin hyvän olon eväät


Koti

Koti on minulle tosi tärkeä paikka, paras, mitä maailmassa on. En silti ole kotihiiri, vaan haluan mennä ja tehdä asioita. Tykkään kutsua kotiini myös ystäviäni.

Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen. Erityisen paljon tykkään puhtaista linjoista. Tavaraa ei saa olla liikaa, mutta silti pitää tuntua kodikkaalta. Olen rakastunut Balmuirin tuotteisiin, ne ovat samaan aikaan tyylikkäitä, kodikkaita ja kaiken lisäksi suomalaisiakin.

Minulle on tärkeää, että koti on siisti. Haluan, että lakanat ovat puhtaat ja tavarat niille varatuilla paikoillaan. Lapsen kanssa tästä on tosin tullut lipsuttua: painavat kynttilänjalat on ollut pakko siirtää pois hänen ulottuviltaan. Tykkään myös harmonisista väreistä, vaikka lapsen värikkäät lelut ovatkin tuoneet siihen pienen lisämausteen.”

Hassuttelu ja huumori

”Nauraminen on parasta. Jos muuten ei naurata, itselleen voi nauraa aina. Kotonamme hauskuutellaan ja heitetään paljon läppää. Ehkä poikamme iloinen olemus on perua siitä? Ainakin hän saa minulle aina hymyn huulille.

Myös Ossi on erittäin huumorintajuinen ja hassutteleva. Välillä huumorimme on niin rankkaa, että osan voisi jättää sanomattakin. Silti minusta on mahtavaa, että kotona on ihminen, joka on huumorissa kanssani samalla tasolla – tai astetta pahemmallakin. Olen tosin aika helppo nauratettava, sitä varten ei tarvitse hirveästi vääntää.

Myös ystävilläni on samanlainen huumorintaju. Vanessa Kurrilla on tosi räiskyvä huumori ja kielenkäyttö. Kun pääsemme hänen kanssaan vauhtiin, pitää katsoa, ettei kukaan kuule: tuntemattomat saattaisivat olla jutuistamme ihmeissään.”

Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."
Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."

Tyttöjen illat

”Meitä on Espoossa tiivis äitiporukka, johon kuuluvat minun ja Vanessan lisäksi Janina Fry ja Suvi Tiilikainen. Olen saanut meistä lapsen viimeisimpänä, ja on helpottavaa, että voin kysellä kokeneemmilta ystäviltäni mielipiteitä ja suuntaa-antavia vinkkejä vanhemmuuteen.

Äitiporukallemme on myös tärkeää viettää aikaa yhdessä vain naisten kesken. Yleensä menemme syömään ravintolaan, otamme muutaman lasin kuplivaa ja vaihdamme kuulumiset. Emme useinkaan ehdi soitella, joten jutellessa ilta tuntuu aina loppuvan kesken.

Vaikka tapaamisemme vaativat aikamoista järjestelyä, kukaan ei pahastu, jos joku ilmoittaa viime hetkellä olevansa liian väsynyt lähtemään. Kaikki tajuavat tilanteen. On ihanaa, että ymmärrämme toisiamme.

Olen lähdössä pian Suvin kanssa Sveitsiin viettämään tyttöjen viikonloppua. Odotan sitä innolla. Nautin tällaisista irtiotoista ihan eri tavalla kuin ennen, koska nykyään ne ovat niin harvinaisia.

Minulla on muutenkin laaja kaveripiiri. Osa ystävistäni on kulkenut mukana liki 30 vuotta. Osaan arvostaa näitä ystävyyssuhteita iän myötä yhä enemmän. Ystäväni ovat aina olleet tukenani, mikä on vuosien myötä tullut todistettua. Se tuntuu hyvältä.”

Matkailu

”Ennen olin spontaani ja lähdin matkalle päivänkin varoitusajalla. Mieleeni on jäänyt erityisesti vuoden 2015 kamala kesäkuu: satoi, oli jäätävän kylmä ja minulla päälläni kevytuntuvatoppatakki. Silloin totesin, että nyt saa riittää. Katsoin netistä, missä oli lämmintä ja lensin seuraavana aamuna Barcelonaan viikoksi.

”Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.”

Lapsen kanssa matkustelu vaatii aika paljon lisää suunnitelmallisuutta, mutta on toki mahdollista. Vietimme perheen kesken marraskuun Espanjassa paossa pimeää aikaa. Huomasin, että energiatasoni siellä olivat aivan erilaiset kuin kotimaassa. Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.

Ulkomailla rakastan istua ostoskaduilla kahviloissa ja katsella ohikulkijoita. Lapsi on tuonut matkailuun uuden lisän: hänelle pysähdytään juttelemaan, jopa suukottelemaan, ja kysytään hänen nimeään. Viime reissulla poika oppi oikein odottamaan sitä.

Myös Sveitsissä asuessani totuin siihen, että ihmiset tervehtivät vaikkapa iltakävelyllä toisiaan. Kun muutin Suomeen ja moikkasin naapuria rappukäytävässä, hän melkein pelästyi. Mutta ei se ruoho silti aina ole vihreämpää aidan toisella puolella: ovat sveitsiläisetkin omanlaisensa, sisäänpäin kääntynyt kansa.

Suomalaisissa parasta on aitous. Me olemme ehkä ujoja, mutta kyllä täällä silti asiat ovat kokonaisuudessaan hyvin. Nyt, kun olen lapsen myötä tutustunut muun muassa julkiseen neuvolaan, ei voi kuin ihailla sitä, miten hienosti täällä on asiat järjestetty. Haluan ehdottomasti kasvattaa lapseni Suomessa.”

Itsestä huolehtiminen

”Aina toisinaan tarvitsen äitiydestä pientä happihyppelyä. Lapsi on minulle ykkösprioriteetti, mutta haluan, että minulla on muutakin elämää. Vaikka minulla on vauva, voin silti käydä hieronnassa, kasvohoidossa tai ostaa kauniita asioita. Mikään niistä ei ole pois vauvalta.

Äitiys on niin kokonaisvaltaista, että itsestä huolehtiminen unohtuu helposti. Vastasyntynyt toki tarvitseekin äitiä jo ihan imetyksen takia, eivätkä silloin ole kasvohoidot ensimmäisenä mielessä. Mutta se ei silti tarkoita, että on pakko vain pyöriä tukka pystyssä kotona.

Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani. Olen silti häneen ihan yhtä hurahtanut kuin kuka tahansa vanhempi.

Välillä tarvitsemme Ossin kanssa myös parisuhdeaikaa ilman lasta. Olemme onnekkaita, sillä meidän molempien vanhemmat haluavat olla mukana poikamme elämässä. Heidän avullaan yhteinen aika onnistuu. Ei se vaadi mitään ihmeellistä: jo rauhallinen lounaskin tekee hyvää.”

"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."
"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."

Hevoset

”En kaipaa kilparatsastuksen aiheuttamaa stressiä. Olen todella kilpailuhenkinen ja otin ratsastuksen niin tosissani, että väsyin. Oli henkisesti raskasta elää jatkuvan paineen alla, joten lopetin urani. Nyt olen ihmisenä paljon vapautuneempi.

Vuonna 2011 tipuin hevosen selästä ja mursin nilkkani, joka piti leikata. Sen jälkeen rohkeuteni ei enää riittänyt. Lopetinkin urani vuotta myöhemmin.

Kun olin tänä syksynä ystäväni kanssa katsomassa Helsinki Horse Show’ta, hän haikaili kilparatsastuksen perään. Huomasin, ettei minulla ollut yhtään samanlainen olo. Siitä tiesin tehneeni oikean ratkaisun.

Jouduin luopumaan kesällä viimeisestä omasta hevosestani. Se jouduttiin ikävä kyllä lopettamaan, koska sen jalassa oli parantumaton vamma.

Nykyään ratsastus on nautinto eikä työ. Parasta siinä on keskittyminen: hevosen selässä on oltava täysin läsnä. Ja onhan se myös äärettömän hyvä kuntoilumuoto. Tykkään myös talli-ilmapiirin rentoudesta, siellä on samanhenkisiä ihmisiä kuin minä.

Ylipäätään olen aina ollut eläinrakas. Minulla on 12-vuotias jackrussellinterrieri, jonka kanssa tykkään käydä pitkillä kävelyillä luonnossa.”

 

Jenni Dahlman

Syntyi 27.10.1981 Piikkiössä.

Asuu Espoossa jääkiekkoilija Ossi Väänäsen ja parin kymmenkuisen pojan kanssa.

Oli Kimi Räikkösen kanssa naimisissa vuosina 2004–2014.

Työskennellyt mallina ja juontajana. Miss Suomen perintöprinsessa vuodelta 2000.