Kun Olivialla oli vaikeaa, Johanna purki omaa tuskaansa maalaamalla tämän maailmaa. Teos Queen of fucking everything on vuodelta 2014. Kuvat: Jussi Vierimaa
Kun Olivialla oli vaikeaa, Johanna purki omaa tuskaansa maalaamalla tämän maailmaa. Teos Queen of fucking everything on vuodelta 2014. Kuvat: Jussi Vierimaa

Olivia-tytär sairastui samaan aikaan, kun Johanna ja Reijo Oraksen perhe toipui lapsenlapsen kuolemasta. – Äitinä oli pakko päästää irti, jotta välit säilyivät.

Kamala kuva! Poista toi heti, poista poista poista!

– Siinähän on mun raivohullu diktaattoriäiti. Mut kato: että mä olen kaunis. Mitä sitä itselleen valehtelemaan.

Ateljeen seinät raikuvat itseironiaa ja äänekästä naurua, kun taiteilija Johanna Oras, 46, ja tytär Olivia, 18, selailevat kuvia kännyköistään. Otokset ovat pelkkää hupia, sillä näitä kuvia ei ole julkaistu somessa – ainakaan vielä.

Paljon muuta sen sijaan on. Nytkin Olivialle virtaa uusia Instagram-kommentteja. Ne ovat palautetta edellisiltana telkkarissa esitettyyn dokumenttiin The Perfect Selfie, jonka pääosassa Olivia on. Siinä hän somettaa, bilettää ja purkaa tuntojaan kameralle.

Palautevyöryn saattoi arvata: Olivialla on yli 24 000 someseuraajaa. Dokumentti on tehnyt hänestä pienen julkkiksen.

”Ihan paska”, sanoo yksi. ”Olet ihana”, kommentoi seuraava. Olivian kasvoille leviää hetkeksi pieni hätäännys, mutta sitten uteliaisuus voittaa ja palautteen selailu jatkuu.

Bikinikuva säikäytti

Olivia tietää hyvin, mitä somessa kannattaa julkaista. Toisin oli 13-vuotiaana aloittelijana.

Orakset asuivat Ranskan Rivieralla, jonne he olivat muuttaneet, kun Olivia oli kuuden. Perhe oli solahtanut välimerelliseen ilmapiiriin, ja Olivia oli löytänyt paikkansa kansainvälisessä koulussa.

– Kerran huvikseni googletin Oliviaa, kun eteen ilmestyi bikinikuva. Olin saada sätkyn. Huusin pää punaisena, mitä tämä tarkoittaa, Johanna muistaa.

– Ehkä ylireagoin avonaiseen yläosaan, eikä kuva ollut niin paha, mutta Olivia poisti sen Instagramistaan.

”Olin perfektionisti. Halusin olla paras koulussa, harrastuksissa ja kaveriporukassa.”

Seuraavana lukuvuotena Olivian suhde ulkonäköönsä muuttui. Normaalipainoinen tyttö leimautui jostain syystä porukan pullukaksi, ja Olivia päätti vastata siihen laihduttamalla. Laihdutus sai pian anorektisia piirteitä.

– Tumblr-sivusto oli silloin kova juttu, mutta se oli anorektikkojen taivas. Sivusto oli täynnä laihojen tyttöjen kuvia, ja se lietsoi sairautta, Olivia kertoo.

Kuvien kurinalaisuus kiehtoi, sillä Olivia oli aina pyrkinyt täydellisyyteen.

– Olin perfektionisti. Halusin olla paras koulussa, harrastuksissa ja kaveriporukassa.

Keskiarvo oli 9,8, ja tanssiharrastus sujui. Olivia vietti vapaa-aikansa kansainvälisessä porukassa, johon kuului formulaperheiden lapsia. Perfektionisti halusi suoriutua hyvin seuraavastakin projektista. Muutamassa kuukaudessa Oliviasta katosi 15 kiloa.

Matka on ollut kasvun paikka myös Johannalle. Oikeastaan koko äitiys meni uusiksi tyttären sairastuessa.
Matka on ollut kasvun paikka myös Johannalle. Oikeastaan koko äitiys meni uusiksi tyttären sairastuessa.

Suru tulee kutsumatta

Sitten Orakset kokivat hirvittävän surun, kun Reijo-isän vanhin lapsenlapsi Noora kuoli auto-onnettomuudessa. Noora oli 20-vuotias. Seitsemän vuotta aiemmin Reijo oli jo menettänyt yhden lapsenlapsistaan, kaksivuotiaan Akun, päiväkotionnettomuudessa.

Akun kuollessa Olivia oli kuusivuotias eikä vielä ymmärtänyt, miksi isä ja äiti vain surivat ja itkivät. Nooran kuollessa hän oli jo teini. Tytöillä oli kuusi vuotta ikäeroa, ja heistä oli kasvanut ystäviä, he olivat toisilleen kuin siskoja.

Johanna muistelee, että Nooran kuolema sattui kohtaan, jolloin Olivian anoreksia oli pahassa vaiheessa.

– Hän oli niin kiinni laihuuden tavoittelussa, ettei kuukausiin tajunnut, että Noora on oikeasti kuollut.

Olivia nyökkää. Niin se syömishäiriöisellä menee, kaikki pyörii syömisen ja laihtumisen ympärillä.

– En käsitellyt tapahtunutta missään vaiheessa. Se koteloitui jonnekin negatiivisten asioiden joukkoon.

Täydellisiä unelmia

Ystävien ja vanhempien tuki auttoi, ja kasiluokan päättyessä Olivia näytti taas saaneen otteen terveellisestä elämästä. Muiden tapaan Olivia itsekin luuli, että sairaus on voitettu.

Orakset olivat päättäneet muuttaa takaisin Suomeen. Ranskassa yläkoulu päättyy kasiluokkaan, joten hetki oli sopiva. Suomessa Olivian piti pian jo päättää lukioon menosta. Maalarin ja taidekauppiaan tytär oli lapsesta asti sanonut, että taiteilijaa hänestä ei tule. Hänestä tulisi kirurgi.

Tet-harjoittelussa yksityissairaalassa Olivia näki, etteivät leikkaussalin kirurgit vastanneetkaan mielikuvaa toiveammatista.

– Olimme kannustaneet häntä, mutta jossain vaiheessa se kääntyi niin, että halusimme hänestä lääkäriä väkisin. Harjoittelun jälkeen totesimme, että hyvä, kun asia tuli nyt ilmi, Johanna kertoo.

”Koska Olivia urheili ja oli hyväntuulinen itsensä, luulin, että laihduttaminen on osa nuoren kasvukipuilua.”

Olivia otti paineita isän ja äidin toiveiden täyttämisestä – tai toiveista, joita hän oletti vanhemmilla olevan. Ranskaan muuttokin oli Olivian ajatuksissa kääntynyt satsaukseksi hänen elämäänsä. Hän unohti, että meri-ilmasto helpotti isän astmaa ja että äiti nautti luodessaan uraa Rivieralla.

– Meitä pidettiin täydellisenä perheenä, ja ajattelin, että minun pitää olla paras kaikessa, tyttärenäkin. Siitä tuli aika ahdistavaa.

Syömishäiriö sai uudelleen otteen. Vanhemmilta ei jäänyt huomaamatta, että Olivia oksenteli ruokansa.

– Eihän me älykääpiöitä oltu, Johanna sanoo.

Johannan oli aluksi vaikea käsitellä ongelmaa, hänen nuoruudessaan laihuutta oli ihannoitu.

– Koska Olivia urheili ja oli hyväntuulinen itsensä, luulin, että laihduttaminen on osa nuoren kasvukipuilua. Tajusin myös, että hoitoon ei voi pakottaa.

Koetut tragediat sekoittivat Johannan suhtautumista.

– Kun oli käyty kuolemat läpi, taisin ajatella, ettei syömishäiriö ole mikään juttu. Olivian syömishäiriö jäi perheen surujen jalkoihin. Lopulta puutuin asiaan rankalla tavalla, Johanna tunnustaa.

”Ei edes kiinnosta, elääkö vai kuoleeko, kunhan on laiha.”

Hän tulosti netistä kuvia luurangoista ja bulimiaa sairastavien hampaista.

– Lättäsin ne Olivian eteen ja huusin: ’Haluatko, että sinun suusi näyttää tältä?’ Ajattelin, että esteetikolla se menee perille.

Yritys ei tehonnut Oliviaan.

– Sairaus on sitä, että vaikka luut törröttävät, pitää itseään lihavana. Ei edes kiinnosta, elääkö vai kuoleeko, kunhan on laiha.

Olivian huijaus

Lukiossa Olivia pääsi koululääkärin kautta terapiaan, mutta ei ottanut hoitoa vakavissaan. Sairaus jäi kytemään.

Koulussa kielet sujuivat yhä hyvin, mutta matematiikasta tuli vaikeaa. Se, mikä oli ollut helppoa Ranskassa, ei ollutkaan helppoa Suomessa.

– Täällä en saanut apua, vaikka pyysin. Sitten pistin kaiken lekkeriksi, koska hävetti sanoa, että en ymmärtänyt.

Lekkeriksi tarkoitti provosointia tunnilla ja biletystä vapaa-ajalla. Tupakka paloi, shotit maistuivat.

Johanna sai muutaman kerran raivarin.

– Luulin, että ranskalaisten juomatapojen jälkeen ei olisi tullut suomalaista perseet olalle -vaihetta. Tuli silti.

”Mutta minäpä vedin nenästä mennen tullen.”

Olivia muistaa vanhempien olleen ymmärtäväisiä, mutta syömishäiriönsä hän salasi heiltä.

– Uskottelin terapeutille, itselleni ja vanhemmilleni, että kaikki on hyvin.

Kaikki uskoivat niin, Johannakin. Syyskuussa terapian loppupalaverissa todettiin, että Olivia on tervehtynyt.

– Mutta minäpä vedin nenästä mennen tullen, Olivia pelleilee.

Totuus tulee vastaan

17-vuotiaana lukiolaisena Olivia sai muuttaa omaan asuntoon Turkuun. Alkuun tuntui hyvältä, kun sai järjestellä vaatteet mielensä mukaan. Kaaos mielessä sen sijaan jatkui.

– Öisin mustat asiat tulivat mieleen. Mietin, miksi elämässä käy näin. Tunsin pettäneeni vanhempani. Ajattelin paljon Nooraa.

Johannalla oli aavistus, ettei kaikki ollut hyvin. Kolme viikkoa ennen koulun päättymistä Olivia ilmoitti lopettavansa lukion.

– Siitä lähti kunnon keskustelu. Tunnollisena tyttönä Olivia sinnitteli, Johanna kertoo.

Käänne parempaan tapahtui viime syksynä. Siitä lähtien Olivialla on ollut terapeutti, jonka kanssa ajatukset tuntuvat selkiytyvän. Myös suhde vanhempiin on parantunut.

– Kun oli vaikeaa, minulla ei ollut suoraa yhteyttä edes itseeni. Vaikea siinä oli avautua äidillekään.

”Lopulta oli pakko päästää irti ja luottaa, jotta välit säilyivät.”

Koulukin jatkui. Olivia palasi vanhempiensa luo Koskelle, vaihtoi paikalliseen lukioon ja on nyt kevään abiturientti. Paperit Kuvataideakatemiaan ja Teatterikorkeakouluun on lähetetty. Suunta on selvä.

Olivia kuvailee oloaan seesteiseksi ja hyväksi. Vaikeat hetket yksin kannatti sittenkin kestää. Terapiasta ja vertaistuesta on ollut iso apu. Hän ei ymmärrä, miksi syömishäiriö on yhä Suomessa tabu.

– Kaveripiirissäni monilla on syömishäiriöitä ja mielenterveydellisiä ongelmia. Ei niitä kukaan häpeä. Tiedämme toistemme asiat, puhumme ja autamme.

Johanna kokee, että matkan varrella koko äitiys on mennyt uusiksi.

– Vaikka korostin aina, että kaikesta voi puhua, olinkin itse tiukka auktoriteettina. Lopulta oli pakko päästää irti ja luottaa, jotta välit säilyivät. Se oli kivuliasta, Johanna sanoo.

– Syömishäiriöstä kärsivä ei ehkä koskaan parane täysin. Perfektionismikaan ei poistu koskaan luonteesta. Mutta kun Olivia tuntee itsensä paremmin, se tuo mukanaan yhä paremman tasapainon.

Johanna Oras

Taiteilija syntyi Turussa 1970. Puoliso taidekauppias Reijo Oras, tytär Olivia, 18. Perhe asuu vanhaan kansakouluun remontoidussa ateljeekodissa.

Mukana Suomi 100 -hankkeessa.

Seuraavat näyttelyt Särestöniemi-museossa Kittilässä 8.4.– 6.5. ja Taidekartano Johanna Oraksessa Punkaharjulla 26.5.–27.8.2017.

Olivia Oras

Abiturientti ja somejulkkis syntyi 1998.

Pääosa dokumenttielokuvassa The Perfect Selfie. Panelistina Women of the World -tapahtumassa.

Päärooli Lumienkeli-näytelmässä, Turun Vimma-nuorisotalossa, ensi-ilta 4.3.