Joel arvostaa isänsä rohkeutta ja päättäväisyyttä, Hjallis sanoo oppineensa pojaltaan rauhallisuutta ja toveruutta, sitä miten muita kohdellaan.
Joel arvostaa isänsä rohkeutta ja päättäväisyyttä, Hjallis sanoo oppineensa pojaltaan rauhallisuutta ja toveruutta, sitä miten muita kohdellaan.

Kun Joel Harkimo oli lapsi, isä oli aina töissä. Aikuisiällä he ovat lähentyneet toisiaan. – Ilman Joelia en olisi ikinä enää lähtenyt purjehtimaan yli Atlantin, Hjallis sanoo.

Kaikilla muilla oli paha olo, mutta Hjallis oli kuin Naantalin aurinko. Veneen ruorissa hän syttyi ja hänestä paistoi rakkaus mereen, Joel Harkimo, 27, muistelee hänen ja isänsä Hjallis Harkimon, 64, yhteistä Atlantin ylitystä viime tammikuussa.

Hjallis Harkimo muistetaan miehenä, joka ensimmäisenä suomalaisena purjehti maapallon ympäri vuonna 1987. Joel ei ollut aiemmin osallistunut isänsä purjehdusretkille, kunnes alkuvuodesta tarjoutui ainutlaatuinen mahdollisuus. Isä ja poika seilasivat yhdessä viiden muun suomalaisen julkkiksen kanssa valtameren yli, ja purjehduksesta kuvattiin sarja tv:hen.

– Ohjeistin siellä niitä heinähattuja, jotka eivät olleet aiemmin purjehtineet, Hjallis kuvailee.

Isän kanssa purjehtiminen oli ollut Joelin pitkäaikainen unelma, ja retkestä tuli tärkeä molemmille. Tuulten vastainen matka Karibialta Kanarialle kesti yli kolme viikkoa.

– Se oli rankka kokemus, jota kukaan veneessä ollut ei tule unohtamaan. Kaikki meni lopulta kuitenkin hyvin, erityisesti meidän kahden välillä, Hjallis sanoo.

Veneessä Hjallis ja Joel nukkuivat samassa hytissä, viereisissä sängyissä. Matkalla oli paljon aikaa puhua elämästä, perheestä ja töistä. Vaikka isä ja poika ovat olleet jo ennestään läheisiä, matka lähensi heitä lisää.

Lapsuus jäähallilla

Nykyään liikemies Harry ”Hjallis” Harkimo on kokoomuksen kansanedustaja. Hänet tunnetaan myös Jokereiden hallituksen puheenjohtajana, osakkaana ja Hartwall Areenan rakennuttajana. Hjalliksen esikoispoika Joel työskentelee tapahtumatuotantoyrittäjänä ja on kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Helsingissä.


Joel sanoo oppineensa arvostamaan sitä, että vanhemmat ovat paiskineet paljon töitä. ”Vanhemmiten isä on rauhoittunut, vaikka eihän se oikeasti koskaan kokonaan rauhoitu.”

Joelin lapsuudessa perheen arki oli hektistä.

– Isä matkusti 250 päivää vuodessa, kun aloitin yläasteen. Olisin tietysti kaivannut vanhempien läsnäoloa enemmän. Pikkukundina harmitti, kun porukat eivät olleet kotona, Joel sanoo.

Lapsena Joel roikkuikin paljon jäähallilla. Oli Jokeri-juttuja ja Hartwallin rakennusta – ei kovin tavallisia lapsuusmuistoja. Hjalliskin muistelee noita aikoja kiireisiksi. Hän myöntää, että Joelin kanssa olisi pitänyt viettää enemmän aikaa, kun tämä oli pieni.

”Isä rauhoittui, vaikka eihän se oikeasti koskaan kokonaan rauhoitu.”

– Elämäntilanne oli silloin erilainen. Nykyään olen enemmän perheeni kanssa ja otan poissaoloani takaisin.

Joelin lisäksi Hjalliksella on kaksi poikaa, ensimmäisestä avioliitosta entisen kansanedustaja Leena Harkimon kanssa syntyi Joelin jälkeen Leo, 16, ja myöhemmästä liitosta Merikukka Forsiuksen kanssa kuopus, Dan, 12.

Joel sanoo hänen ja isänsä välien lähentyneen Leon syntymän jälkeen.

– Isä rauhoittui, vaikka eihän se oikeasti koskaan kokonaan rauhoitu, Joel sanoo.

– En ole isälle menneistä vihainen. Ymmärrän nyt menneisyyttä paremmin ja osaan arvostaa sitä, että vanhempani ovat aina tehneet, mitä ovat halunneet.

Vanhempien ero otti koville

90-luvulla Harkimoiden perhettä seurattiin tarkkaan. Lapsena hän muistaa pahoittaneensa mielensä, kun isästä, äidistä ja isän naisystävistä kirjoitettiin lööppejä.

– Onhan sitä hyvääkin kirjoitettu, Hjallis sanoo.

Vanhemmat erosivat, kun Joel oli aloittelemassa yläastetta. Se oli kova paikka.

– Vanhemmat hoitivat eron keskenään tosi hyvin, vaikka äidillä olisi ollut syytä katkeroitua. He eivät ryhtyneet riitelemään siitä, kenen luona lasten kuuluu olla, vaan minä ja Leo olimme koko ajan kaiken keskiössä. Arvostan sitä paljon, Joel sanoo.

– Nykyään ajattelen, että tärkeintä on, että isä löytää ihmisen, jonka kanssa se on onnellinen.


Veljessarja veneessä.

Toinen koko perhettä koetellut tapahtumien ketju oli kaikkiin kolmeen poikaan kohdistunut vuosikausien kiusaaminen.

– Siinä on itselläkin voimaton olo, kun tietää, että toinen ei halua mennä kouluun, Hjallis sanoo.

Joel muistelee, että hänen kiusaamisensa ei ollut pahimmasta päästä eikä hän jäänyt yksin. Tapahtuneen muistaa silti lopun elämäänsä.

– Eiväthän lapset ymmärrä, mitä pahaa ne voivat tehdä. Lapset eivät pidä sitä niin isona asiana, Joel sanoo.

Ja taas isällä palaa pinna

Joel on kiinnostunut yrittäjyydestä ja politiikasta kuten vanhempansakin.

– Rahakin voi motivoida, mutta meidän perheessä töitä on tehty ennen kaikkea kokeilunhalusta ja mielenkiinnosta. Menestys ei ole itseisarvo, mutta tällä perhetaustalla on paineita. En haluaisi mokata.

Kotoa Joelia ei painostettu mihinkään suuntaan. Paitsi että lukioon Hjallis kyllä pakotti. Siitä tuli riita.

”Yleensä Hjallis hermostuu sähläyksestä.”

– Kun kaikki serkut menivät ammattikouluun, niin Jollekin halusi merkonomiksi. Minä sanoin, että 16-vuotiaana sinä et päätä itse vielä mitään. Kyllä se sitten ylioppilaaksi päästyään kiitteli ja myönsi faijan olleen oikeassa, Hjallis sanoo.

Vääntö opinnoista ei ollut suinkaan ensimmäinen konflikti isän ja pojan suhteessa. Yksi näkyvimmistä oli kun Joel 14-vuotiaana värjäsi tukkansa mustaksi.

– Sen oli vain pakko tehdä se. Se halusi osoittaa olevansa olemassa, Hjallis tulkitsee.

Nykyään isä ja poika eivät kuulemma juuri riitele. Kun sanaharkkaa tulee, Joel ei puhu mitään. Hjallis sen sijaan kiihtyy nollasta sataan. Isä ja poika ovatkin luonteeltaan hyvin erilaisia.

– Eniten isässä ärsyttää sen temperamenttisuus ja lyhyt pinna. Yleensä Hjallis hermostuu sähläyksestä. Jos olen viisi minuuttia myöhässä tai lätkäkamat ovat väärässä paikassa väärään aikaan, se on ihan raivona.

Kun Hjalliksella palaa pinna, Joelin tekisi mieli sanoa, että rauhoitu, ei tässä mitään hätää ole.

– Tämä kuulostaa nyt siltä kuin riitelisimme tosi paljon, mutta todellisuudessa me voidaan puhua kaikesta. Aina on voitu puhua kaikesta, mutta tietysti salaisuuksiakin on vähän, Joel sanoo ja virnistää.

Hjalliksen temperamentti näkyy myös haastattelussa. Puolivälissä haastattelua mies nousee kesken kaiken ylös ja poistuu. Joel huhuilee isäänsä takaisin, mutta isällä on jo kiire muualle.


Joel on päässyt kiinni ruoriin.


Suku on paras

Julkisuudessa Hjallis Harkimo tunnetaan tiukkana ja suorasanaisena miehenä. Ruudusta hän on tuttu Diilin keulakuvana ja Hjalliksen kanssa -keskusteluohjelman isäntänä, tiukkana hiillostajana.

Vaikka Hjalliksen julkisuuskuva on kova, kotona Hjallis on Joelin mukaan lempeä ja päättäväinen isä.

– Jos perheellä tai ystävillä on ongelmia, Hjallis auttaa aina. Hän on läheisilleen tärkeä.

”En ollut ikinä nähnyt isääni niin voimattomana.”

Koko Harkimoiden suku pitää muutenkin tiiviisti yhtä. Sukulaiset aina poikien äideistä isovanhempiin, täteihin ja setiin asuvat muutaman kilometrin säteellä Etelä-Sipoossa. Tämänkin aamuna Hjallis on aloittanut kahvittelemalla siskonsa luona.

Joel asuu nykyään Töölössä, mutta siitä kysyttäessä isä on eri mieltä.

– Sipoonrannassahan sinä asut.

Lapsuudessa vanhempien ollessa poissa Joel lähes asui tätinsä luona. Korvaamattomia perheelle ovat olleet myös Hjalliksen vanhemmat, elokuvaajana tunnettu Osmo Harkimo ja Hackmanin teollisuussukuun kuuluva Doris Harkimo. Kun Hjalliksen isä kymmenen vuotta sitten menehtyi syöpään, se oli kaikille iso sokki.

– En ollut ikinä nähnyt isääni niin voimattomana, Joel sanoo.

”En jaksa enää jutella niiden vanhusten kanssa, jotka seisovat toreilla valittamassa ja juomassa ilmaista kahvia.”

Poika opettaa isää

Joel pitää isänsä parhaina puolina rohkeutta ja päättäväisyyttä. Juuri niistä syistä isä on saanut niin paljon aikaan – ja saa edelleen. Seuraavaksi Hjallis suunnittelee reviirinlaajennusta Youtubeen.

– Alan videoblogata, jotta saisin nuoria mukaan politiikkaan. Sisältöä löytyy, ei mitään paskanjauhantaa. En jaksa enää jutella niiden vanhusten kanssa, jotka seisovat toreilla valittamassa ja juomassa ilmaista kahvia, Hjallis laukoo.

Joel kertoo oppineensa vanhemmiltaan paljon, mutta toisinaan opit voivat kulkea myös toiseen suuntaan, pojalta isälle. Hjallis kertoo oppineensa pojiltaan rauhallisuutta ja toveruutta, sitä, miten muita kohdellaan.

”Välillä ihmisten eteen joutuessani ajattelen, että kunpa voisin vain mennä kotiin.”

Hjallis kuvailee Joelin olevan paitsi rauhallinen, myös lempeä ja tunteikas. Joelin poliittisen uran alkutaipaleella on korostunut vielä neljäskin piirre: ujous. Pienessä porukassa Joel on hyvä kohtaamaan ihmisiä, mutta kun porukkaa on paljon, hän vetäytyy taka-alalle.

– Ujona joutuu politiikassa antamaan itsestään tosi paljon. Välillä ihmisten eteen joutuessani ajattelen, että kunpa voisin vain mennä kotiin. Se on tosi raskasta, mutta senkin kanssa oppii elämään. Näin se tulee aina olemaan, Joel sanoo.

– Leena on myös ollut ujo, mutta hän kasvoi politiikassa ja oppi hallitsemaan yleisöjä, Hjallis lisää ja viittaa Joeliin kannustavasti.

Joel kertoo olevansa samanlainen kuin veljensä Leo. Nuorin veli Dan sen sijaan on tyystin erilainen. Isä on samaa mieltä.

”Dan on hyvä pääsemään ihon alle, vaikka se on vasta 12-vuotias nappula.”

– Danilla riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Se ei osaa olla sekuntiakaan rauhassa, vaan sinkoilee joka paikkaan. Joelilla on Danin kanssa välillä lyhyt pinna, ja ne tappelevat keskenään. Joel ottaa kaiken ihan tosissaan eikä voi vain antaa olla, Hjallis sanoo.

Joel virnuilee ja puolustautuu.

– Dan on hyvä pääsemään ihon alle, vaikka se on vasta 12-vuotias nappula. Minun pitäisi aikuisena miehenä osata pitää pinna, Joel myöntää.

Ainut syy purjehdukseen

Veljessarjan keskimmäinen, Leo, muutti hiljattain Pohjois-Amerikkaan Olli Jokisen Hockey-Akatemiaan pelaamaan jääkiekkoa.

– Tuntuu kummalliselta tulla kotiin, kun toinen on ollut siellä 16 vuotta. Enää ei ole, Hjallis sanoo.

Joel ja Hjallis matkustavat pian Floridaan tapaamaan Leoa – matkustaminen on heidän yhteinen harrastuksensa. Mieskatras laittaa myös usein ruokaa yhdessä, saunoo ja katsoo jääkiekkoa.

”Syy Atlantin ylitykseen oli se, että Jolle halusi kokea purjehduksen kanssani.”

Purjehdus sen sijaan ei ennen yhteistä Atlantin ylitystä yhdistänyt isää ja poikaa lainkaan. Hjallis jätti purjehduksen monien rankkojen matkojen jälkeen ennen Joelin syntymää. Joel puolestaan on ostanut vasta hiljattain ensimmäisen veneensä ja ryhtynyt harjoittelemaan seilaamista.

Hjallis sanoo, että ilman Joelia koko Atlantin yli -tv-sarjaa ei olisi syntynyt.

– Syy Atlantin ylitykseen oli se, että Jolle halusi kokea purjehduksen kanssani. Sarjan tekeminen tuli siinä mukana, mutta ilman minun ja Jollen yhteistä juttua en olisi ikinä lähtenyt. Se oli ainut ehto koko purjehdukselle, Hjallis sanoo.

 

Hjallis HArkimo

64-vuotias kokoomuksen kansanedustaja, liikemies ja urheilujohtaja.

Lapset Joel, 27, ja Leo, 16, avioliitosta Leena Harkimon kanssa sekä Dan, 12, liitosta Merikukka Forsiuksen kanssa.

Asuu Etelä-Sipoossa.

 

Joel

Harkimo

27-vuotias tapahtumatuotantoyrittäjä ja kokoomuksen kaupunginvaltuutettu.

Asuu Helsingin Töölössä.

Atlantin yli -sarjassa TV5:llä Hjallis ja Joel kipparoivat julkkisseurueen yli valtameren.

Jenna Rantonen on ollut työttömänä vuodesta 2014 asti. Hänen mielestään aktiivimalli on loukkaus työttömiä kohtaan. ”Teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan.”

Jos joku asia on puhuttanut suomalaisia vuonna 2018 niin työttömyysturvan aktiivimalli – eikä se ole mikään ihme.

Aktiivimalli vaikuttaa valtavan monen suomalaisen elämään. Suomessa oli huhtikuussa noin 233 000 työtöntä. Huhtikuussa hieman alle puolet heistä menetti työttömyystukiaan 4,65 prosenttia, koska ei pystynyt täyttämään tammi–maaliskuussa aktiivimallin ehtoja.

Aktiivimallia on kritisoitu monin sanoin. Sitä on kutsuttu esimerkiksi rankaisukeinoksi, joka ei aidosti auta ketään työllistymään.

Samoin mallista ajattelee myös 22-vuotias Jenna Rantonen. Lahtelainen Jenna on yksi niistä, joiden työttömyystukea aktiivimalli on rokottanut, vaikka hän hakee aktiivisesti töitä.

– Olen tehnyt ja teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan, koska en onnistunut täyttämään aktiivimallin ehtoja. En usko, että malli auttaa ketään työllistymään. Minulle se ei ole ainakaan niin tehnyt, Jenna kertoo.

Satojen työhakemusten vuodet

Jenna valmistui vuonna 2014 lähihoitajaksi. Lonkkien virheasennon takia hän kärsii kovista kivuista selässä ja alaraajoissa. Kipujen takia fyysinen hoitotyö ei kuitenkaan onnistu.

– Olen tilanteessa, jossa en tarvitse sairauslomaa, mutta en voi tehdä koulutustani vastaavaa työtä terveyteni takia, Jenna kertoo.

Valmistumisensa jälkeen Jenna on tehnyt pari lyhyttä pätkää oman alansa töitä. Sen lisäksi hän on osallistunut työkokeiluihin ja opiskellut hammashoitajaksi puoli vuotta. Suurimmaksi osaksi Jenna on viimeiset neljä vuotta ollut työttömänä. Oman arvionsa mukaan hän on vuosien aikana lähettänyt satoja työhakemuksia.

”Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.”

Tälläkin hetkellä Jenna etsii työpaikkoja viikoittain. Sopivia paikko ei kuitenkaan ole juuri tarjolla.

– Selkäni rajoittaa työnhakua. Voin tehdä vain toimistotöitä. Mutta moniin paikkoihin vaaditaan korkeakoulutus, jota minulla ei ole. Toki voisin laittaa hakemuksia sellaisiinkin paikkoihin, mutta en rehellisesti sanottuna tiedä, ketä se hyödyttäisi.

Heikko työllisyystilanne on saanut Jennan miettimään uutta urasuuntaa. Syksyllä hän tähtää haastatteluihin, jotta pääsisi opiskelemaan terveydenhuollon sihteeriksi.

– Toivottavasti se lykästää. Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.

Arjen avaaja

Aktiivimallia on kritisoitu myös siitä, ettei se tunnu ymmärtävän työttömän arjesta tai työnhaun realiteeteista juuri mitään. Myös Jenna yhtyy kritiikkiin.

– Työttömän elämää ohjaa päätökset, jotka on tehnyt ihmiset, jotka eivät ymmärrä, millaista on olla työtön. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

Millaista työttömän arki ja työnhaku oikeasti on? Pyysimme Jennaa kirjoittamaan elämästään kolmen viikon ajan päiväkirjaa:

VIIKKO 1

Maanantai

Aamuni ovat melkein aina samanlaisia. Herään kahdeksan maissa, luen puhelimesta uutiset ja lähden koirani kanssa lenkille. Baron on minulle tärkeä kaveri, joka auttaa pitämään päivärytmini tasaisena.

Aamutoimien jälkeen tsekkaan työvoimatoimiston verkkosivut. Käyn läpi ja hyväksyn oman suunnitelmani, jonka päivitin työkkärin työntekijän kanssa viime viikolla puhelimitse.

Sen jälkeen teen kotitöitä. Illalla lähden ystävän kanssa Mäkkäriin. Se on harvinaista herkkua.

Tiistai

Juon päiväkahvit ulkona ja samalla tsekkaan työkkärin tarjonnan. Mitään minulle sopivaa ei löydy. Tuttuun tapaan tilanne turhauttaa. Haluaisin niin kovasti töihin.

Työttömyys vaikuttaa mielialaani todella paljon. Se stressaa, ahdistaa ja tulee uniin. Ahdistuneena ruokakaan ei maistu.

Välillä mietin, yritänkö tarpeeksi, kun en joka hetki ole etsimässä uutta työtä ja fiksaamassa ansioluetteloa. Voisinko tehdä vielä enemmän? Kaikista eniten synkkyyteen vetää se, kun ehtii jo innostua työpaikasta ja odottaa haastattelukutsua, mutta sitten sähköpostiin tuleekin viesti, jossa lukee ”valitettavasti sinua ei valittu tällä kertaa.”

”Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä.”

Arjen tärkein kaveri.
Arjen tärkein kaveri.

Kun huolet painavat, on pakko ottaa aikalisä omiin ajatuksiin. Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä. Asun avopuolisoni kanssa ja minulla on perhe, joka tukee. Vaikka terveyteni ei ole ihan paras, huonomminkin voisi mennä.

Loppupäivän yritän rentoutua. Katselen sarjoja ja luen lempiblogejani.

Keskiviikko

Herään tavallista aiemmin. Selkäni on päättänyt pitää vapaapäivän, ja säryt tekevät liikkumisesta vaikeaa. Aamutoimien jälkeen lähden koiran kanssa ulos. Loppupäivän kuuntelen selän vointia. Päivä kuluu hitaasti, ihan kuin koomassa.

Luen eräästä blogista kokemuksia työttömyydestä, yrittäjyydestä ja osa-aikatyöstä. Se herättää minussa surua. Miksi työttömän elämä ja toimeentulo on tehty niin vaikeaksi? Mitä pitää tehdä, jos työtä ei saa, vaikka kuinka yrittää? Miksi aktiivimalli rankaisee minua, vaikka yritän kaikkeni?

Torstai

Lähden kaupungille ja käyn ostoksilla. Tiukan budjetin kanssa ostan vain sen, mitä tarvitsen. Alennukset syynään tarkkaan. Alkuillasta käyn apteekissa. Astmalääkkeisiin kuluu 34 euroa. En ole vielä saanut lääkettä varten lääkäriltä Kelaan lausuntoa, joten joudun maksamaan täyden hinnan. Se on kova lasku, mutta lääkkeet on pakko ostaa. Ei niistä voi tinkiä.

Perjantai

Mietin puoleenpäivään asti, lähdenkö läheisen kotieläinpihan avajaisiin. Päätän lähteä. On päästävä ulos kotoa.

Joskus päiviin on vaikea keksiä tekemistä. Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin. Kyllä jokaiseen päivään jotain keksii.

”Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin.”

Yhteiskunnan työttömille tarjoama toiminta ei tunnu minulle omalta. En käy työttömien ryhmissä, koska en näe, että ne auttaisivat minua mihinkään suuntaan. Niissä ei käy edes käy omanikäistäni porukkaa, joiden kanssa voisi jutella. Ne tuntuvat vain ylimääräiseltä kuluerältä, koska bussimatkat maksavat niin paljon.

Lauantai & sunnuntai

Viikonloppuaamuisin menemme yhdessä avopuolisoni kanssa lenkittämään koiraa. Se on mukavaa. Joskus saattaa mennä useita päiviä ilman, että juttelen kenenkään muun kuin avopuolisoni kanssa. Minulla on rakkaita ystäviä, mutta suuren osan ajastani olen omissa oloissani. Työttömänä elämä on usein yksinäistä.

Joskus minua hävettää kertoa muille, että olen työtön. Huomaan myös tuntevani kateutta muita samanikäisiä kohtaan, koska heillä on töitä tai he opiskelevat. En tunne juurikaan itseni ikäisiä työttömiä. Vertaistukea on vaikea saada.

Lauantaina menemme avopuolisoni äidille syömään ja illalla lenkille. Pelaamme erän sulkapalloa. Sunnuntaina herään huonosti nukutun yön jälkeen siihen, että selkä kiukuttelee. Aamulla avopuoliso saa lenkittää koiran yksin. Koko päivä tuntuu löysältä.

”Työttömänä elämä on usein yksinäistä.”

Viikon yhteenveto: ”Tällä viikolla oli paljon puuhaa! Yhteinen kaupunkireissu äidin kanssa ja kotieläinpihan avajaiset jäivät mieleen.”

VIIKKO 2

Maanantai

Pidän siivouspäivän. Saan touhuun kulumaan useamman tunnin. Sen jälkeen otan rennosti ja odotan, että avopuolisoni pääsee töistä, jotta pääsemme kauppaan.

Olemme sopineet, että puolisoni hoitaa kauppalaskut, koska minulla ei yksinkertaisesti ole siihen rahaa. Minun rahani ovat jatkuvasti tiukassa. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Lopetin kuntosalilla käymisenkin, koska se maksoi niin paljon. Onneksi on koira, jonka kanssa voin lenkkeillä.

”Harmittaa, että toinen joutuu elättämään minut.”

Puolisoni on keskituloinen. Hänen tulojensa takia en saa Kelan työttömyyskorvauksen lisäksi asumistukea tai toimeentulotukea. Työttömyyskorvauksesta lähtee vielä 20 prosenttia veroa. Kuukaudessa saan siis 494 euroa käteen.

Minua harmittaa, etten voi auttaa rahallisesti avopuolisoani tai olla itsenäinen. Minua harmittaa, että toinen joutuu hoitamaan melkein kaikki laskut ja elättämään minut. Se on nöyryyttävääkin.

Kannan oman korteni yhteiseen kekoon tekemällä kotityöt. Se on vähintä, mitä voin tehdä.

Tiistai & keskiviikko

Lähdemme tiistaiaamuna siskoni kanssa äidille kylään. Vierailulla menee pitkälle iltapäivään ilman, että ajankulua edes huomaa.

Keskiviikkona käyn verkossa läpi avoimia työpaikkoja ja tarkistan CV:n, jotta se on ajan tasalla. Tarkistan myös työvoimatoimiston lähettämät työtarjoukset. Mitään ei ole taaskaan saatavilla.

Torstai & perjantai

Päivärytmini rikkoo ainoastaan lääkärin soitto. Saan B-lausunnon, jotta saan astmalääkkeet jatkossa halvemmalla. Olo on helpottunut.

Äidiltäni leikattiin torstaina lisäkilpirauhanen. Hän pääsee kotiin perjantaina. Menen hänen seurakseen yöksi.

”Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.”

Ylppäreihin lähdössä!
Ylppäreihin lähdössä!

Matkalla sairaalaan ostan torilta pari rasiaa kotimaisia mansikoita piristykseksi. Ne ovat kalliita, mutta sen arvoisia. Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.

Lauantai & sunnuntai

Vierailen sukulaisen ylioppilasjuhlissa. Laitan päälleni saman mekon, joka itselläni oli päällä pari vuotta sitten omissa juhlissani. Olisipa varaa uuteen, mutta ei vain ole. Kummoista lahjaakaan en voi antaa.

Päivä kuluu nopeasti juhliessa iltaan asti. Sunnuntaina käymme kaupassa ja avopuolisoni tekee ruokaa. Päivä on ihanan leppoisa.

Viikon yhteenveto: ”Siskoni ja minun yhteinen vierailu äidin luona oli viikon kohokohta. B-lausunto sai hieman huokaisemaan helpotuksesta. Myös ylioppilasjuhlat olivat mahtavat.”

VIIKKO 3

Maanantai

Tälle päivälle ei ole akuutteja kotitöitä. Tsekkaan jo aamulla avoimet työpaikat. Masentaa, kun taaskaan ei löydy mitään sopivaa.

Odotan jo kuumeisesti lääkäriaikaa, joka on varattu kesäkuun lopulle. Toivottavasti silloin saan tietää selän kunnosta enemmän. Toivon, että se auttaisi tilannettani.

Lounaalla teen pikapyttipannua ja katson Muumeja. Ne piristävät aina, kun elämä potkii.

Tiistai

Masentaa. Mietin liikaa raha-asioita, töitä ja koulua. Minusta ei juuri nyt tunnu olevan yhtään mihinkään. Vietän koko päivän tekemättä mitään.

Keskiviikko

Hoidan heti aamusta koiran ihottumat. Sen jälkeen mietin, jaksanko lähteä mihinkään. Rahaa ei ole. Ehkä voisin lähteä ulos valokuvaamaan? Päätän tehdä niin.

”Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa.”

Koko viikko on taas yksi niistä, jolloin mikään ei onnistu. Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa. Onneksi minulla on avopuolisoni. Hän tukee vaikeassa paikassa.

Torstai & perjantai

Olo on ankea. Olen tsekannut pitkin viikkoa avoimia työpaikkoja. Mitään sellaisia, mitä voisin hakea, ei ole tullut vastaan. Joko puuttuu koulutus tai työ ei vain sovellu selälleni. 

Valokuvauspäivän satoa.
Valokuvauspäivän satoa.

Lauantai & sunnuntai

Lauantaina käymme kansainvälisillä suurmarkkinoilla. En osta mitään. Rahat ovat lopussa ja voin hakea vasta seuraavalla viikolla työttömyyskorvausta.

”Työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.”

Onneksi ensi viikolla on luvassa uudenlaista tekemistä. Menen alkuviikosta vapaaehtoisena hoitamaan maahanmuuttajaperheiden lapsia, kun heidän äitinsä opettelevat suomea.

Vaikka työstä ei saa rahaa, se piristää. Harmi kyllä vapaaehtoistyö ei kerrytä minulle aktiivisuutta. Se ei siis suoraan nosta toimeentuloani. Mutta kyllä työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.

Viikon yhteenveto: ”Viikko oli masentava ja lannistava. Itkun kanssa se kuitenkin meni ohi. Tällaisia viikkoja mahtuu elämään aina välillä.”

Juttua muokattu 19.6. klo 9.47. Korjattu ajatusvirhe kohdasta, jossa kerrotaan Jennan saamista työttömyyskorvauksista. 

Entinen pitkäaikaistyötön, nyk...

Millaista työttömän arki oikeasti on? Pitkäaikaistyötön Jenna, 22, piti päiväkirjaa kolme viikkoa

Toivon tosissaan että jokainen ketä siellä huutelee että aktiivisuutta ja "kyllä tekevälle aina töitä löytyy" tämän tyyppisiä juttuja, joutuvat oikeasti joskus kokemaan työttömyyden ja sen jatkuvan pettymyksen mikä työn hakemiseen liittyy..voisi olla sen jälkeen eri ääni kellossa..KUKAAN kuka ei ole henkilökohtaisesti joutunut pitkäaikaistyöttömyyttä kokemaan, ei sitä ymmärrä.
Lue kommentti
Raakel ja Nicke yhteiskuvassa vuonna 2013. Kuva: Sanoma-arkisto
Raakel ja Nicke yhteiskuvassa vuonna 2013. Kuva: Sanoma-arkisto

90-luvun alusta saakka tunteneella pariskunnalla on viisi yhteistä lasta.

Raakel ja Nicke Lignell juhlivat tänään 23. hääpäiväänsä. Päivän kunniaksi Raakel julkaisi Instagram-tilillään ihastuttavan hääkuvan pariskunnasta 23 vuoden takaa.

– 23 vuotta sitten sanoimme TAHDON. Tahdon myös tänään. Kiitos Nicke, Raakel kirjoittaa kuvan alla.

 

A post shared by Raakel Lignell (@raxlig) on

Yli 20 vuotta sitten otetussa mustavalkoisessa hääkuvassa Raakel ja Nicke poseeraavat melko vakavina. Raakelilla oli hääpäivänään yllään pitkä huntu ja olkapäät paljastava hääpuku.

Ihan niin kuin ennenkin

Raakel ja Nicke tapasivat ensimmäisen kerran 90-luvun alussa. Nyt heillä on viisi lasta: Greta, Edith, Poujou, Joel ja Eliel.

Pariskunnan yhteisiin vuosiin on mahtunut paljon. Hieman yli kymmenen vuotta sitten nokkakolarissa rattijuoppo törmäsi Nicken autoon. Ensiavussa todettiin, että hän oli saanut törmäyksessä kallonmurtuman ja aivoverenvuodon. Nicke on kertonut avoimesti, että kolari muutti hänen suhtautumistaan elämään. 

– Kun palasin töihin, pelkäsin aluksi mokaavani. Entä jos pää ei pelaa? Ei auttanut muu kuin ottaa armeliaampi asenne itseä kohtaan. Eihän mokaaminen niin vaarallista ole. Opin myös ymmärtämään nyt-hetken tärkeyden. Huomisesta emme tiedä mitään.

Nicke paljasti vuonna 2013 kaksikon pitkän suhteen salaisuudeksi sen, että he tuntevat toisensa niin hyvin.

– Tunnemme toisemme hyvin ja tulemme hemmetin hyvin juttuun, olemme olleet yhdessä niin pitkään. Raksun kanssa me tykkäämme toisistamme aika tavalla, ihan niin kuin ennenkin.