Laulaja Jippu valmistautuu ensimmäiseen yhteiseen jouluun uuden kultansa kanssa. – Voin paremmin kuin aikoihin.

Kuva: Jouni Harala

Nyt vuoden parasta aikaa. Joulun lähestyminen tekee laulaja Jipun aina onnelliseksi.

– Vaikka lapsuudenperheessäni oltiin rikkinäisiä, jouluna kaikki oli paremmin, Jippu sanoo.

Elämä hymyilee Jipulle muutenkin: hän on juuri palannut retriitistä luostarista, hän on tehnyt levyn Samuli Edelmannin kanssa ja vasemmassa nimettömässä kiiltelee uudehko sormus. Jippu kihlautui juhannuksena. Joku tiesi kertoa, että nainen valmistelisi tammikuuksi häitä avopuolisonsa kanssa.

– Ei pidä uskoa kaikkea kuulemaansa! Avioliitto on pyhä asia. Haluan kyllä joskus naimisiin, mutta sitten vasta, kun sen aika on. Minulle kihloissa olo merkitsee vain kihloissa oloa.

Vielä vuosi sitten Jippu seurusteli näyttelijä Jussi Lammen kanssa. Suhde kariutui joulun alla. Nykyinen avopuoliso ei ole julkisuuden henkilö, eikä hänestä sellaista tulekaan, mikäli se on Jipusta kiinni. Hän on oppinut, että kell’ onni, sen kätkeköön.

Jipun hyvän olon valinnat

Koti
”Vaihdan sisustusta usein, fiiliksen mukaan. Yleensä kodeissani on ollut värikästä, mutta nyt elän vahvaa vaaleaa kautta ja sisustan kuin rantaruotsalainen, valkoisella ja sinisellä. Rakastan leikkokukkia maljakossa ja puhtaita valkeita lakanoita.”

Ruoka

” Rakastan hyvää ruokaa ja gourmeeta. Herkuttelen niin paljon, että kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla läski. Erilaiset salaatit ovat bravuurini. Olen myös alkanut leipoa. Osaan tehdä vasta mutakakkua, mutta se onkin niin hyvää, että katoaa jääkaapista yhdessä yössä.”

Urheilu
”Syöpöttelyn vastapainoksi treenaan hurjasti. Olen hurahtanut zumbaan. Eilen tein niin rankan reisitreenin, että tänään on ollut vaikea kävellä. Kerran loppuvenyttelyissä soitettiin minun ja Samulin Jos sä tahdot niin. Se oli niin noloa, että aloin itkeä.”

Musiikki
”Vaalin ääntäni, koska se on instrumenttini. Aamuni alkavat hengitysharjoituksilla. Juon paljon vettä, laulajan pissan pitäisi aina olla kirkasta. Poltin ennen tupakkaa, mutta nykyään kahvi on ainoa päihteeni, jos Jumalaa ei lasketa. Yritän nukkua riittävästi.”

Armo
”Tärkeintä minulle Jeesuksen opetuksista on armo. Vaikka olisin oikein rypenyt synneissä, saan ne anteeksi. Toivon, että osaisin olla itsekin armollisempi itseäni kohtaan. Perfektionismi on hyvinvointini suurin este.
Tällä alalla ei voi hoitaa kehnoa itsetuntoa. Jos lapsuuteni ei olisi ollut niin sekoboltsi, osaisin ehkä ottaa rennommin.”

Rakkaus ja miehet
”Olen vaihtanut ukkoa usein. En osaa olla yksin. Välillä ihmettelen, miten miehet uskaltavat lähestyä, sillä minua pidetään outona. Minulla on myös korkeat suojamuurit.
Kauniit miehet ovat heikkouteni! Katson kasvoja, käsiä, ihoa, selkää, hyvät selkälihakset ovat kauneinta, mitä tiedän. Minulla on kaksi miestyyppiä: hoikka, tiukkapyllyinen surffari tai tatuoitu korsto. Olen viehtynyt myös uutisankkureihin! Rakastamani miehet ovat olleet hyvin erilaisia mutta kaikki rotumiehiä. Ja hyvin herkkiä.”

Jippu

  • 25-vuotias laulaja-lauluntekijä, oikealta nimeltään Meri-Tuuli Elorinne.
  • Lauloi lapsena yhtyeessä The Kids. Tehnyt myös mallintöitä.
  • Julkaisi yhteislevyn Samuli Edelmannin kanssa. Oma levy ilmestyy 2011.

Laulaja Tomi Metsäketo kertoo tuoreessa Facebook-päivityksessään olleensa vauhtisokea ja stressaantunut.

Laulaja Tomi Metsäketo on suljettu pois huomenna televisiossa nähtävästä Tähdet, tähdet -ohjelman lähetyksestä. 

– Tämän hetkisillä tiedoilla päädyimme ohjelman tuotantorauhan takaamiseksi ratkaisuun, että Tomi Metsäketo ei jatka Tähdet, tähdet -ohjelmassa, sisältöjohtaja Marko Karvo toteaa MTV:n tiedotteessa.

Seiska uutisoi torstaina, että viisi naista syyttää Metsäketoa sopimattomasta käytöksestä. 

Metsäketo kommentoi väitteitä Facebook-sivullaan. Laulaja kertoi, että hänestä kirjoitetaan ikävään sävyyn naisten Facebook-ryhmässä ja että ryhmää sekä siihen kuuluvia kirjoittajia vastaan on tehty rikosilmoituksia. Samalla hän myös pyysi anteeksi.

Myöhemmässä päivityksessään Metsäketo toivoi malttia somekeskusteluun ja jatkoi pahoittelua.

”Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa.”

”Pyydän samalla anteeksi kaikilta niiltä, joita olen omalla ajattelemattomalla käytökselläni joskus loukannut. Se ei ole ollut tarkoitukseni,” hän kirjoitti.

Stressiä, vauhtisokeutta ja juhlimista

Tieto Metsäkedon poisjäämisestä Tähdet, tähdet -ohjelmasta tuli tänään lauantaina. MTV:n sisältöjohtaja Karvon mukaan ohjelmassa jatkaa yhdeksän artistia. 

Tomi Metsäketo kommentoi poisjääntiään Facebook-sivullaan ja lähettämässään tiedotteessa. Pitkässä kirjoituksessaan hän kertoo viime vuosien työkiireistään, isänsä kuolemasta, kärkkäästä naisseuran hakemisesta, stressistä, vauhtisokeudesta ja juhlimisesta, joka on hänen sanojensa mukaan välillä karannut käsistä. 

Hän kuvailee olleensa vuosia poikamies ja hakeneensa naisseuraa ”joskus liiankin suurella yksipuolisella tahdonvoimalla”.

”Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin sen myös tekisin. Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta sitä nyt tässä kuitenkin hartaasti toivon.”

”Olen ollut öykkärimäinen”

Ei ole julkisesti tiedossa, millaisista teoista Metsäkedon väitetyssä epäasiallisessa käytöksessä tarkalleen ottaen on kyse. 

”Olen käyttäytynyt elämässäni typerästi ja ollut monille ihmisille öykkärimäinen. En lähde näitä tosiasioita kiistämään,” Metsäketo itse kuvailee tapahtunutta Facebookissa.

Kaija Koota on tituleerattu esimerkiksi voimaeläimeksi, kansallisaarteeksi ja naiseuden puolestapuhujaksi. Kukapa meistä ei haluaisi olla ainakin himpun verran kuin hän!