Jere Karalahti avautui tänään blogissaan monimutkaisista suhdekuvioistaan. Pitkässä kirjoituksessa hän kertoo erostaan ja aviottomasta lapsestaan Valko-Venäjällä.

Jääkiekkoilija Jere Karalahti, 39, avautuu aivan odottamatta monimutkaisista suhdekuvioistaan kotisivuillaan. Ugh, olen puhunut! -blogikirjoituksessaan Jere selittää eroaan ex-vaimoonsa Susanna Karalahteen ja kertoo lapsestaan Valko-Venäjällä.

"Mä tapasin toisel kaudel yhel rokkikeikal tän muijan ja alettii hengailee paljon. Se autto mua käytännön asiois ja jotenki vaa päädyttiin seurustelee sen kans. Ku mun soppari loppu Valko-Venäjällä, tuli realiteetit esiin… Se tuli raskaaks ennen mun lähtöö", Jere kirjoittaa lapsestaan Valko-Venäjällä.

Susanna ja Jere olivat yhdessä 20 vuotta, mutta jättivät eropaperit helmikuussa 2014. Samoihin aikoihin 7 päivää -lehti kirjoitti Jeren uudesta rakkaasta, fitnessmalli Nanna Koivistosta. Toukokuussa Minskin MM-kisojen aikoihin Seiska kertoi, että Jere Karalahdella on lapsi Oksana-nimisen naisen kanssa Valko-Venäjällä. Jerellä on myös ex-vaimonsa Susannan kanssa Ronja-tytär.

"Totta helvetissä tää kaikki oli viimeinen niitti Susannalle. Mulla oli ollut suhde Valko-Venäjällä paikallisen muijan kanssa, joka nyt sit sai skidin mulle. Eihän kenenkään tarvii tollasta sietää, mut eihän asiat oo niin yksiselitteisiä. Asioit tapahtuu ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mut elämä jatkuu"

Jere kertoo, ettei aio olla mukana lapsensa elämässä Valko-Venäjällä, mutta kantaa isyydestä taloudellisen vastuun.

"Ex-vaimolle kaikista isoin kiitos menneestä. Mä en oo ollu aina läsnä. Oon pelannu vaa lätkää ja juhlinu. Se on melkein yksin joutunu kasvattaa meidän lapsen", kiekkosankari kiittää ex-vaimoaan.

Jere kertoo blogikirjoituksensa lopuksi uudesta rakkaudestaan.

"Kaiken tän muutoksen keskel mä löysin Nannan. Tää mimmi tuo ihmisille pelkkää positiivisuutta ja energiaa. Se auttaa ihmisii elää terveellisesti ja on ite kaikin puolin mahtava ihminen. Voin väittää, että se on yks maailman rehellisimmistä, avoimimmista ja suorista ihmisistä. Mä haluun ite samanlaiseks."

Lue koko kirjoitus Jere Karalahden sivuilla jerekaralahti.com.

Jere Karalahti uuden tyttöystävänsä Nanna Koiviston kanssa. Kuva: @jerekaralahti/Instagram

Pari vuotta eronsa jälkeen laulaja Manna tutustuu itseensä uudelleen terapiassa. – Parin viime vuoden aikana olen alkanut löytää sisäistä vahvuuttani. Itsetuntemus on arvokasta valuuttaa.

Itsenäisyys on aina ollut tuttua laulaja Mannalle, 40, mutta lähiaikoina hän on tarkentanut fokuksen oikein tarkoituksella itseen. Erottuaan pari vuotta sitten avoliitosta muusikkomiehensä kanssa Manna haluaa nyt tutustua itseensä uudelleen.

– Tuntuu hyvältä selvittää, kuka olen sisimmässäni.

Sitä Manna on selvittänyt muun muassa terapiassa. Ensimmäisen kerran hän hakeutui terapiaan odottaessaan esikoistaan ja myöhemmin uudelleen, kun itsen ymmärtäminen alkoi kiinnostaa syvemmin.

– Terapia on järkevin sijoitus itseen, mitä ihminen voi ylipäätään tehdä.

Mannan terapiasuhde alkoi tarpeesta selvittää lapsuudenkokemuksia. Myöhemmin hän on terapiassa avannut elämäänsä useammalta kantilta. Tärkein oivallus on ollut pitää itsestä parempaa huolta.

– Olen henkinen hikari ja haluan tehdä kaiken tip top. Olen ajatellut, että kun vastaan kaikesta itse, en voi syyttää ketään muuta.

 

Miksi Manna kärsi paniikkikohtauksista uransa alussa? Miten pelko vaikutti päätöksiin? Mitä terapia on opettanut itsestä? Lue koko Mannan haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 25–26/2018! Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

 

Mariam Jäntti

  • Artisti Manna syntyi Pariisissa 1977. Asuu Helsingissä 15-vuotiaan tyttärensä ja 4-vuotiaan poikansa kanssa.
  • Harrastaa yksinmatkustelua ja klassista balettia.
  • Valmistelee viidettä soololevyään, josta tulee uran ensimmäinen suomenkielinen levy. Esikoislevy ilmestyi vuonna 2007.
  • Mannan isoveli Harri Jäntti tunnetaan kitaristi Rane Raitsikkana mm. kokoonpanossa Atomirotta.

Antti Rinne ja Heta Ravolainen-Rinne yrittivät saada yhteistä lasta, mutta edes lapsettomuushoidoista ei ollut apua. – Kun ei onnistunut, tuntuihan se pahalta.

– Suhteemme ei ole koskaan ollut hankala. Hetan kanssa on helppo elää, Antti Rinne, 55, sanoo vaimostaan Heta Ravolainen-Rinteestä, 44. 

Kaksi vaikeaa aikakautta pariskunnalla on kuitenkin ollut. Toinen oli Hetan isän naisystävän kuolema viime vuonna. Se meni Hetalla niin syvälle, ettei Antti tiennyt, miten hän olisi voinut kylliksi auttaa ja tukea puolisoaan.

Antti on naimisissa kolmatta kertaa, ja hänellä on kaksi lasta, Ilona ja Roosa avioliitostaan Merja Rinteen kanssa. Antti pitää myös Merjan aiemmassa liitossa syntyneitä lapsia Emmaa ja Millaa kuin ominaan. 

Hetalla puolestaan ei ole biologisia lapsia, ja juuri tahaton lapsettomuus onkin ollut Hetalle ja Antille suhteen toinen kipeä kohta.

– Parisuhteemme vaikeinta aikaa on ollut se, kun yritimme naimisiin mentyämme lasta, mutta emme onnistuneet, Heta kertoo Me Naisten haastattelussa.

– Kyllähän siinä toivo ja epätoivo vaihtelivat hoitokerrasta toiseen, Antti sanoo.

Lopulta lapsettomuushoidoistakaan ei ollut apua.

– Kaikki mahdollinen tehtiin, ja kun ei onnistunut, tuntuihan se pahalta, Antti sanoo.

Millainen suhde Hetalla on Antin lapsiin? Millaista on paljon töitä tekevän parin laatuaika? Entä mistä he ovat mustasukkaisia? Lue Heta ja Antti Rinteen koko Parisuhteellista-haastattelu tästä tai Me Naisten uusimmasta numerosta 25–26/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.