Jennifer tämän vuoden kansainvälisessä Comic-Conissa. Kuva: Reuters
Jennifer tämän vuoden kansainvälisessä Comic-Conissa. Kuva: Reuters

Näyttelijä Jennifer Lawrencen tatuointi ei ole ihan ongelmaton.

Tatuoinnit tuntuvat olevan kuuminta hottia Hollywood-julkkisten parissa. Joka toisella komeilee mustetta jossain päin vartaloa, ja nyt myös kaikkien rakastama näyttelijä Jennifer Lawrence on ottanut käteensä tatskan.

Kyseessä on pienen pieni arpitatuointi, joka esittää veden kemiallista kaavaa. Tatuointi on Jenniferin omien sanojen mukaan hieman nolo.

– Tatuointi on arpikudoksen värinen, joten se on vähiten kapinallinen tatuointi, jonka kukaan on koskaan ottanut, Jennifer sanoi torstaina järjestetyn Comic-Conin toimittajille.

Lisäksi kuva on virheellinen. Veden kemiallinen kaava on H2O, jossa numero kaksi on yleensä merkitty pienellä alaindeksiin. Jenniferin tatuoinnissa kakkonen on kuitenkin humpsahtanut väärään paikkaan ja nyt kaava on muodossa H²O.

 – Minun olisi pitänyt googlata ensin, ennen kuin otin tatuoinnin vartalooni ikuisiksi ajoiksi, Jennifer kommentoi.

Vaikka Jennifer esitteli tatskaansa ensimmäisen kerran toimittajille viime viikonloppuna, se ei tosiasiassa ole aivan uusi. Jennifer otti sen jo viime kesänä.

Kuvan tatuoinnista voit nähdä täältä.

Liikunta on yhä tärkeä osa Virpi Sarasvuon arkea, vaikka hän ei enää ehdikään liikkua entiseen malliin.

Entistä huippuhiihtäjä Virpi Sarasvuota nähdään harvoin parrasvaloissa. Eilen hän saapui Urheilugaalaan ilman puolisoaan Jari Sarasvuota.

– Työskentelen yrittäjänä. Sain juuri viime viikolla postissa valmentajan ammattitutkinnon paperit. Kasailen siihen liittyvää materiaalia valmiiksi, Virpi kertoi kuulumisiaan.

Virpi kertoi, että liikunta on yhä tärkeä osa hänen arkeaan.

– Liikun aktiivisesti, vaikka riippuu tietysti mihin vertaa. Urheilu-ura oli täysin eri elämä ja eri vaihe. Olisi tietysti kauhean kätevää, jos olisin nykyisessä arjessa yhtä hyvässä kunnossa kuin ammattiaikoina.

Virpillä ja Jarilla on kaksi yhteistä tytärtä, joiden elämää nainen ei halunnut tarkemmin kommentoida.

Gaalailtaan hän suhtautui odottavin mielin.

– Täällä on paljon ihmisiä, joita ei muuten tapaa. Elämä on aika lailla työtä ja arkea muuten.

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaan personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne olivat hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikeaa säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavoitteita, jotka saavutettuani repsahdan.

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensi viikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.