Jenni Vartiainen. Kuva: Veikko Kähkönen
Jenni Vartiainen. Kuva: Veikko Kähkönen

Jenni Vartiainen myöntää Hjalliksen ohjelmassa, että parisuhteen päättyminen on ollut kova paikka.

Muusikko Jenni Vartiainen, 33, kertoo vaikeista ajoistaan Hjallis Harkimon keskusteluohjelmassa. Ohjelma esitetään tänään perjantai-iltana MTV3:lla.

– Jos olen rehellinen, niin kun lopetin keikkarundin viime syksynä, tuli tyhjyys. Sellainen omituinen yksinäisyys ja tarkoituksettomuus. Koin olevani kuopassa. Minun oli vaikeuksia saada itseni innostumaan mistään. Kesti tosi kauan löytää intoa ja motivaatiota, Jenni Vartiainen kertoo ohjelmassa.

Jennin mukaan kyse ei silti ollut varsinaisesta masennuksesta. Hän kuitenkin kertoo kokeneensa masennuksen piirteitä sellaisissa elämäntilanteissa, kun jokin asia on muuttunut tai loppunut. Hjallis kysyy Jenniltä, tarkoittaako tämä esimeriksi sitä aikaa, kun hän erosi. Jennin ja tuottaja Jukka Immosen erosta uutisoitiin viime vuoden syyskuussa.

– No esimerkiksi. Silloin, kun elämä muuttuu. Kun sä joudut rakentamaan asiat uudelleen, ja on sellaisia hetkiä, että putoat tavallaan tyhjän päälle.

MTV.fi on julkaissut haastattelusta videopätkän. Näet sen täältä.

 

Hjalliksen vieraana. Ulkona huomenna pe 25.3. klo 21, Mtv. @hjallisharkimo #hjallis

A photo posted by Jenni Vartiainen (@jennivartiainenofficial) on

Hjallis MTV3:lla pe 25.3. klo 21.00. Jenni Vartiaisen lisäksi vieraana on Robert Helenius.

Liikunta on yhä tärkeä osa Virpi Sarasvuon arkea, vaikka hän ei enää ehdikään liikkua entiseen malliin.

Entistä huippuhiihtäjä Virpi Sarasvuota nähdään harvoin parrasvaloissa. Eilen hän saapui Urheilugaalaan ilman puolisoaan Jari Sarasvuota.

– Työskentelen yrittäjänä. Sain juuri viime viikolla postissa valmentajan ammattitutkinnon paperit. Kasailen siihen liittyvää materiaalia valmiiksi, Virpi kertoi kuulumisiaan.

Virpi kertoi, että liikunta on yhä tärkeä osa hänen arkeaan.

– Liikun aktiivisesti, vaikka riippuu tietysti mihin vertaa. Urheilu-ura oli täysin eri elämä ja eri vaihe. Olisi tietysti kauhean kätevää, jos olisin nykyisessä arjessa yhtä hyvässä kunnossa kuin ammattiaikoina.

Virpillä ja Jarilla on kaksi yhteistä tytärtä, joiden elämää nainen ei halunnut tarkemmin kommentoida.

Gaalailtaan hän suhtautui odottavin mielin.

– Täällä on paljon ihmisiä, joita ei muuten tapaa. Elämä on aika lailla työtä ja arkea muuten.

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaan personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne olivat hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikeaa säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavoitteita, jotka saavutettuani repsahdan.

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensi viikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.