Jenni Dahlman nähdään maaliskuun lopussa alkavassa Mallikoulu-tv-ohjelmassa. Kuva: Jouni Harala
Jenni Dahlman nähdään maaliskuun lopussa alkavassa Mallikoulu-tv-ohjelmassa. Kuva: Jouni Harala

Kun Jenni Dahlman erosi kymmenen vuoden liitosta Kimi Räikkösestä, hänen elämänsä muuttui aivan toisin kuin hän kuvitteli. Jenni rakastui ja muutti Suomeen. – Nyt olen onnellisempi kuin aikoihin, jääkiekkoilija Ossi Väänäsen kanssa seurusteleva Jenni kertoo.

Kyllähän sen näkee päällepäinkin. Jenni Dahlman säteilee rauhallista ja rentoa hyvää oloa.

– Olen onnellisempi kuin aikoihin. Vai saako näin edes sanoa, vähättelemättä muuta elämäänsä, hän epäröi.

Jenni elämässä ovat balanssissa kaikki elämän tärkeät osa-alueet, kuten työ. Ja rakkaus. Molemmat toivat hänet pitkän harkinnan jälkeen takaisin Suomeen.

Kun Jenni oli eronnut kymmenen vuotta kestäneestä liitostaan F1-kuljettaja Kimi Räikkösen kanssa, hän ajatteli jatkavansa yhä elämäänsä Sveitsissä, jossa pariskunta oli asunut yhdessä vuosia.

– En ollut ikinä ikävöinyt Suomeen enkä uskonut, että pystyisin enää koskaan asumaan pysyvästi Suomessa. Viihdyin Sveitsissä, minulla on sielläkin paljon ystäviä ja tuttu elämänpiiri. Ja jollain tavalla helpompi hengittää, sillä sveitsiläiset eivät ole kiinnostuneita tekemisistäni.

Kesä 2013 muutti kuitenkin kaiken.

– Se oli minulle itsetutkiskelun aikaa. Halusin ottaa ja antaa itselleni aikaa ja olin avoin ja herkkä kaikelle uudelle. Opettelin pelaamaan golfia, tapasin ystäviäni ja tutustuin uusiin ihmisiin. Vietin aikaa vanhempieni mökillä ja nautin siitä, ettei ollut mitään suunnitelmia.

Kun Jenni kesän jälkeen sitten palasi Sveitsiin ja laskeutui Zürichin lentokentälle, hän tunsi yllättävää vierautta.

– Ensimmäisen kerran minulle tuli tunne, että en tulekaan enää kotiin.

Syykin oli hänelle tosiasiassa jo selvä. Jos koti on siellä missä sydän, niin koti oli nyt Suomessa, sillä sinne sydän oli kuuman kesän jäljiltä auttamattomasti jäänyt. Jenni oli tavannut entisen NHL-tähden, nykyään Jokereissa ja KHL:ssä pelaavan Ossi Väänäsen ja rakastunut.

Vuoden harkinnan jälkeen Jenni pakkasi tavaransa ja hyvästeli Sveitsin-kotinsa.

Tv:stä tutuksi

Jenni nähdään tänä keväänä televisiossa uudelleen käynnistetyn Mallikoulun juontajana. Sen saman ohjelman, jonka ensimmäisestä voittajasta, Suvi Koposesta, tuli maailmanluokan malli.

– Minulle on vuosien varrella tarjottu kaikenlaisia tv-töitä, mutta vasta tämän työn tunsin omakseni. Ihan toisella tavalla kuin vaikkapa jonkin kokkiohjelman. Tässä ei ole mitään väkisin tekemistä.

Kuvausten aikana Jenni on totutellut aikaisiin, puoli viidenkin herätyksiin ja pitkiin päiviin.

– Olen nauttinut joka hetkestä, vaikka aluksi tv-kameroiden edessä oleminen jännittikin tosi paljon.

Jenni miettii jo vähän haikeana kuvausjakson päättymistä ja työryhmän hajoamista. Ohjelman tekeminen on ollut hänelle kuin kiehtova harrastus. Sen päätyttyä hän palaa normaaliarkeensa, joka eron jälkeenkin on järjestynyt niin, ettei työn tekeminen ole Jennille välttämätöntä jokapäiväisen elannon takia.

– Mutta jokainen tarvitsee syyn nousta aamuisin ylös, liittyi se sitten työhön tai harrastuksiin.

Lue Jenni Dahlmanin koko haastattelu Me Naisista 10/2015, joka ilmestyy torstaina 5.3.

Pääset lukemaan koko jutun myös MN+:sta.

Lue myös:

IS: Jenni Dahlmanin uusi rakas on jääkiekkotähti

Tässäkö syy, miksi Jenni Dahlman muutti takaisin Suomeen?

Kimin ja Jennin liitto on ollut kriisissä aiemminkin – lue harvinainen yhteishaastattelu

Marja Hintikka nähdään syksyllä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. – Aloitan työt askel kerrallaan, kun lapset ovat vielä niin pieniä, Marja kertoo.

Juontaja Marja Hintikka palaa syksyllä televisioon, kun hänet nähdään kilpailijana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Marjan ja juontaja-puoliso Ile Uusivuoren kolmesta lapsista nuorin aloittaa samalla päivähoidon.

– Aloitan työt askel kerrallaan, kun lapset ovat vielä niin pieniä. Teen päätökset perhe edellä. Ajattelen tasapainoa, jossa jokaisen perheenjäsenen hyvinvointi on vaakakupissa.

– Olen pyrkinyt välttämään nykyään ääripäitä. Maailma ei katoa ympäriltä, mutta lasten lapsuus ei saa kadota työkiireisiin, Marja kertoi ohjelman lehdistöpäivässä.

Marja palaa äitiyslomalta käytännössä alkuun treenisalille, sillä ohjelmaa varten tanssia harjoitellaan 4–5 tuntia päivässä. Nuorin lapsi on alkuun suunnilleen saman ajan päivähoidossa.

” Viime yö oli taas todella pirstaleinen. Näin on aina, kun on joku tärkeä työjuttu, kuten ohjelman lanseeraus. Silloin lapset heräilevät vuorotellen tunnin välein.”

– Käyt päivätansseissa, Marjan valmentaja Matti Puro vitsaili.

Marjan kaikki lapset ovat olleet huonoja nukkujia, joten juontajaa jännittää päivittäisen fyysisen treenin yhdistämisen vähäisiin yöuniin.

– Viime yö oli taas todella pirstaleinen. Näin on aina, kun on joku tärkeä työjuttu, kuten ohjelman lanseeraus. Silloin lapset heräilevät vuorotellen tunnin välein.

Perheen 5-, 3- ja 1,5 -vuotiaat lapset ovat syntyneet pienellä ikäerolla. Marja laskeskelee, että hän on viiiden vuoden aikana nukkunut koko yön katkeamatonta unta parikymmentä kertaa.

– Käytännössä meillä on ollut  koko ajan vauva. Kun keskimmäinen alkoi nukkua kaksivuotiaana täydet yöunet, kuopus synty. Ihmeesti sitä vain jaksaa, mutta fantasiani on, että saisin nukkua kaksi yötä kahdeksan tuntia putkeen.

Marita Taavitsaisen valmentajana toimii Sami Helenius. ”Olen aina katsonut lavalta vähän kateellisena, että voi kun minäkin osaisin tanssia noin. Tai että olisi rohkeus mennä sinne riviin haettavaksi. Olen kerran ollut ja se oli erikoinen tunne. Sami on varma nakki, sillä hänelle maksetaan minun kanssa tanssimisesta”, Marita vitsaili. Kuva: Jonna Öhrnberg
Marita Taavitsaisen valmentajana toimii Sami Helenius. ”Olen aina katsonut lavalta vähän kateellisena, että voi kun minäkin osaisin tanssia noin. Tai että olisi rohkeus mennä sinne riviin haettavaksi. Olen kerran ollut ja se oli erikoinen tunne. Sami on varma nakki, sillä hänelle maksetaan minun kanssa tanssimisesta”, Marita vitsaili. Kuva: Jonna Öhrnberg

Laulaja Marita Taavitsainen on yksi syksyllä alkavan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kymmenestä kilpailijasta.

Marita Taavitsainen on mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Kilpailu tulee laulajan mukaan hyvään saumaan, sillä Marita toipuu avioerosta. Laulajan entinen puoliso Tomi Natri muutti kesällä pois parin yhteisestä asunnosta Lapualle.

– Minulla on tällainen korkokenkäsyndrooma. Kun minulla on korkkarit yllä, tuntuu että kaikki on hyvin. Kun kotona vaihdan villasukkameininkiin, niin tuntuu, että jaksanko edes näitä perunoita keittää. Yöt itken kotona.

– Olen vähän on-off -tilassa. Odotan syksyä ja että saadaan uusi rytmi elämään, kun kuopuskin aloitti koulussa. Täytyy vain luovia ja löytää oma tapa elää tätä lasten kanssa tätä arkea. Ja eikö ne sano, että kuntoilu auttaa myös henkiseen vireyteen? Marita totesi ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Marita ja Tomi erosivat lopullisesti talvella, mutta he ovat hoitaneet taloon ja kahteen kouluikäiseen tyttäreen liittyviä asioita vielä saman katon alla.

”Minulla on tällainen korkokenkäsyndrooma. Kun minulla on korkkarit yllä, tuntuu että kaikki on hyvin.”

Ex-miehen muutto entisille kotikonnuille Pohjanmaalle oli Maritalle pieni yllätys.

– Tyttöjen osalta se tulee olemaan aika iso haaste. On hän aina siitä puhunut, että haluaa sinne muuttaa. Ehkä se on hänelle unelmien täyttymys.

Marita uskoo, että asiat järjestyvät.

– Luotan tukiverkkooni. Äitini on suureksi avuksi tässäkin, että pääsen keikoille ja sunnuntain suoriin lähetyksiin. Padit ja puhelimet on keksitty, niin voin hätätapauksessa ottaa tytöt mukaan harjoituksiin.

Ex-parin Nurmijärvellä sijaitseva talo on yhä myynnissä. Marita asuu siinä tyttöjen kanssa niin kauan, kunnes se on myyty.

– Onneksi on kesä. Nurmikon leikkauksen sain juuri ulkoistettua yhdelle kaverille. Ja on siinä niitä naapurin ukkoja, joiden tukat olen leikannut monta vuotta, niin minulla on siellä palveluksia varastossa.