Jenni Banerjee nauttii uudesta elämästään Englannissa. Boheemia taiteilijaa tasapainottaa kummasti, kun rinnalle on löytynyt supersiisti ja järkevä herrasmies. – Vastakohdat ovat hauska yhdistelmä.

Englannissa junaliikenne on yleensä melko mukava tapa matkustaa, ­mutta tänä sunnuntaina se ei ole esitellyt parhaita puoliaan. Näyttelijä Jenni Banerjeen, 33, vuoro Manchesterista Lontooseen saapuu pari tuntia myöhässä. Vaunut ovat tupaten täynnä futisjoukkue Manchester Unitedin kannattajia, jotka matkan aikana valmistautuvat Sunderlandin kohtaamiseen tukevalla määrällä ohrapirtelöitä.

Kun juna vihdoin rullaa Lontoon Eustonin asemalle, sen ovista pölähtää ensin sekoitus kaljan, röyhtäisyjen ja pierujen sakeuttamaa huurua, sitten mylviviä miehiä ja ­lopuksi siro näyttelijätär käsipuolessaan kirkkaanpunainen ­vetolaukku ja Burberry-ruudullinen ­sateenvarjo.

– Lähetin juuri poikaystävälleni viestin, että luojan kiitos hän ei ole futisfani, Jenni hekottaa haukkoessaan ulkoilmaa.

Tätä Lontoon ja Manchesterin väliä Jenni suhaa säännöllisesti lähes viikoittain, on suhannut aina syksystä lähtien, jolloin hän muutti elämänsä Englantiin. Lontoossa Jennillä on työt ja pohjoisempana Manchesterin maaseudulla sydänkäpy Shaun, 43, jonka luona Jenni asuu ne ajat, kun työtapaamiset eivät pidättele suurkaupungissa.

Pari kohtasi aikoinaan Tukholmassa, missä kumpikin oli työmatkalla. Ihastus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jenni puhuu puolisostaan säästeliäästi ja tyytyy kuvailemaan häntä brittiherrasmieheksi, jolla on sydän täynnä kultaa.

– Muutaman Suomessa vietetyn vuoden jälkeen tuli vain voimakas tunne, että haluan taas maailmalle. Minua vievät levottomat jalat ja vahva intuitio.

Isosta-Britanniasta näyttelijä oli löytänyt hyvän agentin ja lupaavasti työtilaisuuksia. Vaikka romanssikin painoi vaaka­kupissa, Jenni sanoo ensisijaisesti tulleensa Englantiin uran eikä miehen perässä. Uraverkot oli heitetty vesille jo kauan ­ennen kuin Jenni tutustui Shauniinsa.

– Varsinkin Lontoo on näyttelijälle kiehtova kaupunki, sillä se on castingien ja koekuvausten keskittymä, mistä etsitään tekijöitä kansainvälisiin projekteihin. Täältä voi yhtä lailla päätyä näyttelemään brittiläiseen, eurooppalaiseen tai vaikka amerikkalaiseen tuotantoon.

Taukoa esilläolosta

Tai suomalaiseen. Juuri kun Jenni oli muuttanut kotinsa Britteihin, hänelle varmistui pesti Salatut elämät -sarjassa. Siinä hän ilmestyy ruutuun maaliskuun 14. päivän jaksossa ja jatkaa kuvauksia toukokuuhun. Keväällä filmattavat jaksot nähdään televisiossa loppuvuodesta.

Jennillä on kokemusta kotimaisesta tv-draamasta Kotikadun ajoilta neljä vuotta sitten.

– Ajattelen, että näyttelijän on hyvä tehdä monentyyppisiä töitä lajityypistä riippumatta. Jokainen niistä on hoidettava yhtä antaumuksella ja ammatti­taidolla, Jenni aloittaa.

– Amerikkalainen esikuvani Melissa Leo sanoi osuvasti, että oikeasti harvalla näyttelijällä on varaa kieltäytyä roolista. Jokainen duuni on ehkä ovi seuraavaan tai ainakin mahdollisuus oppia.

Salkkari-kiinnityksensä takia Jenni suhaa nyt myös Suomeen lähes viikoittain. Helsingissä kuvauspäivät yritetään aikatauluttaa niin, että ainakin yksi viikko kuukaudesta olisi vapaa edestakaiselta lentelyltä.

– Vitsit kun saisin edes pääsyn fast track -lähtöselvitykseen, lentokenttäjonotteluun puutunut Jenni parahtaa.

Jennin edellinen pitkän elokuvan rooli oli vuonna 2010 julkaistussa Harjunpää ja pahan pappi. Sitä seurasi kansainvälisenä yhteistyönä tehty lyhytelokuva Mistaken. Niiden jälkeen Jenniä ei juuri ole julkisuudessa näkynyt.

– Otin tietoisesti taukoa näyttelemisestä ja esilläolosta. Halusin löytää elämääni muutakin, enkä määrittyä vain työni kautta. Kirjoittamisesta löytyikin uusi henkireikä.

Jennillä on nyt tietokoneellaan yksi idea romaanille sekä kaksi runkoa elokuva­käsikirjoituksiksi. Toiselle niistä on saatu Elokuvasäätiön tukikin, ja kässäristä on valmiina kaksi versiota.

– Kirjoittamista ja viilattavaa riittää vielä, mutta uskon, että ideani kantaa elokuvaksi asti, Jenni suunnittelee istahtaessaan mustan taksin takapenkille.

Brittiarjen aakkoset

Jenni on asunut ulkomailla ennenkin, isän työn perässä perhe muutti muun muassa Ranskaan ja Israeliin. Vuonna 2005 Jenni aloitti opiskelut Actor’s Studio Drama Schoolissa New Yorkissa ja palasi sieltä Suomeen neljä vuotta myöhemmin.

Nyt Englannissa arki jakautuu niin, että maalla Jenni kirjoittaa ja hengähtää ja Lontoossa hän tapaa agenttiaan, esittäytyy casting-väelle sekä esiintyy koe­kuvauksissa. Monet niistä varmistuvat vain päivänkin varoitusajalla. Mukavimmillaan työnäytteen voi nauhoittaa oman kodin rauhassa, mutta sitten on niitäkin keikkoja, kun odotusaula pullistelee samantyylisiä tummaverikköjä, ja oma esitys näytellään ison raadin edessä.

– Rankimmillaan se on raadollista touhua, eikä valmisteluun jää aikaa. Olen luonteeltani ujo, mutta noissa tilanteissa ei auta jäädä hiirulaiseksi. Minun on ­pitänyt tehdä kovasti töitä itsevarmuuteni löytämiseksi ja hyväksyä, että torjumiset ja kilpailu kuuluvat työhön.

Jennin suosikkialueita ovat Itä-­Lontoon värikkäät kulmat. Kapealla Brick Lanella vuorottelevat vintagepuodit, baarit ja kahvilat, ja legendaarisesta Bagel Bake -kojusta saa kaupungin parhaat suolalihabagelit, joita jonotetaan kadulla asti. Sunnuntaisin kulman taakse Columbia roadille aukeaa kirjava kukkatori.

Cityarjen vastapainoksi Jenni viettää muut ajat Manchesterissa. Maalaistalossa koirat Dexter ja Loxley saavat juosta pihalla – paitsi pimeällä, jolloin ketut hipsivät aivan lähinurkille. Naapurustossa on hevostiloja, ja Jenni on elvyttänyt käyntiin ratsastusharrastuksensa.

– Olen aina pitänyt itseäni suurkaupunkisäheltäjänä, mutta olen kotiutunut Manchesteriin todella hyvin. Luonnosta ja ulkoilmaelämästä on tullut ihana, terve vastapaino hektiselle Lontoolle.

Jenni sanoo solahtaneensa britti­arkeen. Entinen kahvi-ihminen kiehauttaa nyt iltapäivisin teet ja mutustaa sen kanssa kaakkua. Kotoa löytyvät sähköllä lämpiävä peitto, villasukat sekä fleece­takki ja tietenkin pitkät kumisaappaat.

– Alussa oli totuttelemista, että sisällä on sama lämpötila kuin ulkona ja ettei toppaliiviä riisuta sisälläkään. Mutta nyt olen tottunut viileään ja kosteuteen. ­Mitä muutakaan voi odottaa, jos asuu saarella, Jenni avaa varjonsa ja astuu lontoolaiseen tihkuun Thames-joen varrella.

Vastakohdat yhdessä

Myöhäiseen lounasaikaan meteli Swan-ravintolassa, Globe-teatterin seinänaapurissa on korviavihlova. Paikka on teatterinystävien suosiossa, sillä Globen paikalla näyteltiin jo Shakespearen ­eläessä, ja tunnelma on siksi erityinen.

Jenni kipuaa tottuneesti portaat toisen kerroksen ravintolasaliin ja suunnistaa casting director eli roolittaja Jeremy Zimmermannin ja tämän tyttären Amyn luo. Elokuva-alan konkari Jeremy on ollut tärkeä tuki Jennin uran avauksessa Englannissa, ja Amy on Jennin ­lähimpiä ystäviä. Jenni asui Zimmermanneilla ensimmäiset viikkonsa Lontoossa ennen kuin lopullisesti päätti muutostaan. Ystävät halaavat, ja Jenni kaivaa puhelimestaan kuvia koiranpennustaan.

Jeremy on tehnyt roolittajan töitään vuodesta 1984 ja työskennellyt kaikkien suurimpien nimien kanssa: Kevin Costnerin, Tom Cruisen, Sean Conneryn, Helen Mirrenin… Hän uskoo Jennin tulleen Englantiin kreivin aikaan.

– Britit eivät enää ole niin tiedostavia näyttelijöidensä juurista. Nyt jos koskaan ulkomaisten näyttelijöiden on hyvä aika saada töitä. Jennin ulkonäöllä ja puheaksentilla hän voi yhtä hyvin esittää pohjoismaista, eteläeurooppalaista tai vaikka pohjoisafrikkalaista hahmoa. Uskon, että tilaisuuksia tulee kyllä, kunhan hän saa tunnettuutta täkäläisissä piireissä, Jeremy kannustaa.

Uudessa maassa ­uran ensimmäinen vaihe on verkostoituminen, ja se vie aikaa. Jennillä on hyvä agentti, mutta itsensä esitelläkseen on jatkuvasti kierrettävä koekuvauksissa, tehtävä mainoksia ja edustettava tilaisuuksissa.

– Jouduin aloittamaan kaiken taas alusta, mutta en ajattele sitähankaluutena tai että pysymällä Suomessa olisin päässyt jotenkin helpommalla. Lähteminen vain tuntui oikealta ratkaisulta, Jenni sanoo.

– Eikä minua kiinnosta starailu, en tee valintojani ajatellen suosiota. Tuskin edes jaksaisin jotain supertähden elämää, sellainen kuulostaa eristävältä ja yksinäiseltä. Minua aidosti kiinnostaa ihmisen ja elämän oppiminen.

Sama kiinnostus ihmisiin yhdistää Jenniä ja yrittäjänä toimivaa Shaunia. Vaikka pari on monessa mielessä toistensa vastakohtia – Jenni enemmän tunneihminen ja boheemi taiteilijasielu, jonka perässä saa napsautella valoja pois päältä ja kaapinovia kiinni – Jenni tuntee suhteessa oppineensa paljon nimenomaan itsestään.

– Olen saanut itsevarmuutta ja oppinut paremmin avaamaan tunteitani puhumalla. Se millaisen ihmisen kanssa on, muokkaa myös sitä, millainen itse on. Arvostan jokaista suhdettani. Kaikki ­kokemukseni ovat vaikuttaneet siihen, millaista polkua elämäni etenee, Jenni pohtii.

– Ja taitaa olla vain hyvä, että löysin vierelleni järki-ihmisen. Vastakohdat ovat hauska yhdistelmä. Jos kumpikin painaisi koko ajan tunnekanavalla, arjesta voisi kehittyä liian dramaattista.

Vaakakupissa ura ja perhehaaveet

Swanissa lause katkeaa kellon kilinään. Seinän takana näytös alkaa tismalleen kolmen minuutin kuluttua, ja yleisöllä on viimehetket siirtyä teatterin puolelle. Jenni miettii, millaista olisi näytellä ulkoilmalavalla ja seisovan katsomon edessä, Globessa kun ei ole tuolirivejä.

Jenni käy säännöllisesti katsomassa näytelmiä ja elokuvia, mutta tänään hän haluaa mieluummin yöksi takaisin Manchesteriin. Junamatkoilla hän kaivaa esille läppärinsä ja työstää käsikirjoitusta.

– Kirjoittaminen on kovaa työtä, jossa ei voi haaveillen jäädä odottamaan inspistä. Maaseudun rauha auttaa keskittymään, mutta kirjoitan usein myös tutussa maalaispubissa tai kahviloissa. Silloin katse saa hetken levätä muussakin kuin tietokoneen näytöllä.

Jenni uskoo empaattisuutensa olevan hyvä piirre kirjoittajana. Hänen on helppo ymmärtää ihmisiä ja luoda kokonaisia hahmoja. Parhaimmillaan kirjoittaminen tuntuu taianomaiselta.

– Välillä sitä itsekin ihmettelee, mistä nämä jutut ja tyypit tulevat. Samalla kirjoittamisessa kiehtoo, että lopputulos on minun vallassani. Näyttelijänä tulee joskus olo, että on vain toisen pelinappula.

Uuden elämänvaiheen alussa, vieraan kulttuurin keskellä ja urahaasteiden edessä Jenni sanoo olevansa onnellinen ja tasapainossa. Tätä tilaa on edeltänyt toisenlaisiakin aikoja, mutta niihin Jenni ei halua palata. Arki rullaa nyt hyvin ja Jenni keskittyy unelmiensa ­toteuttamiseen: ensin urakuvioihin ja myöhemmin perhehaaveisiin, joihin kuuluu lapsia ja hevosia ja koiria.

– Tasapainoinen elämä painaa vaakakupissa vähintään yhtä paljon kuin ura – jos ei enemmänkin. Erilaiset vaiheet kasvattavat ja on tärkeää osata kääntää selkänsä negatiivisuudelle. Se antaa mielettömästi voimaa. Olen kiitollinen ihmisistä, jotka olen löytänyt elämääni ja minulla on luottavainen olo kaikesta. Uskon, että edessä on paljon hyvää.

Nanna Karalahti ei vielä keväällä uskonut, että hän ja Jere pystyvät jatkamaan avioliittoaan. Hän kertoo ajatuksistaan Radio Aallon haastattelussa.

Nanna Karalahti kertoo Radio Aallon haastattelussa hänen ja ex-jääkiekkoilija Jere Karalahden, aviokriisin taustoista. Pari erosi keväällä, mutta palasi yhteen loppukesästä. Nanna näkee omassa toiminnassaan asioita, jotka vaikuttivat eroon.

”Olen aina ollut tosi vaativa.”

– Mä vaadin tosi paljon. Halusin Jeren kehittyvän reippaammin siitä vanhasta Jerestä tähän uuteen Jereen, joka on itsetutkiskelevampi. Olen aina ollut tosi vaativa parisuhteissa tietyllä tavalla, Nanna kertoo.

Blogissaan Nanna kertoi aikaisemmin, että aviokriisiin vaikutti myös rankka vauva-arki ja sekä hänen että Jeren vahvat egot. Nyt Nanna sanoo, ettei olisi uskonut, että parilla olisi tulevaisuutta muuten kuin Jax-pojan vanhempina.

– En olisi uskonut, että me palataan yhteen – en missään nimessä. Kyllä ero oli tietyllä tavalla lopullinen päätös, Nanna sanoo radiohaastattelussa.

Toisin kuitenkin kävi. Asiat alkoivat muuttua siinä vaiheessa, kun Nanna luovutti.

”Paras keino on luopua niistä listoista, miten asioiden pitäisi mennä.”

– Puhun armollisesta itsekurista eli luovuttamisesta. Jos joku asia ei toimi, paras keino on riisua kaikki ne huolet ja murheet. Luopua niistä listoista, miten asioiden pitäisi mennä. Kun murrat koko paletin, on paljon helpompi lähteä rakentamaan tyhjältä pöydältä. Luovuttaminen oli parasta, mitä meille kävi, Nanna miettii.

Aikaisemmin Nanna kertoi blogissaan myös, että he antavat Jeren kanssa toistensa olla nyt sellaisia kuin ovat.

– Onneksi olemme nyt toistemme puolella täysin alasti. Ihana olla oma itseni ja samalla antaa toisen olla. Kaikilla on hyvä olla, ja se heijastuu siihen kaikkein tärkeimpään eli meidän poikaan.

Me Naiset ja Radio Aalto kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

 

Suvi ja Tyler Riggs ovat pian kahden lapsen vanhempia. 

Huippumalli Suvi Riggs (o.s. Koponen), 29, saa lapsen näyttelijä-mallipuolisonsa Tyler Riggsin, 31, kanssa. Hän kertoi perheenlisäyksestä Instagram-sivuillaan julkaisemalla kuvia neuvolasta.

 

👣♥️

Henkilön suviriggs (@suviriggs) jakama julkaisu

Lapsi on Suville ja Tylerille toinen. Heidän esikoisensa syntyi joulukuussa 2016.

Suvi ja Tyler ovat olleet yhdessä vuodesta 2009. Kihloihin he menivät tammikuussa 2012 ja naimisiin elokuussa 2012.

Suvi tuli alun perin tunnetuksi Mallikoulu-ohjelmasta, jonka hän voitti vuonna 2005. Nykyään hän on kansainvälisesti tunnetuin suomalaismalli. Häntä edustaa eri puolilla maailmaa kolmetoista mallitoimistoa. Suvi on poseerannut muun muassa usean eri maan Vogue-lehden kansissa.