Lapsen verensiirto oli uskonnollisen yhteisön silmissä synti. Meeri Ropo lähti Jehovien todistajista, vaikka se tarkoitti lopulta eroa myös pienestä tyttärestä.

Meeri Ropoon, 57, on yritetty iskeä valehtelijan leimaa siitä asti, kun hän lähti Jehovan todistajista 30 vuotta sitten.

Meeri uskoo saman toistuvan taas, kun järjestön toimintaa kriittisesti tutkiva kirja Vartiotornin varjossa ilmestyi tällä viikolla. Järjestö on tavannut kuitata valheiksi ne puheenvuorot, joissa eronneet ja erotetut ovat kertoneet kohtelustaan, karttamisesta ja läheisten hylkäämisestä.

– Niin käy takuulla nytkin, Meeri puuskahtaa turhautuneesti.

Aila Ruohon kirjoittamassa Vartiotornin varjossa -kirjassa ääneen pääsee 64 entistä Jehovan todistajaa, Meeri on heistä yksi. Hänelle järjestön vaatimukset pienen tyttärensä hylkäämisestä ja välien katkaisemisesta omaan äitiin ovat totisinta totta.

Epäilyksen siemeniä

Meerin piti olla uuden, ihanan elämänvaiheen alussa. Hänellä oli vastasolmittu avioliitto, hartaasti toivottu esikoistytär ja arki uudella paikkakunnalla. Aviomiehen mukana elämään oli tullut myös Jehovan todistajuus, jota Meeri tutki kiinnostuneena ja jonka yhteisöstä hän löysi uusia läheisiä ystäviä.

– Silloin katselin kaikkea vaaleanpunaisten lasien läpi.

Meeri alkoi kyseenalaistaa uskoaan ja sen sanelemia sääntöjä, kun hänen pieni tyttärensä sairastui ja joutui leikkaukseen. Lähisukulainen vetosi uskontoon ja kielsi lääkäreitä tekemästä lapselle verensiirtoa. Tulistunut Meeri soitti sairaalaan ja kumosi kiellon.

– Olin raivoissani. Miten yksikään uskonto voisi olla tärkeämpi kuin lapseni henki? Meeri sanoo.

Hengellisen kuherruskautensa jälkeen Meeri oli alkanut kaivata asioita entisestä elämästään ja nähdä muitakin epäkohtia uskonsa sanelemissa säännöissä. Kun äiti sairastui, Meeri nipisti aikaa uskontöistä tämän auttamiseen. Sitä ei katsottu hyvällä.

– Annettiin ymmärtää, ettei äitiä kuulunut auttaa, koska hän oli maailmallinen ihminen. Minun olisi pitänyt hylätä hänet.

Lopullinen nöyryytys

Meerin teot kantautuivat seurakunnan vanhimpien tietoon, ja hänet kutsuttiin oikeusneuvoston eteen.

– Puhuttelu on kuin tuomioistuin. Neljä kuulustelijaa uteli intiimejä asioita yksityiselämästäni.

– Sanoin vain, että hyvästi, minulle riitti. Sillä hetkellä otin takaisin päätäntävallan omaan elämääni. En ole koskaan tuntenut niin valtavaa vapaudentunnetta kuin kävellessäni valtakunnansalista ulos raittiiseen ilmaan, Meeri muistelee ja yhä melkein hengästyy.

Ero uskonnollisesta yhteisöstä tarkoitti pian eroa myös aviomiehestä. Aluksi Meerin ei annettu tavata tytärtään. Tapaamisia järjestyi vasta, kun Meeri vei kiistan oikeuteen. Tytär oli eron aikaan kuusivuotias.

– Hän oli riittävän vanha, että hänenkin tahtoaan kuunneltiin. Likka oli sanonut lastensuojelun virkailijalle, että haluaa nähdä äitiään. Vasta sitten asiat nytkähtivät eteenpäin, Meeri kertoo.

– Olen niin helpottunut, että sain hänet lopulta hengissä takaisin.

Millaiset äidin ja tyttären välit ovat nyt? Miten Meeri pärjäsi etä-äidin syyllisyydentunnon kanssa? Mitä hän ajattelee uskonnosta? Lue koko haastattelu Me Naisten numerosta 37/2015!

Lue lisää:

Aila Ruoho: "Näen toiminnassa oikeaa pahuutta"

Lestadiolainen naispappi: ”Naisen asemasta on tärkeää puhua”

Kristiina Komulainen jätti Jehovan todistajat

Jehovan todistajat

  • Suomen kolmanneksi suurin uskonnollinen yhteisö evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon jälkeen. Noin 19000 aktiivista jäsentä. Yhteisöä johdetaan Yhdysvalloista.
  • Puhuvat yhteisöstään meikäläisinä ja lahkon ulkopuolisista maailmallisina.
  • Jehovan todistajat odottavat Harmagedonia eli sotaa, jossa Jeesus enkeleineen tuhoaa maailmasta ne, jotka eivät ole todistajia.
  • Järjestö julkaisee Vartiotorni-lehteä.
Lissu Salo

Jehovan todistajista lähtenyt Meeri Ropo: ”Olen helpottunut, että sain tyttäreni hengissä takaisin”

Todistajat on uskonto jonka kannattajat on opetettu näyttämään siisteiltä ja ns. myyviltä. Toki he antavat kiinnostuneille tai esim. ei uskovalle puolisolle hyvän kuvan itsestään. Itse olin pitkään todistaja ja näin sen nurjan puolen liiankin hyvin. Hyvä kuva täytyy antaa maksoi mitä maksoi. Totuus on toinen. Ei pitäisi myydä uskontoaan täydellisenä jos se sitä ei ole! Todistajissa on paljon hyviä ja ns. normaaleja ihmisiä normaaleine ongelmineen. Kuten muissakin uskonnoissa. Silti ei ole...
Lue kommentti
sanne87
Seuraa 
Liittynyt21.3.2015

Jehovan todistajista lähtenyt Meeri Ropo: ”Olen helpottunut, että sain tyttäreni hengissä takaisin”

Väheksymättä mitenkään Meerin kokemuksia, jokainen kokee asiat omalla tavallaan, kaipaisin lehteen myös juttua ihmisistä, jotka suhtautuvat todistajiin myönteisesti. Tästä jutusta tuli hyvin yksipuolinen kuva, vaikka luultavasti totuus tässä kuten monessa muussakin asiassa on jossain puolivälissä. En ole itse ollut koskaan uskonnollinen, enkä ole todistaja, mutta jo muutaman vuoden ollut "tarkkailemassa" heitä mieheni todistajuuden kautta. Jonkun verran osallistunut heidän tapahtumiinsa ja...
Lue kommentti

Suomalaiset miehet kunniaan!

Räppäri Jare Tiihonen ja Star Wars -elokuvien Chewbaccaa esittävä näyttelijä Joonas Suotamo ovat saaneet viime päivinä ylistävää huomiota kansainvälisissä medioissa.

Viikonloppuna huippusuosittu Bright Side -verkkosivusto listasi jutussaan maita, joissa miehiä on enemmän kuin naisia. Jutun tilastoja väritettiin kuvilla kunkin maan ”unelmamiehistä”. Suomen kohdassa havainnollistavaksi esimerkiksi oli nostettu kuka muu muka kuin Cheek!

Joonas Suotamo saa hehkutusta sen sijaan Hello Giggles -sivustolta, jonka mukaan ”meidän on aika puhua siitä faktasta, että Chewbaccaa näyttelee hyvin viehättävä mies.” Eli siis ihana Joonas!

Me suomalaiset naiset olemme tietenkin jo pitkään tienneet, että kyllä Suomessa riittää upeita miehiä – jotka ovat kaiken lisäksi paljon muutakin kuin pelkkää silmänruokaa. Kysyimme naisilta, ketkä suomalaiset julkisuudesta tutut miehet pitäisi seuraavaksi noteerata ulkomaisissa medioissa.

Kokosimme vastaukset listaksi perusteluiden kera:

1. Näyttelijä Pekka Strang

”Hän on uskomattoman karismaattinen.”

2. Poliitikko Erkki Tuomioja

”Hänellä on hyvin viehättävä olemus. Jotenkin sympaattinen – ja tietenkin älykäs.”

3. Näyttelijä Eero Ritala

”Hyväntuulinen, rauhallinen ja aina mainio Eero on juuri sellainen tyyppi, jonka kanssa haluaisi herätä samasta sängystä. Ihan vaikka vain kavereina.”

4. Koripalloilija Lauri Markkanen

”Hän on niin pitkä ja arvostaa äidin lihapullia.”

5. Poliitikko Jani Toivola

”Hän näkee maailman niin avarakatseisesti ja jaksaa perustella asioita pitkäjänteisesti. Lisäksi hän puhuu omista haastaistaan avoimesti niin, että se kannustaa muitakin avautumaan. Ja onhan hän aina pirun tyylikäs.”

6. Näyttelijä Martti Suosalo

”Ihana! Haluaisin, että Martti ja Virpi Suutari adoptoisivat minut.”

7. Kirjailija Tuomas Kyrö

”Niin rehellinen ja hauska tyyppi, että huh huh.”

8. Tennistähti Jarkko Nieminen

”Älykkään ja sympaattisen oloinen tyyppi, joka vaikuttaa siltä, että hän jaksaa aina kuunnella ja keskustella.”

9. Liikemies Jari Sarasvuo

”No onhan hän nyt kovin ihana, kun hän haluaa aina keskustella kaikesta.”

10. Näyttelijä Lauri Tilkanen

”Perinteisellä tavalla viehättävä. Sellainen sympaattinen nappisilmä.”

11. Laulaja Pete Parkkonen

”Perusteluksi riittänee: Kohta sataa.”

12. Kirjailija ja psykiatri Claes Andersson

”Hän on niin viisas, että oksat pois.”

13. Näyttelijä Tommi Korpela

”The one and only! Tommilla on lempeä, kiva ja rauhallinen rytmi olla ja puhua. Hän ei nöyristele, mutta ei kuitenkaan ole myöskään koppava.”

14. Koomikko Antti Holma

”Absoluuttisesti maailman hauskin mies.”

15. Jääkiekkoilija Patrik Laine

”Niin suoraselkäinen, peritamperelainen mies, että häntä ei voi kuin rakastaa.”

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.