Jannika B säväytti Elämä lapselle -konsertissa Anne-Mari Pahkalan upeassa punaisessa uniikkiluomuksessa. Konsertin teemana on tänä vuonna lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi. Kuva: Jonna Öhrnberg
Jannika B säväytti Elämä lapselle -konsertissa Anne-Mari Pahkalan upeassa punaisessa uniikkiluomuksessa. Konsertin teemana on tänä vuonna lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jannika B kärsii harvinaisesta pigmenttihäiriöstä, minkä takia hänen ihossaan on vaaleita laikkuja.

Elämä lapselle -konsertissa keskiviikkona esiintynyt Jannika B, 29, on monen muun lailla kokenut kiusaamista yläasteikäisenä. Jannika kertoo olleensa poikatyttö ja menestyneensä hyvin koulussa. Hän oli myös kova jääkiekkofani, kulki huppareissa eikä käyttänyt rintaliivejä.

– En käyttänyt meikkiä kuten muut tytöt. Lisäksi kärsin vitiligo-nimisestä ihosairaudesta, jonka takia minulla on vaaleita läiskiä selässä, kaulassa, silmäluomissa ja käsissä. Minua kutsuttiin sairauden takia muun muassa syöpäläiseksi ja kirjoiteltiin inhottavia asioita tyttöjen vessan seiniin, hän muistelee.

Pigmenttihäiriön ehkä tunnetuin kantaja oli edesmennyt poptähti Michael Jackson. Häiriön ansiosta Jannikan ei esimerkiksi tarvitse laittaa valkoista luomiväriä, koska hänellä on se luomissaan luonnostaan.

– Kun rusketun, laikut erottuvat vielä paremmin. Päätin ysiluokalla kuitenkin välillä peittää kaulassa olevat läikät, ja menimme äidin kanssa meikkivoideostoksille.

Jannika ei antanut kiusaamisen ja huutelun lannistaa itseään. Hän päätti, että pärjää ja selviää. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä vahvoja, ja siksi Jannika haluaa puhua avoimesti asiasta.

– Kannattaisi ennaltaehkäistä lasten ja nuorten pahaa oloa ennen kuin asioihin tarvitsee puuttua.

Nykyään Jannika on ylpeä laikuistaan, sillä ne ovat osa häntä. Artisti kokee, että kiusaaminen kääntyi hänen kohdallaan vahvuudeksi. Hän päätti näyttää, ettei kiusaaminen ole este omien unelmien toteuttamiselle.

Lue myös:

Jannika B: "Naimisiinmeno on tuonut tasapainoa elämään"

Anna-Leena Härkönen koulukiusaamisesta: "Kesti kauan selvitä siitä"

Sara Chafak: "Kiusaaminen teki minut epävarmaksi ulkonäöstäni"

Manuelalla ja Tuurella on kummallakin lapsia edellisistä liitoistaan.

Muusikko Tuure Kilpeläinen, 47, ja taitelija Manuela Bosco, 35, seurustelevat, kertoo Voice.

– Ollaan yhdessä. Kyllä, Manuela kertoo Voicen mukaan.

Manuela erosi entisestä puolisostaan Kasmir Baltzarista kesäkuussa. Manuelalla ja Kasmirilla on kaksi yhteistä lasta Sahara-tytär ja Otava-poika. Sahara on syntynyt vuonna 2014 ja Otava vuonna 2016.

Myös Tuure on eronnut ja hänellä on ex-puolisonsa kanssa kaksi lasta.

Manuela ja Kasmir antoivat Me Naisille yhteishaastattelun keväällä 2016. Pääset lukemaan sen tämän linkin kautta.

Britannian prinssi William saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen marraskuun viimeisinä päivinä. Presidentti Sauli Niinistö isännöi vierailua, mutta on Williamilla muutakin odotettavaa!

  1. Oh dear! Prinssi William on varmasti tottunut päivittelemään surkeaa säätä kotisaarellaankin. Suomi lienee kuitenkin yksi säävoivottelun paratiiseista. Jos tässä lajissa kisattaisiin, olisimme aina MM-finaalissa. Liity siis huokailumittelöön! 
  2. Marraskuisessa viimassa jokainen järki-ihminen käyttää päähinettä, mikä on loistouutinen kaikille hiusongelmien kanssa kamppaileville. Syyspipo korville vedettynä ei tarvitse murehtia lättänästä kuontalosta – tai aatelisesti nousevasta hiusrajasta. Kröhöm.
  3. Pimeässä jokainen näyttää hyvältä. Jokainen. 
  4. Pimeässä Helsingissä saattaa törmätä muihinkin prinsseihin! Marraskuun viimeisinä päivinä alueen prinssitiheys on maksimissaan, sillä myös Ruotsin prinssi Daniel saapuu kaksipäiväiselle vierailulle.
  5. Prinssi Daniel aikoo käydä kasvuyritystapahtuma Slushissa. Lähde imuun, niin saat kokea ikäkriisivuoristoradan koko kierroksen. Jos presidentti Sauli Niinstön seurassa tunnet itsesi kovin nuoreksi, lupaamme, että Slushissa 35-vuotias saa mukavan tönäisyn takaisin todellisuuteen. Ei sitä sittenkään ihan untuvikkoja enää olla.
  6. Prinssi William saapuu Suomeen ilman perhettään. Kyllähän se tiedetään, että elämä pienten lasten (ja vielä raskaana olevan, jatkuvasti pahoinvoivan kumppanin) kanssa voi välillä olla rankkaa. Hengailu Sauli Niinistön seurassa voi siis tuntua ihan lepolomalta. Sale ei varmasti paisko ruokaa lattialle tai saa raivareita kättelyjonossa. Jos kuopuksen syntymän jälkeen kaipaat irtiottoa, tervetuloa uudelleen!

Suomessa ei tarvitse siristellä silmiä auringossa tai tarvitse huolehtia UV-vaatteista. Olet saapunut migreenivapaalle vyöhykkeelle! Kuva: Sanomien arkisto / Pete Aarre-Ahtio
Suomessa ei tarvitse siristellä silmiä auringossa tai tarvitse huolehtia UV-vaatteista. Olet saapunut migreenivapaalle vyöhykkeelle! Kuva: Sanomien arkisto / Pete Aarre-Ahtio