Jannika B ja Toni Wirtanen ovat seurustelleet vuodesta 2011. Naimisiin he menivät uudenvuodenaattona. Kuva Jonna Öhrnberg
Jannika B ja Toni Wirtanen ovat seurustelleet vuodesta 2011. Naimisiin he menivät uudenvuodenaattona. Kuva Jonna Öhrnberg

Uudenvuodenaattona avioituneet Jannika B ja Toni Wirtanen herkistelevät hääkuvassaan.

Laulaja Jannika B, 28, on julkaissut Facebookissa mustavalkoisen hääkuvan itsestään ja muusikko Toni Wirtasesta, 38.

Pari meni naimisiin uudenvuodenaattona. Silloin Toni julkaisi Facebook-sivuillaan kuvan kahdesta ponista ja kirjoitti: Olemme astuneet aviosäätyyn 31.12.2013. Toni ja Jannika Wirtanen.

Kesällä 2013 Jannika kuvaili Me Naisille kahden muusikon suhdetta näin:

– Meidän elämämme on yhtä musikaalia! Kotona on täyskaaos, ja koirat huutavat päälle. Emme kuuntele musiikkia älyttömästi, vaan soitamme ja laulamme.

Jannika B kertoo nettisivuillaan, että Toni on hänen paras ystävänsä ja sielunkumppaninsa. Kuva: Jannikan Facebook-sivut

Jannika vaihtoi tyttönimensä Bergrothin Wirtaseksi avioliiton myötä, mutta hänen artistinimensä on yhä Jannika B.

Jannikan toinen sooloalbumi julkaistaan keväällä. Hän lupaa Facebookin virallisilla fanisivuillaan, että levyllä kuullaan musiikillisesti kypsempi ja alastomampi Jannika.

– Tulen päästämään teidät hitusen lähemmäksi itseäni. Kuka olen, mistä tulen ja minne olen menossa, Jannika kirjoittaa.

Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen tuomaroi tällä hetkellä Uuden musiikin kilpailussa, jossa valitaan Suomen edustaja Euroviisuihin.

Hääkuvasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

Toni Wirtanen ja Jannika B naimisiin

Jannika B: "Tulen paremmin toimeen jätkien kanssa"

Mäkilegenda Toni Niemisen ja Heidi-vaimon elämässä vaikeat ajat ovat vaihtuneet vauva-arkeen uudessa kodissa. – On käytävä pohjalla ennen kuin onnea osaa arvostaa. 

Ex-mäkikotka, yrittäjä Toni Niemisen, 42, ja Heidi-vaimon, 33, elämässä on uusi onnellinen vaihe. Vielä vuosi sitten tunnelma oli toinen. Heidi oli kokenut kipeän keskenmenon, ja raskauden toiveet tuntuivat murenevan yritys yritykseltä.

Vaikeuksia oli muitakin. Tonin talous oli ajautunut lähes konkurssitilaan, ja parin rahat olivat äärimmäisen tiukoilla. Arki oli toistuvaa riitelyä, syyttelyä, selviytymistä ja pettymyksiä.

Pari oli lähellä erota, mutta nyt kaikki on toisin: Tonin ja Heidin uusperheeseen on syntynyt poikavauva ja elämä on asettunut uomiinsa. Parilla on ennestään neljä tytärtä aiemmista liitoista: Heidillä kaksi ja Tonilla kaksi. 

– Ei onnea osaa oikeasti arvostaa ennen kuin käy todella elämän edessä kontallaan, Toni Nieminen sanoo.

– Kriiseistä tulee perspektiiviä, ja kaikella on tarkoituksensa. Kun saimme solmumme auki ja suhteen oikealle uralle, myös lapsi ilmoitti tulostaan. Kunnioitan ja rakastan Heidiä nyt, jos mahdollista, vieläkin enemmän kuin ennen tätä kaikkea.

Pari miettii syitä eron vuoden takaiseen eron uhkaan:

– Vuosi oli kohtuuttoman raskas. Siihen kun lisätään vielä omaa turhautumista ja väsymystä, ollaan äkkiä väärillä raiteilla. Kyllä meillä räiskyy yhä. Olemme molemmat temperamenttisia, mutta enää emme takerru riidoissakaan lillukanvarsiin, Toni sanoo.

Toni ja Heidi Nieminen kertovat uusperheen arjestaan Me Naisten numerossa 50–51. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti