Juontaja Janne Kataja elää kiireistä työelämävaihetta. Samalla mielessä ailahtelee epäonnistumista, surua ja kaipuuta aviokriisin takia. – Uskon silti, että meitä odottaa onnellinen lopputulos.

Aamut radiossa, päivät ensin Talent-kiertueella ja syksymmällä illat suorissa lähetyksissä, siinä sivussa livekeikkoja. Janne Kataja elää työssä elämänsä parasta aikaa, mutta siviilipuolella kriisiä.

Katajat jättivät avioerohakemuksen Hyvinkään käräjäoikeuteen toukokuussa, kaksi viikkoa nelivuotishääpäivän jälkeen. Janne puhuu tilanteesta hienovaraisesti ja varoen loukkaamasta läheisiään.

Jannen vaimo Ulla on ollut julkisuudessa vain kerran, Me Naisten haastattelussa kaksi vuotta sitten. Sekä hän että Janne ovat pidättäytyneet kommentoimasta erohakemustaan, vaikka tiedon vuodettua julkisuuteen Jannea pommitettiin yli 300 puhelulla päivässä.

Nytkään Janne ei käytä sanaa ero, vaan hän kutsuu tapahtumia yhdeksi vaiheeksi avioliitossaan.

– Riitely on osa rakastamista. Emme ole tehneet eroa vaan prosessoimme suhdettamme. Onneksi näissä jutuissa pareille annetaan harkinta-aikaa. Sen kuluessa voi oikeasti työstää, onko liitolla mahdollisuuksia ja mitä suhteelle voi tehdä. Saa pysähtyä miettimään, mitä kumpikin tahollaan oikeasti haluaa.

Katajat asuvat yhä saman katon alla Riihimäen-talossaan. Välimatkaa on otettu vuorotellen, mutta aina niin, etteivät perheen kaksi tytärtä ole kärsineet.

– Koti on ennen kaikkea lastemme koti. Vaikka tilanne olisi miten tulehtunut tahansa, aikuisten on kyettävä olemaan järkeviä. Etäisyys on välillä myös hyvä juttu. Rakasta kohtaan tuntee valtavaa kaipuuta, mutta samalla pitää miettiä, ikävöikö toisen persoonaa vai yhteisiä rutiineja. Kun huomaa todella rakastavansa, löytää myös motivaation toimia toisin ja päivittää tapansa.

Rakkaus ei ole feikkiä

Janne näkee nykyisen tilanteen monen syyn summana. Katajia koettelevat tutut ruuhkavuodet, on pienet lapset ja vaimon opiskelut loppusuoralla, on vuosia kestänyt oikeustaistelu hometalokaupoista ja ukko, joka on aina pois kotoa. Jannen työkiireet ovat joskus olleet sitä luokkaa, että esimerkiksi Muodin huipulle -juontoja kuvattiin Katajien lastenhuoneessa, jotta mies sai olla kotona edes päivän.

Nyt jätetty erohakemus ei ollut ensimmäinen, joka Katajien keittiössä on allekirjoitettu. Aiemman kuohun keskellä tulostettua lomaketta vain ei viety eteenpäin. Itse asiassa lapusta tuli mehevä vitsi ja se päätyi jääkaapin oveen ystä­vien nähtäväksi.

Tällä kertaa kriisi onkin ollut Jannelle tiukemman itsetutkiskelun paikka.

– Ainakin se on opettanut näkemään omat virheet ja sen, miten vaikeaa on myöntää ne ääneen. Parisuhde on vaikea laji, enkä minä kumppanina ole helpoimmasta päästä. Tässä niitä parisuhdetaitoja nyt opetellaan.

”Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni”, Antti kertoo.

Laulaja Antti Tuisku avaa tuoreessa Apu-lehden numerossa tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Muusikko kertoi marraskuun alussa jäävänsä tauolle kevään 2018 areenakiertueen ja Provinssi Rockin keikan jälkeen. Syystä hän on kuitenkin vaiennut.

Nyt hän paljastaa, että aikoo hankkia tauon aikana hyvinvointivalmentajan pätevyyden.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni. Musiikkia haluan tehdä seuraavan kerran vasta sitten, kun itselläni on oikeanlainen kipinä ja visio siitä, mitä todella haluan tehdä, hän kertoo Apulle.

”Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea.”

Kun Antti marraskuussa ilmoitti tauostaan, hän kertoi tuntevansa ristiriitaisia fiiliksiä.

– Sen jälkeen aloitankin sitten määrittelemättömän pituisen keikkatauon. Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea. Kiertueen päättävän festarivedon jälkeen on aika pistää pillit pussiin ja miettiä elämää muiltakin kanteilta. Ja ladata akkuja tulevaa varten – milloin ikinä sen uuden tulemisen aika sitten onkaan, hän kertoi.

Kesällä Antti kertoi Me Naisten haastattelussa, että haluaa panostaa omaan ja läheistensä hyvinvointiin. Hän rakennutti kotiinsa suolahuoneen, vei äitinsä viime talvena lomalle Los Angelesiin ja siskonsa miehineen Berliiniin Céline Dionin keikalle.

– Olen halunnut satsata siihen, että jaksan tehdä työni mahdollisimman hyvin. Mutta haluan tarjota elämyksiä myös läheisilleni. Hiljattain mökillä yritin sanoa sukulaisille, että kertokaa, jos tarvitsette tänne jotakin, hän kertoi. 

 

Kun näyttelijä Emmi Pesonen alkoi seurustella ohjaaja Paavo Westerbergin kanssa, hän sai kaupan päälle neljä lasta.   

– Useimmat harjoittelevat äitiyttä lapsi kerrallaan, mutta minulle kaikki iät tulivat yhteen syssyyn, Emmi kertoo.

Kun näyttelijä Emmi Pesonen, 40, ensimmäisen kerran vieraili ohjaaja-käsikirjoittaja Paavo Westerbergin, 44, luona, hän katseli lasten kuvia seinällä. 

– Ihmettelin, kun rivistö vain jatkui ja jatkui, ja kaikki ne kuulemma olivat Paavon eri lapsia.

Lapsikatras ei kuitenkaan 27-vuotiasta Emmiä säikäyttänyt, päinvastoin.

– Olin aina ajatellut, että haluan paljon lapsia. Useimmat harjoittelevat äitiyttä lapsi kerrallaan, mutta minulle kaikki iät tulivat yhteen syssyyn, Emmi kertoo. Myöhemmin joukko kasvoi seitsemän hengen suurperheeksi.

– Suurin lahja, joka Emmi on minulle antanut on se, että hän on rakastanut lapsiani, Paavo sanoo.

Vaikeinta aikaa heidän suhteessaan elettiin, kun Paavo ja Emmi teatteritöiden ja arjen pyörittämisen lisäksi remontoivat omakotitaloa.

– Silloin vaatimusten määrä kotona oli niin valtava ja stressitasot niin koholla, että kun pääsi teatterille ja sulki oven takanaan, tuntui päässeensä turvaan ja melkein lomalle, Emmi sanoo. 

– Mutta ainakin elämän tarkoitus oli silloin selvä. Ei ollut aikaa fokusoida itseensä tai kriisiyttää parisuhdetta, kun piti vaan selvitä arjesta, Paavo jatkaa.

Toimiva taiteilijaliitto

Tammikuun alussa ensi-iltansa saa Emmin ja Paavon yhdessä käsikirjoittama ja Paavon ohjaama elokuva Viulisti.

Viulisti on Paavon ensimmäinen leffaohjaus ja Emmin esikoiskäsikirjoitus, jonka tekemiseen hän hyppäsi samalla pelottomalla asenteella kuin suurperheen äidiksi – ilman että ensin olisi vaikkapa kirjoittanut jonkun lyhytelokuvan käsiksen.

Kirjoittaminen oli Emmille monella tapaa avartavaa ja vapauttavaa.

– Näyttelijä on työnsaannin suhteen usein alisteisessa asemassa suhteessa ohjaajaan. Se on välillä tosi kuluttavaa. Kun kirjoitan, saan tehdä ihan mitä haluan, hän sanoo.

Yhdessä pari on työskennellyt aiemminkin.

– Työnteko yhdessä ei ole ikinä ollut meille vaikeaa, sillä työpaikalla roolimme ovat selvät. Eikä Paavo minua ainakaan helpommalla päästa kuin muita.  Siviilielämässä vastuun jakaminen on paljon vaikeampaa, Emmi sanoo.

– Kunnioitamme työtä ja työyhteisöä niin paljon, ettemme siellä rupea riitelemään. Eiväthän muutkaan tuo työpaikalle kotiasioitaan, Paavo jatkaa.

Mihin Emmi Paavossa ihastui? Miten seitsenhenkisen perheen arkea pyöritettiin? Voiko vain taiteilija ymmärtää toista taiteilijaa? Miltä tuntuu, kun lapset muuttavat pois kotoa? Lue lisää Me Naisten numerosta 50-51/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.