Isän kuoleman jälkeen Janina Fry ja pikkuveli Benjamin ovat tukeneet toisiaan ja käyneet läpi lapsuuttaan, jonka vaikein asia oli isän alkoholismi. – Isä piti sisällään, kuinka paljon hän meitä rakasti.

Pikkupoika lapioi hiekkalaatikolla ämpäri kädessään. Sellainen mielikuva Janina Frylla, 42, on edelleen pikkuveljestään Benjamin Frostellista, 34.

– Lapio on muuttunut kauhaksi ja ämpäri kattilaksi, muuten kuvio on sama, Benjamin sanoo ja saa Janinan nauramaan.

Nyt pikkuveljestä on tullut pienen tyttövauvan isä ja menestynyt kokki, mutta isosiskon suojeleva rooli ei noin vain karise pois. Kun Benjamin osallistui Vuoden kokki -kilpailuun, Janina jännitti katsomossa ja mietti ”tuolla se söpö pikkuinen tekee tarkkaa työtä”. Ja kun Benjaminin avovaimo synnytti pariskunnan esikoista viime huhtikuussa, viestittelivät sisarukset vielä kolme minuuttia ennen tytön syntymää.

– Ninna on ollut ihan älyttömän hyvänä tukena, Benjamin sanoo.

Sisarukset ovat tukeneet toisiaan myös surussa, jonka isän kuolema viime syksynä jätti. Samalla he ovat purkaneet muistojaan lapsuudesta.

Joutsenparin riidat

Janina ja Benjamin varttuivat Porvoossa keskimmäisen veljensä Jonatanin eli Janinaa kolme vuotta nuoremman Jonnen kanssa. Perheen äiti työskenteli käräjäsihteerinä, isä freelancertoimittajana.

Pienenä Janina katsoi Benjaminin perään, ja pyjamabileisiin pikkuveli pääsi ”sätkynukeksi”.

– Ne bileet olivat siistejä! Olin vuorotellen kaikkien hartioilla, Benjamin muistelee.

Pikkuveli myös nakitettiin mukaan muotinäytöksiin, joissa Janina esitteli porvoolaisten muotiliikkeiden vaatteita.

– Vanessa Kurrin veli Justus ja Benjamin olivat aisapari, joka haluttiin lavalle viihdyttämään yleisöä, Janina kertoo huvittuneena.

– Tanssittiin lavalla hirveän rumasti, Benjamin jatkaa.

Janinan mallintyöt johtivat siihen, että vuonna 1993 hän osallistui Miss Suomi -kisoihin, voitti Suomen Neito -tittelin ja tuli kuudenneksi Miss Maailma -kisoissa. Benjamin oli tuolloin 11-vuotias.

– En ole ikinä ymmärtänyt hypeä, joka Janinan ympärillä on ollut. Ninna on ollut meille aina vain Ninna.

Samaan aikaan kun Janina alkoi menestyä, hänen vanhempiensa liitto päättyi eroon. Yhtenä ongelmana oli alkoholi.

Janina oli muuttanut pois kotoa 18-vuotiaana, mutta Benjamin muistaa hyvin äidin ja isän riitelyn.

– He olivat joutsenpari, joka yritti viimeiseen asti. Nyt voin sanoa, että eron olisi pitänyt tapahtua aikaisemmin. Elämä on liian lyhyt.

Janina arvelee, että isä ahdistui lama-ajan epävarmuudesta. Benjamin puhuu isänsä demoneista, joista tämä ei päässyt eroon. Isä joi, läheiset vähättelivät. Juomista kaunisteltiin, koska siihen liittyi vahva häpeän tunne.

– Alkoholiongelman vähättely on pahinta. En tiedä, ymmärsikö isä kunnolla, että hänen juomisessaan oli jotakin väärää, Janina sanoo.

Isän alkoholismi on Janinalle edelleen vaikea asia.

– Juodessaan isä muuttui poissaolevaksi. Hän ei ollut henkisesti läsnä.

Benjaminia isän juominen ärsytti, säälitti ja suututti.

– Työnsin asian sivuun ja ajattelin, että tässä sitä taas mennään.

Janinalla oli isän kanssa välillä voimakasta sanaharkkaa. Kun Janina oli jo aikuinen, hän passitti isän hakemaan ammattiapua.

– En jäänyt uhrina seuraamaan hänen käytöstä, vaan yritin puuttua tilanteeseen.

Janina osallistui myös itse keskusteluihin. Helpotus oli kuitenkin vain hetkellistä.

– Vanhaa koiraa on vaikeaa opettaa istumaan.

 


 

Tärkeät isovanhemmat

Janinan missisuosiota isä ei koskaan kommentoinut tyttärelleen.

– Lehdissä oli juttuja seksikkyydestäni, joten olihan se isälle varmaan ”voi ei, tuokaa minulle viskiä, kiitos!”, Janina pohtii.

Ajatukset jäivät arvoituksiksi, sillä isä ei juuri kertonut tunteistaan, vaikka tarinoita hän oli kova kertomaan. Janina arvelee, että tunteiden piilottaminen oli yksi syy siihen, että isä joi.

– Isä joi iloon ja suruun.

Lapsina sisarukset elivät kuitenkin perusturvallista elämää. Isä kannusti Janinaa harjoittelemaan toimittajan töitä ja kirjoittamaan Murkkunurkka-nuorisopalstaa paikallislehteen. Hän otti tyttären mukaan pyöräilemään ja neuvoi, että liika meikki vanhentaa ihoa. Jonnea isä puski eteenpäin jääkiekossa.

Benjamin oppi isältään myös amerikkalaisen jalkapallon. Janina oli mukana Butchers-joukkueen cheerleaderina.

– Isä tuli katsomaan pelejäni, kun pelasin A-junioreissa. Se oli ainoita hetkiä, kun tunsin, että isä on mukana minun jutussani, Benjamin kertoo.

Läheisiä aikuisia olivat isovanhemmat. Janina ja Benjamin viettivät paljon aikaa isän vanhemmilla eli famulla ja fafalla Helsingin Kruununhaassa. Iso koti Kristianinkadulla oli paikka, jonne serkutkin kokoontuivat.

Isoäiti vei lapset usein Pukevaan shoppailemaan. Hän rakasti lahjojen antamista ja osasi tehdä siitä erityistä. Auktoriteetin lapset oppivat isoisältä.

– Ukki opetti, että hommat hoidetaan, kunnolla, Benjamin sanoo.

Ihana äiti

Isä jäi sisaruksille etäiseksi, mutta Janina ja Benjamin ovat aina voineet turvautua äitiinsä.

– On ollut hienoa, että äiti on aina pystynyt pitämään laivan oikealla reitillä, Janina sanoo.

Isäänsä sisarukset kuvailevat boheemiksi, vapaaksi sieluksi. Janina ja Benjamin ovat samaa mieltä siitä, että vain alkoholisti itse voi tehdä päätöksen lopettaa.

– Vaikka ihmiset ympärillä yrittävät auttaa, päätöksen pitää lähteä itsestä, Janina sanoo.

– Isä ei päätöstä tehnyt, ja se koitui pikkuhiljaa hänen tuhokseen. Olisin toivonut isän tajuavan, että hän on vastuussa itsestään, Benjamin jatkaa.

Oma tausta on tehnyt sisaruksista tarkkoja. Alkoholi ei kuulu heidän arkipäiväänsä.

– Olen nähnyt, kuinka salakavalasti riippuvuus hiipii päälle, Janina sanoo.

Syöpä voitti

Viime syyskuussa sateisena päivänä Janina matkusti Suomenlinnasta lautalla Helsingin Kauppatorille. Hän istui ulkona, vaikka sade pilasikin meikin ja kampauksen. Työkeikka oli jo hoidettu. Janina mietti, ajaisiko vielä sairaalaan katsomaan isäänsä. Hän kuitenkin päätti jatkaa kotiin, jotta ehtisi nähdä lapsensa ennen nukkumaanmenoa.

Aamuyöllä Janina heräsi puhelinsoittoon. Keuhkosyöpä oli voittanut, isä nukkunut pois.

– Kuvittelin, että olisimme olleet isän luona, kun hän lähtee, Janina kertoo ja kyyneleet nousevat hänen silmiinsä.

Viimeisinä viikkoina Janina vietti tuntikausia sairaalassa. Hän vuorotteli isän vierellä veljensä Jonnen, tätinsä sekä isän avovaimon kanssa.

Sairastuminen toi isän lähemmäs lapsiaan. Hän halusi viettää aikaa varsinkin Janinan lasten kanssa. Vielä viime kesänä isä, Jonne ja Benjamin kävivät purjehtimassa.

– Se oli hänen viimeinen toiveensa, Benjamin sanoo.

Janina oli tuolloin Yhdysvalloissa miehensä Mark Fryn vanhemmilla. Hän ei ollut uskoa silmiään, kun Benjamin lähetti hänelle kuvan purjehdusreissulta.

– Niin rankka kuin sairaus olikin, se toi isän lähemmäksi meitä. Hän puki tunteitaan enemmän sanoiksi kuin koskaan, Janina kertoo.

Kahden viimeisen vuoden aikana Janina kävi isänsä kanssa asioita läpi.

– Isä joutui kasvotusten sen kanssa, että tämä elämä voi loppua. Moni sanoo, että vasta sairauden myötä voi ymmärtää kaiken kauneuden.

Isä halusi varmistaa, ettei Janina kanna kaunaa mistään. Sairasvuoteellaan hän totesi: kyllä te lapset olette olleet minulle kaikkein rakkaimmat.

–Minulle ei ole jäänyt valtavaa ahdistusta. En ole vihannut isää, olen vain ollut vihainen tilanteelle. Juomisesta huolimatta haluan ajatella isästä hyvää. Meillä oli paljon hyviä hetkiä.

Isän viimeisen vuoden aikana syöpä levisi aivoihin. Se teki keskustelusta vaikeaa.

– Hän oli siinä ja sanoi pari sanaa, mutta ei olisi ollut enää mitään saumaa avata menneisyyden tapahtumia.

Janinan mielestä asioille saatiin kuitenkin piste. Benjamin olisi halunnut olla läheisempi isänsä kanssa.

– Olisi pitänyt oppia tuntemaan isä paremmin, mutta sen olisi pitänyt tapahtua jo aikaisemmin.

 


 

Vastuuta ja vapautta

Lapsuudessaan Janina ja Benjamin näkevät paljon hyviä asioita, joita he haluavat siirtää omille lapsilleen.

– Rakastavampaa äitiä kuin äitini saa hakea. Hän on ollut jopa vähän ylisuojelevainen. On tärkeää, että kodissa on aina joku, johon voi luottaa. Tätä tunnetta haluan antaa omille lapsilleni.

– Meidän kasvatuksessamme on ollut hyvää se, että olemme joutuneet luottamaan itseemme ja ottamaan vastuuta.

Itseluottamusta Benjaminkin haluaa siirtää omille lapsilleen. Ammatti kokkina on opettanut myös kurinalaisuutta ja soveltamista.

– On oltava johdonmukainen siinä, mikä on oikein ja mikä väärin. Sellaista oppia en ole itse saanut.

Vanhemmuus ja isän kuolema 66-vuotiaana on saanut Janinan ajattelemaan terveyden merkitystä. Hän haluaa pysyä lastensa elämässä mahdollisimman pitkään. Isän syövästä ja alkoholismista Janina on oppinut sen, kuinka tärkeää tunteiden käsittely on.

– Tunteiden sulkeminen on isoimpia mörköjä meissä jokaisessa. Jos ne patoaa eikä niistä kerro, se tekee sairaaksi.

Janina puhuu tunteistaan avoimesti.

– Olen käynyt kokemukseni läpi ystävieni kanssa. Olen saanut asioihin perspektiiviä ja oppinut sen, ettei mikään tässä maailmassa ole mustavalkoista.

Herkkyys perintönä

Yhteisinä hetkinään Janina ja Benjamin haalivat keittiön täyteen ruokaa ja kokkaavat kaikessa rauhassa. Janina kutsuu näitä hetkiä terapiasessioiksi.

– Benjamin ottaa keittiön haltuun, ja me muut mukamas duunaamme jotain!

Keittiössä sisarukset viettivät senkin illan, kun isä oli nukkunut pois. Benjamin valmisti pizzojen ruispohjat, päälle aseteltiin parsa- ja lehtikaalia. Janinan luo kokoontuivat molemmat veljet, äiti, Benjaminin avopuoliso ja Janinan lapset. Janinan koti on nyt perheen keskuspaikka, nykypäivän Kristianinkatu.

Isän kuoleman jälkeen Janina on käynyt läpi tämän vanhoja tavaroita.

– Olen löytänyt kuvakollaaseja, joita hän on meistä lapsista tehnyt. Isä piti sisällään, kuinka paljon hän meitä rakasti. Hän oli varmasti myös hyvin herkkä, Janina sanoo.

Se herkkyys elää Benjaminin mukaan molemmissa sisaruksissa.

– Meistä kolmesta sisaruksesta minä olen eniten isän kaltainen. Hänen avopuolisonsa on sanonut, että ajattelen kuin isä ja olen samalla tavalla yhteiskuntakriittinen. Olemme Janinan kanssa perheemme herkimmät.

 

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

 

Janina Fry

Vaatesuunnittelija, malli.

Syntynyt 12.11.1973 Porvoossa.

Asuu Espoossa aviomiehensä Mark Fryn ja lastensa Sophian, 9, ja Brandonin, 5, kanssa.

Oma Janina F -vaatemallisto.

Opiskelee iltapukujen suunnittelua Helsinki Design Schoolissa.

 

Benjamin Frostell

Ravintolamestari Krog Robassa Helsingissä.

Syntynyt 27.7.1981 Porvoossa.

Asuu Porvossa avovaimon, 6-viikkoisen tyttären ja kahden kultaisennoutajan kanssa.

Tuli seitsemänneksi Vuoden kokki -kilpailussa.

Itseoppinut kokki, saa inspiraationsa annoksiin metsästä.

Voice of Finlandin uutena tähtivalmentajana aloittava Toni Wirtanen nousi Ääni ratkaisee -osiossa laulajakokelaiden suosikkivalinnaksi, mikä sai välillä muut valmentajat hermostumaan tosissaan. Kuva: Jonna Öhrnberg
Voice of Finlandin uutena tähtivalmentajana aloittava Toni Wirtanen nousi Ääni ratkaisee -osiossa laulajakokelaiden suosikkivalinnaksi, mikä sai välillä muut valmentajat hermostumaan tosissaan. Kuva: Jonna Öhrnberg

Voice of Finlandin uusi tähtivalmentaja Toni Wirtanen on viettänyt syksyn koti-isänä, kun vaimo Jannika B kilpaili Tähdet, tähdet -ohjelmassa.

Apulanta-muusikko Toni Wirtanen on pitänyt syksyn aikana sosiaalisessa mediassa yllä näkyvää kampanjaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa kilpailleen vaimonsa Jannika B:n puolesta. Joka viikko hän on ylistänyt ylpeänä vaimoaan ja kannustanut häntä eteenpäin.

Ja sitä Wirtanen todella on – ylpeä. Jannika kertoi kesällä kamppailleensa uupumusta ja väsymystä vastaan. Siitä huolimatta hän päätti lähteä haastamaan itsensä vaativiin suoriin lähetyksiin – ja tuli kilpailussa lopulta toiseksi.

”Jokaisesta karikosta on olemassa väylä pois,”

– Pidän häntä sen ohjelman ehdottomana kaikkien aikojen henkisenä voittajana juuri siksi, että hän voitti itsensä niin monin kerroin siinä. Toivon, että ihmiset, jotka käyvät samoja asioita läpi, ottaisivat sen ikään kuin majakaksi. Jokaisesta karikosta on olemassa väylä pois, Wirtanen kuvailee.

Jannikan keskittyessä kilpailuun Toni vietti aikaa pariskunnan kaksivuotiaan Martta-tyttären koti-isänä. Seuraavaksi on kuitenkin isän vuoro hypätä jälleen television maailmaan, kun hän aloittaa yhtenä tammikuussa alkavan uuden Voice of Finland -kauden tähtivalmentajista.

Ottaako Jannika nyt roolin perheen somevastaavana?

– Jonkinlaista roolinvaihtoa tässä varmasti tapahtuu. Sen näkee sitten livelähteyksissä. Uskon kyllä, että saan hyvin Twitter-tukea, sillä rouva on kova twiittaamaan, Wirtanen pohdiskeli ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Hän kertoo löytäneensä itse television katselun uudestaan sosiaalisen tv:n nousun myötä.

– Vitsi, miten paljon enemmän sai esimerkiksi Vain elämäästä irti, kun kävi vetojen välissä katsomassa Twitteristä, mitä niistä puhuttiin. Onhan se tavallaan sellaista oman egon buustausta, mutta toisaalta siellä voisi olla myös jotain ihan muuta. Se on kaksiteräinen miekka, hän miettii.

”Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni”, Antti kertoo.

Laulaja Antti Tuisku avaa tuoreessa Apu-lehden numerossa tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Muusikko kertoi marraskuun alussa jäävänsä tauolle kevään 2018 areenakiertueen ja Provinssi Rockin keikan jälkeen. Syystä hän on kuitenkin vaiennut.

Nyt hän paljastaa, että aikoo hankkia tauon aikana hyvinvointivalmentajan pätevyyden.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni. Musiikkia haluan tehdä seuraavan kerran vasta sitten, kun itselläni on oikeanlainen kipinä ja visio siitä, mitä todella haluan tehdä, hän kertoo Apulle.

”Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea.”

Kun Antti marraskuussa ilmoitti tauostaan, hän kertoi tuntevansa ristiriitaisia fiiliksiä.

– Sen jälkeen aloitankin sitten määrittelemättömän pituisen keikkatauon. Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea. Kiertueen päättävän festarivedon jälkeen on aika pistää pillit pussiin ja miettiä elämää muiltakin kanteilta. Ja ladata akkuja tulevaa varten – milloin ikinä sen uuden tulemisen aika sitten onkaan, hän kertoi.

Kesällä Antti kertoi Me Naisten haastattelussa, että haluaa panostaa omaan ja läheistensä hyvinvointiin. Hän rakennutti kotiinsa suolahuoneen, vei äitinsä viime talvena lomalle Los Angelesiin ja siskonsa miehineen Berliiniin Céline Dionin keikalle.

– Olen halunnut satsata siihen, että jaksan tehdä työni mahdollisimman hyvin. Mutta haluan tarjota elämyksiä myös läheisilleni. Hiljattain mökillä yritin sanoa sukulaisille, että kertokaa, jos tarvitsette tänne jotakin, hän kertoi.