Jaajo Linnonmaa vaihtaa taas lippiksen ja farkut pukuun. Kuva: Sanoma-arkisto
Jaajo Linnonmaa vaihtaa taas lippiksen ja farkut pukuun. Kuva: Sanoma-arkisto

Jaajo Linnonmaa palaa taas ruutuun, kun Haluatko miljonääriksi -ohjelman uudet jaksot alkavat lauantaina. Mitä juontaja itse tekisi miljoonalla eurolla?

Jaajo Linnonmaa, 37, palaa tänään ruutuun, kun Haluatko miljonääriksi -ohjelma jatkuu uusin jaksoin. Jaajon leipätyö on juontaa Radio Suomipopin Aamylypsy-ohjelmaa, ja hänet tunnetaan siinä joskus roiseistakin puheista. Pesti maailman tunnetuimman tv-formaatin juontajana eroaa radiotyöstä täysin. 

– Radiossa saan höpöttää ihan omiani melkein mistä tahansa. Täällä kaikki on todella tarkkaa. Esimerkiksi kuvausten alussa odottelen, että saan korvamikkiin käskyn, että 10 sekunnin päästä tulee aloitusspiikki. Jos kasvoihini ei saada oikeaa valoa juuri oikeana hetkenä, spiikki kuvataan niin kauan uusiksi, kunnes kaikki on kohdallaan.

– Täällä minua ollaan myös puuteroimassa kahden minuutin välein, ja sopisin kuvausten jälkeen vahakabinettiin, Jaajo kertoi ohjelman kuvauksissa tiistaina.

Haluatko miljonääriksi palasi ruutuun viime vuonna monen vuoden tauon jälkeen. Aikaisemmin Suomessa ohjelmaa ovat juontaneet Lasse Lehtinen ja Ville Klinga. Jaajo myöntää, että hän jännitti juontajan hommaa.

”Lasse Lehtisen aikana eri maiden Haluatko miljonääriksi -juontajat kokoontuivat kerran vuodessa Ranskaan. Mä oon tässä odotellut kutsua.”

– Siinä oli omat riskinsä lähteä mukaan, kun olen niin erilainen kuin aikaisemmat juontajat. Mutta kun eka kausi oli silkka menestys, niin en epäröinyt lähteä toiselle kaudelle. Kaikki jaksot on nyt kuvattu, ja olo on haikea. Onneksi tätä pääsee kohta katsomaan televisiosta.

Ville Klingaa Jaajo ei ole tavannut, mutta Lasse Lehtiseltä hän on saanut palautetta.

– Olin Lasse Lehtisen kanssa vappulounaalla ja hän antoi palautetta, että homma rokkaa. Lasse kertoi myös, että hänen aikanaan eri maiden Haluatko miljonääriksi -juontajat kokoontuivat kerran vuodessa Ranskaan. Mä oon tässä odotellut kutsua.

”Välillä munkin sydän jättää lyömättä”

Viime kaudella Jaajoa jännitti eniten se, osaako hän lausua kysymyksessä olevat vieraskieliset sanat. Sama asia jännittää häntä yhä, sillä hän ei näe kysymyksiä etukäteen.

– Joka kerta, kun kysymys rävähtää ruudulle, jännitän, onko siellä jokin ranskalainen sanonta, joidenkin entisten filosofien vaikeita nimiä tai jokin muu viisaus, jota en osaa lausua oikein. Mutta luojan kiitos, olen sanonut kaikille kilpailijoille, että lukekaa itse se kysymys ja möklätkää itse mielessä, miten se lausutaan.

”Kilpailijoilla ei ole studiossa muita kavereita kuin minä.”

Vaikka kuvauksissa monia asia etenee Jaajon mukaan kuin Linnan juhlissa, hänellä on vapauksia siinä vaiheessa, kun hän pääsee esitämään kilpailijoille kysymyksiä. Jaajo on edeltäjiään rennompi ja viime kaudella hän hauskuutti katsojia letkautuksillaan. Jaajo sanoo, että hänen tärkein tehtävänsä onkin helpottaa kilpailijoiden jännitystä – ja hänellä on lupa tehdä se omalla tyylillään.

– Tässä pitää elää hengessä mukana. Välillä munkin sydän jättää lyömättä, kun odotellaan sitä, onko vastaus oikein vai ei. Tunnelma studiossa on todella jännittynyt, ja yritän omalla letkeydelläni luoda fiilistä, että kilpailijat voisivat keskittyä kysymyksiin eikä jännittämiseen. Ei heillä ole studiossa muita kavereita kuin minä – paitsi tietysti se yksi läheinen yleisön seassa.

Entä mitä Haluako miljonääriksi -juontaja tekisi itse miljoonalla?

– Mulla varmaan pitäisi olla tästä selkeä visio, mutta ei mulla ole. Tosin on mulla muutama start up tulilla, joten ehkä mun ei tarvitsisi hakea niihin rahoitusta, jos rahaa löytyisi omasta takaa.

Haluatko miljonääriksi jatkuu Nelosella la 3.9. klo 20.00.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg
Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg

Nyrkkeilijäpari Eva Wahlström ja Niklas Räsänen ovat yksi Urheilugaalan näyttävimpiä pariskuntia. 

Glamour ja sporttisuus yhdistyivät Eva Wahlströmin ja Niklas Räsäsen asuissa. Evan Björn Borgin hameita on valmistettu vain kaksi.

– Toinen niistä on ollut Lady Gagalla! Näin tämän Tukholmassa Borgin muotinäytöksessä ja kysyin, voinko saada tämän Urheilugaalaan. Se meni aika helposti, Eva kertoi tänään gaalaan saapuessa.

Parin gaalaan valmistautuminen ei sujunut ongelmitta. Tiistaina Niklas joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.

– Kyseessä on flimmeri, eli kammion eteisvärinä. Siinä sydän veti omaa rallia. Ensi viikolla tutkitaan lisään. Odotan lääkäriltä vihreää valoa, että saisin aloittaa treenaamisen.

Eva suhtautui aviomiehen vaivaan maltillisesti. 

– En ollut paniikisissa, ennemmin pettynyt. Niklaksen piti lähteä sunnuntaina treenileirille Iso-Britanniaan. Meille on urheiljoina aika normaalia, että joudutaan tutkailemaan omaa kehoa.

Nyrkkeily on kova laji, mutta molemmat aikovat jatkaa niin kauan kuin mieli kestää.

– Nuoruuden innokkuudesta usein rokotetaan kehässä. Siellä tarvitaan myös viisautta. Uskon olevani nyt 37-vuotiaana lajissa parempi kuin koskaan, Eva sanoo.

Keskenään pari ei nyrkkeile.

– Ei siis täysillä. Minulle kävisi siinä huonosti. Fysiikkaero miehen ja naisen välillä on tässä lajissa niin suuri.

Pari haluaa jatkossa järjestää Suomessa kovatasoisempia otteluita. He ovat mukana yrityksessä, joka järjestää isoja nyrkkeilyiltoja Suomessa.

Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...