”Ohjaajan tehtävä on yrittää pitää visio kirkkaana koko ajan. Miettiä, mitä kompromisseja olen valmis tekemään, mikä on oleellista ja mistä voin luopua, kun nyt sataakin”, Tiina kuvailee.
”Ohjaajan tehtävä on yrittää pitää visio kirkkaana koko ajan. Miettiä, mitä kompromisseja olen valmis tekemään, mikä on oleellista ja mistä voin luopua, kun nyt sataakin”, Tiina kuvailee.

Ohjaaja Tiina Lymi on kasvanut vahvojen naisten ympäröimänä. Sellaisia ovat myös hänen esikoiselokuvansa henkilöt. – Olen aina nähnyt naisia, jotka hoitavat koko setin. En ole nähnyt hirveästi sellaisia miehiä.

Jos olisin nätimpi tai fiksumpi, isä tulisi. Tai tosi nokkela ja keksisin sata juttua, niin silloin isä varmasti tulisi, pieni Tiina mietti usein, mutta turhaan.

– Isäni ei ole ollut koskaan läsnä elämässäni, näyttelijä-ohjaaja Tiina Lymi, 44, kertoo.

Tiinalle on tärkeää, ettei hän kuulosta uhrilta. Muistot lapsuudesta Tampereen lähiössä ovat kaikesta huolimatta onnellisia.

Lapsuuden ja vanhemmuuden teemoja käsitellään Tiinan ensimmäisessä pitkässä elokuvassa Äkkilähtö. Kuun lopussa ensi-iltaan tuleva leffa on roadmovie, jossa vauhdikkaiden tapahtumien ohessa kuvataan kasvamista aikuiseksi, vanhemmuutta ja vastuunottoa.

”Ajattelin lapsena, että jos olen tarpeeksi ihana, isä tulee takaisin.”

– Varmasti se, että isä katoaa vapaaehtoisesti, on vaikuttanut paljon itsetuntooni. Ajattelin lapsena, että jos olen tarpeeksi ihana, isä tulee takaisin, Tiina pohtii.

– Ilman isää lapsuudesta puuttuu suojelua, ja sitä ryhtyy sotilaaksi itse. Olen tottunut herkästi puolustamaan itseäni, minkä haittapuoli on, että välillä ammun hyttystä tykillä. Otan kaikki aseet käyttöön heti, vaikka vähempikin riittäisi, hän jatkaa.

Sukupuoliroolit päälaelleen

Sama asenne on seurannut Tiinaa läpi elämän. Äkkilähtö-leffasta puhuminen ohjaajan kanssa ei ole ihan helppoa.

Tiina tarttuu nopeasti sanavalintoihin ja keskeyttää kysymykset. Erityisen vaikea on sana nainen. Sitä ei missään nimessä pidä käyttää etuliitteenä Tiinan uuden elokuvan yhteydessä.

– Miksi pitäisi tehdä naiselokuvia? Haluaisin varoa naiselokuvasta puhumisen, tässä on kyse ihmisen reagoinnista tilanteisiin elämässä. Päähenkilöltä lähtee matto alta, mikä on kiinnostava tilanne, Tiina sanoo.

– Ensin on näin, kahden sekunnin päästä ihan muuta, ja tilanteen ajamana hänen on pakko päättää nopeasti. Sillä laillahan elämä menee.

Ilman sukupuolijaottelua Tiina itsekään ei kuitenkaan pysty elokuvasta puhumaan.

– Naisohjaaminen näkyy mieskuvassa, sillä kaikki elokuvan miehet ovat miesten arkkityyppejä, hän sanoo.

– Leffassa miehen tehtäväksi jää näytellä passiivinen rooli, joka yleensä on langennut naiselle, ja joka ei kasva eikä kehity leffan aikana lainkaan.

Henkilögalleriassaan Tiina keikauttaa nurin monet klassiset sukupuoliasetelmat:

– Miehissä aiheuttaa luultavasti aggressioita, kun naispäähenkilö on vihainen. Jos nainen sanoo kirosanan, se on jo liikaa. Naisen pitäisi varmaan itkeä tosi paljon, ettei hän olisi ärsyttävä.

Kameran molemmat puolet

– En tykkää puista, kun ne ovat tuolla lailla porukassa, Tiina pohti ääneen Äkkilähdön kuvauksissa Vuokatissa viime kesänä.

– Sitä kutsutaan metsäksi, leffan leikkaaja opasti ohjaaja Lymiä, joka ei Kainuun korvessa ollut omimmillaan.

Eräihmistä Tiinassa ei ole koskaan ollut, mutta kaksi tiukkatahtista työviikkoa Vuokatissa teki tehtävänsä:

– Ihastuin Kainuun valoon ja veden väriin ja siihen älyttömään sinisyyteen, joka laskeutuu yöllä.

Pitkän uran näyttelijänä tehnyt Tiina olisi ehkä siirtynyt kameran toiselle puolelle jo aikaisemmin, jos siihen olisi ollut tilaisuus. Teatterissa hän on jo ehtinyt ohjata useita näytelmiä.

”En ole ikinä ajatellut, että olisin pelkästään näyttelijä.”

– Pääsin niin nopeasti ja nuorena Teatterikorkeakouluun ja töihin kiinni, etten ehtinyt pyrkiä ohjaamista ja kirjoittamista kohti. Jotkut voivat luoda hienon uran näyttelijöinä, mutta en ole ikinä ajatellut, että minä olisin pelkästään näyttelijä, hän sanoo.

– Haluan luoda koko maailman enkä olla vaan pala sitä. On kiihottavaa ajatella, miten paljon voin ohjaajana kehittyä. Ohjaaminen ja näytteleminen myös tukevat toisiaan: on mahtava mennä taas näyttelemään, kun ei ole vastuuta mistään muusta kuin roolistaan.

Vetävä roadmovie

Äkkilähtöön Tiina ja koko työryhmä voivat olla tyytyväisiä. Leffa pitää otteessaan ensimmäisestä kohtauksesta lopputeksteihin ja saa katsojan sekä naurun että ilon kyyneliin.

Tiinan esikoiselokuvaohjauksen pääosassa on petetty uranainen Katri sekä heitteille jätetty 8-vuotias Anna. Parivaljakko kaahaa läpi Suomen kintereillään muutamakin kaksilahkeinen sekä virolainen rikollisjengi.

Roadmovien lisäksi Äkkilähtö on hieno kasvutarina, jossa hemmoteltu ja lapseton nainen oppii kantamaan vastuuta muista. Lisäksi leffaa voi katsoa rakkaustarinana. Tällä kertaa tosin nainen taitaa jättää jälkeensä särkyneitä sydämiä.

– Voi olla, että nainen käyttää tässä miestä klassisena laastarisuhteena. Hän tarvitsee ihmistä lähelleen, ja mies sattuu siinä olemaan, Tiina sanoo.

Hienosti näyttelevien nuoren Edit Patrakan ja Lotta Kaihuan lisäksi herkullisen roolin leffassa tekee Marja Packálen Annan isoäitinä, joka ajelee pitkin maaseutua haulikko kainalossaan eikä epäröi puolustaa kalleimpaansa, lapsenlastaan.

– Marja Packálenin mummon ei tarvitse miellyttää ketään. Hän on vastaanpanematon nainen, joka ei yhtään mieti, miltä näyttää tai kuulostaa, Tiina kuvailee tarinan vanhinta sukupolvea.

Vahvat naiset

Vahvojen naisten ympäröimänä kasvoi Tiinakin.

Moni pitää Tiinaa pelottavana, mutta hän itse sanoo olevansa kaikkea muuta. Tiina arvelee, että kovuuden vaikutelma voi johtua hänen juuristaan.

– Se on tamperelaisuutta! Tamperelaismummoni oli tosi suorapuheinen ja ihan älyttömän hauska ihminen. Varmaan se näkyy minunkin luonteen suoruutena. Tampereella puhutaan julman suoraan: mitä sää tollein teet? Älä jumalaareen rupee ja tää ei toimi, koska sää oot tuollainen.

Vaikka isä ei Tiinan lapsuudessa ollut läsnä, äidiltä riitti rakkautta, huolenpitoa ja ihailua lapsilleen kahden edestä.

”Äiti sanoi aina, että meidän Tiinasta tulee mitä vain, se on niin lahjakas.”

– Äiti sanoi aina, että meidän Tiinasta tulee ihan mitä vain, se on niin lahjakas. Hänellä oli täysin vankkumaton usko, että jos haluan presidentiksi, minusta tulee presidentti tai jos haluan missiksi, minusta tulee missi, Tiina nauraa.

Kun Tiina pyrki lukion jälkeen Teatterikorkeakouluun, äiti soitti jo kokeiden ensimmäisen vaiheen aikana sukulaisille, että meidän tyttö aloittaa syksyllä näyttelijäopinnot.

– Varsinkin nuorena se ärsytti ihan hirveästi, mutta nykyään tajuan, että terveestä itsetunnosta on paljon apua. Vaikeissa tilanteissa näkee enemmän suuntia: vaikka yksi tie menisi kiinni, niin ei se mitään, minulla on lahjakkuutta pakissani toiseen suuntaan, Tiina kuvailee.

– Toivoisin kaikkien lasten saavan kotoa sellaisen itsetunnon, että pääsevät takaisin jaloilleen, kun lyödään polvilleen.

Sen asenteen Tiina toivoo siirtäneensä myös kolmelle omalle lapselleen. Iida ja Ella ovat jo nuoria aikuisia, kuopus Reino 7-vuotias.

Tiinan ja näyttelijä Eero Ahon tyttäret ovat tainneet geeneissään periä taiteellista lahjakkuutta, sillä Iida on viulisti ja Ella aloittelee laulajanuraa. Hänen ensimmäinen sinkkunsa Mulle käy kuullaan Äkkilähtö-elokuvan tunnusbiisinä.

– Leffaan tarvittiin biisi ja nuoren naisen ääni. Ellalla oli jo levytyssopimus, ja hän on lahjakas laulaja, Tiina kuittaa asian.

Tiina sanoo olevansa samalla tavalla ylpeä tyttärestään kuin kaikki äidit ovat. Jos häneltä joskus pyydetään neuvoa, hän tietenkin yrittää auttaa.

– Mutta lapseni kuuntelevat neuvojani ihan yhtä paljon kuin lapset yleensäkin vanhempiaan, hän nauraa.

– Jos jotain toivon, niin sitä, että lapseni tietäisivät oikean ja väärän erot ja kohtelisivat muita ihmisiä hyvin.


”Ohjaajan tehtävä on yrittää pitää visio kirkkaana koko ajan. Miettiä, mikä on oleellista ja mistä voin luopua”, Tiina kuvailee.
”Ohjaajan tehtävä on yrittää pitää visio kirkkaana koko ajan. Miettiä, mikä on oleellista ja mistä voin luopua”, Tiina kuvailee.


Tärkeämpi kuin minä

Äkkilähtö näyttää arkisia tekoja, joissa vanhempi asettaa toisen itsensä edelle.

– Vanhemmuus on sitä, että tiukan paikan tullen menen pyssynpiipun eteen ja sanon, että ota minut ennemmin kuin tuo, Tiina kuvailee.

Tiinan vaiheet yksinhuoltajana ja lapsuudenkodin malli ovat kenties tehneet hänestä suorittajan, joka kuvittelee selviävänsä kaikesta yksin.

”Lapset pitää hoitaa hyvin, oli oma lapsuus minkälainen tahansa.”

– Kun ihminen saa omia lapsia, hänen pitää alkaa elää omaa elämäänsä ja lakata syyttämästä vanhempia lapsuudestaan. Isättömyys on asia, joka on joskus haavoittanut minua. Mutta lapset pitää hoitaa hyvin, oli oma lapsuus minkälainen tahansa, hän sanoo.

– En tiedä, mitä ydinperheessä tai kahden vanhemman perheessä eläminen tarkoittaa. Olen aina nähnyt ympärilläni naisia, jotka tekevät asioita, kantavat vastuuta ja hoitavat koko setin, en ole nähnyt hirveästi sellaisia miehiä.

Tiinan lapsuudenperheessä ei ehkä ollut rahaa, mutta rakkautta sitäkin enemmän. Tiina harrasti ilmaisia lajeja, kuten hiihtoa ja juoksemista, eikä olisi voinut kuvitellakaan käyvänsä tennis- tai snoukkatunneilla, kuten hänen poikansa kolmekymmentä vuotta myöhemmin.

Lapsuudestaan Tiina muistaa, miten hänen oma äitinsä halusi pakkasella antaa lapaset kädestään tyttärelleen, joka oli unohtanut hanskansa kotiin.

– Olin teini-ikäinen ja varmaan kymmenen senttiä äitiä pidempi. Muistan, että äidin kädet olivat pienemmät kuin minun ja ne muuttuivat punaisiksi kylmässä, vaikka hän puhalteli niihin lämmintä ilmaa. Minä seisoin vieressä tyytyväisenä karvatumput käsissäni, Tiina kertoo.

Tiinan arvoasteikossa ura ei ole koskaan mennyt lasten edelle. Hänelle on ollut kunnia-asia hoitaa koti hyvin.

– Vaadin itseltäni paljon niin kuin äitinikin on vaatinut. Kyllä uran ja äitiyden kanssa pystyy tasapainottelemaan.

Nollaus lenkkipolulla

Äkkilähdöt ja pahat paikat ovat Tiinalle tuttuja hänen menneisyydestään. Aiemmin hän on kuvaillut itseään ihmissuhteiden megaepäonnistujaksi. Pari vuotta sitten elämä rauhoittui, kun Tiina tapasi nykyisen miehensä. Pariskunta ei yleensä esiinny yhdessä julkisuudessa, mutta itsenäisyyspäivänä heidät nähtiin yhdessä Linnan juhlissa. Tiina äänestettiin niiden upeimmaksi vieraaksi.

– Kaikkien elämässä on kovia hetkiä, mutta se, mikä on mennyt, on mennyt ja siitä mennään eteenpäin. Toivottavasti se on ollut jonkinlainen oppi, hän miettii.

Omassa arjessaan Tiina pärjää vähällä unella, mutta aina vuorokauden tunnit eivät meinaa riittää. Syke-sarjaa kuvattiin alkuvuodesta samaan aikaan, kun tekeillä oli leffan jälkituotanto, joten Tiina teki muistiinpanoja yömyöhään leikkaajan kanssa pimeässä kopissa.

Työn vastapainoksi Tiinan on pakko päästä liikkumaan säännöllisesti. Hän juoksee pitkin Töölön rantoja, hiihtää jäällä, käy salilla ja joogaa aamuisin kotona.

Joogatunneilla Tiina ei voi käydä, sillä hän inhoaa niiden loppurentoutuksia:

– Minusta on kamalaa, että siellä maataan patjalla vieraiden ihmisten keskellä. Pelkään aina, että nukahdan ja alan puhua unissani, Tiina sanoo.

– Jos minulla on työputki päällä enkä pääse urheilemaan, ajatukseni muuttuvat synkiksi ja oudoiksi.

”Ihmissuhde toimii silloin, kun se antaa enemmän hyvää kuin pahaa.”

Liikunta yhdistää myös Tiinaa ja hänen miestään. Heillä on myös samanlainen huumorintaju.

– Ihmissuhde toimii silloin, kun se antaa enemmän hyvää kuin pahaa. Rakkaus on sitä, että yrittää tehdä toisen elämän paremmaksi ja hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Hyvässä suhteessa ihmisellä on turvallinen olo.

Tiina ei kuitenkaan olisi Tiina, jollei hän heti perään lisäisi:

– Mikä tahansa voi olla huomenna toisin. Yksi onnellisuuden salaisuus on ymmärtää, ettei mikään välttämättä jatku elämän loppuun asti pysyvänä.

Tiina Lymi

  • Ohjaaja, näyttelijä ja kirjailija syntyi Tampereella 3.9.1971.
  • Läpimurtorooli oli leffassa Akvaariorakkaus, ohjaustöitä muun muassa Ryhmäteatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa.
  • Tuttu television Syke- ja Roba-sarjoista.
  • Asuu Helsingissä. Perheeseen kuuluvat kolme lasta ja aviomies.
  • Esikoiselokuva Äkkilähtö ensi-illassa 26.2.

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla