Entinen kansanedustaja ja radiopersoona Pertti Salovaara kertoo pääsiäisen Ilta-Sanomissa menneensä kihloihin ja saavansa pian vauvan.

Entinen keskustan kansanedustaja ja radioääni Pertti Salovaaran elämässä on nyt paljon onnea.

Salovaara kertoo lauantain Ilta-Sanomissa menneensä kaksi viikkoa sitten kihloihin. Pariskunta odottaa myös vauvaa, jonka laskettu aika on alkusyksystä.

Salovaara kertoo haastattelussa kärsineensä jo pitkään vauvakuumesta.

– Toivon, että minusta tulisi mahdollisimman hyvä isä tälle toukalle. Sellainen, johon voi luottaa ja jonka kanssa voi tehdä mitä vaan, Salovaara sanoi lehdelle.

Pertti Salovaaralla on aiemmasta avioliitosta näyttelijä Elina Salovaaran kanssa kaksi lasta, vuonna 2000 syntynyt Rosina ja vuonna 2005 syntynyt Milana. Pertti ja Elina erosivat vuonna 2010.

Salovaara nousi julkisuuteen 1990-luvulla Radiomafian suosittuna radioäänenä. Vuonna 2003 hänet valittiin eduskuntaan keskustan listoilta. Kansanedustajana hän viihtyi kaksi kautta, mutta ei asettunut enää ehdolle vuoden 2011 vaaleissa.

Salovaara on kertonut avoimesti  myös vakavasta uupumuksesta, johon hän sairastui viitisen vuotta sitten.

Lue myös:

Elina Salovaara: ”En olisi pärjännyt yksin”