Irina Björklund sai vihdoin roolin isosta Hollywood-leffasta, mutta Los Angelesissa häntä ei tunne kukaan.

Irina Björklund viihtyy parhaiten luonnollisena, siviilissä näyttelijä ei edes meikkaa.

– Losissa en voi lähteä koekuvauksiin laittautumatta ja tukka hapsottaen. Yritänkin vältellä koekuvauksia parhaani mukaani, Irina sanoo virnistäen.

Hetkinen. Eivätkö Irina, 37, ja hänen näyttelijämiehensä Peter Franzén, 39, muuttaneet Los Angelesiin nimenomaan tullakseen tähdiksi? Miten sellaiseksi tullaan pakoilemalla koekuvauksia? Vai onko Irina jo niin iso tähti, että hänellä on varaa kieltäytyä niistä?

Ei Irina niin iso tähti ole. Losissa häntä ei tunne juuri kukaan – ei vaikka Irinan roolista The Americanissa on puhuttu pienenä mutta tärkeänä. Sen koekuvauksiin Irina piti melkein pakottaa.

– Koekuvaukset ovat stressaavia ja yritän välttää stressiä kaikessa. Tietenkään aina ei ole varaa kieltäytyä työhaastatteluista, leipääkin on saatava pöytään. Agenttini tuumi, että jos elokuva kelpaa George Clooneylle, on se kumma jos ei myös minulle. Se oli aloittelevan näyttelijän rooli, en ole läpimurron kynnyksellä. Luulen, että rooli oli kovempi juttu suomalaisuudelle kuin minulle.

Irina ja Peter eivät muuttaneet Losiin kuuluisuuden perässä. He etsivät seikkailua ja saivat vapaa-aikaa, kun puhelin ei soinut niin tiuhaan kuin Suomessa.

– Sain tilaa miettiä, mikä elämässä on tärkeintä. Enää en elä vain itselleni, vaan perhe tulee kaikessa ykkösenä.

Laiska laululintu

Los Angelesissa Irinalla oli taas aikaa alkaa kirjoittaa lauluja. Luovuus vaatii jouten oloa. Lauluja syntyy vaikkapa silloin, kun hän matelee autollaan Losin ruuhkassa.

– Suurimmat haaveeni liittyvät musiikin tekemiseen. Ja haluaisin vielä joskus asua Ranskassa!

Perhe lentää takaisin Los Asgelesiin heti, kun Olli Saarelan Harjunpää ja pahan pappi on saanut ensi-iltansa. Paluu Losiin tietää taas tahdin hiljenemistä. Kalenteri on talveksi tyhjä.

Mutta millä rahalla Irina downshiftaa Jenkkilässä? Irinan kolmeminuuttisella roolilla tuskin eletään vuotta.

– No, ei eletä, mutta olen oppinut, että vähemmälläkin pärjää. Ja kun Amerikassa kuuluu näyttelijäliittoon, jokaisesta esityksestä ropsahtaa tilille jotakin. Takavuosien pikkuroolit tuottavat hedelmää.