Inka Henelius ja Henri Määttä juhlistivat tänä kesänä 4-vuotishääpäiväänsä.  Kuva: Terhi Ylimäinen
Inka Henelius ja Henri Määttä juhlistivat tänä kesänä 4-vuotishääpäiväänsä. Kuva: Terhi Ylimäinen

Ylen olympialaiskonkari Inka Henelius odottaa jo innokkaasti Rion kisojen jälkeen alkavaa äitiyslomaa.

Ylen urheilutoimittaja Inka Henelius, 37, on kokenut jo neljät olympialaiset ja lukuisat muut arvokisat. Tällä kertaa Henelius ei lähdekään maailmalle raportoimaan olympialaisista, vaan tekee työnsä Pasilassa studiolla. Rion kisat alkavat tänä perjantaina, ja lähetykset loppuvat 21. elokuuta. 

Heneliuksen olympiahuuma poikkeaa muutenkin aiemmista vuosista: hänen esikoisensa laskettu aika on syyskuun lopulla, ja työparina studiossa on oma puoliso Henri Määttä. Henri on paitsi HIFK:n urheilutoimenjohtaja myös olympialaislähetysten ohjaaja.

– Katsotaan, lähteekö minulta korvanappi korvasta, kun kyllästyn Henrin juttuihin, Inka nauraa.

Luvassa on aiempien vuosien tapaan pitkiä päiviä: kotistudiollakin työt venyvät kymmentuntisiksi. Yövuoroja ei kuitenkaan tarvitse tehdä, sillä ne hoidetaan Riosta.

– Onneksi olen hyvä nukkumaan ja iltavuorot jaksaa hyvin. Tai noh, ainakin tässä vaiheessa voi vielä sanoa.

”Katsotaan, lähteekö minulta korvanappi korvasta, kun kyllästyn Henrin juttuihin.”

Heneliusta ei harmita jäädä Suomeen juontamaan olympiajuhlaa, vaikka hänen olikin alun perin tarkoitus matkustaa Rioon. Jo pitkät lennot sulkivat vaihtoehdon pois, zikaviruksesta puhumattakaan.

– Heti kun raskaustesti näytti plussaa, tiesin, että minun pitää kertoa pomoille asiasta pikimmiten, jotta kisojen miehitys ehditään vaihtaa.

Kenestä uusi sankari?

Tulevilta kisoilta Henelius odottaa tietenkin suomalaisten suorituksia ja sitä, kuka tällä kertaa yllättää uutena urheilusankarina.

Henelius harrastaa hevosia, joten erityisesti kenttäratsastuksen maastokoe kiinnostaa häntä. On mielenkiintoista nähdä, millaisia esteitä brasilialaiset kenttäarkkitehdit ovat keksineet.

– Ratsastuksessa Elmo Jankari on lupaava lahjakkuus. Suomella on ollut kenttäratsastuksessa edustaja viimeksi 16 vuotta sitten. 

Ratsastuksen lisäksi Henelius aikoo seurata omaa vanhaa lajiaan koripalloa.

Kun olympialaiset ovat ohi, Henelius jää äitiyslomalle. Häntä ei jännitä jäädä pois työelämästä, päinvastoin.

– Toiset tekevät ensin lapsia ja miettivät sen jälkeen työelämän mahdollisuuksia. Olen ehtinyt keskittyä uraan yli kymmenen vuotta, nähdä ja tehdä paljon omaa. Nyt malttaa jäädä kotiin ja kokea jotain muuta.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg
Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg

Nyrkkeilijäpari Eva Wahlström ja Niklas Räsänen ovat yksi Urheilugaalan näyttävimpiä pariskuntia. 

Glamour ja sporttisuus yhdistyivät Eva Wahlströmin ja Niklas Räsäsen asuissa. Evan Björn Borgin hameita on valmistettu vain kaksi.

– Toinen niistä on ollut Lady Gagalla! Näin tämän Tukholmassa Borgin muotinäytöksessä ja kysyin, voinko saada tämän Urheilugaalaan. Se meni aika helposti, Eva kertoi tänään gaalaan saapuessa.

Parin gaalaan valmistautuminen ei sujunut ongelmitta. Tiistaina Niklas joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.

– Kyseessä on flimmeri, eli kammion eteisvärinä. Siinä sydän veti omaa rallia. Ensi viikolla tutkitaan lisään. Odotan lääkäriltä vihreää valoa, että saisin aloittaa treenaamisen.

Eva suhtautui aviomiehen vaivaan maltillisesti. 

– En ollut paniikisissa, ennemmin pettynyt. Niklaksen piti lähteä sunnuntaina treenileirille Iso-Britanniaan. Meille on urheiljoina aika normaalia, että joudutaan tutkailemaan omaa kehoa.

Nyrkkeily on kova laji, mutta molemmat aikovat jatkaa niin kauan kuin mieli kestää.

– Nuoruuden innokkuudesta usein rokotetaan kehässä. Siellä tarvitaan myös viisautta. Uskon olevani nyt 37-vuotiaana lajissa parempi kuin koskaan, Eva sanoo.

Keskenään pari ei nyrkkeile.

– Ei siis täysillä. Minulle kävisi siinä huonosti. Fysiikkaero miehen ja naisen välillä on tässä lajissa niin suuri.

Pari haluaa jatkossa järjestää Suomessa kovatasoisempia otteluita. He ovat mukana yrityksessä, joka järjestää isoja nyrkkeilyiltoja Suomessa.

Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...