Kun kiertue on nyt taltioitu kirjaksi, ei Jenni Vartiainenkaan unohda, mitä rundilla tapahtui.

Pitkä kiertueesi on lopuillaan. Mistä nautit keikoilla?

Hienointa on olla lavalla, se on kuin koti, jossa ei mietitä aikaa eikä paikkaa. On hetki yleisön kanssa, kaikki ovat irrallaan arjesta ja tunteiden vietävinä. Lavalla tuntuu kuin kävisin haukkaamassa happea tai lataamassa akkuni. Kesken keikkamatkojen olemme pysäyttäneet bussin ja pulahtaneet uimaan tai laittaneet makkarat pallogrilliin mähisemään.

Jäät taas tauolle tekemään levyä. Vaatiiko luominen aina katoamista?

Kyllä se vaatii, tarvitsen irtioton keksiäkseni pallon uudelleen. Jos tekisin töitä yhteen putkeen, alkaisin ehkä toistaa samaa juttua. Kakkoslevyni Seilin tekotauko kesti puolitoista vuotta, siitä ensimmäiset kolme kuukautta välttelin musiikkia kokonaan.

Seilistä tulikin hulvaton menestys. Miten se on muuttanut sinua?

En koe ihmeemmin muuttuneeni. Arkenikin on pysynyt samanlaisena: rentoudun luonnossa, urheilen ja yritän nukkua tarpeeksi. Nöyryys kyllä on kasvanut mutta koetun elämän, ei menestyksen, muokkaamana. Kun kuulija kertoo voimasta, jolla musiikkini on koskettanut, se saa minut nöyräksi.

Nyt sinusta julkaistaan valokuvakirja sekä dvd. Imarteleeko se?

Noooh… Kulunut vuosi on tosi tärkeä minulle ja ryhmälleni, ja on hienoa, että sen tapahtumat on saatu dokumentoitua. Kun paljon tapahtuu, paljon myös unohtuu. Kirjan ja filmin tarkoitus on avata ovet meidän levytys- ja kiertue-elämäämme – eikä poskiakaan punoita.

Olet asunut Helsingissä pian 10 vuotta. Vieläkö kuopiolaisuus näkyy sinussa?

Ainakin se kuuluu: kun juttelen puhelimessa Kuopioon, alan hetkessä viäntää murretta. Vietin kaksi kolmasosaa elämästäni Kuopiossa, joten kyllä savolaisuus elää minussa, vaikka arki onkin Helsingissä.

Mitä laulunopettajan opinnoillesi kuuluu?

Nyt alkaa opiskelujeni viimeinen vuosi. Olen tehnyt koulutöitä enimmäkseen etänä, keikkabussissa ja vapaapäivinä kotona. Minulle on tärkeää hoitaa opinnot loppuun.