Linnan juhlien vakiovieraat Ilkka Kanerva ja Elina Kiikko juhlivat hyväntuulisina. Pitkään yhtä pitänyt pari muutti vasta vuosi sitten yhteen. Sillä oli heidän mukaansa yllättävä seuraus.

- Vietämme nykyään enemmän aikaa yhdessä sekä ykköskodissamme Turussa että kakkoskodissamme Helsingissä. Kun toinen lähtee, toinen seuraa aina perässä.

- Kun toisen läsnäoloon on nyt tottunut, tulee ikävä helpommin ja haluaa olla toisen kanssa koko ajan. Suhteemme oli erilainen silloin, kun emme asuneet yhdessä. Kummallakin oli omat elämänsä. Voisi sanoa, että elämme uutta kukoistuskautta suhteessamme, pari kertoi.

Hyvinvoivan oloinen Elina oli pukeutunut nuoren suomalaisen suunnittelijan Riikka Ikäheimon vihreään pitsipukuun.