Iina Kuustonen on ollut pitkään mukana Unicefin toiminnassa. ”Olen vieraillut aiemmin Mosambikissa ja Vietnamissa. Kannustan ihmisiä kuukausilahjoittajiksi: olen nähnyt konkreettisesti, kuinka rahalla saadaan parannettua lasten elämää.” Kuva: Jonna Öhrnberg
Iina Kuustonen on ollut pitkään mukana Unicefin toiminnassa. ”Olen vieraillut aiemmin Mosambikissa ja Vietnamissa. Kannustan ihmisiä kuukausilahjoittajiksi: olen nähnyt konkreettisesti, kuinka rahalla saadaan parannettua lasten elämää.” Kuva: Jonna Öhrnberg

Näyttelijä Iina Kuustonen sai apua Kingi-ohjelman hahmonsa, agilityharrastaja Tove Hanssonin kehittelyyn kollegaltaan.

Näyttelijä Iina Kuustosen Kingi-ohjelmassa nähty suosittu hahmo, ahvenanmaalainen kennelyrittäjä ja innokas agilityharrastaja Tove Hansson syntyi sattumalta.

– Minun piti tehdä ensin suomenruotsalainen mieshahmo. Hänellä ei ollut vermeitä, joten kokeilin lavasteissa peruukkia ja vaatteita. Aku Hirviniemi käveli ohi ja nauroi, että ”katso, tuollainen agilitylesbo”. Se oli siinä! Jos hahmo naurattaa kollegoja, niin silloin siinä on jotain, Iina kertoo.

Tove pääsi ohjelmassa lähes kalkkiviivoille asti, mutta joutui jättämään viime lauantain suorassa lähetyksessä leikin kesken.

Iinan mukaan hahmoa on ollut hulvatonta esittää.

– Hauskaa on ollut! Myös Toven ystävät syntyivät sattumalta. Rupesimme piluilemaan harjoituksissa, ja kaikkia nauratti. Siitä tuli varkain kantava teema. Vaikka hahmo ei ole enää kisassa, aion tunkea Tove Hanssonin väkisin mukaan viimeiseen Unicef-lähetykseen, Iina jutteli tiistaina MTV:n Filmihallilla, jossa kerrottiin 7. maaliskuuta MTV3:lla nähtävästä Unicef Kingi -erikoisjaksosta.

Hyväntekeväisyyslähetyksessä nähdään pätkiä Iinan joulukuiselta matkalta, jolloin hän vieraili Unicefin mukana Bangladeshissa. Ohjelman tavoitteena on saada uusia kuukausilahjoittajia tukemaan Unicefin työtä.

– Bangladesh oli yksi pysäyttävimmistä paikoista, jossa olen käynyt. Tiesin, että se on maailman köyhimpiä maita, mutta silti todellisuuden kohtaaminen oli rankkaa. Lähes puolet lapsista elää köyhyysrajan alapuolella. Olikin koskettavaa nähdä, miten pienellä avulla ihmiset saavat parannettua elämäänsä.

Iinan mieleen jäi etenkin kohtaaminen Dhakan slummissa elävän 12-vuotiaan Fatema-tytön kanssa.

– Pakotetut lapsiavioliitot ovat Bangladeshissa iso ongelma. Tytön oma äiti oli mennyt naimisiin hänen ikäisenään. Unicefin avulla tyttö oli pelastunut työltä ja päässyt kouluun. Muistan kohtaamisen ikuisesti.

Lue myös:

Kuinka monta energiapatukkaa mahtuu käsilaukkuusi, Iina Kuustonen?

Iina Kuustonen: ”Parasta on koskettaa toista ihmistä”

Iina Kuustonen ja tuore kihlattu Sebastian Rejman juhlivat yhdessä

Marja Hintikka nähdään syksyllä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. – Aloitan työt askel kerrallaan, kun lapset ovat vielä niin pieniä, Marja kertoo.

Juontaja Marja Hintikka palaa syksyllä televisioon, kun hänet nähdään kilpailijana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Marjan ja juontaja-puoliso Ile Uusivuoren kolmesta lapsista nuorin aloittaa samalla päivähoidon.

– Aloitan työt askel kerrallaan, kun lapset ovat vielä niin pieniä. Teen päätökset perhe edellä. Ajattelen tasapainoa, jossa jokaisen perheenjäsenen hyvinvointi on vaakakupissa.

– Olen pyrkinyt välttämään nykyään ääripäitä. Maailma ei katoa ympäriltä, mutta lasten lapsuus ei saa kadota työkiireisiin, Marja kertoi ohjelman lehdistöpäivässä.

Marja palaa äitiyslomalta käytännössä alkuun treenisalille, sillä ohjelmaa varten tanssia harjoitellaan 4–5 tuntia päivässä. Nuorin lapsi on alkuun suunnilleen saman ajan päivähoidossa.

” Viime yö oli taas todella pirstaleinen. Näin on aina, kun on joku tärkeä työjuttu, kuten ohjelman lanseeraus. Silloin lapset heräilevät vuorotellen tunnin välein.”

– Käyt päivätansseissa, Marjan valmentaja Matti Puro vitsaili.

Marjan kaikki lapset ovat olleet huonoja nukkujia, joten juontajaa jännittää päivittäisen fyysisen treenin yhdistämisen vähäisiin yöuniin.

– Viime yö oli taas todella pirstaleinen. Näin on aina, kun on joku tärkeä työjuttu, kuten ohjelman lanseeraus. Silloin lapset heräilevät vuorotellen tunnin välein.

Perheen 5-, 3- ja 1,5 -vuotiaat lapset ovat syntyneet pienellä ikäerolla. Marja laskeskelee, että hän on viiiden vuoden aikana nukkunut koko yön katkeamatonta unta parikymmentä kertaa.

– Käytännössä meillä on ollut  koko ajan vauva. Kun keskimmäinen alkoi nukkua kaksivuotiaana täydet yöunet, kuopus synty. Ihmeesti sitä vain jaksaa, mutta fantasiani on, että saisin nukkua kaksi yötä kahdeksan tuntia putkeen.

Marita Taavitsaisen valmentajana toimii Sami Helenius. ”Olen aina katsonut lavalta vähän kateellisena, että voi kun minäkin osaisin tanssia noin. Tai että olisi rohkeus mennä sinne riviin haettavaksi. Olen kerran ollut ja se oli erikoinen tunne. Sami on varma nakki, sillä hänelle maksetaan minun kanssa tanssimisesta”, Marita vitsaili. Kuva: Jonna Öhrnberg
Marita Taavitsaisen valmentajana toimii Sami Helenius. ”Olen aina katsonut lavalta vähän kateellisena, että voi kun minäkin osaisin tanssia noin. Tai että olisi rohkeus mennä sinne riviin haettavaksi. Olen kerran ollut ja se oli erikoinen tunne. Sami on varma nakki, sillä hänelle maksetaan minun kanssa tanssimisesta”, Marita vitsaili. Kuva: Jonna Öhrnberg

Laulaja Marita Taavitsainen on yksi syksyllä alkavan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kymmenestä kilpailijasta.

Marita Taavitsainen on mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Kilpailu tulee laulajan mukaan hyvään saumaan, sillä Marita toipuu avioerosta. Laulajan entinen puoliso Tomi Natri muutti kesällä pois parin yhteisestä asunnosta Lapualle.

– Minulla on tällainen korkokenkäsyndrooma. Kun minulla on korkkarit yllä, tuntuu että kaikki on hyvin. Kun kotona vaihdan villasukkameininkiin, niin tuntuu, että jaksanko edes näitä perunoita keittää. Yöt itken kotona.

– Olen vähän on-off -tilassa. Odotan syksyä ja että saadaan uusi rytmi elämään, kun kuopuskin aloitti koulussa. Täytyy vain luovia ja löytää oma tapa elää tätä lasten kanssa tätä arkea. Ja eikö ne sano, että kuntoilu auttaa myös henkiseen vireyteen? Marita totesi ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Marita ja Tomi erosivat lopullisesti talvella, mutta he ovat hoitaneet taloon ja kahteen kouluikäiseen tyttäreen liittyviä asioita vielä saman katon alla.

”Minulla on tällainen korkokenkäsyndrooma. Kun minulla on korkkarit yllä, tuntuu että kaikki on hyvin.”

Ex-miehen muutto entisille kotikonnuille Pohjanmaalle oli Maritalle pieni yllätys.

– Tyttöjen osalta se tulee olemaan aika iso haaste. On hän aina siitä puhunut, että haluaa sinne muuttaa. Ehkä se on hänelle unelmien täyttymys.

Marita uskoo, että asiat järjestyvät.

– Luotan tukiverkkooni. Äitini on suureksi avuksi tässäkin, että pääsen keikoille ja sunnuntain suoriin lähetyksiin. Padit ja puhelimet on keksitty, niin voin hätätapauksessa ottaa tytöt mukaan harjoituksiin.

Ex-parin Nurmijärvellä sijaitseva talo on yhä myynnissä. Marita asuu siinä tyttöjen kanssa niin kauan, kunnes se on myyty.

– Onneksi on kesä. Nurmikon leikkauksen sain juuri ulkoistettua yhdelle kaverille. Ja on siinä niitä naapurin ukkoja, joiden tukat olen leikannut monta vuotta, niin minulla on siellä palveluksia varastossa.