Robin on nyt täysi-ikäinen. Kuva: Sanoma-arkisto
Robin on nyt täysi-ikäinen. Kuva: Sanoma-arkisto

18 vuotta täyttänyt Robin kertoi Radio Suomipopilla, ettei ainakaan toistaiseksi aio hoitaa raha-asioitaan itse.

Tällä viikolla 18 vuotta täyttänyt Robin vastasi Radio Suomipopin haastattelussa, aikooko hän hoitaa jatkossa itse oman taloutensa. Robinilla on ollut tuloja jo vuosia, sillä hän on keikkaillut vuodesta 2012 asti ja julkaissut viisi albumia. Esimerkiksi vuonna 2014 Robinin ansiotulot olivat 56 000 euroa ja pääomatulot 5 300 euroa. Robin on myös kysytty artisti, ja kesällä uutisoitiin, että hänelle maksettiin eräästä keikasta jopa 20 000 euroa.

– Onko sulla rahastonhoitaja vai aiotko hoitaa tiliäsi nyt itse? Jenni Alexandrova kysyi Robinilta.

– Enhän mä sitä itse nyt osaa vielä hoitaa tämän ikäisenä, vaikka on mulle paljon opetettu. Kyllä mulla on ihmiset, jotka pitävät niistä huolen, Robin sanoi.

2719225

Robinilla ei myöskään ole vielä kiire muuttaa pois vanhempiensa luota Turusta.

– Jos semmoinen fiilis tulee, niin voi tietysti muuttaa pois. Mutta ei ole ainakaan vielä ole tullut.

Me Naisille Robin kertoi hiljattain, että täysi-ikäisyys on tavallaan myös "hieman kuumottavaa".

– Kenenkään ei tarvitse enää virallisesti pitää huolta minusta. Se on hieman kuumottavaa, Robin sanoi.

Robin arveli tuolloin, ettei täysi-ikäisyys vaikuta hänen arkeensa muuten kuin siinä, että hän aikoo käydä alle 18-vuotiailta kielletyillä keikoilla ja ajaa itse autoa pidemmillä keikkareissuilla. Aikaisemmin Robinin saattoi nähdä ajelemassa mopoautolla, mutta nyt hän ajaa hulppella BMW i8 -autolla.

BMW Suomi julkaisi tällä viikolla kuvan autosta, jolla Robin ajaa. Teknavin mukaan auton hinta oli vuosi sitten yli 160 000 euroa ja se kiihtyy nollasta sataan 4,4 sekunnissa.

Sinun pitää olla kirjautunut Facebookin omalla nimelläsi, jotta näet kuvat. Kuvat löytyvät myös täältä.

 

Wihiii! Let's go!

A photo posted by ROBIN (@robinpackalen) on

Robin fiilisteli ajokorttia ja autoa myös omalla Instagram-tilillään.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

– Olen tehnyt itselleni kylmästi selviytymisstrategian, sillä minulla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Romahtaa tai selvitä, Anne Kukkohovi sanoi Me Naisten haastattelussa ystävänsä Teri Niitin poismenon jälkeen. Kuva: Jouni Harala

Anne Kukkohovi kertoo sosiaalisessa mediassa, että hänen äitinsä on kuollut.

Juontaja ja malli Anne Kukkohovi kertoo Facebookissa, että hänen äitinsä on menehtynyt.

Kukkohovi kirjoittaa, että hänen äitinsä diagnoosista on kulunut kymmenen kuukautta.

– Se sama päivä kuin Teri menehtyi. Syyskuu Pariisissa 2016 olimme yhdessä ensimmäisellä ja viimeisellä matkallamme. Meillä oli kivaa, juoksimme sadetta pakoon ja flirttailimme miesten kanssa. Tänään minusta tuli äiditön tytär. 23.10. kello 8.10. R.I.P. rakas äiti, Kukkohovi suree menetystään Facebookissa.

Hänen ystävänsä, stylisti Teri Niitti kuoli vain 43 vuoden ikäisenä tammikuussa 2017. Kukkohovi kertoi sen jälkeen Me Naisille, kuinka parikymmentä vuotta kestänyt ystävyys Terin kanssa oli hänen henkireikänsä. Tuolloin hän kertoi myös joutuneensa tekemään järjestelyjä, jotta voisi olla kuluvan vuoden aikana sairastuneen omaisensa tukena toisessa kaupungissa.

Kukkohovi kertoi Facebookissa syyskuussa vierailevansa Vaasan keskussairaalassa. Toisessa syyskuisessa päivityksessään hän kertoi vievänsä äidille sairaalaan proteiinilettuja. Lokakuussa hän kertoi vierailleensa Vaasan sairaalan saattohoito-osastolla.

Maria Veitola on yksi Tähdet, tähdet -ohjelman tuomareista. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

”Kyllä se tavallaan olis ollut aika räikeää, että ihminen, josta liikkuu paljon kertomuksia naisten huonosta kohtelusta, olisi jatkanut mukana”, Veitola kommentoi.

Laulaja Tomi Metsäketoa ei nähty eilisessä Tähdet, tähdet -ohjelman lähetyksessä. Katsojille Metsäkedon hyllyttäminen ohjelmasta ei näkynyt erityisen silmiinpistävästi. Myös Ilta-Sanomien haastattelemat ohjelman muusikot totesivat, että tunnelma kuvauksissa oli samanlainen kuin ennenkin.

Ohjelman yksi tuomareista Maria Veitola kertoi IS:lle olevansa tyytyväinen siihen, ettei Metsäketoa enää nähdä ohjelmassa.

– Mun mielestä kaikelle tuollaiselle pitää olla nollatoleranssi. Kyllä se tavallaan olis ollut aika räikeää – varsinkin nyt, kun on ollut tuo Me too -kampanja – että ihminen, josta liikkuu paljon kertomuksia naisten huonosta kohtelusta, olisi jatkanut mukana. On varmaan hänellekin parasta, että hän ei ole tässä enää, Veitola kertoi.

”Kaikella tuollaisella” Veitola viittaa syytöksiin, joita julkisuudessa on esitetty Metsäketoa kohtaan. Viime torstaina Seiska uutisoi, että viisi naista syyttää Metsäketoa sopimattomasta käytöksestä.

Sivuun tuotantorauhan takaamiseksi

MTV3-kanava tiedotti lauantaina hyllyttävänsä Metsäkedon ohjelman tulevista jaksoista. Kanava kertoi tiedotteessaan haluavansa taata tuotantorauhan.

Viikonloppuna Metsäketo kommentoi poisjääntiään ohjelmasta Facebook-sivullaan ja lähettämässään tiedotteessa. Kirjoituksessaan hän kertoo työkiireistään, isänsä kuolemasta, kärkkäästä naisseuran hakemisesta, stressistä, vauhtisokeudesta ja juhlimisesta, joka on hänen sanojensa mukaan välillä karannut käsistä.

Hän myönsi hakeneensa naisseuraa ”joskus liiankin suurella yksipuolisella tahdonvoimalla” ja ”olleensa monille ihmisille öykkärimäinen”. Samalla hän pyytää anteeksi.

– Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin sen myös tekisin. Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta sitä nyt tässä kuitenkin hartaasti toivon, Metsäketo kirjoitti.

#MeToo

Parin viime viikon ajan julkisuudessa on keskusteltu paljon häirinnästä, ahdistelusta ja asiallisen kohtelun rajoista. Syynä on Me too -kampanja, jonka tarkoituksena on tehdä näkyväksi, kuinka yleistä seksuaalinen häirintä on.

Myös Me Naiset on kirjoittanut kuluneen viikon aikana useita juttuja aiheesta. Lue ne kaikki tämän linkin takaa

Jo riittää!

IS: Maria Veitola kommentoi Tomi Metsäkedon jäämistä pois Tähdet, tähdet -ohjelmasta: ”Varmaan hänellekin parasta”

Todisteet Metsäketoa vastaan ovat niin laajat ja vakuuttavat, että puolustelijat eivät joko tiedä keissistä mitään, tai eivät yksinkertaisesti halua tasa-arvoa tähän maailmaan. Sikailu naisia (ja ketä tahansa kohtaan) on kuvottavaa! Hyssyttely ja toisaalle katsominen taas on sikailun mahdollistamista. Moinen käytös tulee tuomita ja teilata niin monta kertaa, että se loppuu. Kiitos, Maria, rohkeudestasi!
Lue kommentti