Miley Cyrus. Kuva: Reuters
Miley Cyrus. Kuva: Reuters

Floyd on poissa, Moonie osoittautui laastarikoiraksi. Uuden rakkaan nimi on Emu Coyne.

Olettehan perillä Miley Cyruksen koira-asioista? Pian olette, tässä päivitys.

1. Ennen: Floyd

Mileyn rakas Floyd-lemmikkikoira koki huhtikuussa karun kohtalon kojootin hyökättyä sen kimppuun. Sydänjuuriaan myöten järkyttynyt Cyrus omisti Bangerz-kiertueellaan kyyneleisiä välispiikkejä koiravainaalle ja paukutti sosiaaliseen mediaan viestejä, joista ei jäänyt epäselväksi, kuinka rakas Alaskan klee kai -rotuinen Floyd tähdelle oli.

Kuvassa Mileyn rakas Floyd-koira. Kuva: Instagram

2. Laastari: Moonie

Floydin kuoleman jälkeen kävi kuten surussa joskus käy: Cyrus toimi ennen kuin ajatteli. Hän yritti lieventää sydänsurujaan hankkimalla saman tien uuden karvakaverin, Moonie-nimisen koiranpennun.
Pian Cyrus sai kuitenkin huomata, ettei ollutkaan valmis rakastamaan uutta koiraa. Ei vielä.

Tovin Moonieta halailtuaan Cyrus ilmoitti, ettei hänestä olisi vielä koiran äidiksi. Kaipuu Floydia kohtaan oli liian kova ja peitti alleen kaiken muun. Taskukokoinen Moonie sai rakastavan kuukauden muualta ja Cyrus jäi tekemään surutyötä yksikseen – tai miljoonien some-seuraajiensa kanssa.

3. Onko aika kypsä? Emu Coyne

Ilmeisesti tilanne on nyt toinen ja sydämessä tilaa, sillä kesäkuun 28. päivä Cyruksen aktiivisesti päivittyvälle Instagram-tilille ilmestyi kuva, jossa poppari pötköttelee sängyssä pienen Emu-collien kanssa.

Hän on Emu Coyne Cyrus ja tullut jäädäkseen, Cyrus kirjoitti ja lisäsi, että hän kaipaa Floydia edelleen, mutta on pakottanut itsensä menemään eteenpäin, vaikkei Floydia voisikaan kukaan korvata.

Emu on Cyruksen kertoman mukaan saanut jopa siunauksen Floydin enkeliltä. Sittemmin Cyruksen kymmenen miljoonaa Instagram-seuraajaa ovat nähneet Emun popparin kanssa suihkussa, pussailemassa ja glitterisydänten ympäröimänä.

Toivokaamme, että Emu on enemmän kuin laastari.

Mileyn nykyinen lemmikki: Emu Coyne Cyrus. Kuva: Instagram

Lue myös:

Onko Miley Cyrus uhri vai esitaistelija? Mediatutkija vastaa

Miley Cyrus palasi lavalle: kehotti yleisöä muhinoimaan keikallaan

Muusikko Jouni Hynynen on uudessa Facebook-profiilikuvassaan siilitukkainen. Parta sentään on jäljellä.

Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja-kitaristi Jouni Hynynen on pitkään tunnettu pitkästä heviletistään. Nyt kuitenkin näyttää uhkaavasti siltä, että Jouni on luopunut kutreistaan. Hän vaihtoi julkisen Facebook-profiilikuvansa otokseen, jossa tukkaa on jäljellä vain muutaman millimetrin verran.

Kuvan kommenteissa muutosta ihmetellään ja epäillään. Osa kommentoijista ei ole meinannut tunnistaa Jounia, eikä ihme. 

”Joskus pitää aloittaa alusta,” Jouni on vastannut yhdelle kommentoineista. 

Jouni Hynynen vaihtoi Facebook-profiilikuvakseen tämän otoksen.

Vuonna 2011 Jouni kertoi televisiossa ajavansa hiuksensa pois, mikäli suomalainen kestävyysurheilu saadaan nousemaan entiseen loistoonsa. Tuolloin hän kertoi, että hänen tyttärensä oli alkanut itkemään kuullessaan isän mahdollisesta hiustenlähdöstä.

Ei tiedetä, johtuuko Jounin kuontalon lyhentyminen tällä kertaa suomalaisesta kestävyysurheilusta vai jostakin ihan muusta. Sitäkään mahdollisuutta ei voi sulkea pois, etteikö kyse olisi erittäin taidokkaasta maskeerauksesta.

Parta sentään näyttää olevan entisellään.

Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-illassa elokuussa Jouni Hynynen edusti vielä pitkätukkaisena. Vieressä Jounin vaimo, näyttelijä Mari Perankoski. Kuva: Sanoma-arkisto
Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-illassa elokuussa Jouni Hynynen edusti vielä pitkätukkaisena. Vieressä Jounin vaimo, näyttelijä Mari Perankoski. Kuva: Sanoma-arkisto

 

– Olen kokenut epäasiallisia tilanteita, Miss Universum -kisoihin valmistautuva Michaela Söderholm toteaa.

Viime viikolla sosiaalisessa mediassa levinnyt Me too -kampanja on saanut naisia tuomaan esille heihin kohdistunutta seksuaalista häirintää. 

Myös tuore Miss Suomi Michaela Söderholm, 25, pitää kampanjaa herättävänä.

– Olen kokenut elämässäni tilanteita, jotka mielestäni eivät ei ole olleet asiallisia. Miss Suomena tilanteet ovat olleet lähinnä yhteiskuvatilanteissa, jossa ihailijan käsi on saattanut mennä liian alas tai puristaa liian kovaa. Olen selvinnyt näistä huomauttamalla napakasti asiasta.

– Pitää muistaa, että myös miehet voivat kokea tällaisia tilanteita. Olen lukenut viikon aikana paljon kertomuksia asian ympäriltä. Niihin verrattuna olen päässyt elämässä aika vähällä.

Stoppi suhdehuhuille

Tämän viikon 7 päivää -lehdessä kerrotiin huhuista, joiden mukaan Tähdet, tähdet -ohjelmasta suljetulla Tomi Metsäkedolla, 47, ja Michaelalla olisi orastava suhde.

Michaela kumoaa väitteet.

– Olin viime sunnuntaina Tähdet tähdet -ohjelmassa Marko Björsin kutsumana. Ohjelman jälkeen menimme koko ryhmän kanssa ulos syömään. Samassa pöydässä istui muitakin ohjelman tähtiä, kuten Erja Lyytinen. Jostain syystä se, että istuimme samassa pöydässä isommassa porukassa, nousi uutiseksi. Minä en ole saanut Tomilta mitään viestejä.

Tällä hetkellä Michaela keskittyy Miss Universum -kilpailuihin, jonne hän lähtee jo reilun kahden viikon kuluttua. Treffailulle ei ole tällä hetkellä aikaa.

– On minulle tullut jonkun verran viestejä miehiltä, mutta keskitytään nyt Universumeihin. Katsotaan sen jälkeen, onko aikaa nähdä ihmisiä.

”Syön perusterveellistä ruokaa, en todellakaan pelkästään munavalkuaisia ja höyrytettyjä kasviksia.”

Personal trainerin avulla kisoihin

Käytännössä valmistautuminen alkoi jo maaliskuussa. Michaelan jalkapöytä murtui vuoden alussa, mutta hän halusi pitää kroppansa tanssikisoja varten muuten kunnossa. Siksi Michaela palkkasi personal trainerin.

Saman valmentajan kanssa hän on valmistautunut Universumeihin.

– Syön perusterveellistä ruokaa, en todellakaan pelkästään munavalkuaisia ja höyrytettyjä kasviksia. Treenien lisäksi käyn hypoxissa ja yritän varata aikaa unelle ja palautumiselle.

Lue myös: Tyyliä metsästämässä -bloggaaja Veera testasi, onko hypoxista hyötyä, jos ei laihduta