”Ei todellakaan soi puhelin koko ajan!” Oona nauraa. ”Voitot ovat näennäistä menestystä. Palkintojen toivossa ei tätä työtä tehdä.” Kuva: Heli Blåfield
”Ei todellakaan soi puhelin koko ajan!” Oona nauraa. ”Voitot ovat näennäistä menestystä. Palkintojen toivossa ei tätä työtä tehdä.” Kuva: Heli Blåfield

Palkitun Hymyilevä mies -elokuvan tähti Oona Airola sai ensin kuulla, että hän olisi liian pyöreä näyttelijäksi. Sen jälkeen hän on oppinut paljon feminismistä – myös miehiltä.

Mitä täällä oikein tapahtuu?

Oona Airola, 28, vilkuilee kelloa takarivissä, kun ranskankieliset selostukset sorisevat ohi korvien. Cannesin elokuvajuhlien kakkossarjan palkintotilaisuudessa on jäljellä enää pääpalkinnon julkistaminen.

Yhtäkkiä koko Hymyilevä mies -elokuvan työryhmä, Oona mukaan lukien, rynnii lavalle eri puolilta salia. Oonan vieressä seisoo näyttelijätähti Viggo Mortensen.

– Kiljuen huudettiin siellä lavalla, kun ei käsitetty sitä tilannetta, Oona kertoo toukokuun tapahtumista.

Cannesin elokuvajuhlien kakkossarjan pääpalkinto tuntui uskomattomalta, vaikka Hymyilevä mies oli ehtinyt jo saada ylistystä kansainvälisillä elokuva­sivustoilla, ja sille povattiin laajasti menestystä. Silti Cannesiin kutsutut tekijät eivät loppumetreilläkään odottaneet voittoa.


Hymyilevä mies palkittiin toukokuussa Cannesissa. Siellä tuomariston puheenjohtaja kiitti Oonaa henkilökohtaisesti hänen roolityöstään. ”Jo elokuvaan pääseminen oli mahtava kokemus, menestyksestä puhumattakaan”, Oona sanoo.

Pelon sietäjä

Hymyilevä mies perustuu tositapahtumiin, ja siinä Oona Airola tekee ison roolin nyrkkeilijä Olli Mäen lemmittynä Raijana. Olli valmistautuu vuoden 1962 MM-otteluun, mutta nyrkkeilyä enemmän leffa kertoo rakkaudesta ja siitä, mitä elämässä kannattaa tavoitella.

Raijan kaltaisten vahvojen naisten ympäröimänä kasvoi Oonakin. Viisilapsinen perhe asui meren rannassa Kokkolassa, Ykspihlajan kaupunginosassa. Isä oli sellisti, ja äiti opetti musiikkia neljälle tyttärelleen sekä yhdelle pojalleen. Kotitalon tontti oli niin iso, että tarpeeksi sitkeän marisemisen jälkeen Oona ja paras ystävä naapurista saivat omat hevoset.

”Tarvitsen paineensietokykyä myös töissä, kun alalla on kaikki vähän epävarmaa.”

– Huomaan, miten paljon hevoset ovat minua opettaneet, Oona kertoo.

– Päätä ei huimaa helposti, sillä arvaamattoman hevosen kanssa on pitänyt oppia sietämään pelon tunteita. Samantyyppistä paineensietokykyä tarvitsen töissä, kun kaikki on alalla vähän epävarmaa. Ikinä ei ole voinut luottaa siihen, että kaikki menisi hyvin, mutta siltikään ei kannata pelätä, että käy huonosti.

Oonan pelonsieto testattiin jo lapsena, kun hevonen juoksi 8-vuotiaan tytön päältä. Sairaalassa tutkittu jalka oli tunnoton eikä aiheuttanut kipua, joten hoitajat olivat jo lähettämässä reipasta tyttöä takaisin kotiin. Onneksi Oonan äiti tajusi, että toinen jalka tuntui viileämmältä. Siihen oli tulossa kuolio.

Sinnikkään äidin ansiosta paikalle saatiin verisuonikirurgi. Ilman leikkausta jalka olisi jouduttu amputoimaan.

”Olen joutunut ongelmiin poikkeuksellisen korkean kipukynnykseni takia.”

– Olen joutunut ongelmiin poikkeuksellisen korkean kipukynnykseni takia. Vitsailin onnettomuuden jälkeen hoitajille, minkä takia he varmaan ajattelivat, ettei tuossa kovin vakavasta voi olla kyse.

Toinen, teini-iässä sattunut, onnettomuus jätti Oonan selkään välilevynpullistuman, joka kipuilee luultavasti loppuelämän. Selkävamma heijastuu hermosärkynä juuri siihen jalkaan, jolle ei käynyt aiemmassa onnettomuudessa mitään. Istuminen on selälle myrkkyä.

Hurjat kokemukset ovat olleet Oonalle taitekohtia, joissa voi joko traumatisoitua tai päättää mennä eteenpäin. Oona on valinnut etenemisen.

”Näytä seksikkäältä”

Kuluneen vuoden aikana palkinto Cannesissa ei ole ollut Oonan elämän ainoa harppaus. Hymyilevän miehen lisäksi hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta, ohjannut ensimmäisen näytelmänsä ja keikkaillut ympäri Suomea siskon ja ystävien kanssa perustamansa Lada Nuevo -bändin kanssa.

Teatterikorkeakouluun Oona pääsi aikanaan neljännellä hakukerralla – ulkopuolisten ennakkoluuloista huolimatta.

– Musiikkilukioni teatterityypeille en ikinä kertonut hakevani. En ollut se tyyppi, jonka identiteetti oli olla näyttelijähenkinen ja pitää asiasta kovaa meteliä.

Edes lähipiiristä kaikki eivät uskoneet hänen mahdollisuuksiinsa. Jotkut ottivat oikeudekseen kertoa Oonalle, mistä häneen on ja mihin ei.

– Minulle sanottiin, etten voi päästä Teatterikorkeaan, koska olen liian pyöreä. Kerrottiin, että olen laulaja enkä näyttelijä. Raivostuttavaa, että samat ihmiset ensin lannistavat ja tulevat sitten ylistämään, jos onnistut.

Näyttelijäntyössä Oona on todistanut monta kertaa tilanteita, joissa naiset jäävät miesten varjoon. Eräässä Teatterikorkeakoulun projektissa hän ei päässyt harjoittelemaan rooliaan, sillä treeneissä käytiin läpi vain miesten kohtauksia. Ennen viimeisten treenien loppua Oona tiedusteli ohjaajalta neuvoja. Ne kuuluivat: laita punaista huulipunaa, pue päällesi jotain kauniimpaa ja näytä seksikkäältä.

– Ihan käsittämätöntä, että nämä olivat maisterivaiheen näyttelijätyön ohjeet. Äijät saivat harjoitella useana päivänä kahdeksan tunnin ajan samalla, kun minä seisoin sivussa.

Tukea Oona on saanut mentoreiltaan. Yksi sellainen on Hymyilevän miehen ohjaaja Juho Kuosmanen, jolta Oona sanoo oppineensa naiskuvasta valtavasti.

– Elokuvan ohjaaja ja kuvaaja olivat vahvempia feministejä kuin minä. He olivat todella tarkkoja siitä, millainen elokuvan naiskuva on.

Oona ehti epäillä, ettei häntä valittaisi rooliin lainkaan, sillä hän ajatteli näyttävänsä amatsonilta samanpituisen vastanäyttelijänsä Jarkko Lahden rinnalla. Huomaamattaan Oona alkoi seistä vieressä huonossa ryhdissä ja poseerata sievästi. Ohjaaja laittoi tälle hetkessä stopin.

– Juho saattoi yhtäkkiä huutaa: ”Oona pystyyn! Mene pesemään nuo meikit helvettiin äläkä kiehnää siinä niin kuin joku tyttökaveri!” Oli mieletöntä tajuta, että minä, joka käyttäydyn enemmän poikamaisesti kuin tyttömäisesti, aloin näytellessäni toteuttaa sukupuolirakenteita.

Mutkia itsen kanssa

Sinnikkyyttä Oona on oppinut paljon lähipiiriltään. Tehokkaiden naisten perheessä kasvaneena hänen on pitänyt opetella, mitä itseltään voi vaatia. Pitkään Oona jatkoi kahdeksan tunnin koulupäivän jälkeen suoraan teatteri- ja laulutreeneihin, jotka jatkuivat yömyöhään.

– Luojan kiitos se on takana. Tein niin paljon kaikkea, etten muista joistain ajoista oikein mitään. Tuntuu, ettei niitä vuosia olisi edes olemassa.

Kova draivi vaikutti ihmissuhteisiinkin.

– Olin sosiaalisesti niin uupunut, etten jaksanut kohdata ketään. Näin tärkeät ihmissuhteet melkein vihollisina, halusin vain päästä kotiin nukkumaan. Yhtäkkiä havahduin siihen, että olen 28-vuotias ja ystävät ympärilläni tekevät lapsia.

”Minun pitää käydä läpi mutkat itseni kanssa ollakseni riittävän vahva olemaan itsenäinen parisuhteessa.”

Nyt Oona hoitaa jaksamistaan ulkona. Pää tyhjenee parhaiten lukemalla tai pitkällä lenkillä meren rannalla.

Näyttelijä kertoo tapailevansa jotakuta, mutta ei vakavasti.

– En helpolla uskalla heittäytyä vakituiseen parisuhteeseen. Minun pitää käydä itseni kanssa läpi mutkat ja matkat, jotta olen riittävän vahva olemaan itsenäinen parisuhteessa. Se on tällaiselle tunteella elävälle ihmiselle yllättävän vaikeaa.

Oonan tärkeimpiä ihmisiä ovatkin sisarukset.

– En ole kova luomaan ystävyyttä, minulla on siskoni, hän kertoo.

– Sosiaalinen säännöstö ei ole aina hanskassa, enkä osaa loukkaantua asioista, joista minulle joskus loukkaannutaan. Menoni saattavat yhtäkkiä muuttua, ja minulle saattaa tulla työkeikka ystävän syntymäpäivien päälle. Minulla on niin kova tarve vaalia vapaudentunnettani, että joskus sitä pidetään itsekkyytenä.

Oona Airola

  • Näyttelijä ja laulaja syntyi Kokkolassa 13.7.1988.
  • Valmistui viime jouluna Teatterikorkeakoulusta.
  • On julkaissut Ole rohkea, sydän -albumin yhdessä Kaj Chydeniuksen kanssa. Lada Nuevo -bändin perustaja.
  • Laulajana Ykspihlajan Kino-orkesterissa, jonka musiikkia kuullaan myös Hymyilevä mies -elokuvassa.
Vierailija

Hymyilevä mies -leffan tähti Oona Airola: ”Raivostuttaa, että samat ihmiset ensin lannistavat ja sitten tulevat ylistämään”

Siis eikö tuossa ole jo aihetta syytteen nostoon? Korkeakoulu dissaa sukupuolen perusteella. Uskomatonta. Ei ihme, että Suomessa tehdään niin huonoja leffoja, kun nämä surkeat miehet keskenään pyörittelevät huonoja ideoitaan ja hiovat vain omia "taitojaan".
Lue kommentti

Ex-missi Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen saivat kolmannen lapsensa lauantaina.

Lauantaina synnyttänyt Essi Pöysti, 30, on julkaissut ensimmäisestä kuvan hänen ja puolisonsa Ville Mäkäläisen, 32, kolmannesta lapsesta.

– Täydellinen pikkuveli täydensi meidän perheen tänään, Essi on kirjoittanut kuvan yhteyteen. Hän on käyttänyt muun muassa hashtägiä suurirakkaus.

Ville Mäkäläinen kertoi lauantaina Facebook-sivuillaan, että synnytys meni hyvin.

 

Raskaus ei ollut Essille helppo, sillä hän kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko varjosti odotusta aikaisempien keskenmenojen takia.

”Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi enkelivauvaa.”

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Hänellä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle vuonna 2015.

Kilpaurheilu-uransa päätyttyä Minna Kauppi ihmetteli, mitä tekisi tulevaisuudellaan. Nyt hän miettii, miten urheilu olikin joskus maailman tärkeintä. – Saavutin jo kaiken, minkä halusin.

Entisen MM-suunnistajan Minna Kaupin ja Apulanta-rumpali Simo ”Sipe” Santapukin Ukko-poika konttaa kotonaan Lahdessa vikkelästi olohuoneesta keittiöön ja nousee äitinsä polvea vasten seisomaan. Ensiaskeleet on kymmenkuisena jo otettu, mutta konttaamalla pääsee vielä kovempaa.

– Ukko on sekoitus minua ja Simoa. Hän näyttää ihan isältään, mutta on yhtä vilkas kuin minä, Minna, 35, kuvailee.

Minna lepertelee Ukolle, ja Ukko vastaa äidilleen leveällä hymyllä. Sitten Sipe nappaa pojan syliin ja vie tämän viereiseen huoneeseen soittamaan pianoa. Varmaotteinen koskettimien paukuttelu kaikuu ympäri asuntoa.

– Simo on todella herkkä isä. Aina, kun hän on Ukon kanssa, hän on sitä sataprosenttisesti. Heidän yhteiselonsa on todella täyttä. Koska itse olen pojan kanssa ympärivuorokautisesti, en ihan joka hetki pysty samaan, Minna sanoo.

Suunnistuksen yhdeksänkertainen MM-kultamitalisti on tätä nykyä täyspäiväinen kotiäiti. Mullistus on ollut suuri, mutta ihana.

”Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt.”

– Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt. Viihdyn Ukon kanssa kotona oikein hyvin. En luonut äitiydestä etukäteen itselleni odotuksia, joten en myöskään pettynyt.

"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.
"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.

Hetken aikaa hukassa

Kaksi vuotta sitten, suunnistusuran lopettamispäätöksen jälkeen, Minna myöntää olleensa ymmällään. Entä nyt? Hän tiesi haluavansa lapsen, mutta mietti, pitäisikö työpaikka kuitenkin hankkia ensin. Hän oli yli kolmekymppinen eikä ollut elämänsä aikana allekirjoittanut vielä yhtään oikeaa työsopimusta.

– Hetken aikaa olin hukassa. Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee. Olin ahdistunut, kun en tiennyt, pitäisikö tehdä lapsi vai löytää työpaikka.

”Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee.”

Asiat loksahtivat kohdalleen, kun Minnalle tarjottiin markkinointipäällikön paikkaa. Minna ehti tehdä työtä vuoden ennen äitiyslomaansa.

– Halu hankkia lapsi oli yksi syy, miksi lopetin urheilu-urani. En kuitenkaan halunnut, että lapsi on korvike urheilulle, joten oli ihanaa saada työpaikka ennen lasta. Sen avulla sopeutuminen tavalliseen arkeen urheilu-uran jälkeen meni luonnostaan.

Se sama kunnianhimoinen Minna, joka voitti mitaleita toisensa perään, on kuitenkin edelleen olemassa.

– Nykyään suuntaan kunnianhimoni lapsen kanssa olemiseen. Haluan tehdä tämän asian mahdollisimman hyvin, haluan olla hyvä äiti. Tiedän, että kunnianhimoni tulee vielä tulevaisuudessa näkymään työelämässäkin, mutta juuri nyt haluan keskittyä vauvaan. Enää en tosin laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani.

Yhtä asiaa huippu-urheiluajaltaan Minna edelleen kaipaa: todella kovaa fyysistä kuntoa. Peruskunto Minnalla on vieläkin hyvä. Hän urheilee päivittäin käymällä joko vaunulenkeillä tai silloin tällöin suunnistamassa. Muutamiin suunnistuskisoihinkin hän osallistui kesän aikana.

– Kun on tosi hyvässä kunnossa, askel on niin kevyt, että tuntuu kuin lentäisi. Se on äärimmäisen hieno fiilis. Mutta sitä varten pitäisi tehdä todella paljon töitä, eikä minulla ole siihen mitään syytä. Liikun mieluummin siksi, että se on kivaa.

"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."
"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."

Arki ennen ja nyt

Huippu-urheiluaikana Minnan arki pyöri täysin suunnistuksen ehdoilla. Urheilijana hän meni heti herättyään puolen tunnin aamulenkille, teki puolen päivän aikaan päätreenin ja urheili vielä illallakin. Matkalaukku oli aina pakattuna, treenileirejä ja kilpailuita kun oli jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

– Silloin kuvittelin, että minulla oli muutakin elämää, mutta jälkikäteen ajateltuna urheilu kyllä meni kaiken edelle. Jos olin menossa ystävälleni kylään, tein ennen sitä treenin, koska sitä ei vain voinut jättää väliin.

Äitiysloma-arjessa päivän aikataulun puolestaan sanelee lapsenhoito. Minna ja Ukko heräilevät aamuseitsemältä, sitten syödään puurot ja leikitään lattianrajassa. Ukko nukkuu kahdet päiväunet, joiden aikana Minna joko ulkoilee vaunuja työnnellen tai rentoutuu kotona.

”On välillä outoa olla niin paljon kotona.”

Nykyisessä arjessa on urheilu-uraa helpompaa tavata ystäviä kahvilassa, käydä koko perheen kesken lounaalla tai ylipäätään viettää perinteistä kotiarkea.

– On välillä outoa olla niin paljon kotona, sekä minä että Simo olemme niin tottuneet jatkuvaan matkustamiseen. Mutta Simollakin on nykyään kova kiire keikalta kotiin.

Nykyistä Minnaa jopa vähän ihmetyttää se, miten hurjalla sykkeellä hän on aikanaan urheillut.

– Miten urheilu olikin silloin maailman tärkeintä? Lapsen avulla olen päässyt uran ikävöinnistä aika hyvin eroon. Saavutin jo kaiken, minkä halusin. Urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli helpotus, Minna miettii.

– Toisaalta huippu-urheilu oli mahtavaa aikaa. Tunsin joka päivä olevani etuoikeutettu, kun sain tehdä sitä työkseni. Jos Ukko joskus löytää intohimonsa urheilusta, minulla ei ole mitään syytä estellä häntä.

Kultaakin kalliimpi

Vaikka Minna on urheilu-urallaan tottunut äärimmäisiin tunteisiin, on oma lapsi silti tuonut tunne-elämään uuden ulottuvuuden: täydellisen rakkauden.

– Lapsi on meille hienointa elämässä. Olemme saavuttaneet valtavan suuria asioita – Simo Suomen ykkösbändissä ja minä maailman ykkösenä omalla alallani – mutta Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani. Jos hän tekee jotain herttaista, minulla nousevat kyyneleet silmiin.

”Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani.”

Positiivisten tunteiden lisäksi äitiys on tuonut mukanaan myös uudenlaisia murheita. Siinä missä Minna aiemmin harmitteli huonoa suoritusta kilpailussa, nyt hän hämmentyy, jos ei saa Ukon itkua heti hiljenemään.

– Meistä taitaa näkyä, että olemme esikoisen vanhempia. Olemme aika epävarmoja ja huolissamme kaikesta, emme osaa ottaa rennosti. Tämä on vielä tällaista opettelua. Onneksi lähipiirissäni on useita äitejä, saan heiltä paljon tietoa.

Minna myöntää olleensa ehdottomampi kasvatusasioissa ennen lapsen syntymää. Hän oli päättänyt, ettei Ukolle näytetä yhtään lastenohjelmia ja ajatellut, että vauvankin voi jättää hoitoon lyhyiksi ajoiksi. Toisin kävi.

– Kummasti ne Teletapit helpottavat elämää. Ja mummu laittoi lapsen nukkumaan ensimmäisen kerran vasta viikko sitten, kun juhlin kavereiden kanssa synttäreitäni. En ole osannut lähteä ilman Ukkoa mihinkään.

"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."
"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."

Ei liikaa hemmottelua

Minna ja Sipe ovat kasvaneet ihan tavallisissa perheissä, toinen Asikkalassa ja toinen Heinolassa. Minna toivoo, että he voivat antaa Ukolle samanlaisen rennon lapsuuden, mutta hän tiedostaa, että asetelma on toinen.

– Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä. Olemme kuitenkin tarkkoja siitä, ettemme hemmottele häntä liikaa. Emme esimerkiksi aio ostaa hänelle yhtään joululahjoja, niitä tulee läheisiltä muutenkin jo ihan tarpeeksi, Minna pohtii.

”Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä.”

– Puen Ukon enimmäkseen äitiyspakkauksen vaatteisiin tai tutuilta saatuihin, käytettyihin asuihin. Lasten merkkivaatteet ovat ihania, mutta ne eivät ole rakkautta.

Minna itse on 90-luvun laman lapsi. Hänellä on kaksi sisarusta, eikä perheellä ollut lama-aikana liikaa rahaa. Lapsuuden niukkuus näkyy hänen elämässään vieläkin.

– Vaikka tililläni on rahaa, juoksen edelleen alennusten perässä. Jos näen ruokakaupan hyllyllä punaisen ale-lapun, ryntään sinne heti. Toivonkin, että rahan sijaan voin kannustaa Ukkoa ahkeruuteen. Haluan opettaa hänet nauttimaan tekemisestä.

Lapsena Minna oli innokas touhuaja. Hän harrasti kaikkea mahdollista tenniksestä telinevoimisteluun. Minnalle on tärkeää, että myös Ukko saa liikkua ja testata erilaisia harrastuksia.

– Kasvatuksemme peruspilari on touhuta niin paljon kuin mahdollista. Lapsella pitää olla paljon harrastuksia. Hänen pitää saada juosta ja kuluttaa energiansa. Sellainen minä olin lapsena ja olen edelleenkin.

Samaan aikaan Minna on kuitenkin huolissaan lasten harrastusten ammattimaistumisesta. Harrastamisen kuuluu hänen mielestään olla ennen kaikkea kivaa.

– Tuntuu, että jotkut nuoret noudattavat treeniohjelmiaan niin tiukasti, etteivät he ikinä edes käy missään. Osaavatko he enää rentoutua vai onko koko elämä harrastusten sanelemaa? Jos vetää täysillä vain yhteen ääripäähän, ei enää elä, Minna pohtii.

– Kyllä minä opiskeluaikoina kävin bileissä ja osasin pitää hauskaa treenileireillä, vaikka samaan aikaan otin urheilun tosissani. Se, että osaa levätä arjessa, tuo rentoutta myös omaan urheilusuoritukseen.

"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.
"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.

Viides kerta Linnassa

Ukon syntymän jälkeen Minna ja Sipe eivät ole juurikaan päässeet viettämään kahdenkeskistä aikaa. Tilanteeseen tuli muutos itsenäisyyspäivänä, kun Minna sai kutsun Linnan juhliin.

– Onneksi Simo on hyvä edustusvaimo, Minna nauraa.

Minna on ollut itsenäisyyspäivän vastaanotolla aiemmin neljästi, Sipe kerran. Tuolloin Minnakin oli saanut kutsun, mutta jätti juhlat väliin. Pari oli alkanut tapailla vain muutamaa viikkoa aiemmin, eivätkä he halunneet vielä silloin paljastaa suhdettaan muille.

Minna ja Sipe ehtivät tavata toisiaan kolme kuukautta julkisuudelta salassa, kunnes ensimmäinen yhteinen elokuvailta leffateatterissa paljasti parin.

”Ensitreffimme olivat New Yorkissa.”

– Ensitreffimme olivat New Yorkissa. Menimme sinne samalla lennolla, mutta istuimme eri penkkiriveillä. Leffaan menimme myöhemmin yhdessä, koska hävisin Simolle yhden vedon. Hän ei enää halunnut elää kaapissa, Minna muistelee.

– Nykyään saamme onneksi kulkea Lahden kaduilla ihan rauhassa. Pyörimme vauvauinneissa ja ruokakaupoissa ihan kuten kuka tahansa lapsiperhe.

Suomen menestynein suunnistaja syntyi Asikkalassa 25.11.1982.

Asuu Lahdessa avopuolisonsa, Apulanta-muusikko Sipe Santapukin ja lapsensa Ukon, 10 kk, kanssa.

Opiskeli Jyväskylän yliopistossa kieliä, kasvatustieteitä, journalistiikkaa ja taloustieteitä.

Perhevapaalla Novasol-yrityksen markkinointipäällikön töistä.