Näyttelijä Adam Sandler huijaa nykyään lähinnä lapsiaan.

Romanttisessa komediassa Just Go With It olet plastiikkakirurgi ja käytät assistenttiasi peitetarinana, jotta voittaisit toisen naisen sydämen. Oletko itse sortunut samaan?
Kyllä. Ja olen myös valehdellut itsestäni asioita naisille. Lapsena muuntelin totuutta jatkuvasti. Sitä jatkui noin kolmekymppiseksi asti, sillä minun piti peitellä jatkuvasti aiempia tarinoitani.

Valheiden kierre johtuu taustastani. Nykyään huijaan lähinnä lapsiani. Heillä ei ole vielä ajan tajua, joten saatan väittää, että on puoliyö vaikka kello olisi kahdeksan, jotta saan heidät nukkumaan.

Miten tutustuit leffan toiseen päätähteen, Jennifer Anistoniin?
Tapasin hänet, kun olin nuori ja hoikka poika ja heitin komediaklubeilla stand up -keikkoja. Hän kannusti minua. Sitten sain töitä Saturday Night Live -sketsiohjelmasta. Myös  Jenniferille tarjottiin sieltä töitä, mutta hän kieltäytyi, koska otti pestin Frendit-sarjasta. Ihmettelin valintaa aluksi, mutta se osoittautui jättipotiksi.

Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä?
Ainakin äitini. Hän järkytti pahanpäiväisesti, kun otin reiän korvaani vähän päälle kaksikymppisenä. Hän kauhisteli puhelimessa, kuinka paljon tekoni satutti hänen sieluaan. Lupasin ottaa korvakorun pois, mutta vielä senkin jälkeen reiästä jäävä arpi mietitytti häntä.

Sait juuri tähden Hollywoodin Walk of Famelle. Miltä se tuntuu?
Mukavalta, vaikka tähteä ei lahjoiteta vaan se pitää ostaa. Se on kuitenkin symbolinen ele, osa Hollywood-traditiota. Toivon, että se kannustaa nuoria uskomaan unelmiinsa niin kuin muiden tähdet minua aikoinaan.

Laulaja Tomi Metsäketo kertoo tuoreessa Facebook-päivityksessään olleensa vauhtisokea ja stressaantunut.

Laulaja Tomi Metsäketo on suljettu pois huomenna televisiossa nähtävästä Tähdet, tähdet -ohjelman lähetyksestä. 

– Tämän hetkisillä tiedoilla päädyimme ohjelman tuotantorauhan takaamiseksi ratkaisuun, että Tomi Metsäketo ei jatka Tähdet, tähdet -ohjelmassa, sisältöjohtaja Marko Karvo toteaa MTV:n tiedotteessa.

Seiska uutisoi torstaina, että viisi naista syyttää Metsäketoa sopimattomasta käytöksestä. 

Metsäketo kommentoi väitteitä Facebook-sivullaan. Laulaja kertoi, että hänestä kirjoitetaan ikävään sävyyn naisten Facebook-ryhmässä ja että ryhmää sekä siihen kuuluvia kirjoittajia vastaan on tehty rikosilmoituksia. Samalla hän myös pyysi anteeksi.

Myöhemmässä päivityksessään Metsäketo toivoi malttia somekeskusteluun ja jatkoi pahoittelua.

”Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa.”

”Pyydän samalla anteeksi kaikilta niiltä, joita olen omalla ajattelemattomalla käytökselläni joskus loukannut. Se ei ole ollut tarkoitukseni,” hän kirjoitti.

Stressiä, vauhtisokeutta ja juhlimista

Tieto Metsäkedon poisjäämisestä Tähdet, tähdet -ohjelmasta tuli tänään lauantaina. MTV:n sisältöjohtaja Karvon mukaan ohjelmassa jatkaa yhdeksän artistia. 

Tomi Metsäketo kommentoi poisjääntiään Facebook-sivullaan ja lähettämässään tiedotteessa. Pitkässä kirjoituksessaan hän kertoo viime vuosien työkiireistään, isänsä kuolemasta, kärkkäästä naisseuran hakemisesta, stressistä, vauhtisokeudesta ja juhlimisesta, joka on hänen sanojensa mukaan välillä karannut käsistä. 

Hän kuvailee olleensa vuosia poikamies ja hakeneensa naisseuraa ”joskus liiankin suurella yksipuolisella tahdonvoimalla”.

”Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin sen myös tekisin. Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta sitä nyt tässä kuitenkin hartaasti toivon.”

”Olen ollut öykkärimäinen”

Ei ole julkisesti tiedossa, millaisista teoista Metsäkedon väitetyssä epäasiallisessa käytöksessä tarkalleen ottaen on kyse. 

”Olen käyttäytynyt elämässäni typerästi ja ollut monille ihmisille öykkärimäinen. En lähde näitä tosiasioita kiistämään,” Metsäketo itse kuvailee tapahtunutta Facebookissa.

Kaija Koota on tituleerattu esimerkiksi voimaeläimeksi, kansallisaarteeksi ja naiseuden puolestapuhujaksi. Kukapa meistä ei haluaisi olla ainakin himpun verran kuin hän!