Mauno haluaa esimerkillään herätellä vanhempia pois itsekkyydestä: omat teot vaikuttavat siihen, mihin suuntaan lasten elämä kulkee. ”Pitäisi jaksaa pitää huolta itsestään, vain siten jaksaa huolehtia lapsistaan.” Kuva Jouni Harala
Mauno haluaa esimerkillään herätellä vanhempia pois itsekkyydestä: omat teot vaikuttavat siihen, mihin suuntaan lasten elämä kulkee. ”Pitäisi jaksaa pitää huolta itsestään, vain siten jaksaa huolehtia lapsistaan.” Kuva Jouni Harala

Scandinavian Hunks -ryhmän Petri ”Mauno” Ahonen joutui vanhempiensa avioeron jälkeen pitämään huolta koko perheestään ja seuraamaan sivusta äitinsä alkoholisoitumista.

Kotkan Karhuvuoressa kello lähestyy iltakymmentä, kun 13-vuotias Petri Ahonen hengittää syvään ja työntää avaimensa kotioven lukkoon. Juhlahumun äänet kuuluvat rappuun asti ja iskeytyvät iholle, kun Petri astuu sisään. Äidillä näyttää olevan taas vauhti päällä, eikä  humalaisten vieraiden jutuista saa selvää.

Petri laittaa iltapalaa kolmevuotiaalle siskolleen ja vaihtaa vauvaikäisen siskopuolensa vaipat. Tytöt ovat itkuisia mutta rauhoittuvat Petrin hyssyttelyyn. Kun lastenhuoneen oven painaa kiinni, olohuoneen ölinä vaimenee edes vähän.

Petri on jo kömpinyt sänkyynsä, kun äiti tulee toivottamaan hyvää yötä. Äiti kyllä rakastaa, mutta aikuiset juhlivat nyt vähän. Petri tarttuu äitiä kädestä: ”Pakkoko sun on juoda? Voisitte vielä yrittää isän kanssa, se kyllä on valmis.”

Aamulla Petri herää samaan juhlijoiden ölinään ja pienten siskojensa itkuun. Hän laittaa aamupalan ja vaihtaa tottuneesti siskonsa vaipat. Hän on pieni perheenpää aina siihen asti, kunnes heittää koulurepun olalleen. Eteisessä sisko tarraa farkun lahkeeseen ja puristaa tiukasti, veikka älä mene!

Petrin tekee pahaa jättää itkevä sisko huurujen keskelle. Ovensuussa kyyneleet vierivät omillakin poskilla. Hän painaa oven kiinni ja juoksee ulos niin lujaa kuin jaloistaan pääsee. Suoja­tien kohdalla itku helpottaa, ja urheilukentän kohdalla ajatukset kääntyvät jalkapallotuntiin. Pukukopissa kukaan ei tiedä, millaisen sotkun keskeltä Petri on lähtenyt.

Vakavampi mies viihteen takana

Tänään Petri on 42-vuotias ohjelmatoimistonsa toimitusjohtaja ja juontaja, joka tunnetaan lempinimellään Maunona ja vielä paremmin yhtenä Scandinavian Hunks -ryhmänsä tanssijana.

Helsingissä kello on juuri ohittanut aamukymmenen, kun Mauno aloittelee maitokahvia ja tarinaa lapsuudestaan, josta hän ei ole julkisuudessa puhunut. Eikä se ole helppoa vieläkään: tapojensa vastaisesti Mauno välttelee katsomasta silmiin, naputtelee pöytää ja hieraisee välillä silmäkulmaansa hihansuuhun.

– Perhana, tämä onkin vaikeaa.

Työssään Mauno tuottaa show­esityksiä eri estradeille ja tanssii Hunksien riveissä. Purkkaa ja poppia, kuten mies itse kuvailee. Sen rinnalla Mauno on harrastanut hyväntekeväisyysprojekteja; hän kuuluu Lastenklinikoiden Kummeihin ja pelaa Pietarinkadun Oilerseissa. Hunksien kanssa on tuettu muun muassa vähävaraisia yksinhuoltajaperheitä.

Samasta arvomaailmasta syntyi ajatus oman kasvutarinan jakamisesta: jospa se pysäyttäisi yhdenkin vanhemman juomisen ja saisi miettimään, millaisen perinnön lapselleen jättää. Jospa yksikin lapsi säästyisi siltä ahdistukselta, jonka keskellä Mauno kasvoi.

– Itsekkäästi mietin sitäkin, olisipa kokemukseni kertomisesta apua minullekin. Vaikka asiani ovat hyvin, mielen sopukoissa on valtavasti siivottavaa.

– Poikana olin ymmälläni, miksi äiti muuttui niin. Vasta myöhemmin käsitin, että kyse oli sairaudesta. Alkoholismi muuttaa persoonallisuuden täysin: läheisen teot tuntuvat käsittämättömiltä.

– Tuntui, että äiti luovutti, ja vihasin luovuttamista. Olin vähällä vihata äitiäkin, mutta sille tunteelle en halunnut antaa periksi. Se oli tietoinen päätös. On helkkarin raskasta seurata, kun läheinen tuhoaa hitaasti itseään.

Äidin kuolemasta on kahdeksan vuotta. Mauno ei tunne katkeruutta eikä vihaa, mutta auki jääneitä kysymyksiä hänellä on yhä valtavasti. Miksi äidille kävi niin? Miksi hän ei ottanut apua vastaan?

– Olisin toivonut äidilleni paremman elämän. On valtava harmi, että hänelle kävi niin ja että me saimme siitä osamme. Olimme onnekkaita siinä, että me ja äiti tiesimme rakastavamme toisiamme.

Miten äidin alkoholismi vaikutti Maunon elämään, entä miten lapsuudenkokemukset ovat vaikuttaneet Maunon omaan tapaan olla vanhempi? Lue koko koskettava haastattelu Me Naisten numerosta 46/2013. Voit myös ostaa uusimman digilehden täältä.

Petri ”Mauno” Ahonen

■ Yrittäjä ja tanssija syntyi Kotkassa 7.1.1971. Muutti Helsinkiin töiden perässä 1996.

■ Naimisissa ja kolmen lapsen isä.

■ Opiskellut keittiöpuolta ravintola­koulu Perhossa.

■ Johtaa omaa ohjelmatoimistoa sekä Scandinavian Hunks -tanssiryhmää, joka tekee 10–16 keikkaa kuukaudessa. Ei ole pitänyt lomaa kahteen vuoteen mutta suunnittelee ”lepäilevänsä jouluna”.

Toni Wirtanen kertoo tällä viikolla tv:ssä syyttävänsä vaimonsa masennuksesta musabisnestä. ”Se on saakelin mylly, joka jauhaa ihmisen päreiksi.”

Apulanta-yhtyeen keulakuva Toni Wirtanen, 42, ja hänen muusikkovaimonsa Jannika B, 32, nähdään tämän viikon torstaina Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

Jaksossa Maria Veitola vierailee Tonin ja Jannikan kesämökillä Lahden kupeessa, Hollolassa. Pariskunta keskustelee Marian kanssa rakkaudestaan, perhe-elämästään ja kamppailuistaan mielenterveyden kanssa. Kumpikin pariskunnasta on puhunut avoimesti sairastaneensa masennusta.

Toni kertoo Marialle elämänsä vaikeimmaksi paikaksi sen, kun vuonna 2003 alkoi kärsiä paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta.

– Silloin kun meni järki, niin se oli kyllä aika paha. Siinä oli elämässä vähän kaikenlaista ja sitten tuli paniikkihäiriöshow’t ja ahdistuskysymys siihen perään, Toni sanoo.

– Se veti todella synkkyyteen. Se oli pahinta.

Tonin mukaan mielenterveyden kanssa painiskelu on musiikkialalla yleistä.

”Silloin kun meni järki, niin se oli kyllä aika paha.”

– Meidän alalla ei ole ketään, joka vetäisi ilman nappeja ja terapiaa, mikä on hyvin hämmentävää.

Myöhemmin Marian yökyläilyn aikana pariskunta kertoo myös Jannikan uupumuksesta ja masennuksesta, johon hän sairastui pari vuotta sitten. Jannikan mukaan hänen tilanteensa johtui monesta tekijästä. Yksi syistä oli se, että hän on painanut töitä 15-vuotiaasta saakka ilman kesälomia: kiireinen elämä ajoi siihen, ettei Jannika ehtinyt käsitellä vaikeuksiaan.

Toni toteaa, että hänen mielestään yksi syy Jannikan sairastumiseen löytyy musabisneksestä:

– Mä syytän tätä hiton musabisnestä. Se on saakelin mylly, joka jauhaa ihmisen päreiksi. Jannika on tehnyt aina helvetisti töitä ja uskonut siihen, että mitä enemmän tekee, niin se myös palkitaan. Mutta musa-ala ei toimi niin.

Rakkaus otti aikansa

Jannika ja Toni tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2011, kun Jannika lähestyi Tonia saadakseen apua artistinuralleen. Jannikan mukaan heidän ensimmäinen tapaaminen ei ollut erityisen innostava.

– Täytyy sanoa, etten ollut koskaan tavannut yhtä negatiivista ihmistä. Toni sanoi, että älä jätä työtäsi, älä tule alalle, tämä on perseala, Jannika kertoo.

Rakkaus ei syttynyt Jannikan mukaan todellakaan ensisilmäyksellä. Pariskunta tapasi kuitenkin uudelleen ja uudelleen yhteisten tuttujen kautta, ja lopulta se oli menoa.

”En ollut koskaan tavannut yhtä negatiivista ihmistä kuin Toni.”

– En tiedä miten, mutta tässä sitä ollaan. Olen sanonut kaikille, ettei koskaan kannata ensimmäisen hetken perusteella tehdä päätelmää ihmisestä. Rakastan tuota miestä joka päivä enemmän, Jannika kertoo.

Haastattelimme Jannikaa viime kesänä, kun hän oli toipumisprosessinsa alussa. Lue juttu tästä:

 

Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.