Tällaisena olemme tottuneet Hugh Jackmanin näkemään. Kuva: Reuters
Tällaisena olemme tottuneet Hugh Jackmanin näkemään. Kuva: Reuters

Hugh Jackman heitti roolinsa takia hyvästit hiuksilleen.

Australialainen näyttelijä Hugh Jackman, 54, astui ensimmäistä kertaa kaljujen kerhoon. Hän ajeli päänsä puliksi uuden Peter Pan -elokuvan kuvauksia varten. Elokuvassa Jackman näyttelee pääpahista, Kapteeni Mustapartaa.

Hugh Jackman nähdään Kapteeni Mustapartana Pan-elokuvassa. Kuva: Instagram

Uutta Black Mass -elokuvaa tekevä Johnny Depp koki myös melkoisen muodonmuutoksen rooliaan varten. Elokuvassa Depp näyttelee James "Whitey" Bulgeria, tunnettua yhdysvaltalaista rikollista, joka oli FBI:n etsityimpien listalla vuosia.

Johnny Depp maskeerattiin James "Whitey" Bulgeriksi Black Mass -elokuvaa varten. Kuva: MVPhotos

Eivätkä Hugh Jackman ja Johnny Depp ole ainoita, jotka ovat muuntautuneet rooliaan varten lähes tunnistamattomiksi. Muistatko vielä heidät?

  • Charlize Theron ajeli päänsä kaljuksi uuteen, Mad Max 4: Fury Road (2015) -elokuvaan. Hänen hätkähdyttävimpiä muodonmuutoksiaan on kuitenkin ollut sarjamurhaaja Aileen Wuornosin rooli elokuvassa Monster – Aileen Wuornos.
  • Tom Cruise muuntautui kaljuksi ja ylipainoiseksi vuoden 2008 Tropic Thunder -elokuvaan, jossa hänet nähtiin sivuroolissa.
  • Christian Bale, muodonmuutosten mestari, laihdutti Machinist-elokuvaan itsensä vaarallisen laihaksi ja lihotti sen jälkeen itsensä nopeassa ajassa Batmanin rooliin elokuvassa Batman Begins.
  • Jared Leto laihdutti itsensä 50-kiloiseksi Oscareita voittaneeseen Dallas Buyers Club -elokuvaan, jossa hänet nähtiin aidsia sairastavana transvestiittina. Samaa elokuvaa varten pääosanäyttelijä Matthew McConaughey laihdutti 20 kiloa.
  • Brad Pitt maskeerattiin Benjamin Buttonin ihmeellisessä elämässä vanhukseksi, vauvaksi ja kaikeksi siltä väliltä.

Muistatko muita? Kommentoi!

Lue myös:

Game of Thrones -tähti ajeli päänsä puoliksi kaljuksi

Syöpää sairastava Hugh Jackman ei piilottele leikkausarpeaan

Mickey Rourken, 61, hurja muodonmuutos – siis ihan oikeasti!