Hugh Grantissa yhdistyvät ilkikurinen ja rennonletkeä hurmuri sekä neuroottisuuteen asti ankara työntekijä. Täydellisyydentavoittelusta uupunut brittitähti suunnittelee panostavansa pinnalliseen hauskanpitoon ja uraan perheenisänä.
– Elämässä mokailu on tärkeää, hän tunnusti Me Naisille Tukholmassa.
Artikkeli on ilmestynyt Me Naiset -lehdessä vuonna 2002.

Artikkeli on ilmestynyt Me Naiset -lehdessä vuonna 2002.

Nyt 42-vuotiaana Hugh Grant alkaa olla komeimmillaan. Plösö olemus ja pari numeroa liian suuret paitapuserot ovat vaihtuneet tiukkaan lihaskuntoon ja kroppaa myötäileviin t-paitoihin, tavaramerkiksi muodostuneet otsakiehkurat on suittu tikkumaiseksi kampaukseksi. Flirttailun mestari on itsevarma ja rento jutustelija. Mokkakengät jalasta potkaistuaan Hugh oikaisee sohvalle ja paljastaa pitkät varpaansa.

Grantin uusi rooli Nick Hornbyn romaania noudattelevassa elokuvassa Poika (About A Boy) lienee paras suoritus brittitähden 20-vuotisella näyttelijänuralla. Ainakin Hugh on saanut tulkittavakseen piristävästi erilaisen hahmon. Työkaverit kuvailevat häntä jopa neuroottisuuteen asti pilkuntarkaksi näyttelijäksi, jolle vaikka vain yhden lauseen kohtaus on suuri kunniakysymys. Mickey Blue Eyes –elokuvan filmauksissa James Caan antoi tälle lempinimen Whippy, koska ”mies hermoili kaikesta kuin whippet-koira”.

Grant näyttää kävelevän elokuvien läpi vain esittämällä itseään, mutta todellisuudessa jokainen rooli on pitkän harkinnan ja versioinnin tulos.

Ehkä juuri hysteerisestä täydellisyydentavoittelusta johtuen Hugh alkaa olla uupunut työntekoon ja on uhannut lopettaa uransa parin vuoden ja parin elokuvan jälkeen. Hänen mukaansa näyttelemiseen satsattujen hermoilun, harjoittelun ja tuskailun sekä onnistuneesta lopputuloksesta saadun nautinnonhetkien määrät eivät käy yksiin.

Oxfordin yliopistosta valmistunut Grant on urallaan saanut jokaisen haluamansa roolin ja nykyisillä 7 miljoonan dollarin eli 7,1 miljoonan euron esiintyjäpalkkioillaan hänellä olisi varaa jäädä syljeksimään kattoon. Tulevaisuudessa hän mieluusti keskittyisi tuottamiseen ja käsikirjoittamiseen Liz Hurleyn kanssa puoliksi omistamassaan Simian Films -elokuvayhtiössä.

– Minun on silti paras pysytellä komedioissa, en osaisi muuta. Ei tulisi mieleenikään kokeilla näyttelemistä vaikka trillerissä, joku muu tekisi sen kuitenkin minua paremmin, hän arvioi.

Grantin aiempia elokuvia ovat muun muassa Neljät häät ja yhdet hautajaiset, Bridget Jones, Mickey Blue Eyes, Englantilainen joka nousi kukkulalle, mutta laskeutui alas vuorelta, Notting Hill, 9 kuukautta, Järki ja tunteet sekä Woody Allenin ohjaama Keksejä ja konnia.

Viihdyn parhaiten parisuhteessa

Hugh on tämänviikkoisen ensi-iltafilmin Will, 38-vuotias vannoutunut poikamies, joka keskittyy pinnalliseen elämään sekä irtosuhteisiin ja uskoo, että jokainen mies on saari. Isänsä säveltämän joululaulun rojalteilla elävä trendikäs lontoolainen uskoo löytäneensä iskuapajat yksinhuoltajaäideistä, mutta saakin kannoilleen koulukiusatun 12-vuotiaan Marcuksen.

Grantin mukaan hänen oma lapsuutensa oli yksinkertaisen mukavaa aikaa.

– Olisi paljon seksikkäämpää sanoa olleeni ihan sekopäinen ja häiriintynyt, Hugh virnistää. Teini-iässä olin innokas futisfani ja kovin kiinnostunut tytöistä, mutta epäonnekseni olin todella hidas kehittyjä. Olin lyhyt ruipelo ja ostin kenkiini piilokorkojakin, jotta en olisi näyttänyt niin tapilta kavereitteni rinnalla. Käytin tunteja hiusteni laittamiseen ja jossain vaiheessa näytin niin tyttömäiseltä, että minua kutsuttiin neidiksi.

Aikuisikään päästyään Hugh on nauttinut paremmasta menekistä naisrintamalla, mutta ei ole halunnut leimautua uuden roolihahmonsa kaltaiseksi sarjapoikaystäväksi. Grant kertoo viihtyvänsä erinomaisesti parisuhteessa, sen hän todisti 14 vuotta kestäneessä avoliitossa supermalli-näyttelijä Liz Hurleyn kanssa. Julkkisparin kahden vuoden takainen ero uutisoitiin näkyvästi. Tätä nykyä Liz on parikuisen poikavauvan yksinhuoltajaäiti, Hugh puolestaan on poikamiehen arkea maisteltuaan löytänyt kainaloonsa sievän tummakutrin.

– Toisinaan sinkkuna oleminen tuntuu hauskalta, mutta en oikein tiedä, onko se kovin coolia minun iässäni. Kun löydän itseni yökerhosta kolmelta aamuyöllä, tajuan olevani väärässä paikassa väärään aikaan. En halua olla se surkuhupaisa vanhapoika.

– Lizin kanssa olemme yhä toistemme tärkeimpiä ystäviä ja bisneskumppaneitakin, mutta en suinkaan ole tyrkyllä isän korvikkeeksi hänen pojalleen, kuten lehdissä on väitetty. Tulevaisuudessa näen itseni mielihyvin perheenisänä, se ei ole lainkaan vieras ajatus. Toistaiseksi minulla kuitenkin on vain kummilapsia. Heitä on noin neljä miljoonaa ja kehnolla menestyksellä yritän muistaa kaikkia tasapuolisesti.

Janoan yksityisyyttä

Sarkastisen huumorintajunsa ansiosta Hugh Grant näyttää tosikkojen silmissä kaikkea muuta kuin ihannemieheltä. Hän kiroilee reippaasti, viljelee pissa-kakka-vitsejä ja laveasanaisesti muistelee venähtäneitä ravintolailtojaan. Hän on nimennyt Lolitan lempiromaanikseen ja ylistää latinalaisnaisia näiden seksikkäistä muodoista. Hän tunnustaa karttavansa kaikkea syvällistä jopa niin, ettei kuuntele klassista musiikkiakaan. Se kuulema tuo pintaan hänen synkän surumielisen puolensa, jota hän ei välitä kohdata.

– En ole koskaan käynyt terapeutilla enkä pidä ihmisistä, jotka ovat liian asiallisia. Kun muutamat ystäväni selittävät psykiatriensa höpinöitä, haluaisin tempaista heitä päin näköä. He eivät koskaan kännää, eivät törttöile, eivät tee mitään hävettävää. Mielestäni on tärkeää, että ihminen toisinaan mokailee.

Hugh inhoaa Amerikkaa ja mehukkaista työtarjouksista huolimatta pyrkii viettämään rapakon takana niin vähän aikaa kuin se elokuvien tekemisen kannalta on mahdollista. Hänen mukaansa New Yorkissa on vielä jotain kiehtovaa ja inhimillistä, mutta Los Angeles sitä vastoin on todellinen kauhugalleria. Osasyy inhotukseen löytynee seitsemän vuoden takaisesta pidätyksestä, jolloin tähti jäi kiinni rysän, tai tarkemmin ilotytön, päältä.

Tapauksen jälkeen Hugh ei piitannut ryvettyneestä maineestaan, vaan lähinnä kärsi vanhemmilleen aiheutuneesta häpeästä. Poliisin valokuvat ja kohuotsikot eivät yllättäneet edes hänen lähimpiä ystäviään.

– Ei sillä, että minä olisin aina hengaillut prostituoitujen seurassa, mutta he tiesivät, etten ollut se putipuhdas tyyppi, joksi kaikki minua luulivat, Hugh on todennut.

– Valehtelisin, jos sanoisin sopeutuneeni ja viihtyväni julkkiksen osassa. Toki elämäni on ylellistä, mutta välillä kaipaan virtakatkaisijaa, jota napsauttamalla voisin pysäyttää tohinan vähäksi aikaa. Olen ihan seurallinen heppu, mutta usein poden valtavaa yksityisyyden nälkää, janoan saada olla omassa rauhassa. Tunne iskee yhtä konkreettisena kuin verensokerin laskeminen. Minun on pakko saada olla ihan yksin tai alan huutaa.

Hugh tunnistetaan yleensä kaikkialla, mutta hänen mukaansa britit tapaavat tulla juttusille vasta änkyräkännissä.

– New Yorkissa joku heppu pysäytti minut ja sanoi, että näytän aivan Hugh Grantilta – ei millään pahalla!

Mikä on sopivaa nelikymppiselle?

Jotain yhtäläistäkin Hughilla ja hänen näyttelemällään Willillä on, molemmat tuntevat suurta vetoa kodin elektroniikkaan ja vempaimiin.

– Hankin tuon tuosta keittiövälineitä ja koneita kotiini, vaikka en edes osaa kokata. Raaka ruoka ällöttää minua enkä voisi kuvitellakaan esimerkiksi leikkaavani kalalta päätä irti.

Tähti elää erikoisessa neljän asunnon loukussa, johon hän sanoo ajautuneensa epähuomioissa. Hän omistaa edelleen puolet luksuskartanosta, jonka hän hankki Liz Hurleyn kanssa ja jossa kaunotar asuu vauvoineen. Väliin mahtuu pari muuta kaupunkilukaalia, joista toisessa odotellaan korjaajaa hajonneelle viemäriputkistolle ja toisessa asustaa Hughin kotiapulainen. Hugh itse majailee edustuskelpoisessa ullakkohuoneistossa Lontoon arvoalueella.

– Tämä uusi asuntoni on sellainen austinpowers-tyylinen kämppä. Viimeisin hankintani oli asennuttaa filmiprojektori valtavan parisänkyni päätyyn ja valkokangas vastakkaiselle laidalle. Nyt voin katsella leffoja suoraan vällyjen välistä. Kuulostaa tosi rasvaiselta, mutta se on oikeasti makeeta!

Vaikka Hugh kiistää potevansa neljänkympin kriisiä, ikäviittaukset putkahtavat hänen juttuihinsa tuon tuosta. Hän kertoo käyneensä kiivaita väittelyjä puvustajan kanssa siitä, voiko nelikymppinen mies pukeutua farkkuihin ja tennareihin olematta täysi idiootti vai pitäisikö hänen vaihtaa t-paitansa kauluspuseroihin. Jopa imagolle sopiva auton valinta tuotti harmaita hiuksia.

– Yritän välttää isojen poikien leluja, mutta kuten kaikki miehet, minäkin pidän urheiluautoista ja nyt ensimmäistä kertaa minulla on varaa hankkia kunnon kärry. Nicholas Hoult (elokuvan Marcus-poika) yllytti minut ostamaan syvänsinisen Aston Martin Vanquishin, samanlaisen kuin tulevassa Bond-elokuvassa. Se on upea auto, mutta pelkään näyttäväni perverssiltä limanuljaskalta sen ratissa.

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)

Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg
Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jukka Haapalainen ryöstettiin maaliskuussa Lontoon-kotinsa portailla, kun hän oli tulossa vaihtamasta rahaa. Ryöstäjät veivät kännykän ja rahat sekä hakkasivat Haapalaisen.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomari Jukka Haapalainen ja tanssijapuoliso Sirpa Suutari-Jääskö eivät ole juuri viettäneet aikaa Lontoossa sijaitsevassa kodissaan maaliskuussa tapahtuneen ryöstön jälkeen.

Jukka oli tuolloin vaihtamassa rahaa ulkomaan työmatkan jälkeen. Neljä miestä näki tilanteen ja seurasi tätä kotiovelle.

– He ryöstivät rahat ja kännykän. Jouduin siinä vähän hakatuksikin, Jukka kertoo.

– Miehiä oli neljä ja Jukka taisteli vielä vastaan, Sirpa kertoo päätään pudistellen.

Sirpa kuuli ulkoa miehensä huutoa ja tilasi paikalle ambulanssin. Verta vuotava Jukka paikattiin. Fyysiset vammat ovat parantuneet, mutta perusturvallisuuden tunteeseen tapahtunut vaikutti.

– Perusturvallisuuden tunne on edelleen järkkynyt, eikä se varmaan koskaan palaudu täysin ennalleen. Tämä tapahtui vielä oman kodin portailla. Asumme turvallisella alueella, Lontoon keskustassa, jota olen pitänyt aina mukavana alueena. Tämän jälkeen olen ollut varuillani.

Episodin jälkeen pari suuntasi Suomeen tekemään koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen.

– Emme ole päässeet oikein mittaamaan, miltä Lontoon-kodissa oleminen tuntuu, Sirpa sanookin.

”Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin.”

Jukka painottaa, ettei ole antanut pelolle liikaa valtaa, vaikka luottamus toisiin ihmisiin on järkkynyt.

– Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin ja yrittää löytää jotain ihmeellistä ymmärrystä näitä tekijöitä kohtaan. Onneksi on paljon töitä, joista saan positiivista virtaa, Jukka sanoo.

Pari on matkustellut ympäri maailmaa koko 20 vuotta kestäneen uransa ajan, mutta ei ole joutunut aikaisemmin vaarallisiin tilanteisiin.

– Tietysti matkustaessa olemme pyrkineet välttämään turvattomia paikkoja, Sirpa kertoi tänään Linnanmäen lehdistöpäivässä, jossa esitettiin myös UIT: kauden esiintyjät.

UIT:n ensi-illan jälkeen pari palaa kuitenkin Lontooseen, jossa heillä on esiintymis- ja luennointitehtäviä British open -tanssikilpailuissa.