Kuva Panu Pälviä
Kuva Panu Pälviä

Amerikkalainen Sonia Choquette ennusti ihmisille jo lapsena. Nyt henkinen valmentaja kiertää maailmalla vakuuttamassa, että jokaisen elämällä on tarkoitus.

Kun Sonia Choquette on 11-vuotias, hän alkaa ennustaa korteista piristääkseen äitiään. Ensimmäisillä kerroilla pakasta nousee kolme ässää.

– Sinä saat uudet kauniit kengät, ne ovat lahja, Sonia selittää korttien kertomaa.

– Ihanko totta, milloin? äiti kysyy.

– Pian, tosi pian.

– Hyvä juttu, minäpä kirjoitan tuon muistiin.

Tätä nykyä yhdysvaltalainen Sonia, 54, kiertää ympäri maailmaa kertomassa ihmisille, miten he voivat elää täydempää elämää sen sijaan, että jäisivät kärvistelemään ongelmiinsa. Toissa viikolla oli vuorossa Ranska, sitten Saksa, Englanti ja Turkki. Toukokuun alussa hän kävi jo kolmatta kertaa Suomessa.

Sonian mukaan meillä jokaisella on kuudes aisti, ja intuitiotaan kuuntelemalla jokainen voi löytää oman polkunsa ja elämänsä tarkoituksen. Jotkut uskovat näihin henkimaailman juttuihin, toiset pitävät aivan huuhaana. Joka tapauksessa vielä muutama vuosikymmen sitten Sonialla oli kuulijoita vain kourallisia, nyt hän puhuu sadoille ja tuhansille ihmisille.

– Joukossa on jopa asiantuntija­miehiä, jotka yleensä ovat viimeisenä nousemassa näihin juniin, hän kertoo.

Sonia ennustaa, että kymmenen vuoden kuluttua ihmisten tietoisuus näkymättömästä maailmasta on aivan toista luokkaa kuin nyt. Epäluuloisille hän toteaa, että eihän kukaan aikoinaan
uskonut sitäkään, että maapallo on pyöreä.

– Usko tai et, joku joka tapauksessa ohjaa ja pitää sinusta huolta.

Henkien talossa

Sonian katolisessa lapsuudenkodissa Yhdysvaltojen Denverissä oli paljon iloa ja naurua, vilskettä ja vipinää. Siellä pitivät majaa paitsi seitsenlapsinen perhe, myös kaikki jelppimään tulleet henget ja enkelit – ei tarvinnut kuin pyytää, ja nämä kiiruhtivat hätiin, oli päivä tai yö. Kun kodissa oli joskus kireä ilmapiiri tai kenellä tahansa vähän huono hetki, paikalle pölähti pellehenki Jolly Joe, joka viljeli elämänfilosofiaa tyyliin "kun elämä antaa sitruunoita, tee siitä simaa".

Henkimaailman ansiosta äiti tiesi heti senkin, kun Sonia ja hänen veljensä Bruce pöllivät lähikaupan edessä olleesta jakeluautosta limpparipullot. "Onko teillä jotakin kerrottavaa, vai kerronko minä, mitä henget minulle sanoivat. Nyt on aika tunnustaa, ennen kuin isänne tulee kotiin", äiti totesi kaksikon palattua reissultaan.

Kodin ulko-ovi kävi entistä tiuhempaan, kun äiti alkoi ennustaa ystävilleen ja tutuilleen. Useimmat heistä olivat hänen tapaansa Euroopasta tulleita siirtolaisia.

Ja mitä äiti edellä, sitä tytär perässä.

– Olin alkanut nähdä asioita jo ennen kuin edes tajusin, mistä on kysymys. Kaikki oli hyvin luonnollista ja itsestään selvää, Sonia sanoo.

Yksi syy ennustusinnostukseen oli romanialaissyntyisen äidin piristäminen. Sonian äiti oli joutunut toisen maailmansodan aikana vain 12-vuotiaana eroon perheestään ja saksalaisten vankileirille kolmeksi vuodeksi.

– Osasin aavistaa senkin, mitä äiti ei koskaan kokemuksistaan kertonut. Minä tunsin hänen tuskansa ja halusin helpottaa hänen oloaan. Luulen, että onnistuinkin siinä. Suhteeni häneen on hyvin erikoinen, erilainen kuin muilla lapsilla, ei läheisempi, mutta sain hänet tuntemaan, että häntä ymmärretään, Sonia kertoo nyt 83-vuotiaasta äidistään.

– Isäni ja veljeni kuolivat taannoin lyhyen ajan sisällä, ja se oli todella raskasta äidilleni. Kaikesta läpi käymästään tuskasta huolimatta hän on rakastavin ja anteliain ihminen, jonka tunnen. Äiti kieltäytyy olemasta negatiivinen tai katkera. Hän tietää, että kysymys on elämänkokemuksesta, ja ainoa asia mitä pitää tehdä, on rakastaa ja antaa anteeksi.

Ei mikään enkeli

Sonia itsekin opettelee parhaillaan anteeksiantoa, sillä äskettäin hänen pitkäaikainen työkumppaninsa yhtäkkiä otti
ja lähti.

– Se hankaloitti työkuvioitani, ja egoni otti sen hyvin henkilökohtaisesti. Hän ei syyttänyt minua, mutta minä syytin itseäni, koska luulin, että olen vastuussa kaikesta. Se onkin minun heik­kouteni, otan enemmän vastuuta kuin pitäisi.

Tapaus on Sonian mielestä hänelle itselleen jälleen kerran kasvun paikka. Vaikka hän opettaakin nyt muita kuuntelemaan sisäistä ääntään ja askeltamaan oikeaan suuntaan, hän on yhtä lailla itse elämän oppilas.

– Kukaan ei ole perillä, tai ehkä joku Dalai Lama on. Me opettajat olemme viestin tuojia. Näemme joitakin asioita mutta emme kaikkea.

Kaikesta tietämyksestään huolimatta Soniakaan ei siis saa loihdittua elämästään sataprosenttisen täydellistä ja harmonista.

– Voin olla todella kärsimätön ja auttamatta, jos en halua auttaa. Minun mieheni olisi ensimmäisenä sanomassa, etten todellakaan ole mikään enkeli. Mutta olen tietoinen noista puolistani, tajuan, kun teen virheitä ja osaan pyytää anteeksi. Onnellisinta on se, ettei rakkaudesta ole puutetta. Välillämme on ehkä erimielisyyksiä, mutta ei koskaan muuria. Minulla on kaunis elämä.

Julmat ihmiset

Kun Sonia oli 12-vuotias, hän alkoi ennustaa myös muille kuin äidilleen – ensiksi tämän ystäville, sitten tuttujen tutuille ja vieraille ihmisille. Se oli paitsi kutkuttavan innostavaa, toisinaan myös pelottavaa.  Pelottavaksi sen tekivät ihmiset, eivät henkimaailman olennot tai näyt. Välillä Soniasta tuntui kuin hän olisi tehnyt työtä ihmissielujen ensiapu­asemalla.

– En minä henkiä pelkää, he ovat ystäviäni. Sen sijaan ihmiset olivat joskus julmia ja kriittisiä. He tulivat kuulemaan vain sen, mitä halusivat kuulla. Keskustelu koski sitä, mitä tulee tapahtumaan heidän elämässään, ikään kuin heillä itsellään ei olisi mitään tekemistä asioiden kanssa, ja jos sanoin jotain poikkeavaa, heidän oli vaikea ymmärtää sitä. Kaikista pelottavinta oli kokea joidenkin ihmisten raskasmielisyys, viha ja katkeruus, he eivät nähneet elämällään merkitystä. Minä en halunnut olla kuten nuo ihmiset.

Yksi ratkaisevista kokemuksista oli, kun Sonia joutui 16-vuotiaana taloon, jossa oli juuri murhattu pariskunta. Sinne hänet houkutteli kaksi todellista hörhöä, joita poliisi oli pyytänyt auttamaan rikoksen selvittämisessä. Sonia kertoo aistineensa murhatun naisen pelon, ja kun hän näki tämän läheisten tuskan ja odotukset, hän pakeni paikalta.

– Tajusin, millainen vaikutus minulla voisi olla ihmisiin ja miten haavoittuvaisia he ovat. Ymmärsin, että minun pitää olla todella vastuullinen, jotta en vahingoittaisi ihmisiä vaan auttaisin heitä.

Sonia päättikin suuntautua opettamiseen. Hän haluaa vakuuttaa ihmiset siitä, että nämä saavat maailmankaikkeudelta apua ja että "värähtelyjä" kuuntelemalla he osaavat tehdä rehellisiä ja oikeita valintoja. Hänen mukaansa hommassa tarvitaan paitsi uskoa ja kärsivällisyyttä, myös toimintaa unelmia kohti. Sen sijaan muiden syyttäminen vie viboja väärään suuntaan.

– Ihmisillä on sokeita pisteitä. Kerran eräs nainen valitti, että kukaan töissä ei pidä hänestä. Kerroin hänelle, että siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin hän on liian kriittinen. Hän luulee auttavansa muita antamalla heille palautetta siitä, mikä on pielessä. Mutta jos on aina kerrottavana vain huonoja uutisia, miten voi odottaa, että ihmiset innostuvat – välillä pitäisi sanoa, mikä on hyvin. Tämä nainen oli myös varautunut, mikä oli itsepuolustusta. Tuota kaikkea hän ei ollut aiemmin nähnyt itsessään.

Sonian mukaan koko maapallo on tällä hetkellä ikään kuin henkisen kehityksen kesälukiossa, meneillään on todellinen preppauskurssi. Suurimmalla osalla ihmisistä kun ei ole aavistustakaan kuudennesta aistista tai sielujen suunnitelmista. Sonian oman elämän tarkoitus on juuri noiden asioiden opettaminen, ja siitä hän kertoo tehneensä päätöksen jo ennen syntymistään tähän elämään.

– Aina on olemassa ratkaisu, täytyy vain tehdä työtä, jotta sen löytää.

Sonian vinkit

1. Ole avoin intuitiolle ja odota, että se puhuu sinulle.
"Jos mielessä häivähtää esimerkiksi, että isälle pitäisi soittaa, tartu aatokseen heti ja soita, vaikka olisi kiirekin."

2. Ota riskejä, muuten menetät elämäsi.
"Vaaraan ei pidä hankkiutua, eikä aloittaa taloudellisista riskeistä – eläkesäästöihin ei kannata koskea. Kyse on pienistä asioista: sano hei, näe ihmiset, hymyile heille, anna heidän auttaa sinua."

3. Jos olet liian pelokas tekemään jotakin, sano se ääneen.
"Silloin et voi teeskennellä, ettei sinua ohjattaisi, vaan kyse on omasta valinnastasi."

4. Toimi.
"Kun tapasin mieheni Patrickin, soitin ja pyysin hänet illalliselle."


Lue myös: Muuttuuko elämä selvänäkijän ohjeilla. Joka aamu humppaa 3 minuuttia 40 sekuntia?

Sonia Choquette

Selvänäkijä ja henkinen valmentaja on kirjoittanut toistakymmentä kirjaa, joista neljä on suomennettu, viimeisimpänä Herätä sisäinen äänesi (Michael Kirjat). Sonia on syntynyt 10.8.1957 Denverissä Yhdysvalloissa ja asuu Chicagossa. Hänellä ja Patrick Tullyllä on kaksi tytärtä, 23- ja 22-vuotiaat Sonia ja Sabrina, jotka tekevät työtä äitinsä kanssa ja pitävät myös yksityisvastaanottoja. Sonia pitää tanssista, liikunnasta, perhesyömingeistä ja matkustamisesta.

Lue myös

Muuttuuko elämä selvänäkijän ohjeilla. Joka aamu humppaa 3 minuuttia 40 sekuntia?

Kun näyttelijä Emmi Pesonen alkoi seurustella ohjaaja Paavo Westerbergin kanssa, hän sai kaupan päälle neljä lasta.   

– Useimmat harjoittelevat äitiyttä lapsi kerrallaan, mutta minulle kaikki iät tulivat yhteen syssyyn, Emmi kertoo.

Kun näyttelijä Emmi Pesonen, 40, ensimmäisen kerran vieraili ohjaaja-käsikirjoittaja Paavo Westerbergin, 44, luona, hän katseli lasten kuvia seinällä. 

– Ihmettelin, kun rivistö vain jatkui ja jatkui, ja kaikki ne kuulemma olivat Paavon eri lapsia.

Lapsikatras ei kuitenkaan 27-vuotiasta Emmiä säikäyttänyt, päinvastoin.

– Olin aina ajatellut, että haluan paljon lapsia. Useimmat harjoittelevat äitiyttä lapsi kerrallaan, mutta minulle kaikki iät tulivat yhteen syssyyn, Emmi kertoo. Myöhemmin joukko kasvoi seitsemän hengen suurperheeksi.

– Suurin lahja, joka Emmi on minulle antanut on se, että hän on rakastanut lapsiani, Paavo sanoo.

Vaikeinta aikaa heidän suhteessaan elettiin, kun Paavo ja Emmi teatteritöiden ja arjen pyörittämisen lisäksi remontoivat omakotitaloa.

– Silloin vaatimusten määrä kotona oli niin valtava ja stressitasot niin koholla, että kun pääsi teatterille ja sulki oven takanaan, tuntui päässeensä turvaan ja melkein lomalle, Emmi sanoo. 

– Mutta ainakin elämän tarkoitus oli silloin selvä. Ei ollut aikaa fokusoida itseensä tai kriisiyttää parisuhdetta, kun piti vaan selvitä arjesta, Paavo jatkaa.

Toimiva taiteilijaliitto

Tammikuun alussa ensi-iltansa saa Emmin ja Paavon yhdessä käsikirjoittama ja Paavon ohjaama elokuva Viulisti.

Viulisti on Paavon ensimmäinen leffaohjaus ja Emmin esikoiskäsikirjoitus, jonka tekemiseen hän hyppäsi samalla pelottomalla asenteella kuin suurperheen äidiksi – ilman että ensin olisi vaikkapa kirjoittanut jonkun lyhytelokuvan käsiksen.

Kirjoittaminen oli Emmille monella tapaa avartavaa ja vapauttavaa.

– Näyttelijä on työnsaannin suhteen usein alisteisessa asemassa suhteessa ohjaajaan. Se on välillä tosi kuluttavaa. Kun kirjoitan, saan tehdä ihan mitä haluan, hän sanoo.

Yhdessä pari on työskennellyt aiemminkin.

– Työnteko yhdessä ei ole ikinä ollut meille vaikeaa, sillä työpaikalla roolimme ovat selvät. Eikä Paavo minua ainakaan helpommalla päästa kuin muita.  Siviilielämässä vastuun jakaminen on paljon vaikeampaa, Emmi sanoo.

– Kunnioitamme työtä ja työyhteisöä niin paljon, ettemme siellä rupea riitelemään. Eiväthän muutkaan tuo työpaikalle kotiasioitaan, Paavo jatkaa.

Mihin Emmi Paavossa ihastui? Miten seitsenhenkisen perheen arkea pyöritettiin? Voiko vain taiteilija ymmärtää toista taiteilijaa? Miltä tuntuu, kun lapset muuttavat pois kotoa? Lue lisää Me Naisten numerosta 50-51/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.

 

Mäkilegenda Toni Niemisen ja Heidi-vaimon elämässä vaikeat ajat ovat vaihtuneet vauva-arkeen uudessa kodissa. – On käytävä pohjalla ennen kuin onnea osaa arvostaa. 

Ex-mäkikotka, yrittäjä Toni Niemisen, 42, ja Heidi-vaimon, 33, elämässä on uusi onnellinen vaihe. Vielä vuosi sitten tunnelma oli toinen. Heidi oli kokenut kipeän keskenmenon, ja raskauden toiveet tuntuivat murenevan yritys yritykseltä.

Vaikeuksia oli muitakin. Tonin talous oli ajautunut lähes konkurssitilaan, ja parin rahat olivat äärimmäisen tiukoilla. Arki oli toistuvaa riitelyä, syyttelyä, selviytymistä ja pettymyksiä.

Pari oli lähellä erota, mutta nyt kaikki on toisin: Tonin ja Heidin uusperheeseen on syntynyt poikavauva ja elämä on asettunut uomiinsa. Parilla on ennestään neljä tytärtä aiemmista liitoista: Heidillä kaksi ja Tonilla kaksi. 

– Ei onnea osaa oikeasti arvostaa ennen kuin käy todella elämän edessä kontallaan, Toni Nieminen sanoo.

– Kriiseistä tulee perspektiiviä, ja kaikella on tarkoituksensa. Kun saimme solmumme auki ja suhteen oikealle uralle, myös lapsi ilmoitti tulostaan. Kunnioitan ja rakastan Heidiä nyt, jos mahdollista, vieläkin enemmän kuin ennen tätä kaikkea.

Pari miettii syitä eron vuoden takaiseen eron uhkaan:

– Vuosi oli kohtuuttoman raskas. Siihen kun lisätään vielä omaa turhautumista ja väsymystä, ollaan äkkiä väärillä raiteilla. Kyllä meillä räiskyy yhä. Olemme molemmat temperamenttisia, mutta enää emme takerru riidoissakaan lillukanvarsiin, Toni sanoo.

Toni ja Heidi Nieminen kertovat uusperheen arjestaan Me Naisten numerossa 50–51. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.