"En minä kaikkea osaa. Olen epälooginen, surkea matikassa ja harkintakyvyssäni on puutteita", Sara Maria Forsberg eli Smoukahontas kertoi Me Naisten haastattelussa. Kuva Satu Kemppainen
"En minä kaikkea osaa. Olen epälooginen, surkea matikassa ja harkintakyvyssäni on puutteita", Sara Maria Forsberg eli Smoukahontas kertoi Me Naisten haastattelussa. Kuva Satu Kemppainen

Kielinainen Sara Maria Forsberg esittelee soittotaitojaan uusimmalla Youtube-videollaan.

Youtube-tähti Sara Maria Forsberg, 19, julkaisi lauantaina uuden videon yli 100 000 Youtube-seuraajansa iloksi. Videolla Sara eli Smoukahontas esittelee soittotaitojaan kymmenellä eri soittimella, muun muassa melodikalla, balalaikalla, flyygelillä, sellolla, kitaralla, viululla ja tinapillillä.

Sara kertoo videolla, ettei ole erityisen hyvä soittamaan mitään tiettyä instrumenttia, kunhan vaan soittelee. Tällä viikolla Sara sanoi Me Naisten haastattelussa, että hän on musikaalisesta perheestä, jossa kaikki harrastavat musiikkia.

– Meillä koko perhe harrastaa musiikkia. Opiskelin laulua musiikkiopistolla ja laulan siskoni kanssa hautajaisissa, Sara kertoi.

Ennen soitinvideota Sara on hämmästyttänyt Youtubessa kielilahjoillaan ja laulutaidoillaan. Monet ovat ihmetelleet, onko mitään asiaa, mitä Sara ei osaisi. Me Naisten haastattelussa Sara vastasi kysymykseen näin:

– En minä kaikkea osaa. Olen epälooginen, surkea matikassa ja harkintakyvyssäni on puutteita.

Pietarsaarelainen Sara lopetti juuri työt kaupan kassalla ja lähtee ensi viikolla Los Angelesiin tapaamaan viihdealan vaikuttajia. Saran virallisten Facebook-sivujen mukaan nuori lahjakkuus nähdään Ellen DeGeneres Show'ssa 7. huhtikuuta.

Lisää Sarasta:

Kielinainen Sara Forsberg: "Sain itsevarmuutta, kun laihdutin 17 kiloa"

Kielinainen Sara lauloi netissä jo vuosia sitten

Suomalaisen kielinaisen suosio karkasi käsistä – sai kaksi manageria

Suomalainen kielinainen Sara jatkaa maailmanvalloistustaan – tällä kertaa laulaen!

Kaikki vonkaavat nyt suomalaista kielinaista – jopa Joseph Gordon-Levitt fanittaa

Suomalaisen vloggaajan siansaksavideosta tuli nettihitti