Äiti Hanna Brotherus ja poika Johannes Brotherus ovat läheisiä ja lähettävät toisilleen Whats­Appissa sydämiä. ”Meillä on samanlainen huumorintaju. Tiedämme, ­mikä iskee ­toisen nauru­hermoon.” Kuvat Susanna Kekkonen
Äiti Hanna Brotherus ja poika Johannes Brotherus ovat läheisiä ja lähettävät toisilleen Whats­Appissa sydämiä. ”Meillä on samanlainen huumorintaju. Tiedämme, ­mikä iskee ­toisen nauru­hermoon.” Kuvat Susanna Kekkonen

Koreografi Hanna Brotherus ei saanut lapsena käydä balettikoulua. Äitinä hän päätti, ettei ikinä kieltäisi haaveita omilta lapsiltaan. Heistä Johannes on vasta lukioiässä, mutta aloittanut jo elokuvauran.

Koreografi ja tanssija Hanna Brotherus, 45, istuu elokuvateatterin pimeässä eikä uskalla hengittää. Valkokankaalla pyörii mustavalkoinen elokuva, jonka yhtä pääosaa esittää monille katsojille tuntematon mutta selvästi lahjakas nuorukainen. Hän on Hannan poika Johannes Brotherus, 16, joka siinä näyttelee elokuvadebyyttiään Pirjo Honkasalon ­ohjaamassa Betoniyössä.

Kun lopputekstit vielä pyörivät kankaalla, Hanna ryntää teatterista, hyppää ulkona polkupyöränsä selkään ja puhkeaa itkuun.

Elämä uusiksi

Ei ihme, että Hannan tunnelataus oli valtava. Vaikka Johannes taiteilijaperheen vesana onkin tottunut esiintyjä ja tanssinut muun muassa monissa äitinsä ­koreografioissa, iso rooli kokoillan elokuvassa on valtava urakka nuorelle näyttelijälle. Puoli vuotta ensi-illan jälkeenkin Hanna muistaa, miltä tuntui katsella oman pojan roolityötä.

– Olin elänyt Johanneksen vierellä kaikki leffanteon vaiheet, ja yhtäkkiä elokuva oli kaikkien nähtävillä. Oli voimakas kokemus nähdä oma lapsi niin isossa roolissa, ja lisäksi vielä kaikki se elokuvan kauneus ja musiikki. Näytöksen jälkeen huusin ulkona suoraa huutoa, mutta se oli puhdistavaa huutoa, Hanna kertoo.

Elokuvanteko vaati ponnistuksia koko perheeltä, mutta siihen Brotheruksilla oli totuttu. Johannesta, samoin kuin ­hänen kolmea sisarustaan Robertia, Amosta ja Elsaa, on pienestä pitäen kuskattu eri puolille Helsinkiä musiikkiluokille sekä soitto- ja tanssitunneille. Hanna ja lasten isä, muusikko ja säveltäjä Antti Ikonen olivat päättäneet, että lapset hoidetaan ensin ja sitten tehdään työt –  joko vuorotellen, öisin tai lasten kanssa.

Niinpä Hannalle ei tullut mieleenkään kieltää Johannesta osallistumasta Betoni­yön koekuvauksiin. Kun Johannes sitten valittiin päärooliin, äitiä ei pelottanut.

– Olin vain hirveän iloinen Johanneksen puolesta. Hän on lapsesta asti halunnut näytellä.

Omassa lapsuudessaan Hanna koki kovan pettymyksen, kun hänen vanhempansa eivät päästäneet häntä Kansallisoopperan balettikouluun.

– Vanhempani eivät halunneet minusta tanssijaa, joka minusta silti tuli. Jo nuorena päätin, että jos saan lapsia, annan heidän tehdä, mitä haluavat. ­Johannes voi halutessaan olla vaikka upseeri, olisin ­minä siitä mitä mieltä tahansa.

Jos Hanna itki Betoniyön ensi-illassa, on hän lähivuosina kokenut suuria tunteita muutenkin. Unelmaperheeltä ­vaikuttanut perhe hajosi, kun Hanna ja Antti erosivat viime vuonna.

– Tämä on ollut suurten myllerrysten aikaa ja tottumista uusiin järjestelyihin.

Johannes ja hänen sisarensa ovat tanssineet äitinsä esityksissä. Nykyään Johannes myös säveltää musiik­kia Hannan teoksiin. ”Kun teemme töitä yhdessä, muut eivät ymmärrä juttujamme, mutta me tajuamme toistemme ajatukset heti.”

Huutava äiti, säyseä poika

Hannaa ja Johannesta seuratessa ei jää epäselväksi, että äiti ja poika ovat läheisiä. He täydentävät toistensa lauseet, eikä teini-ikäinen Johannes kiemurtele nolona poseeratessaan kaulakkain äitinsä kanssa. Kuvaajan edessä Hanna ja Johannes tanssivat, hyppivät kilpaa ja tekevät ­piruetteja keskellä katua.

– Meillä on samanlainen huumorintaju. Lähettelemme toisillemme typeriä pelleilykuvia, koska tiedämme, mikä ­iskee toisen nauruhermoon.

Lähetämme myös sydämenkuvia, Hanna aloittaa.

– Meitä yhdistää myös samanlainen temperamentti, Johannes kuvailee.

– Niin, muistatko, kun lapsena sanoit, että meillä on samanlaiset mielen vaihtelut? Hanna nauraa.

– Ja olemme spontaaneja, lähdemme äkkiä mukaan asioihin, Johannes jatkaa.

Nopeaa innostumista vaadittiin esimerkiksi pari vuotta sitten, kun Hanna yllättäen varasi heille kahdelle lentoliput Amsterdamiin. Äiti ja poika löysivät asunnon aivan kaupungin ytimestä, vuokrasivat pyörät ja kiertelivät gallerioita.

– Kun on neljä lasta, saa harvoin olla kahdestaan kenenkään kanssa. Ne ovat harvinaisia hetkiä. Matkalla tajusin, ­miten helppoa meidän on olla yhdessä. Meillä on samanlainen sisäinen rytmi, ja meitä kiinnostavat samat asiat. Jokainen lapsi on yhtä rakas ja tärkeä, mutta jokaisen kanssa ei ole samanlaisuuden kokemusta niin kuin minulla on Johanneksen kanssa, Hanna miettii.

Neljän lapsen äitinä Hanna tietää, ­että jokaista lasta on kohdeltava omana ­persoonanaan.

– Olen aika kova huutamaan, mutta jo Johanneksen ollessa ihan pieni tajusin, ettei hänelle kannata rähjätä. Hän vain menee riitelemisestä lukkoon.

– Ehkä emme ota yhteen, koska meitä ärsyttävät samat asiat. Se on vähän kuin tappelisi oman peilikuvansa kanssa. ­Parempi antaa ärsytyksen mennä ohi ja puhua asiasta sitten, Johannes jatkaa.

Murrosikä ei ole juuri näkynyt äidin ja pojan suhteessa. Se ehkä johtuu Johanneksen säyseästä luonteesta.

– Joskus minulla on ollut huono omatunto, olenko jättänyt Johanneksen ­vähemmälle huomiolle, kun hän ei ole sitä vaatimalla vaatinut, Hanna kertoo.

Kotijoukot kuvauksissa

Silloin tällöin Hannalta kysytään, miten tietoisesti taiteilijavanhemmat ovat ­ohjanneet lastensa uravalintoja. Hannasta kaikki on sujunut luontevasti.

– Vai ollaanko me Johannes pakotettu teitä? Hanna katsoo poikaansa.

– No ette todellakaan, Johannes v­astaa heti.

Kun Johannes pestattiin Betoniyöhön, perheessä alettiin tehdä suunnitelmia, miten poika ei jäisi pahasti jälkeen koulussa. Sovittiin, että Johannes kävisi ysiluokkaansa jo kesällä ennen kuvausten alkua. Tuotantoyhtiö palkkasi Johannekselle kolme opettajaa teoria-aineisiin sekä matematiikkaan.

– Tulimme siihen tulokseen, että koulua ja kuvauksia ei voi hoitaa yhtä aikaa tulematta hulluksi. Olihan koulu kesällä vähän nihkeää, kun aurinko paistoi luokan ikkunoista sisään, mutta lopulta järjestely toimi hyvin, Johannes kertoo.

Kun kuvaukset syksyllä alkoivat, Hannan isä pestattiin Johanneksen henkilökohtaiseksi avustajaksi.

– Ukkia kutsuttiin tuotantomaskotiksi, sillä hän oli aina paikalla: kuskasi ­minua ja katsasti Pirjo Honkasalon ­autonkin, Johannes nauraa.

– Mutta siinähän rakentui hieno suku­polvien välinen silta. Lisäksi autoinsinöörinä työskennelleelle isälleni avautui ihan uusi maailma, Hanna sanoo.

Johanneksen rooli Simona oli kaikkea muuta kuin helppo. Pirkko Saision tarina kuvaa kahden veljeksen tukahduttavaa kesäpäivää: isoveli on lähdössä vankilaan, äidillä on kiire löytää juotavaa.

– Mietin tietenkin, miten suoriudun roolista uskottavasti, vaikka roolihenkilön maailma ei ole mitenkään yhteydessä omaan elämääni. Jotenkin ohjaajan osoittama sataprosenttinen luotto kuitenkin valoi uskoa itseeni, Johannes kertoo.

Vain kerran Johanneksen teki mieli luovuttaa. Silloin Lohjan Meriturvahallin jättiläismäisen altaan pohjalle oli upotettu junanvaunu, josta Johanneksen piti pyristellä ulos. Hänen vaatteidensa alla oli lyijypainoja, ja ranteisiin sidottiin meriruohoa.

– Touhu pelotti niin, että meinasin oksentaa. En ole koskaan ollut mikään extreme-harrastaja. Vedenalaiskuvaaja neuvoi, että ’pohjaan vain, noista postimerkin kokoisista ikkunoista ulos ja ­hyvä tulee’.

Kahden päivän harjoittelun jälkeen Johannes sukelteli altaassa melkein ­innoissaan.

– Muistan, miten jälkeenpäin sanoit voittaneesi itsesi, Hanna sanoo.

Suorittajasta vihdoin eläjäksi

Kolme tummaa poikaa ja viimeisenä ­pieni tyttö. Hanna ei ollut edes ehtinyt haaveilla perheestä, kun hän koreografiopintojensa loppuvaiheessa tapasi Antin. Neljä lasta syntyi kuitenkin nopeassa tahdissa.

– Heti kun valmistuin koreografiksi, aloin odottaa esikoistamme Robertia. Elämä tavallaan ratkaisi kaiken puolestani: jos haluan tehdä haaveilemaani työtä ja olla samaan aikaan äiti, tekisin työtä perheeni kanssa. Tuntui luonnolliselta, että lapset olivat mukana projekteissamme.
Perheessä ei ollut televisiota, vaan lapset viihdyttivät itseään keksimällä erilaisia esityksiä.

– Johannes ilmestyi olohuoneeseen, avasi kukallisen froteeaamutakkinsa, jonka alla ei ollut mitään ja huusi tele­tapit, teletapit. Sitä hän halusi esittää uudestaan ja uudestaan.

Johannes ei muista kaivanneensa ­televisiota. Nelilapsisessa perheessä ei myöskään ollut pulaa seurasta, vanhempana ennemminkin omasta rauhasta.

Viime aikoina Hanna on huomannut, miten lasten kasvettua hänen roolinsa äitinä on muuttunut.

– On ollut kova koulu tajuta, että liekaa täytyy päästää pidemmäksi. Vaikka olen omistautunut lapsilleni, he eivät ole omaisuuttani. He vain ovat tulleet maailmaan minun kauttani, ja heillä on täällä oma tie. Rakkaus ei ole toisen omistamista.

Robert on jo muuttanut omilleen, ja Johannes asuu milloin missäkin – tällä hetkellä talovahtina Saisiolla ja Honkasalolla, jotka viettävät kevättä Madeiran-kodissaan. Eron jälkeen Hannan pienimmillä lapsilla on ollut kaksi kotia, joissa he asuvat vuoroviikoin.

Vaikka lapsista erossa oleminen ei ole Hannalle helppoa, omaa kotia ja aikaa osaa nyt myös arvostaa.

– Aiemmin tuntui kuin olisin elänyt rautatieasemalla. Porukkaa lappasi ­sisään ja ulos, ja eteinen oli täynnä haisevia kenkäröykkiöitä. Lisäksi joka huoneessa soitti bändi, Hanna nauraa.

Hannan elämään työntyi surua jo ­ennen eroakin, kun sisko menehtyi syöpään neljä vuotta sitten.

– Siitä varmasti alkoi henkilökohtainen kasvuni. Aloitin terapian ja tajusin, että elämä on arvaamatonta ja haurasta. Siihen asti olin suorittanut asioita tunnollisesti, mutta huomion kääntäminen sisäänpäin ja itseni kuuntelu ei ollutkaan niin helppoa. Viime vuosina olen hokenut kuin mantraa, että elämä kantaa ja kaikki järjestyy.

Hannalle on kirkastunut, ettei itsestään huolehtiminen ole itsekästä vaan elintärkeää.

– Tajusin katkeavani, jos vain raadan. Nyt olen yrittänyt kääntää kuvion toisin päin ja laittaa happinaamarin ensin ­itselleni ihan niin kuin lentokoneen ­ohjeissa käsketään. Isommat lapset ovat sanoneetkin, että nykyään olen rennompi ja hauskempi.

Hanna on päättänyt elää niin, ettei enää sulje silmiään, kun tulee paha kohta eteen. Esimerkiksi käy konkreettinen harjoitus taannoisella paluulennolla Thaimaasta Suomeen: lentopelosta kärsivä Hanna pääsi tutisemaan lento­koneen ohjaamoon.

– Se oli mahtava kokemus. Pelkoni ­katosi, kun tajusin, että ohjaamossa oli rauhallista, lentäjillä hauskaa työssään, ja jos yksi moottori hajoaisi, kaksi muuta toimisi vielä.

Johanneksen haaveissa odottavat näyttelijän opinnot tai muu elokuvan­tekoon liittyvä. Hän käy Kallion ilmaisutaidelukiota, ihan niin kuin äitinsä aikoinaan.

– Haluaisin oppia lisää, miten tarina päätyy käsikirjoituksesta valkokankaalle ja mitä kaikkea siihen väliin mahtuu. Lukion jälkeen olisi kiva myös matkustella, Johannes pohtii.

Johannes näyttelee seuraavaksi Antti Jokisen elokuvassa Kätilö, jonka kuvaukset alkavat keväällä. Yksi on siis varmaa: Hanna-äiti saa vielä monesti tunteilla elokuvateatterin pimeydessä.

Lue myös:

Hanna Brotherus ja Mikko Kuustonen seurustelevat

Hanna Brotherus

■ Tanssitaiteilija on syntynyt 7.6.1968.Asuu Helsingissä. Perheeseen kuuluu neljä lasta.

■ Tunnetaan kantaaottavista teoksistaan Helsingin Kaupunginteatterissa ja Kansalli­sessa. Työskennellyt muun muassa vanhusten, lasten ja turvapaikanhakijoiden kanssa.

■ Sai juuri Tanssin Maineteko -palkinnon.

Johannes Brotherus

■ Kallion lukiolainen on syntynyt Helsingissä vuonna 1997.

■ Soittaa viulua. Säveltää elokuviin, bändilleen ja äitinsä teoksiin.

■ Esiintyy veljiensä Robertin ja Amoksen kanssa bändissä Brotherus Brothers.

■ Debytoi Pirjo Honka­salon leffassa Betoniyö, joka palkittiin kuudella Jussi-patsaalla. Rooli myös Antti Jokisen tulevassa Kätilö-elokuvassa.

Mitä tapahtui ysärilegendoille vuosituhanteen vaihteen jälkeen? Otimme selvää. 

Ressu Redford sai juuri levytyssopimuksen

Tanssi- ja iskelmämusiikkilaulaja Ressu Redford tuli tunnetuksi Bogart-yhtyeensä kanssa 1980-luvulla. 1990-luvulla mies teki läpimurron soolouralla. Nykyään hän kiertelee ympäri Suomea ja vetää Bogartin aikaisia hittejä. Hän tuottaa uutta musiikkia jatkuvasti ja teki levytyssopimuksenkin hiljattain. 

– Ei tässä kohtaa ruveta hidastelemaan. Vasta sitten, kun ihmisiä ei käy enää keikoilla, hän toteaa. 

”Ilman harrastuksia ei jaksa hyppiä ja pomppia keikoilla.”

– Onhan se hienoa, kun kaikkien näiden vuosien jälkeen saa tehdä musiikkia. Olen kehittynyt biisintekijänä ja muutenkin kehittynyt monella muulla tavalla. En ole samalla tavalla itsepäinen kuin ennen, vaikkei sekään ominaisuus ole hävinnyt, hän naurahtaa. 

Oman musiikkinsa lisäksi hän tekee paljon biisejä muille artisteille sekä tuottaa ääniä mainoksiin. Myös harrastuksille jää aikaa. 

– Ilman harrastuksia ei jaksa hyppiä ja pomppia keikoilla, toteaa juuri kuntosalilta saapunut Ressu. 

Ressu Redford nyt ja vuonna 1996. Kuvat: Kati Laukkanen ja Jorma Puusa

Waldo suunnittelee promovaatteita ja keikkailee

– 1990-luvulla musiikin teko oli paljon totisempaa touhua. Paineet oli suuret. Ensimmäisen hitin jälkeen oli paineita tuleeko toisestakin hitti ja miten levyt myy, Waldo's People:n Waldo eli Marko Reijonen muistelee. 

Waldo lopetti keikkailun 2000-luvun vaihteessa. Kun ohjelmatoimisto sai hänet pitkän suostuttelun jälkeen tekemään comebackin vuonna, hän on keikkaillut vain suurimmissa 90´s tapahtumissa. 

– Meillä on faneja kahdessa polvessa, kyseessä on niin sanottu äidit ja tyttäret -ilmiö. Vanhemmat muistavat rantarokin aikaisia hittejä kuten Feel So Good ja U Drive Me Crazy, ja nuoremmat muistavat tasan 10 vuotta sitten listaykkösenä soineen Back again -hitin ja Lose Controllin vuoden 2009 euroviisuista. 

– Aion nauttia matkasta niin kauan kuin se tuntuu hyvältä.

Musiikinteon lisäksi hän juontaa tuuraajana Radio Novan Retroperjantaita. Kesällä ohjelman pääjuontajan Oku Luukkaisen lomaillessa ohjelmassa mennään teemalla Waldo & Kesäkaverit. Päätyönään Waldo myy ja suunnittelee promovaatteita.

Waldo nyt ja vuonna 1995. Kuvat: Mikko Räsänen ja Pekka Tynell

Janne Porkka juontaa yhä

Onnenpyörä-ohjelmaa juontanut Janne Porkka on ollut nyt viihdealalla yli 30 vuotta. Hän tekee edelleen niin juontokeikkoja kuin imitaattorin, stand up -koomikon ja seremoniamestarin hommia. 

– Esiintymään oppii vain esiintymällä ja laittamalla itsensä epämukaviin tilanteisiin. Olen onnellinen, koska olen saanut olla tällä alalla jo niin pitkään, hän kertoo. 

Jannen mukaan media- ja televisioala on muuttunut 1990-luvulta. 

–  Ennen tehtiin televisiota katsoja edellä. Silloin ei ollut niin paljon kilpailua, kun ei ollut YouTubea tai Netflixiä. 

– Nyt on alkamassa ysärijuontajien comeback, ja esimerkiksi Marco Bjurström palaa ruutuun. On ymmärretty, ettei kaikkien juontajien tarvitse olla nuoria. 

Vapaa-ajallaan Janne pelaa jääkiekkoa, käy kuntosalilla ja kalastaa. 

Janne nyt ja vuonna 1998. Vanha kuva: Pia Inberg

Movertonilta uusi juhannusbiisi

Vuonna 1994 perustettu Movetron avasi uransa liki 100 000 kappaletta myyneellä Romeo ja Julia -esikoisalbumillaan.  Movetron valmistautuu kesään ja juhannukseen julkaisemalla uuden Missä on diileri -biisin. Tarttuva ralli on tuttuun tapaan Movetronin Jukka Tanttarin  sävellys ja sanoitus ja Timo Löyvän sovitus.

Movertonin Päivi Lepistö kertoi Me Naisille hiljattain äitinsä muistisairaudesta.


Curre Lindström nauttii eläkepäivistään naisystävänsä kanssa

Curt ”Curre” Lindström luotsasi Leijonat vuoden 1995 legendaariseen MM-voittoon. Nykyään hän viettää leppoisia eläkepäiviä. Lindström asuu osan vuodesta Thaimaan Hua Hinissä ja osan Tukhomassa. 

Rinnalleen Curre on löytänyt 38-vuotiaan Wan-rakkaan.  Pari tapasi Wanin kotimaassa Thaimaassa, jossa nainen työskenteli hotellissa. Curre kertoi Ilta-Sanomille kiinnostuneensa Wanista hyvin nopeasti. 

Curren jäähyväiset viimeisen ottelun jälkeen. Kuva: Ari-Veikko Peltonen

 

Me Naisten juhannusheilavisassa selvitetään, millaista lempeä sinä kaipaat juhannusöihin.

Se on täällä taas – rakkauden kesä ja keskikesän juhla nimittäin! Satoi tai paistoi, jokainen meistä kaipaa lämpöä juhannukseen. Ja tästä lämmöstä huolen pitää tietenkin juhannusheila! 

Kenet sinä valitset völjyyn jussina – tulisen vai varman?

Tee Me Naisten kumman kaa -testi, ja selvitä mitä makusi kertoo sinusta rakastajana. Valitsimme heilakandidaateiksi Suomen viihdemaailman kutkuttavimmat hahmot ja elostelijat.



Olet luonteeltasi seksihurjastelija

 

Mitä rakkauteen ja seksiin tulee, nautit hypystä tuntemattomaan. Olet tulinen rakastaja, ja kaipaat samaa juhannusheilaltasi. Vanhaa seksikeisaria Mikko Alataloa siteeraten, roppasi kaipaa romantiikkaa ja sielusi seksiä. Janoat jännitystä ja vaaraa, mutta varo ettet satuta itseäsi tulisia rakastajia etsiessä.


Ymmärrät hyvän päälle

 

Tahdot varman ja tyydyttävän juhannussutinan. Luotat hyväksi todettuun, etkä helposti vaihda – mitäpä sitä suotta pettymään, kun voi saada priimaa. Arttu Wiskarimaiset nallekarhut ja Paula Koivuniemen kaltaiset varmat romantikot pitävät sinut lämpimänä viileät juhannusyöt. Makusi on aikuinen.


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?