Äiti Hanna Brotherus ja poika Johannes Brotherus ovat läheisiä ja lähettävät toisilleen Whats­Appissa sydämiä. ”Meillä on samanlainen huumorintaju. Tiedämme, ­mikä iskee ­toisen nauru­hermoon.” Kuvat Susanna Kekkonen
Äiti Hanna Brotherus ja poika Johannes Brotherus ovat läheisiä ja lähettävät toisilleen Whats­Appissa sydämiä. ”Meillä on samanlainen huumorintaju. Tiedämme, ­mikä iskee ­toisen nauru­hermoon.” Kuvat Susanna Kekkonen

Koreografi Hanna Brotherus ei saanut lapsena käydä balettikoulua. Äitinä hän päätti, ettei ikinä kieltäisi haaveita omilta lapsiltaan. Heistä Johannes on vasta lukioiässä, mutta aloittanut jo elokuvauran.

Koreografi ja tanssija Hanna Brotherus, 45, istuu elokuvateatterin pimeässä eikä uskalla hengittää. Valkokankaalla pyörii mustavalkoinen elokuva, jonka yhtä pääosaa esittää monille katsojille tuntematon mutta selvästi lahjakas nuorukainen. Hän on Hannan poika Johannes Brotherus, 16, joka siinä näyttelee elokuvadebyyttiään Pirjo Honkasalon ­ohjaamassa Betoniyössä.

Kun lopputekstit vielä pyörivät kankaalla, Hanna ryntää teatterista, hyppää ulkona polkupyöränsä selkään ja puhkeaa itkuun.

Elämä uusiksi

Ei ihme, että Hannan tunnelataus oli valtava. Vaikka Johannes taiteilijaperheen vesana onkin tottunut esiintyjä ja tanssinut muun muassa monissa äitinsä ­koreografioissa, iso rooli kokoillan elokuvassa on valtava urakka nuorelle näyttelijälle. Puoli vuotta ensi-illan jälkeenkin Hanna muistaa, miltä tuntui katsella oman pojan roolityötä.

– Olin elänyt Johanneksen vierellä kaikki leffanteon vaiheet, ja yhtäkkiä elokuva oli kaikkien nähtävillä. Oli voimakas kokemus nähdä oma lapsi niin isossa roolissa, ja lisäksi vielä kaikki se elokuvan kauneus ja musiikki. Näytöksen jälkeen huusin ulkona suoraa huutoa, mutta se oli puhdistavaa huutoa, Hanna kertoo.

Elokuvanteko vaati ponnistuksia koko perheeltä, mutta siihen Brotheruksilla oli totuttu. Johannesta, samoin kuin ­hänen kolmea sisarustaan Robertia, Amosta ja Elsaa, on pienestä pitäen kuskattu eri puolille Helsinkiä musiikkiluokille sekä soitto- ja tanssitunneille. Hanna ja lasten isä, muusikko ja säveltäjä Antti Ikonen olivat päättäneet, että lapset hoidetaan ensin ja sitten tehdään työt –  joko vuorotellen, öisin tai lasten kanssa.

Niinpä Hannalle ei tullut mieleenkään kieltää Johannesta osallistumasta Betoni­yön koekuvauksiin. Kun Johannes sitten valittiin päärooliin, äitiä ei pelottanut.

– Olin vain hirveän iloinen Johanneksen puolesta. Hän on lapsesta asti halunnut näytellä.

Omassa lapsuudessaan Hanna koki kovan pettymyksen, kun hänen vanhempansa eivät päästäneet häntä Kansallisoopperan balettikouluun.

– Vanhempani eivät halunneet minusta tanssijaa, joka minusta silti tuli. Jo nuorena päätin, että jos saan lapsia, annan heidän tehdä, mitä haluavat. ­Johannes voi halutessaan olla vaikka upseeri, olisin ­minä siitä mitä mieltä tahansa.

Jos Hanna itki Betoniyön ensi-illassa, on hän lähivuosina kokenut suuria tunteita muutenkin. Unelmaperheeltä ­vaikuttanut perhe hajosi, kun Hanna ja Antti erosivat viime vuonna.

– Tämä on ollut suurten myllerrysten aikaa ja tottumista uusiin järjestelyihin.

Johannes ja hänen sisarensa ovat tanssineet äitinsä esityksissä. Nykyään Johannes myös säveltää musiik­kia Hannan teoksiin. ”Kun teemme töitä yhdessä, muut eivät ymmärrä juttujamme, mutta me tajuamme toistemme ajatukset heti.”

Huutava äiti, säyseä poika

Hannaa ja Johannesta seuratessa ei jää epäselväksi, että äiti ja poika ovat läheisiä. He täydentävät toistensa lauseet, eikä teini-ikäinen Johannes kiemurtele nolona poseeratessaan kaulakkain äitinsä kanssa. Kuvaajan edessä Hanna ja Johannes tanssivat, hyppivät kilpaa ja tekevät ­piruetteja keskellä katua.

– Meillä on samanlainen huumorintaju. Lähettelemme toisillemme typeriä pelleilykuvia, koska tiedämme, mikä ­iskee toisen nauruhermoon.

Lähetämme myös sydämenkuvia, Hanna aloittaa.

– Meitä yhdistää myös samanlainen temperamentti, Johannes kuvailee.

– Niin, muistatko, kun lapsena sanoit, että meillä on samanlaiset mielen vaihtelut? Hanna nauraa.

– Ja olemme spontaaneja, lähdemme äkkiä mukaan asioihin, Johannes jatkaa.

Nopeaa innostumista vaadittiin esimerkiksi pari vuotta sitten, kun Hanna yllättäen varasi heille kahdelle lentoliput Amsterdamiin. Äiti ja poika löysivät asunnon aivan kaupungin ytimestä, vuokrasivat pyörät ja kiertelivät gallerioita.

– Kun on neljä lasta, saa harvoin olla kahdestaan kenenkään kanssa. Ne ovat harvinaisia hetkiä. Matkalla tajusin, ­miten helppoa meidän on olla yhdessä. Meillä on samanlainen sisäinen rytmi, ja meitä kiinnostavat samat asiat. Jokainen lapsi on yhtä rakas ja tärkeä, mutta jokaisen kanssa ei ole samanlaisuuden kokemusta niin kuin minulla on Johanneksen kanssa, Hanna miettii.

Neljän lapsen äitinä Hanna tietää, ­että jokaista lasta on kohdeltava omana ­persoonanaan.

– Olen aika kova huutamaan, mutta jo Johanneksen ollessa ihan pieni tajusin, ettei hänelle kannata rähjätä. Hän vain menee riitelemisestä lukkoon.

– Ehkä emme ota yhteen, koska meitä ärsyttävät samat asiat. Se on vähän kuin tappelisi oman peilikuvansa kanssa. ­Parempi antaa ärsytyksen mennä ohi ja puhua asiasta sitten, Johannes jatkaa.

Murrosikä ei ole juuri näkynyt äidin ja pojan suhteessa. Se ehkä johtuu Johanneksen säyseästä luonteesta.

– Joskus minulla on ollut huono omatunto, olenko jättänyt Johanneksen ­vähemmälle huomiolle, kun hän ei ole sitä vaatimalla vaatinut, Hanna kertoo.

Kotijoukot kuvauksissa

Silloin tällöin Hannalta kysytään, miten tietoisesti taiteilijavanhemmat ovat ­ohjanneet lastensa uravalintoja. Hannasta kaikki on sujunut luontevasti.

– Vai ollaanko me Johannes pakotettu teitä? Hanna katsoo poikaansa.

– No ette todellakaan, Johannes v­astaa heti.

Kun Johannes pestattiin Betoniyöhön, perheessä alettiin tehdä suunnitelmia, miten poika ei jäisi pahasti jälkeen koulussa. Sovittiin, että Johannes kävisi ysiluokkaansa jo kesällä ennen kuvausten alkua. Tuotantoyhtiö palkkasi Johannekselle kolme opettajaa teoria-aineisiin sekä matematiikkaan.

– Tulimme siihen tulokseen, että koulua ja kuvauksia ei voi hoitaa yhtä aikaa tulematta hulluksi. Olihan koulu kesällä vähän nihkeää, kun aurinko paistoi luokan ikkunoista sisään, mutta lopulta järjestely toimi hyvin, Johannes kertoo.

Kun kuvaukset syksyllä alkoivat, Hannan isä pestattiin Johanneksen henkilökohtaiseksi avustajaksi.

– Ukkia kutsuttiin tuotantomaskotiksi, sillä hän oli aina paikalla: kuskasi ­minua ja katsasti Pirjo Honkasalon ­autonkin, Johannes nauraa.

– Mutta siinähän rakentui hieno suku­polvien välinen silta. Lisäksi autoinsinöörinä työskennelleelle isälleni avautui ihan uusi maailma, Hanna sanoo.

Johanneksen rooli Simona oli kaikkea muuta kuin helppo. Pirkko Saision tarina kuvaa kahden veljeksen tukahduttavaa kesäpäivää: isoveli on lähdössä vankilaan, äidillä on kiire löytää juotavaa.

– Mietin tietenkin, miten suoriudun roolista uskottavasti, vaikka roolihenkilön maailma ei ole mitenkään yhteydessä omaan elämääni. Jotenkin ohjaajan osoittama sataprosenttinen luotto kuitenkin valoi uskoa itseeni, Johannes kertoo.

Vain kerran Johanneksen teki mieli luovuttaa. Silloin Lohjan Meriturvahallin jättiläismäisen altaan pohjalle oli upotettu junanvaunu, josta Johanneksen piti pyristellä ulos. Hänen vaatteidensa alla oli lyijypainoja, ja ranteisiin sidottiin meriruohoa.

– Touhu pelotti niin, että meinasin oksentaa. En ole koskaan ollut mikään extreme-harrastaja. Vedenalaiskuvaaja neuvoi, että ’pohjaan vain, noista postimerkin kokoisista ikkunoista ulos ja ­hyvä tulee’.

Kahden päivän harjoittelun jälkeen Johannes sukelteli altaassa melkein ­innoissaan.

– Muistan, miten jälkeenpäin sanoit voittaneesi itsesi, Hanna sanoo.

Suorittajasta vihdoin eläjäksi

Kolme tummaa poikaa ja viimeisenä ­pieni tyttö. Hanna ei ollut edes ehtinyt haaveilla perheestä, kun hän koreografiopintojensa loppuvaiheessa tapasi Antin. Neljä lasta syntyi kuitenkin nopeassa tahdissa.

– Heti kun valmistuin koreografiksi, aloin odottaa esikoistamme Robertia. Elämä tavallaan ratkaisi kaiken puolestani: jos haluan tehdä haaveilemaani työtä ja olla samaan aikaan äiti, tekisin työtä perheeni kanssa. Tuntui luonnolliselta, että lapset olivat mukana projekteissamme.
Perheessä ei ollut televisiota, vaan lapset viihdyttivät itseään keksimällä erilaisia esityksiä.

– Johannes ilmestyi olohuoneeseen, avasi kukallisen froteeaamutakkinsa, jonka alla ei ollut mitään ja huusi tele­tapit, teletapit. Sitä hän halusi esittää uudestaan ja uudestaan.

Johannes ei muista kaivanneensa ­televisiota. Nelilapsisessa perheessä ei myöskään ollut pulaa seurasta, vanhempana ennemminkin omasta rauhasta.

Viime aikoina Hanna on huomannut, miten lasten kasvettua hänen roolinsa äitinä on muuttunut.

– On ollut kova koulu tajuta, että liekaa täytyy päästää pidemmäksi. Vaikka olen omistautunut lapsilleni, he eivät ole omaisuuttani. He vain ovat tulleet maailmaan minun kauttani, ja heillä on täällä oma tie. Rakkaus ei ole toisen omistamista.

Robert on jo muuttanut omilleen, ja Johannes asuu milloin missäkin – tällä hetkellä talovahtina Saisiolla ja Honkasalolla, jotka viettävät kevättä Madeiran-kodissaan. Eron jälkeen Hannan pienimmillä lapsilla on ollut kaksi kotia, joissa he asuvat vuoroviikoin.

Vaikka lapsista erossa oleminen ei ole Hannalle helppoa, omaa kotia ja aikaa osaa nyt myös arvostaa.

– Aiemmin tuntui kuin olisin elänyt rautatieasemalla. Porukkaa lappasi ­sisään ja ulos, ja eteinen oli täynnä haisevia kenkäröykkiöitä. Lisäksi joka huoneessa soitti bändi, Hanna nauraa.

Hannan elämään työntyi surua jo ­ennen eroakin, kun sisko menehtyi syöpään neljä vuotta sitten.

– Siitä varmasti alkoi henkilökohtainen kasvuni. Aloitin terapian ja tajusin, että elämä on arvaamatonta ja haurasta. Siihen asti olin suorittanut asioita tunnollisesti, mutta huomion kääntäminen sisäänpäin ja itseni kuuntelu ei ollutkaan niin helppoa. Viime vuosina olen hokenut kuin mantraa, että elämä kantaa ja kaikki järjestyy.

Hannalle on kirkastunut, ettei itsestään huolehtiminen ole itsekästä vaan elintärkeää.

– Tajusin katkeavani, jos vain raadan. Nyt olen yrittänyt kääntää kuvion toisin päin ja laittaa happinaamarin ensin ­itselleni ihan niin kuin lentokoneen ­ohjeissa käsketään. Isommat lapset ovat sanoneetkin, että nykyään olen rennompi ja hauskempi.

Hanna on päättänyt elää niin, ettei enää sulje silmiään, kun tulee paha kohta eteen. Esimerkiksi käy konkreettinen harjoitus taannoisella paluulennolla Thaimaasta Suomeen: lentopelosta kärsivä Hanna pääsi tutisemaan lento­koneen ohjaamoon.

– Se oli mahtava kokemus. Pelkoni ­katosi, kun tajusin, että ohjaamossa oli rauhallista, lentäjillä hauskaa työssään, ja jos yksi moottori hajoaisi, kaksi muuta toimisi vielä.

Johanneksen haaveissa odottavat näyttelijän opinnot tai muu elokuvan­tekoon liittyvä. Hän käy Kallion ilmaisutaidelukiota, ihan niin kuin äitinsä aikoinaan.

– Haluaisin oppia lisää, miten tarina päätyy käsikirjoituksesta valkokankaalle ja mitä kaikkea siihen väliin mahtuu. Lukion jälkeen olisi kiva myös matkustella, Johannes pohtii.

Johannes näyttelee seuraavaksi Antti Jokisen elokuvassa Kätilö, jonka kuvaukset alkavat keväällä. Yksi on siis varmaa: Hanna-äiti saa vielä monesti tunteilla elokuvateatterin pimeydessä.

Lue myös:

Hanna Brotherus ja Mikko Kuustonen seurustelevat

Hanna Brotherus

■ Tanssitaiteilija on syntynyt 7.6.1968.Asuu Helsingissä. Perheeseen kuuluu neljä lasta.

■ Tunnetaan kantaaottavista teoksistaan Helsingin Kaupunginteatterissa ja Kansalli­sessa. Työskennellyt muun muassa vanhusten, lasten ja turvapaikanhakijoiden kanssa.

■ Sai juuri Tanssin Maineteko -palkinnon.

Johannes Brotherus

■ Kallion lukiolainen on syntynyt Helsingissä vuonna 1997.

■ Soittaa viulua. Säveltää elokuviin, bändilleen ja äitinsä teoksiin.

■ Esiintyy veljiensä Robertin ja Amoksen kanssa bändissä Brotherus Brothers.

■ Debytoi Pirjo Honka­salon leffassa Betoniyö, joka palkittiin kuudella Jussi-patsaalla. Rooli myös Antti Jokisen tulevassa Kätilö-elokuvassa.

Muusikko Jouni Hynynen on uudessa Facebook-profiilikuvassaan siilitukkainen. Parta sentään on jäljellä.

Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja-kitaristi Jouni Hynynen on pitkään tunnettu pitkästä heviletistään. Nyt kuitenkin näyttää uhkaavasti siltä, että Jouni on luopunut kutreistaan. Hän vaihtoi julkisen Facebook-profiilikuvansa otokseen, jossa tukkaa on jäljellä vain muutaman millimetrin verran.

Kuvan kommenteissa muutosta ihmetellään ja epäillään. Osa kommentoijista ei ole meinannut tunnistaa Jounia, eikä ihme. 

”Joskus pitää aloittaa alusta,” Jouni on vastannut yhdelle kommentoineista. 

Jouni Hynynen vaihtoi Facebook-profiilikuvakseen tämän otoksen.

Vuonna 2011 Jouni kertoi televisiossa ajavansa hiuksensa pois, mikäli suomalainen kestävyysurheilu saadaan nousemaan entiseen loistoonsa. Tuolloin hän kertoi, että hänen tyttärensä oli alkanut itkemään kuullessaan isän mahdollisesta hiustenlähdöstä.

Ei tiedetä, johtuuko Jounin kuontalon lyhentyminen tällä kertaa suomalaisesta kestävyysurheilusta vai jostakin ihan muusta. Sitäkään mahdollisuutta ei voi sulkea pois, etteikö kyse olisi erittäin taidokkaasta maskeerauksesta.

Parta sentään näyttää olevan entisellään.

Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-illassa elokuussa Jouni Hynynen edusti vielä pitkätukkaisena. Vieressä Jounin vaimo, näyttelijä Mari Perankoski. Kuva: Sanoma-arkisto
Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-illassa elokuussa Jouni Hynynen edusti vielä pitkätukkaisena. Vieressä Jounin vaimo, näyttelijä Mari Perankoski. Kuva: Sanoma-arkisto

 

– Olen kokenut epäasiallisia tilanteita, Miss Universum -kisoihin valmistautuva Michaela Söderholm toteaa.

Viime viikolla sosiaalisessa mediassa levinnyt Me too -kampanja on saanut naisia tuomaan esille heihin kohdistunutta seksuaalista häirintää. 

Myös tuore Miss Suomi Michaela Söderholm, 25, pitää kampanjaa herättävänä.

– Olen kokenut elämässäni tilanteita, jotka mielestäni eivät ei ole olleet asiallisia. Miss Suomena tilanteet ovat olleet lähinnä yhteiskuvatilanteissa, jossa ihailijan käsi on saattanut mennä liian alas tai puristaa liian kovaa. Olen selvinnyt näistä huomauttamalla napakasti asiasta.

– Pitää muistaa, että myös miehet voivat kokea tällaisia tilanteita. Olen lukenut viikon aikana paljon kertomuksia asian ympäriltä. Niihin verrattuna olen päässyt elämässä aika vähällä.

Stoppi suhdehuhuille

Tämän viikon 7 päivää -lehdessä kerrotiin huhuista, joiden mukaan Tähdet, tähdet -ohjelmasta suljetulla Tomi Metsäkedolla, 47, ja Michaelalla olisi orastava suhde.

Michaela kumoaa väitteet.

– Olin viime sunnuntaina Tähdet tähdet -ohjelmassa Marko Björsin kutsumana. Ohjelman jälkeen menimme koko ryhmän kanssa ulos syömään. Samassa pöydässä istui muitakin ohjelman tähtiä, kuten Erja Lyytinen. Jostain syystä se, että istuimme samassa pöydässä isommassa porukassa, nousi uutiseksi. Minä en ole saanut Tomilta mitään viestejä.

Tällä hetkellä Michaela keskittyy Miss Universum -kilpailuihin, jonne hän lähtee jo reilun kahden viikon kuluttua. Treffailulle ei ole tällä hetkellä aikaa.

– On minulle tullut jonkun verran viestejä miehiltä, mutta keskitytään nyt Universumeihin. Katsotaan sen jälkeen, onko aikaa nähdä ihmisiä.

”Syön perusterveellistä ruokaa, en todellakaan pelkästään munavalkuaisia ja höyrytettyjä kasviksia.”

Personal trainerin avulla kisoihin

Käytännössä valmistautuminen alkoi jo maaliskuussa. Michaelan jalkapöytä murtui vuoden alussa, mutta hän halusi pitää kroppansa tanssikisoja varten muuten kunnossa. Siksi Michaela palkkasi personal trainerin.

Saman valmentajan kanssa hän on valmistautunut Universumeihin.

– Syön perusterveellistä ruokaa, en todellakaan pelkästään munavalkuaisia ja höyrytettyjä kasviksia. Treenien lisäksi käyn hypoxissa ja yritän varata aikaa unelle ja palautumiselle.

Lue myös: Tyyliä metsästämässä -bloggaaja Veera testasi, onko hypoxista hyötyä, jos ei laihduta