”Sijoitan kaikki tuloni hyviin ravintoloihin ja matkoihin. Siitä syystä meillä ei ole omistusasuntoa”, Hanna kertoo.
”Sijoitan kaikki tuloni hyviin ravintoloihin ja matkoihin. Siitä syystä meillä ei ole omistusasuntoa”, Hanna kertoo.

Joonas Laurila hurmasi ruokakirjailija Hanna Gullichsenin asenteellaan, jonka vakava sairastuminen hänelle opetti. – Ei ole mitään syytä himmailla elämää ja onnea, kun se tulee kohdalle, pariskunta sanoo.

Ruokakirjailija Hanna Gullichsen, 36, istuu leveällä ikkunalaudallaan, josta näkee suoraan Helsingin sydämeen, ja syöttää komealle miehelle carbonara-pastaa.

– Isompi pala! tuore aviomies Joonas Laurila, 33, vaatii.

Seitsemän viikkoa sitten naimisiin mennyt pari on palannut juhlahumusta arkeen. Ruoka- ja sporttihullussa perheessä kokataan, jotta jaksettaisiin urheilla, ja urheillaan, jotta päästäisiin taas nälkäisinä syömään.

Kaikki muu aika tehdään töitä. Niitä tehdään yhdessä, sillä tuoreella avioparilla on yhteinen kirjakustantamo.

– Naimisiinmeno ei ole kyllä muuttanut arkeamme yhtään. Onneksi ei! Hanna sanoo ja katselee Joonasta.

– Tai no välillä työt keskeytyvät, kun tulee katseltua sormuksia, Hanna naurahtaa.

Joonas myhäilee vieressä.

– Arki on elämästä 99 prosenttia ja juhla vain sen prosentin. Arjen on onnistuttava, ja minusta se on kivaa juuri Hannan kanssa.

Salamana yhteen

Hanna on hittiruokakirjailija, joka löi läpi entisen aviomiehensä Alexander Gullichsenin kanssa tekemällään Safkaa-kirjalla. Se myi itsensä kymmeniintuhansiin suomalaiskoteihin, ja Hannan nosti isoksi nimeksi yksi annos: avokadopasta.

Sitten tuli sitruunapasta, jolla hän hurmasi Joonaksen. Mies on Hannaa kolme vuotta nuorempi kestävyysjuoksija, joka on valmentanut muita viisi viime vuotta.

Siksi pari myös tapasi. Ensikatseista on kaksi ja puoli vuotta: Joonas valmensi juoksukoulua, jossa urheilullisella Hannalla oli oma tiiminsä. Kun juoksukoulu loppui syksyllä, loppui myös yhteydenpito.

Seuraavana keväänä Joonas yhtäkkiä soitti ja pyysi Hannaa treffeille. Hanna oli eronnut miehestään.

"Oli ihan itsestään selvää olla koko ajan yhdessä."

Ensitreffien jälkeen kaikki kävi äkkiä selväksi.

– Olemme magneetteja toisillemme. Oli ihan itsestään selvää olla sen jälkeen koko ajan yhdessä, Hanna kertoo.

Pari muutti salamavauhtia yhteen, ja viime keväänä Joonas kosi. Häitä he juhlivat puolitoista vuotta ensitreffien jälkeen: ensin lähipiirillä ja sitten rennosti kavereiden kesken.

– Jonkun mielestä se on nopeaa toimintaa, jonkun mielestä hidasta. Minusta ei ollut mitään syytä himmailla elämää ja onnea, kun se tulee kohdalle, Joonas sanoo.

Rankat kokemukset

Hanna ihastui Joonaksessa erityisesti miehen elämäniloon. Sen taustalla ovat raskaat kokemukset: Joonas sairastui 18-vuotiaana syöpään, josta toipuminen vei vuosia.

Nuoren Joonaksen jalkaterästä löydettiin kaksi kasvainta. Hänelle annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko amputaatio tai kasvainten leikkaus ja sädehoito sekä pelko siitä, että syöpä olisi lähettänyt etäpesäkkeitä.

Joonas valitsi jälkimmäisen.

– Jalkateräni muotoiltiin uudelleen, ja jouduin opettelemaan kävelemään uudelleen alusta asti. Kävelin keppien varassa kaksi vuotta, hän kertoo.

– Nyt minulla on terveen paperit, mutta syövän uusiutumisen vaara on olemassa.

"Jouduin opettelemaan kävelemään uudelleen alusta asti."

Sairastumistaan Joonas kuvailee opettavaksi.

– En tarkoita, että jokaisen pitäisi sairastua syöpään, mutta elämänarvoni menivät kyllä uusiksi, hän sanoo.

– En pelännyt kuolemaa, mutta ymmärsin, että haluan tulla elämässäni onnelliseksi. Kun onni sitten osui kohdalle, en miettinyt hetkeäkään.

Hannassa Joonas ihastui yksinkertaisesti siihen, miten kivaa hänen kanssaan on.

– Olemme tosi samanlaisia mutta erilaisia. Olemme esimerkiksi molemmat impulsiivisia, mutta eri asioissa. Hanna sanoo ääneen sata ideaa, joista yksi kannattaa toteuttaa, minä taas teen monta asiaa samaan aikaan. Olemme löytäneet tasapainon välillemme, Joonas miettii.

– Meidän liimamme on myös se, että meillä on yhteiset intressit. Haluamme syödä, treenata, kokata ja viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa.

Hanna näkee, että Joonaksen sairastuminen on luonut hänelle ainutlaatuisen elämänasenteen.

– Joonas ei ole antanut rankkojenkaan kokemusten musertaa häntä, vaan hän iloitsee ihan tavallisesta tiistaista. Joonas osaa huomioida muut ja ruokkii minunkin haluani huomioida muita.


Rakkautta ja jauhelihaa

Hannan ja Joonaksen kodin sydän on odotetusti keittiö. Se ei ole kuitenkaan pelkkä kokkaus- ja ruokailupiste. Ison pöydän ääressä hengaillaan, tehdään töitä, selataan puhelinta ja palaveerataan.

Keittiö olikin syy, miksi pari teki juuri tästä kotinsa. Kun Hanna näki siitä ensivilauksen ulko-ovelta, hän huikkasi Joonakselle ”joo, tämä me otetaan”.

Joonas kokkasi itse jo ennen Hannan tapaamista.

– Ruoka on aina ollut minulle intohimo. Toisin kuin monet urheilijat en ole pitänyt sitä vain tankkauksena vaan nautintona, hän sanoo.

Hanna kehuu Joonasta hyväksi kokiksi, joka ei edes tiennyt taidoistaan itse.

– Joonas toi jauhelihan elämääni. Ennen häntä en edes tiennyt, miten monella tavalla sitä voi tehdä, Hanna nauraa.

Jauheliharakkaudesta syntyi myös parin yhteinen ruokakirja 400 g. Se on yllättäen ehkä enemmän Joonaksen projekti, sillä hän on syönyt jauhelihaa koko elämänsä. Isä valmisti sitä paljon urheileville pojilleen.

– Jos vähän kehaisen, jauhelihakastikkeessa olen aika hyvä, Joonas sanoo.

– Olemme oppineet toisiltamme paljon keittiössä. Jos Hanna on nyt innostunut jauhelihasta, minä olen yksinkertaistanut ruuanlaittoani. Olin aiemmin maanisen tarkka ja stressasin, kun laitoin yhteen ruokaan tuhat eri asiaa. Olen oppinut rennommaksi.

Uusperheessä syödään muutenkin mutkattomasti. Kaikkien lempiruokia ovat helpot pastat, joita he tekevät nopeasti lenkkien jälkeen.

– Esimerkiksi tässä carbonarassa on lenkin jälkeen hiilarit ja proteiini hyvässä suhteessa. Hiilareitakin tarvitaan, kun urheillaan! Joonas muistuttaa.

Arkea Hanna nopeuttaa armeliaasti hyvälaatuisilla puolivalmisteilla, esimerkiksi tuorepastalla tai tortellineilla. Kevyttuotteilla kotiin on kuitenkin ehdoton porttikielto.

– Me syömme voita ja kermaa. Ravinnon ensisijainen tehtävä on ravita, Hanna linjaa.

Kaksi pesukonetta

Kotona asukkaiden himo treenaamiseen näkyy yhtä vahvasti kuin kokkaaminen. Lenkkareita on useampia kymmeniä, kaapit treenivaatteita pullollaan ja pesukoneita kaksi. Eipä tarvitse odotella koneen pyörimistä, jos hikiset kamat täytyy pestä.

Yleensä Hanna herää, kun Joonas tulee jo lenkiltä ja alkaa tehdä aamupalaa. Mies saattaa juosta yli sata kilometriä viikossa. Hurjimpina viikkoina hän käy lenkillä yhdeksän kertaa, 5–35 kilometrin pätkissä. Maratoneja on takana neljä.

– Sairastumiseni vuoksi se ei ole mikään itsestäänselvyys. Juoksu sopii minulle, koska siinä jalan liike menee edestakaisin. Kokeilin myös salibandya, mutta nilkka joutui liian kovalle rasitukselle, koska varoin jalkaterääni.

Jalan lisäksi juoksu sopii Joonaksen mielelle.

– Mietiskelen juostessani paljon, hän sanoo.

– Jos töissä tai ajatuksissa tulee joku jumi, ei ole pulmaa, joka ei lenkillä aukeaisi, Hanna komppaa.

Pariskunta saattaakin kipaista yhteiselle lenkille kesken työpäivän. Sopimus on sanaton: kun toinen alkaa vetää kamoja päälle, toinen hipsii viereen ja alkaa etsiä omiaan. Lenkillä voi olla yhtä hiljaista. Joskus he vetäisevät luurit korviinsa ja juoksevat rinnakkain omissa ajatuksissaan.

Mutta mitä sitten, kun ei yksinkertaisesti huvittaisi?

– Valehtelisin, jos väittäisin, että aina huvittaa. Joskus kehoni ei halua lenkille, ja silloin kuuntelen sitä. Silloin juoksemisesta tulee stressi, Joonas myöntää.

Tekosyyt Joonas ja Hanna haluavat kuitenkin erottaa oikeista. Sellaisia ovat esimerkiksi surkea sää tai kiire. Kerran Hanna uhmasi aikatauluja juoksemalla kotikorttelia ympäri. Hän odotti lähettiä ja päätti käyttää odotteluajan hyväksi.

Sateella taas on paras juosta, koska silloin ilmassa on enemmän happea.

– Kannattaa astua heti lätäkköön, niin sitten ei enää tarvitse vältellä niitä, Joonas vinkkaa.

– Olisi mahtavaa olla yli kahdeksankymppisenä juoksukunnossa. Minun tavoitteeni on juosta hautaan saakka.

Hanna juoksee voidakseen hyvin. Hän ei laske kilometrejä eikä kulutettuja kaloreita.

– En ymmärrä sellaista ajattelua, että aamulla juostaan, jotta illalla voidaan mässäillä. Juoksemisen palkinto ei ole syöminen vaan sen antama hyvä olo.

Lapsihaaveita

Uusperhekuvio on Hannan mielestä sujunut luontevasti, vaikka tilanne voisi olla tuoreessa liitossa vaikeakin. Hanna on entisen miehensä kanssa tekemisissä lähes päivittäin. Poikaansa he hoitavat vuoroviikoin.

– Meidän välillemme yritettiin syksyllä tehdä pesäeroa, kun tuli tämä jauhelihacase, mutta turhaan. Olemme oikeasti hyvissä väleissä, Hanna sanoo.

Hän viittaa sattumukseen, jossa hänen ja Joonaksen jauhelihakirja tuli julki samaan aikaan lähiruokaketjun kampanjan kanssa. Sen keulakuvana oli Hannan entinen mies, joka kehotti pääsemään eroon jauhelihakierteestä.

– Se vain nauratti! Hanna kuittaa.

"Eihän lapsi mitenkään huono idea olisi."

Vuoroviikkovanhemmuus vaikuttaa lähinnä töiden järjestämiseen. Lapsivapaalla Hanna tekee Joonaksen kanssa töitä aamusta yömyöhään – tai käy treffeillä.

– No, ulkona syömisenkin voi laskea meille työksi, Joonas sanoo.

Kun poika on äitinsä luona, Hanna laittaa läppärin kiinni lapsen tullessa koulusta kotiin. Illat on pyhitetty perheelle.

Se perhe saa kasvaa edelleenkin.

– Kyllähän lapsi olisi haaveena, mutta ei tulevaisuudesta voi tietää, Hanna miettii.

– Niin, eihän se mitenkään huono idea olisi, Joonas virnistää.

Muut haaveet liittyvät yhteiseen työhön. Joonas alkaa kirjoittaa omaa kirjaa, jonka keskiössä ovat urheilu ja hänen oma tarinansa.

Hannakin suunnittelee uutta teosta.

– Mutta en ruuasta. Siitä tulee romaani, hän yllättää.

huah

Hanna Gullichsen ja Joonas Laurila: ”Olemme magneetteja toisillemme”

jep, kaikillahan meillä on omat saavuksemme, mut tän rouvan kohdalla vetää hiljaiseksi. Hän ratsastaa edelleen entisen miehensä nimellä ja tämän avocadoreseptillä, ei luusi näillä ansioilla saavuttavan tätä määrää julkisuutta. Olen itse menossa toista kertaa naimisiin, kunnioituksena miestäni kohtaa luovun entisen mieheni nimestä ja kunnioituksesta itseäni kohtaan otan tyttönimeni takaisin.
Lue kommentti

Joillakin niitä ei ole ollenkaan ja joillakin vaikka muille jakaa. Arvaatko hiusten perusteella, ketkä julkisuuden henkilöt ovat kuvissa?

 

Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen ovat nyt kolmen lapsen vanhempia.

Vuoden 2009 Miss Suomi Essi Pöysti, 30, ja hänen puolisonsa, ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen, 32, ovat saaneet lapsen. Lapsi on parille kolmas. Ville kertoi perheenlisäyksestä Facebook-sivuillaan tänään lauantaina.

”Äiti ja poika voivat hyvin.”

– Kauan jo rakastettu pikkuveikka on syntynyt tänään 11.50. Äiti ja poika voivat hyvin, Ville kirjoitti julkaisemansa kuvan yhteyteen.

Essi kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko on varjostanut raskautta aikaisempien keskenmenojen takia.

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola
Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola

Essillä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle.