– Rakastan kahden aikuisen arkea. Parhaita ovat kiireettömät viikonloppuaamut, jolloin puolison kanssa kokataan ja syödään pitkään, surffataan netissä ja keskustellaan rauhassa, Hanna Hyypiä sanoo. Kuva: Juha Salminen
– Rakastan kahden aikuisen arkea. Parhaita ovat kiireettömät viikonloppuaamut, jolloin puolison kanssa kokataan ja syödään pitkään, surffataan netissä ja keskustellaan rauhassa, Hanna Hyypiä sanoo. Kuva: Juha Salminen

Hanna Hyypiän, 36, pitkä parisuhde päättyi siihen, että mies halusi lapsen, Hanna ei. Hän kuuluu siihen kasvavaan joukkoon, jolle äitiys ei ole haave.

Sinä iltana helmikuussa 2012 satoi lunta, mikä tuntui melkein kohtalon ivalta. Hanna Hyypiä oli päättänyt kertoa miehelleen pitkään panttaamansa asian heti, kun he ehtisivät elokuvista kotiin. Ja nyt mies joutui jäämään lumitöihin.

Hanna, 32, istuutui sohvalle odottamaan ja ajatteli, ettei puhumista voinut enää lykätä. Häntä hermostutti ja harmitti: ”Miten voi olla, että lumisadekin tuli tähän vielä hidasteeksi!”

Kun mies saisi pihan kolattua, Hanna pyytäisi tämän viereensä sohvalle ja vastaisi ensimmäistä kertaa suoraan kysymykseen, joka oli roikkunut ilmassa jo vuosia. Hanna tiesi, että 14 vuoden parisuhde olisi sen jälkeen ohi.

Lopulta mies asteli sisälle, ja Hanna sanoi elämänsä vaikeimman lauseen: ”Minun on pakko kertoa sinulle, että olen päättänyt, etten halua lapsia. Koskaan.”

Mies halusi isäksi yhtä selvästi kuin Hanna ei halunnut äidiksi. Kumpikaan ei edes yrittänyt vedota toiseen tai kääntää tämän päätä. Kihlasormukset riisuttiin saman tien sohvapöydälle. Hanna soitti erouutisen vanhemmilleen ja alkoi etsiä itselleen omaa asuntoa.

”Suhde loppui sillä hetkellä sille sohvalle.”

– Suhde loppui sillä hetkellä sille sohvalle. Tuntuihan se kohtuuttomalta, että syntymätön lapsi tuli kahden pitkässä liitossa eläneen ihmisen väliin ja katkaisi kaiken kuin seinään. Mitään vaihtoehtoa ei ollut, ei mitään mahdollisuutta. Ymmärsin hyvin mieheni kannan.

Itku tuli vasta muuttopäivänä uuden kaksion suihkussa, kun Hanna tajusi asuvansa ensi kertaa elämässään yksin. Päällimmäinen tunne oli kuitenkin helpotus.

– Tuntui kuin olo olisi keventynyt kymmenen kiloa sen jälkeen, kun sain asiani kerrottua. Siitäkin huolimatta, että tunsin itseni petturiksi, joka on tuhlannut toisen aikaa ja romuttanut tämän haaveet. Vaikka enemmänhän olisin ollut petturi, jos olisin lähtenyt mukaan johonkin, mitä en halua. Tapettien värissä voi tehdä kompromisseja, mutta ei tällaisessa asiassa.

Siinä, millaista elämää tahtoo itse asiassa elää.

Askel, jota ei tullutkaan

Milloin Hanna tiesi varmasti, ettei äitiys ollut hänen unelmansa tai lapsiperhearki elämää, jota hän halusi?

Tarkasti sitä on vaikea sanoa. Jälkeenpäin on kuitenkin helppo hahmottaa suhteen kaari.

Hanna rakastui nuorena. Opiskeltiin, muutettiin yhteiseen vuokrakotiin, valmistuttiin, mentiin töihin, ostettiin oma erillistalo. Seuraava askel tässä perinteisessä mallissa olisi ollut perheen perustaminen.

”Siirsin lapsiasiaa eteenpäin aina jollakin syyllä.”

– Muistan minäkin puhuneeni suhteen alussa sellaisia, että haluan kolme lasta ja vielä ennen kuin täytän 30. Mutta kun se steppi sitten olisi pitänyt ottaa, lykkäsin ja lykkäsin, että ei ihan vielä ainakaan. Varmaan tiedostin jo, että en halua lapsia mutta en sanonut sitä koskaan ääneen. Ehkä odotin itsekin, josko rupeaisinkin vielä haluamaan.

Tietenkin tällainen asia vaikuttaa suhteeseen. Hanna alkoi erkaantua puolisostaan.

– Vuosien saatossa lapsista tuli käsittelemätön, haudattu aihe, josta emme pystyneet puhumaan. Vaistosimme molemmat varmasti sen tulleen väliimme. Nyt jälkikäteen ajattelen, että ilmassa roikkuneet toiveet ja odotukset ahdistivat alitajuisesti. Pakenin siksi kotoa harrastuksiin.

Hannasta tuli innokas koiraharrastaja, joka käytti kaiken vapaa-aikansa treenaamiseen ja kilpailemiseen.

– Nyt tuntuu, että siirsin lapsiasiaa eteenpäin aina jollakin syyllä. Otin kolmannen koiran, kun olisi ollut lapsen aika, ja selitin itselleni, että eihän tähän nyt lapsi sovi. Ehkä puhuin miehellekin, että katsotaan sitten, kun saadaan tämä koira kasvatettua.

Into koiranäyttelyihin hiipui heti eron jälkeen, kun ei ollut enää tarvetta paeta mihinkään.

32 kiloa pois

Hannan mukaan eron taustalla oli myös iso elämänmuutos, josta hän kertoo Mirva Mäki-Petäjän ja Ville Kormilaisen kirjassa Elämänmuutos – 11 tositarinaa ihmisistä käännekohdissa (Kosmos). Vuosina 2009–2011 Hanna laihdutti 32 kiloa muuttamalla ruokailu- ja liikuntatapansa täysin.

Kova kuntokuuri muutti Hannan mukaan muutakin kuin ulkomuodon. Hannasta tuntuu, että se muutti kaiken, hänet itsensä läpikotaisin.

– Kun ylipainoa oli yli 30 kiloa, ahdistihan se. Kengännauhoja oli vaikea solmia. Bussissa mietin, mahtuuko kukaan istumaan viereeni. Peiliin katsominen ällötti. Laihdutus toi itsetunnon takaisin. Tuntui, että tulin näkyväksi ja myös tein itseni eri tavalla näkyväksi kuin ennen.

Käänteentekeväksi Hanna kuvailee kevättä 2011, jolloin työnantaja lähetti hänet Jari Sarasvuon valmennukseen pohtimaan omaa elämänpolkua ja henkistä kasvua. Kurssin ansiosta Hanna alkoi varmistua, ettei äitiys kuulunut hänen polkuunsa.

Itselleen Hanna myönsi sen suoraan puolisen vuotta ennen lumisateista eroiltaa.

– Yhtenä kesäpäivänä olin ulkoiluttamassa koiria, istuin puistonpenkin selkänojalla ja sanoin ääneen: ”En halua lapsia. Asia on näin, enkä voi muuttua toiseksi.” Sen sanominen helpotti siinä hetkessä, mutta silti meni vielä aikaa ennen kuin sain kerrottua muille. Pikkuhiljaa rohkeuteni ja varmuuteni kuitenkin kasvoivat.

”Ei lapsettomuuteni ole mikään statement vaan elämääni.”

Valinta vai tunne?

Hannaa nauratti, kun hän hiljattain kuuli, että vapaaehtoisesti lapsettomille on olemassa oma yhdistys. Mihin sitä tarvitaan?

– Ei lapsettomuuteni ole mikään statement vaan elämääni.

Hanna ei ole joutunut puolustamaan valintaansa.

– Onneksi. Ja niin sen kuuluu ollakin. Eihän se kenellekään kuulu. Siihen olen kyllä törmännyt, että kaikkien naisten oletetaan yhä haluavan äideiksi. Miksi se aiheuttaa vieläkin hämmästystä, jos nainen ei halua lapsia?

Onko kyse lopulta edes valinnasta?

– Ehkä se on enemmän tunne. Minulle ei vain ole tullut sellaista tunnetta, että haluaisin olla äiti. Kai sellaisen tunteen pitäisi tulla, jos päättää yrittää saada lapsia? Onhan lasten kasvattaminen niin iso vastuu.

Toisille tulee vahva tunne, että haluaa lapsen. Toisille vastaavasti selvä tunne, ettei halua. Tarvitseeko sitä sen enempää selittää?

Nykyisen avomiehensä kanssa Hanna puhui lapsiasiasta jo ensitreffeillä.

– Minulla oli kaksi kriteeriä: koirista pitää tykätä eikä lapsia saa haluta, kaikesta muusta voidaan sopia, Hanna nauraa.

Kumpikin haluaa elää aikuisarkea. Sellaista leppoisaa elämää, johon kuuluvat kiva työ, liikuntaharrastukset ja hyvät välit läheisiin – sekä tietty vapaus. Hanna pitää siitä, että kahden aikuisen huushollissa arki on mukavaa ja vaivatonta.

– Saan maata sohvalla vaikka koko illan, jos huvittaa. Kukaan ei odota tai vaadi, että huolehdin hänestä. Arvostan sitä, että saan itse määrittää päiväni kulun. Nyt tulee helppo arki -kortti, mutta nautin siitä, että minulla on omat rahat ja omat menot, joita ei tarvitse aikatauluttaa pyykki-, kokkaus- ja kuljetusrumban mukaan. Tuntuu, että lapsiperhearki ottaisi enemmän kuin antaisi.

”Tuntuu, että lapsiperhearki ottaisi enemmän kuin antaisi.”

Mukavuudenhaluinen ja itsekäs, voi joku ajatella, mutta se ei Hannaa hetkauta. Hän toivoo elämältään keveyttä ja tasaisuutta. Lasten mukana tulisi paljon sydäntä vihlovaa huolta ja mahdollisia musertavia murheita.

– En halua sellaista huolta elämääni. Varmasti lapset tuovat valtavasti myös sisältöä ja iloa elämään, mutta en osaa sellaista kaivata. Ja saanhan minä sitä elämääni kummilasteni, siskoni ja kavereideni lasten kautta.

Elämän tarkoitusta on pohdittu maailman sivu, ja monet ovat päätyneet suvunjatkamiseen. Hannan mielestä elämän tarkoitus on elää omannäköistä elämää, sellaista, että voi aidosti sanoa rakastavansa sitä.

– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan omannäköistä arkea. Teen niitä asioita, jotka minua kiinnostavat enkä niitä, joita minun ehkä oletetaan tekevän. On ihanaa, että minulla on mahdollisuus elää juuri niin kuin haluan.

Viime aikoina suomalaisten alhainen syntyvyys on nähty ongelmana, johon on etsitty ratkaisuja television teemailloissa ja lehtien palstoilla.

– Onko lapseton itsekäs? Eikö lapsia haluta yhtä itsekkäistä tarpeista kuin niitä ei haluta? Näitä on tyhmää laittaa vastakkain, kun ihmiset ja heidän elämänsä ovat niin erilaisia, Hanna sanoo.

Harva kai tosiaan ajattelee lisääntyessään isänmaata ja yhteiskunnan uusia veronmaksajia. Enkä joku miettii vanhuuttaan, johon lapset toisivat turvaa.

– Enhän voi tietää, elänkö edes vanhaksi, minähän voin kuolla vaikka huomenna. En halua ajatella 70 vuoden päähän, että missä makaan vaipoissani ja käykö joku katsomassa. Mitään takeitahan siitä ei olisi – lapsihan voisi asua vaikka toisella puolella maapalloa.

– Ei elämää kannata liikaa suunnitella, sehän on tässä ja nyt.

”Silloin mietin, mitä olen mennyt tekemään. Jäänkö sittenkin jostain paitsi?”

Ihana oma elämä

Hanna saattaa huokaista helpotuksesta, kun näkee kiukkuisen lapsen ruokakaupassa tai rasittuneen äidin puiston hiekkalaatikolla. Vain kerran tai kaksi häntä on kouraissut vatsasta. Eräänä aamuna hänen edellään kadulla käveli nuori äiti käsi kädessä suloisen lippispäisen poikansa kanssa.

– Silloin mietin, mitä olen mennyt tekemään. Jäänkö sittenkin jostain paitsi? Puuttuuko minulta jotain? Olisinko sittenkin halunnut?

Se oli sekunnin mittainen läikähdys tai säikähdys, jonka jälkeen kaikki oli taas selkeää.

– Eihän kaikesta voi koskaan olla osallinen. Olen hirveän onnellinen näin. Elän juuri sellaista elämää kuin haluan enkä osaa kaivata mitään muuta. Ajattelen usein, että voi että, kun elämäni on ihanaa.

 

Hanna Hyypiä

36-vuotias helsinkiläinen.

Asuu avomiehensä ja kolmen koiransa kanssa.

Työskentelee myynnin koordinaattorina viinejä maahantuovassa yrityksessä.

Harrastaa kuntosalia, lenkkeilyä, uintia, kahvakuulaa ja ulkoilua.

Ilkeä mies

Hanna, 36: ”Mieheni halusi erota heti, kun kerroin, etten halua lapsia”

Onpa ärsyttävä nainen. Ensin laihdutetaan itsensä sinkkumarkkinoille ja sitten jätetään mies. Mies on nyt ollut varalla, mutta miehen suunnitelmat yhteisestä tulevaisuudesta lapsien kanssa heitetään nyt romukoppaan ja tämä rouva voimaantuu! Kanssasisaret tulevat kohta kertomaan, kuinka suloinen selviytymistarina tästä tulikin naiselle. Jos mies tekisi saman tuhlattuaan 14 vuotta naisen elämästä, mies olisi täysi sika ja naisen elämä pilalla. Mutta joo, täällä se tasa-arvo toimii vaan toiseen...
Lue kommentti

Koulujärjestelmä sortaa poikia, koska hoivaleikkejä leikkineet naisopettajat yrittävät heidän pään sisään, kirjoitti kasvatustieteen tohtori. Kysyimme, mistä ihmeestä on kyse.

Kasvatustieteen tohtori Jukka Kujala otti tänään kärkkäästi kantaa suomalaiseen koulujärjestelmään mielipidekirjoituksessaan, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa.  Kujala kirjoitti näin: ”Peruskoulun arkista oppimista ja opetussisältöjä koordinoivat menestyjäopettajat, joista suurin osa on naisia. Poikien oppimisen maailmaa rakentavat akateemiset ihmiset, joilta puuttuvat seisaaltaan pissaamisen kokemukset sekä Valtteri Bottaksen tai Partik Laineen sankariuran seuraamisen tunteet oman isän kanssa.”

Ja jatkoi:

”Poikien pään sisään yrittävät opettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan. On mahdoton yhdistelmä onnistua kohtaamaan lukemisesta kiinnostumaton poika Neiti Etsivä -positiosta.”

Kirjoituksen alla Kujalan kannanottoa sekä kiiteltiin että kritisoitiin. Osan mukaan Jukan kirjoitus kiteytti hyvin suomalaisen peruskoulutuksen ongelman. Toisten mielestä Kujala menee kirjoituksessaan kuitenkin ihan liian pitkälle.

Kritisoijien mukaan Kujalan näkemys on voimakas yleistys, joka ei pidä paikkaansa. Kommentoijat toteavat, että kirjoitus myös syyllistää naisopettajia ja sysää vastuun poikien heikommasta peruskoulumenestyksestä naisopettajien harteille.

Onko Kujala oikeasti sitä mieltä, että naisopettajista ei ole opettamaan poikia? Ovatko poikien haasteet koulumaailmassa hänen mielestään naisopettajien vika? Mitä tekemistä seisaallaan pissaamisella on minkään kanssa?

Soitimme Jukalle ja kysyimme.

Jukka Kujala, mitä yritit kirjoituksellasi sanoa?

”Halusin kirjoituksellani kiinnittää huomion siihen, että tällä hetkellä koulumaailmassa poikien kohtaaminen on vaikeaa. Yksi syy siihen on se, että opettajakunta on voimakkaasti tietynlaista.

Tällä hetkellä valtaosa opettajista on naispuolisia huippumenestyjiä. Heiltä puuttuu epäonnistumisen kokemukset ja ymmärrys siitä, millaista on olla kasvava poika. Heillä ei ole kosketuspintaa siihen, millaista on olla esimerkiksi heikosti menestynyt tai vaikean sosiaalisen taustan reunoilla oleva kaveri. Se heijastuu myös heidän asenteisiinsa ja ylipäätään siihen, miten opetus järjestetään.

”Kirjoituksessani on läsnä aito huoli siitä, että peruskoulu ei pysty kohtaamaan reppanapoikia.”

Kirjoitukseni oli piikikäs ja kärjistävä. Samalla siinä on kuitenkin läsnä aito huoli siitä, että peruskoulu ei pysty kohtaamaan reppanapoikia – eikä tyttöjäkään – koska heitä opettavat ihmiset ovat kaikki niin samanlaisia ja katsovat maailmaa samanlaisten lasien läpi.”

Kirjoituksessasi toteat, että tällä hetkellä ”poikien oppimisen maailmaa rakentavat akateemiset ihmiset, joilta puuttuvat seisaaltaan pissaamisen kokemukset”. Miten seisaallaan pissaamisella on mitään tekemistä opettajan pätevyyden kanssa?

”Seisaaltaan pissaaminen on kirjoituksessani ronski kielikuva. Sen tarkoituksena ei ole kritisoida naisopettajia, vaan kiinnittää huomio siihen, että kouluihin tarvitaan monipuolisemmin ihmisiä, jotka tarkastelevat maailmaa erilaisista näkökulmista. Kirjoituksessani en ota kantaa naisten pedagogisiin taitoihin ja kykyyn opettaa vaan siihen, että asioita pitäisi osata katsoa useammasta maailmasta.

Kirjoituksesi voi tulkita syyllistävän naisopettajia. Oliko se tarkoituksesi?

”Ei. Sukupuolella ei ole mitään väliä siinä, kuinka hyvä opettaja on. Siihen olisi kuitenkin kaikkien syytä keskittyä, että poikalapset otetaan paremmin huomioon. On erilaista olla pieni poika kuin pieni tyttö.

”Erilaisuuden hyväksymistä ja sukupuolisensitiivisyyttä tulisi tuoda opettajakoulutukseen.”

Myös opettajakoulutuksen pitäisi herätä tähän kysymykseen. Erilaisuuden hyväksymistä ja sukupuolisensitiivisyyttä tulisi tuoda koulutukseen. Se tarkoittaa sitä, että otetaan huomioon kaikkien haasteet tasapuolisesti – myös niiden, jotka ovat jotain muuta sukupuolta kuin tyttöjä ja poikia.”

Miten tämän koulumaailmaan liittyvän ongelman voisi mielestäsi korjata?

”Tällä hetkellä Suomessa on yksi peruskoulujärjestelmä eikä juurikaan yksityisiä kouluja. Haluaisin nähdä niitä enemmän. Niissä kouluissa jokaiselle voitaisiin tarjota yksilöllistä opetusta ja vaihtoehtoisia polkuja, jottei kukaan putoa kelkasta sen takia, että koulujärjestelmä ei tue oikealla tavalla.” 

Tn-ope

Mitä tekemistä seisaallaan pissaamisella on opettajan pätevyyden kanssa? Kysyimme kasvatustieteen tohtorilta, joka on huolissaan poikien opp...

Käsityön uudistus on hyvä esimerkki poikien sortamisesta koulumaailmassa. Nykyään ei saa painottaa omia mielenkiinnonkohteitaan, vaikka käsityön tavoitteet on mahdollista saavuttaa oppilaslähtöisesti oppilaan omia mielenkiinnonkohteita kunnioittaen. Nykyiselle käsityöntutkimukselle on ominaista vääristyneeseen tasa-arvoon perustuva ajattelu, jossa poikien pakottaminen virkkaamaan edistää tasa-arvoa. Käsityön yliopistotason johtopaikoilla on käytännössä vain tekstiilipuolen edustajia, jotka...
Lue kommentti

Muusikko Arttu Wiskari ei todellakaan ole jouluihminen. – Mitä vähemmän joulua ja joulumieltä on ilmassa, sitä rennompi ja parempi jouluni on, hän kuvailee.

Muusikko Arttu Wiskari viettää joulua usein yksin, kun Pauliina-vaimo ja perheen 4- ja 2-vuotiaat lapset lähtevät maalle.

– En ole oikein ikinä viettänyt joulua aikuisiällä. Vanhemmat ovat eronneet ja omissa menoissa jouluna. Sukulaisia tai serkkuja ei ole.

– Yleensä pelaan jouluaattona pleikkaa. Bändin jätkiä tai kavereita saattaa tulla käymään, hengailemme ja käymme saunassa.

Lasten syntymän myötä Arttu on halunnut tarjota heille mahdollisuuden jouluun, vaikka ei itse siitä niin välitäkään.

– Haen pojan kanssa meille kuusen ja lapset saavat koristella sen. Lapsille myös hankimme lahjoja, jotka käyn aattona viemässä maalle anoppilaan, jossa vaimo ja lapset joulua viettävät.

”Tänä vuonna vaimo sanoi, että minun ei tarvitse tulla ollenkaan maalle, mutta haluan käydä moikkaamassa siellä perhettä.”

Vaimo on hyväksynyt aviomiehensä tavan viettää joulua osittain yksin.

– Meillä on koira, jota ei voi viedä yöksi maalle, joten olen koiravahtina. Tänä vuonna vaimo sanoi, että minun ei tarvitse tulla ollenkaan maalle, mutta haluan käydä moikkaamassa siellä perhettä.

Arttu arvelee, että näin joulu on hänelle oikeaa rauhoittumisen aikaa

– Rauhoittuminen on itselle vaikeaa keikkareissujen jälkeen. Yleensä joulu on myös yhtä kiirettä, joka paikka on sitä ennen tukossa ja rahaa menee kaikkeen mahdolliseen. 

”Nautin suunnattoman paljon yksin kotona siitä rauhasta, kun puhelin ei soi koko aikaa.”

– Nautin suunnattoman paljon yksin kotona siitä rauhasta, kun puhelin ei soi koko aikaa. Mitä vähemmän joulua ja joulumieltä on ilmassa, sitä rennompi ja parempi jouluni on.

Yksi jouluperinne laulajallakin on. Hän käy viemässä kynttilän tai kynttilöitä poisnukkuneiden kavereiden haudoille.

– Läheisin heistä on Idols-Vesku, joka on vanha luokkakaverini. Joskus jätän kaikille yhteisen kynttilän muualla nukkuneiden kivelle. Se riittää minulle jouluherkistelyksi, Arttu kertoi Lastenklinikoiden Kummien JouluMielelle -konsertissa, joka näytetään MTV3:lla 17.12. Lähetyksen aikana kerätään varoja pikkupotilaiden hyväksi.