Mimosa Willamo ensimmäisessä leffaroolissaan Päin seinää -elokuvan Takkuna. Kuva: Annika Miettinen/ Helsinki-Filmi
Mimosa Willamo ensimmäisessä leffaroolissaan Päin seinää -elokuvan Takkuna. Kuva: Annika Miettinen/ Helsinki-Filmi

Nuori näyttelijä Mimosa Willamo häikäisee uudessa Päin seinää -leffassa.

Nuoresta näyttelijälupauksesta Mimosa Willamosta, 20, tullaan vielä kuulemaan.

Mimosa tekee ensimmäisen leffaroolinsa tänään ensi-iltaan tulevassa Päin seinää -elokuvassa, ja tekee sen loistokkaasti.

Elämänhallinta on hukassa niin äkkipikaiselta yksinhuoltajalta Essiltä (Armi Toivanen) kuin tämän tyttäreltä Takulta (Mimosa), ongelmanuorelta, jota siirrellään koulusta toiseen.

Vaikka elokuvan maailma on rujo ja päähenkilöiden elämä rankkaa, roolin tekeminen ei Mimosasta ollut ahdistavaa.

– Tarina oli tosi rankka, mutta näytteleminen ei ollut mahdottoman vaikeaa. Oikeastaan raivopääkohtauksia oli huikean hauska tehdä, niissä pääsi huutamaan ihan kunnolla. Omasta teini-iästäni on niin vähän aikaa, että muistan hyvin siihen liittyvän uhman, Mimosa kertoo.

Mimosan rinnalla leffassa nähdään Armi Toivanen, Eero Ritala ja Kai Lehtinen. Aluksi tunnettujen näyttelijöiden kanssa työskentely vähän jännitti.

– Olin katsonut heitä aikaisemmin leffoissa ja tv:ssä, ja nyt minun piti näyttää omat kynteni. Mutta oli se myös siistiä. He olivat kaikki hyviä tyyppejä, joten kuvauksissa tuli nopeasti turvallinen olo, Mimosa kertoo.


Mimosa Willamo Päin seinää -elokuvan ensi-illassa. Mainosjulisteesta taustalta kurkistavat saman leffan näyttelijät Eero Ritala ja Armi Toivanen. Kuva: Sakari Majantie

Mitähän seuraavaksi?

Espoossa kaksikielisessä perheessä kasvanut Mimosa viettää toista välivuottaan ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Hän palasi juuri Tanskan Helsingøristä kansanopistosta, missä opiskeli syyslukukauden.

– Näyttelemisen lisäksi moni muukin ala kiinnostaa, esimerkiksi historia ja maantieto, Mimosa paljastaa.

Takun rooli ohjaaja Antti Heikki Pesosen Päin seinää -elokuvassa on Mimosan ensimmäinen oikea työ näyttelijänä. Kameran edessä työskentelystä hänelle on kuitenkin kertynyt kokemusta Ylen Galaxi-nuortenohjelmasta, jonne hän teki juontoja ja inserttejä lukioaikanaan.

Lenkkeilyä ja ruotsalaista musiikkia harrastava Mimosa kuvailee pyydettäessä itseään näin:

– Olen varmaan ulospäinsuuntautunut, urheilullinen ja heittäytyminen on minulle helppoa, sillä en mieti asioita liikaa.

Lue myös:

Leffa-arvio: Päin seinää naurattaa ja hyydyttää hymyn

Näyttelijä Armi Toivanen: ”Isän kuolema kovetti minut pitkäksi aikaa”

Armi Toivanen ja kaksossisko: ”Koemme kaikki fiilikset tuplana”