Ellen Pompeo menetti palonsa näyttelemiseen. Kuva: Reuters
Ellen Pompeo menetti palonsa näyttelemiseen. Kuva: Reuters

Näyttelijä Ellen Pompeo sanoo, ettei hän enää tunne intohimoa näyttelemiseen.

Greyn Anatomia -sarjassa Meredith Greytä näyttelevä Ellen Pompeo, 44, on vihjannut kyllästyneensä näyttelemiseen.

Jo yksitoista kautta sarjassa mukana olleen huippupalkatun tähden mukaan näytteleminen ei ole hänelle enää voimaannuttava kokemus.

– Minulla ei todellakaan ole suurta intohimoa näytellä enää Greyn anatomian jälkeen. Koen olevani siirtymävaiheessa, Ellen sanoo People-lehdessä.

Ellen sai Greyn Anatomiasta Golden Globe -ehdokkuuden draamasarjan parhaasta naispääosasta vuonna 2007, mutta voittoa ei tuolloin herunut.

– Tässä elämäntilanteessa en välttämättä halua enää työskennellä toisille. Ja mitä tulee näyttelemiseen, en tunne, että minulla olisi enää mitään todistettavaa – vaikken voittanutkaan palkintoa!

Musiikkituottaja Christopher Iveryn kanssa naimisissa oleva Ellen on jo ottanut askeleen kameran taakse. Hän on viimeisen seitsemän vuoden ajan toiminut myös tuottajana ja keskittynyt myymään uusia produktioita yhdysvaltalaiselle, Greyn Anatomiaakin tuottavalle, ABC-kanavalle.

Lähde: People

Lue myös:

Grayn anatomia -tähti hankalan ihmisen maineesta: "En minä ole vaikea"

Lähes 250 000 euroa per jakso – he ovat parhaiten palkatut tv-näyttelijät

Naisystävä Katja ei aio esiintyä suuremmin miehensä rinnalla julkisuudessa.

Laulaja Ressu Redford, 56, esitteli torstai-iltana uuden naisystävänsä Katjan ravintola Pincho Nationin avajaisissa Turussa.

– Hyvin menee ja kesää vietetään yhdessä. Kesän kohokohta on nyt, kun aurinko paistaa, Ressu jutteli.

Silminnähden rakastunut pariskunta on seurustellut jo jonkin aikaa. Katja on käynyt miehensä keikoilla ja myönsi ihastuneensa tämän huumorintajuun.

– Muun muassa siihen, hän virnisti.

Katja totesi myös, ettei aio esiintyä julkisuudessa isommin, vaan aikoo pysytellä yksityishenkilönä. Hän kertoi työskentelevänsä ”aivan eri alalla” kuin Ressu.

– Minä olen syntyperäinen turkulainen, ja Katja on tästä läheltä, Ressu lisäsi.

Ressu Redford oli naimisissa lähes 20 vuotta Nina Björkfeltin kanssa. Pari erosi virallisesti joulukuussa 2016. Heillä on kaksi poikaa: vuonna 1998 syntynyt Frans ja vuonna 2000 syntynyt Elliot.

Kahdeksan naista kertoo CNN:n artikkelissa Morgan Freemanin kosketelleen heitä ja kommentoineen heidän ulkonäköään. Freeman pahoittelee tapahtunutta. 

Hollywood-tähti toisensa jälkeen on syytettynä seksuaalisesta häirinnästä. Tällä kertaa epämiellyttäviä asioita kerrotaan näyttelijä Morgan Freemanista, 80. 

Kahdeksan naista kertoo uutiskanava CNN:n verkkojutussa, että Freeman on käyttäytynyt heitä kohtaan sopimattomasti tai häirinnyt heitä. CNN haastatteli myös kahdeksaa muuta ihmistä, jotka eivät ole joutuneet häiritsevän käytöksen kohteiksi, mutta ovat todistaneet sitä. 

Haastateltavien mukaan Freeman on muun muassa kosketellut heitä vastoin heidän tahtoaan, tuijottanut heitä häiritsevästi ja kommentoinut toistuvasti heidän ulkonäköään ja vaatteitaan.

Syytökset koskevat ainakin elokuvien Tyylikäs lähtö (kuvattu 2015) ja Suuri puhallus (kuvattu 2012) kuvauksia. Haastateltavat kertoivat välttäneensä esimerkiksi ihonmyötäisiä vaatteita välttyäkseen Freemanin epämiellyttävältä huomiolta. Kaikki eivät olleet kertoneet tapahtuneista asioista eteenpäin, koska pelkäsivät työnsä puolesta. 

”Se ei koskaan ollut tarkoitukseni.”

CNN:n artikkelin julkaisun jälkeen Morgan Freeman julkaisi tiedotteen, jossa pahoittelee tapahtunutta: ”Kaikki, jotka ovat työskennelleet kanssani tietävät, etten ole sellainen, että loukkaisin ketään tarkoituksella tai tietoisesti tekisin kenenkään olon epämukavaksi. Pyydän anteeksi kaikilta, jotka ovat tunteneet olonsa epämiellyttäväksi tai kokeneet tulleensa kohdelluksi epäkunnioittavasti – se ei koskaan ollut tarkoitukseni.”

Selvitys Freemanin käytöksestä sai alkunsa, kun Freeman kommentoi Tyylikäs lähtö -elokuvan mediatilaisuudessa CNN:n toimittaja Chloe Melasin raskausvatsaa muun muassa sanomalla:

– Olisinpa tuolla!

Melas halusi selvittää, olivatko hänen Freemanilta saamansa kommentit vain yksittäistapaus. Kun CNN otti yhteyttä lukuisiin ihmisiin juttua varten, osalla oli vain myönteistä sanottavaa Freemanista, ja osa tiesi heti itse nimetä Freemanin, kun toimittaja kysyi häirinnästä kuvauksissa sanomatta, kenestä on kyse.