Mo Gawdat on työskennellyt Googlella vuodesta 2007 lähtien. Kuva: All Over Press
Mo Gawdat on työskennellyt Googlella vuodesta 2007 lähtien. Kuva: All Over Press

Menetin hoitovirheen takia Alin silmänräpäyksessä, kertoo Mo Gawdat uudessa kirjassaan.

Miten onnen voi löytää uudestaan, kun elämässä tapahtuu kaikkein pahin?

Tämän kysymyksen eteen joutui Googlen johtajistoon lukeutuva Mo Gawdat, 50, vuonna 2014. Tuolloin Gawdat eli elämänsä onnellisinta aikaa: hän oli päihittänyt masennuksen ja nautti perhe-elämästään sekä urastaan Google X:n liiketoimintajohtajana.

Lue lisää! Google-insinööri väittää löytäneensä onnellisuuden kaavan: 6–7–5

Gawdatin poika Ali, 21, opiskeli Yhdysvalloissa ja sopinut tulevansa käymään kotonaan Dubaissa. Neljän päivää saapumisensa jälkeen Ali alkoi kärsiä äkillisistä vatsakivusta ja joutui sairaalaan. Hän kuoli siellä vakavaan leikkausvirheeseen.

– Leikkauspöydällä hänen vatsaonteloonsa pumpattiin piikillä hiilidioksidia, jotta toimenpiteen tekemiselle olisi tilaa. Neula työnnettiin kuitenkin muutama millimetri liian syvälle niin, että se puhkaisi Alin reisivaltimon – yhden suurimmista valtimoista, jossa veri virtaa sydämestä pois, Gawdat kertoo uudessa kirjassaan.

”Muutamassa tunnissa rakas poikani oli poissa.”

– Sitten kaikki meni vielä pahemmin pieleen. Arvokkaita sekunteja kului, ennen kuin kukaan tajusi virhettä, minkä jälkeen tuli lisää komplikaatioita, jotka johtivat kuolemaan. Muutamassa tunnissa rakas poikani oli poissa.

Monen mielestä lapsen kuolema on pahinta, mitä voi koskaan kokea. Gawdat koki, että lapsensa lisäksi hän menetti parhaan ystävänsä. Kaikki, mitä hän oli aiemmin oppinut onnellisuudesta, joutui kovalle koetukselle.

Pojan kuoleman jälkeen hän alkoi vimmatusti kirjoittaa kirjaansa Solve for Happy: Engineering Your Path to Joy, josta on nyt ilmestynyt suomennettu versio Onnellisuuden yhtälö.

Kirjassaan Gawdat kuvailee, että menetyksen jälkeen kipu oli sietämätöntä. Gawdat ei kuitenkaan katkeroitunut kuolemasta eikä raivonnut tarpeettomista hoitovirheistä, vaan hän päätti olla kiitollinen poikansa elämästä.

– Kun Ali kuoli, minä kuolin hänen mukanaan, ja tarkoitan sitä positiivisimmalla mahdollisella tavalla. Vihdoin elämä on oikeassa mittakaavassa. Tunnen ylivoimaista rauhaa. Enää ei ole mitään menetettävää, enää ei ole mitään pelättävää.

”Tuntui kuin olisin tulossa hulluksi”

Gawdat oli jo vuosia opetellut onnellisuuden hallintaa päänsisäisten tunteiden järjestelemisellä, mutta surussa tunteet voivat tulla ja mennä aaltomaisesti. Hänen tasapainonsakin alkoi pian järkkyä ja ”hullu rauha muuttui pahansuoviksi ja aggressiivisiksi ajatuksiksi”:

– Olin täysin sekaisin. En saanut itkuani loppumaan. Ikävän tuska tuntui sydämeni lävistäneeltä keihäältä. Loputtomien ajatusten meteli tuntui kuurouttavalta. Tuntui kuin olisin ollut ihan oikeastikin tulossa hulluksi.

Hän tiesi, että perheen oli löydettävä se sama rauha, jonka he tunsivat aiemmin teho-osastolla. Huomionsa hän alkoi siirtää Alin menetyksestä siihen, kuka tämä oli ollut. Poika oli elänyt täyden elämän, jokaisen minuutin täysillä ja oli aina ollut onnellinen.

– Ali oli kiltti vieras, joka toi kotiimme aina valoa ja onnea. Vieraat eivät kuitenkaan jää ikuisiksi ajoiksi. Hän ei lähtenyt liian aikaisin.

”En enää tuntenut surua hänen lähdöstään, vaan ennemminkin iloa.”

– En enää tuntenut surua hänen lähdöstään, vaan ennemminkin iloa siitä, että hän ylipäätään tuli luoksemme, Gawdat mainitsee.

Isän vaistoillaan hän tunsi ikään kuin poika olisi tiennyt kuolevansa ennen aikojaan. Kaksi päivää ennen menehtymistään Ali oli pyytänyt perhettään istumaan alas ja alkanut kertoa heille neuvojaan. Hän oli kiittänyt kaikkia ja kertonut asioita, joita hän eniten rakasti vanhemmissaan. Myös muut tuttavat olivat kertoneet samaa.

– Ali kysyi viimeisten viikkojensa aikana lähes kaikilta tapaamiltaan henkilöiltä: ’Mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen?’ Hän ei puhunut juuri mistään muusta. Aivan kuin hän olisi valmistautunut matkaan, jolle tiesi pian lähtevänsä, Gawdat kirjoittaa.

”Minulla oli kaksi vaihtoehtoa”

Kuoleman hyväksyminen lopulta vapautti Gawdatin ja opetti paljon uusia asioita.

– Sinä päivänä, kun ihana poikani menehtyi, kaikki pimeni. Minusta tuntui kuin olisin ansainnut elinikäisen kärsimyksen ja ainoa vaihtoehtoni oli mädätä niille sijoilleni. Todellisuudessa minulla oli kaksi vaihtoehtoa: A, saatoin valita kärsiä elämäni loppuun asti, mikä ei toisi Alia takaisin, ja B, saatoin valita tuntea kivun mutta lakata ajattelemasta surullisia ajatuksia ja tehdä kaikkeni kunnioittaakseni Alin muistoa. Sekään ei toisi Alia takaisin – mutta näin elämästä tulisi hieman siedettävämpää.

”Minusta tuntui kuin olisin ansainnut elinikäisen kärsimyksen ja ainoa vaihtoehtoni oli mädätä niille sijoilleni.”

Menetys sai myös näkemään elämän uudessa mittakaavassa.

– Kun opimme päästämään irti, opimme kuolemaan ennen kuolemaa. Silloin voimme nauttia elämästä kokonaisuudessaan, muttemme pitää mitään itsellämme. Silloin elämä on kirjavaa ja pelotonta. Alamme keskittyä elämään.

Lainaukset kirjasta Onnellisuuden yhtälö, Mo Gawdat (2017, Viisas elämä)

Hilta Tilta

Google-johtajan poika kuoli karmean hoitovirheen vuoksi – kertoo nyt, miten selvisi surusta

Sanotaan, että ilo ja suru kulkevat käsi kädessä. Näin se on , kun menettää oman lapsensa. Alussa se sanoinkuvaamaton suru vie kaiken ilon ja toimintakyvyn, mutta sitten kun aikaa kuluu, mielen valtaa kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että sai olla olla edesmenneen vanhempi ja läheinen, kiitollinen yhteisistä hetkistä ja kokemuksista. Ja usko siihen , että elämä jatkuu vielä kuoleman jälkeen, auttaa myös surutyössä.
Lue kommentti

Maria Veitolaa on aina ärsyttänyt naiseuden vaatimus.

Toimittaja Maria Veitola, 44, kertoo uusimmassa Me Naiset -lehdessä työpaikalla kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta. Hän puhuu haastattelussa myös siitä, että naisen vartalossa eläminen ei ole ollut aina helppoa.

Teininä Maria pukeutui hippimekkoihin ja kaapuihin, parikymppisenä hän alkoi käyttää suuria huppareita ja jättimäisiä hiphop-farkkuja, jotka peittivät kehittyvän vartalon muodot.

”Minua on aina ärsyttänyt naisellisuuden vaatimus.”

– Sain olla rauhassa ainakin kopeloinnilta. Minua on aina ärsyttänyt naisellisuuden vaatimus. Ikään kuin olisin olemassa muiden katseita ja toiveita varten, hän kertoo ja painottaa, että on monia eri tapoja olla nainen.

Maria kertoo ajatelleensa, että jos hän ei pukeudu naisellisesti, hän ei ainakaan ole se, joka saa työpaikan seksikkyyden takia, vaan ainoastaan ammatillisten kykyjensä ansiosta. Osaa miehistä Marian olemus ärsytti ja kummastutti niin paljon, että tv-töissä häneltä saatettiin tivata, miksi hän pukeutuu niin rumasti.

– Eikä kukaan voi arvata, miten paljon raivoa miehissä on herättänyt lyhyt tukkani, Maria kertoo.

Milloin Maria on työelämässä kohdannut räikeintä sukupuolista syrjintää? Miksi johtajina on edelleen vähemmän naisia kuin miehiä? Miksi Maria on sosiaalisessa mediassa niin avoin? Miten hän huolehtii itsestään? Lue lisää Me Naisten numerosta 47/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Piritta Hagman kertoo tekevänsä töitä välillä jopa kuusi päivää viikossa.

Fysioterapeuttina työskentelevä entinen missi Piritta Hagman, 38, pääsi pitkästä aikaa juontohommiin. Hän emännöi yhdessä koomikko Sami Hedbergin kanssa World Vision: Sami Hedberg ja ystävät -hyväntekeväisyysshow’ta, joka esitetään Nelosella 8. joulukuuta.

– Aika vähän olen tehnyt juontokeikkoja viime aikoina, lähinnä hyvinvointitapahtumissa, joissa voin yhdistää kaksi osaamisaluettani, hän kuvailee.

– Nyt tosin tuntuu siltä, että voisin alkaa juontaa taas enemmän. Tein vähän aikaa sitten myös näytöksen pitkästä aikaa. Alkuun piti vähän muistella, mutta kyllä se sitten tuli selkäytimestä.

”Olen vuosi vuodelta lisännyt töitä.”

Hagmanien kolmelapsinen perhe on muuttanut vuosien varrella Niklas Hagmanin jääkiekkouran perässä ympäri Yhdysvaltoja ja Suomeakin, ja Piritta on keskittynyt pääasiassa perheen pyörittämiseen kotiäitinä. Nyt kun lapset ovat kasvaneet ja perhe asettunut Helsinkiin, on tullut Pirittan vuoro keskittyä uraan.

– Kuopukseni Eliana on nyt 5-vuotias. Olen vuosi vuodelta lisännyt töitä, ja nyt saatan tehdä töitä kuusikin päivää viikossa, hän kertoo.

Lisäksi Pirittalla on kesken myös ravintoneuvojan opinnot, jotka hän aloitti ymmärtääkseen ihmisen hyvinvointia kokonaisvaltaisemmin.

– Niitä on vielä kolmas vuosi jäljellä. Olin niin pitkään lasten kanssa kotona, että olen nyt yrittänyt ottaa kiinni kaikessa, missä pystyn, aiemmin muun muassa doulaksi ja synnytysvalmentajaksi kouluttautunut nainen nauraa.