Wired‐lehti nosti Gerd Leonhardin vuonna 2015 Euroopan sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.
Wired‐lehti nosti Gerd Leonhardin vuonna 2015 Euroopan sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

– Facebook, Twitter ja Google käyttävät tietojamme väärin ja ne pitää saada vastuuseen, Suomessa vieraillut futuristi Gerd Leonhard sanoo.

Väität, että virtuaalinen todellisuus on pian yhtä normaalia kuin viestipalvelu WhatsAppin käyttö nykyään. Kuvaile tavallisen naisen päivä viiden vuoden päästä.
Aamulla hän vie lapset kouluun autolla, joka ajaa itse itseään. Päivällä hän seuraa livelähetystä kaikista perheenjäsenistä sanomalla ääneen vaikkapa seinälle: näytä, mitä poikani tekee. Hän voi käydä missä tahansa maailman museossa virtuaalitodellisuuden avulla. Robotti valmistaa perheen ruoat.

Vau, hurjaa. Pitäisikö meidän olla peloissamme?
Teknologiaa itsessään ei kannata pelätä. Pelottavampaa on se, että valtavat nettiyritykset, kuten Facebook, Twitter ja Google keräävät meistä kaiken mahdollisen tiedon ja voivat myydä sen eteenpäin kenelle tahansa. Ne pitää saada teoistaan vastuuseen. Facebook on pahin. Se käyttää jo nyt tekoälyä, joka profiloi meitä joka hetki.

"Google on asiakkaani, mutta en käytä heidän palveluitaan perushakua lukuun ottamatta."

Mitä yritysten ylivallalle voi tehdä?
Meidän pitää äänestää päättäjiksi ihmisiä, jotka tuntevat teknologian, ovat kiinnostuneita tulevaisuudestamme ja yksityisyydensuojastamme. Pitää säätää lakeja, jotka estävät yrityksiä keräämästä ja käyttämästä tietojamme väärin. Euroopassa tällaisia lakeja jo onkin, USA:ssa ei.

Miten olet itse suojannut itsesi ja lapsesi netissä?
Google on asiakkaani, mutta en käytä heidän palveluitaan enää ollenkaan perushakua lukuun ottamatta. Lapsistani en laita nettiin mitään. He ovat Facebookissa, mutta olen kieltänyt heitä mainitsemasta nimeäni missään yhteydessä.

Onko sosiaalinen media uhka vai mahdollisuus?
Riippuu miten sitä käyttää. Some on kuin viini: sen nauttiminen on turvallista sopivissa määrin, mutta jos sitä pitää saada koko ajan, on addikti. Jos heräät aamukolmelta kyttäämään, paljonko tykkäyksiä olet eri kanavissa saanut, olet addikti. Some on houkutteleva, mutta sen käyttöä pitäisi uskaltaa kyseenalaistaa.

Mitä hyvää teknologian kehityksestä voi seurata?
Tulevaisuus on aina parempi kuin osaamme kuvitella. Otamme koko ajan valtavia harppauksia eteenpäin, esimerkiksi lapsikuolleisuus vähentyy koko ajan. Myös työelämä muuttuu niin, että voimme tehdä enemmän juuri sitä, mitä ja milloin haluamme. Palkkamme saamme perustulosta. Miehille tämä tulee olemaan haaste, sille heille tienaaminen on perinteisesti ollut osa identiteettiä. Naiset tietävät jo valmiiksi, että elämässä on muutakin.

 

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

 

Gerd Leonhard

on sveitsiläinen futuristi eli tulevaisuuden tulkitsija, kirjailija ja puhuja.

Wired‐lehti nosti hänet vuonna 2015 Euroopan sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Suomessa hän kävi puhumassa Ping Helsinki -sisällöntuotantotapahtumassa 13. toukokuuta.

Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg
Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg

Nyrkkeilijäpari Eva Wahlström ja Niklas Räsänen ovat yksi Urheilugaalan näyttävimpiä pariskuntia. 

Glamour ja sporttisuus yhdistyivät Eva Wahlströmin ja Niklas Räsäsen asuissa. Evan Björn Borgin hameita on valmistettu vain kaksi.

– Toinen niistä on ollut Lady Gagalla! Näin tämän Tukholmassa Borgin muotinäytöksessä ja kysyin, voinko saada tämän Urheilugaalaan. Se meni aika helposti, Eva kertoi tänään gaalaan saapuessa.

Parin gaalaan valmistautuminen ei sujunut ongelmitta. Tiistaina Niklas joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.

– Kyseessä on flimmeri, eli kammion eteisvärinä. Siinä sydän veti omaa rallia. Ensi viikolla tutkitaan lisään. Odotan lääkäriltä vihreää valoa, että saisin aloittaa treenaamisen.

Eva suhtautui aviomiehen vaivaan maltillisesti. 

– En ollut paniikisissa, ennemmin pettynyt. Niklaksen piti lähteä sunnuntaina treenileirille Iso-Britanniaan. Meille on urheiljoina aika normaalia, että joudutaan tutkailemaan omaa kehoa.

Nyrkkeily on kova laji, mutta molemmat aikovat jatkaa niin kauan kuin mieli kestää.

– Nuoruuden innokkuudesta usein rokotetaan kehässä. Siellä tarvitaan myös viisautta. Uskon olevani nyt 37-vuotiaana lajissa parempi kuin koskaan, Eva sanoo.

Keskenään pari ei nyrkkeile.

– Ei siis täysillä. Minulle kävisi siinä huonosti. Fysiikkaero miehen ja naisen välillä on tässä lajissa niin suuri.

Pari haluaa jatkossa järjestää Suomessa kovatasoisempia otteluita. He ovat mukana yrityksessä, joka järjestää isoja nyrkkeilyiltoja Suomessa.

Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...