Elämä hevostilalla on Mari Valosaaren toteutunut unelma.
Elämä hevostilalla on Mari Valosaaren toteutunut unelma.

Sairaus pakotti fitness-tähtenä tunnetun Mari Valosaaren laittamaan elämäntavat uusiksi. Nyt hänellä on lupa haaveilla toisesta lapsesta. – Tässä iässä ei enää jarrutella, maaseudun rauhaan muuttanut Mari sanoo.

Kaksi mustavalkoista valokuvaa on otettu samalla rannalla.

Ensimmäisessä Mari Valosaari katsoo rantaveteen miehensä kädet raskausvatsan ympärillä. Toisessa kuvassa heitä on kolme: äidin sylistä katsovat pienen Mila-tytön totiset silmät.

Nyt Marin ja hänen miehensä, laulaja Jontte Valosaaren, kaksivuotias Mila työntää punaisia kärryjä pitkin perheen uuden kodin olohuonetta ja kiljahtelee. Muutosta on vasta pari viikkoa, mutta tavarat ovat jo löytäneet paikkansa.

Koti maaseudun rauhassa on fitness-tähtenä tunnetun Mari Valosaaren lapsuuden haave. Tänne Nummelaan perhe muutti Espoosta syyskuun alussa. Sinisen talon keittiön ikkunasta pilkottaa talli, hevosten ulkoiluaitaus sekä ratsastuskenttä.

Pariskunta teki ostopäätöksen talosta alle viikossa.

– Tämä on meille tyypillistä. Olemme aina olleet nopeita liikkeissämme, Mari sanoo.

– Olen aina toivonut omaa kotia, jossa olisi iso piha ja hevosia.

Nopeat liikkeet

Marin ja Jonten suhde on edennyt nopeasti. He tapasivat kolme vuotta sitten kesäkuussa helsinkiläisessä Mattolaituri-ravintolassa, jonne ystävä sai Marin ylipuhuttua koko päivän kestäneen juontokeikan jälkeen.

Kun Mari saapui ravintolaan, Jontte käveli hänen luokseen. Sinä olet minun naiseni, hän ilmoitti.

– Tämä nauratti. Ajattelin, että ahaa. Samalla Jonten määrätietoisuus teki vaikutuksen, Mari muistaa.

– Olemme olleet yhdessä tuosta illasta.

"Ajattelimme, että tässä iässä ei auta jarrutella tai saamme jarrutella hautaan asti."

Aamulla Mari sai ystävältään tekstiviestin. ”Sinusta tulee vielä räppärin vaimo”, ystävä ennusti. Maria nauratti, mutta pariskunnan kihlautuessa viisi kuukautta myöhemmin hän joutui myöntämään ystävänsä olleen oikeassa.

Häitä tanssittiin seuraavana kesänä kohtaamisen vuosipäivänä. Mari oli jo seitsemännellä kuulla raskaana.

Ennen Jonttea Marilla oli huonoja kokemuksia parisuhteista. Hän oli kiitollinen tavattuaan perhekeskeisen miehen, jonka kanssa arvot menivät yksiin.

– Jontella oli vauvakuume. Ajattelimme, että tässä iässä ei auta jarrutella tai saamme jarrutella hautaan asti.

Pelottava kipu

Raskaana oleva Mari alkoi kärsiä vatsa­oireista. Turvotus, kipu ja ripuli veivät häntä yhä uusiin tutkimuksiin.

– En halua syyttää ketään, mutta tuntui, että tilaani ei otettu vakavasti, Mari kertoo.

Vasta perusteellisen tutkimuksen ja tähystyksen jälkeen löytyi oireiden oikea syy, koliitti. Tauti voi aiheuttaa suolistoon rajun tulehduksen.

Tämän vuoden huhtikuussa tauti vei Marin uudestaan sairaalahoitoon. Tulehdus aiheutti komplikaatioita ja kipuja, jollaisia Mari ei ollut koskaan aikaisemmin kokenut. Tuska ei ollut verrattavissa edes synnytykseen. Mari ei pystynyt kivultaan kävelemään.

– Synnyttäessäni tiesin, että jossain vaiheessa kivut loppuvat. Nyt pahinta oli epätietoisuus. Pelkäsin, että joudun elämään kivun kanssa loppuelämäni.

"Jos Jontte oli turhautunut, hän ei osoittanut sitä millään tavalla."

Kahden viikon sairaala-aika oli vaikea. Parisuhteesta se toi kuitenkin esiin paljon hyvää. Mari arvosti entistä enemmän miestään, joka hoiti kotia ja lastaan ja huolehti vaimostaan.

– Arvostan Jonttea suunnattomasti. Vaikka hänkin oli varmasti välillä turhautunut, hän ei osoittanut sitä millään tavalla.

Nyt Marin sairaus on rauhallisessa vaiheessa. Koliitti pysyy kurissa lääkkeiden lisäksi treenaamisella, riittävällä levolla ja stressittömyydellä. Mari muistaa kirkkaasti hetken, kun kivut olivat poissa. Olo oli kuin uudestisyntyneellä.

– Suolisto reagoi paineisiin. Siksi pyrin elämään niin, että en anna stressille aihetta.

 


 

Roskaruoasta fitnekseen

Stressitön elämäntapa ei ole Marille itsestäänselvyys. Koko nuoruutensa hän eli kuluttavaa arkea. Lähihoitajaksi opiskeleva nainen aloitti työt yökerhossa heti täysi-ikäisenä.

Aamuisin hän söi palan ruisleipää, naposteli päivän karkkeja ja tilasi illalla pizzan tai kävi kebabilla. Viikonloppuisin roskaruoan lisäksi kului olutta.

Kun Mari parikymppisenä muutti Helsinkiin, työt baareissa jatkuivat. Melkein jokaiseen iltaan kuului muutama lasi viiniä. Yöunet jäivät vähiin.

– En silloin ajatellut, että voin huonosti, enkä varmasti vielä voinutkaan. En kuitenkaan olisi voinut jatkaa ikuisesti samalla tavalla.

Baarityön lisäksi Mari teki töitä taikurin avustajana ja promoottorina. Keikkatyö laivalla sai hänet pikku hiljaa miettimään valintojaan.

Käänne tapahtui kuitenkin vasta Marin ollessa 27-vuotias. Tuolloin samassa Players-tanssiryhmässä tanssinut ystävä ehdotti Marille fitness-kisoja. Hän päätti kokeilla, vaikka oli varma, että ei pärjäisi. Isosisko Tiina teki treeni- ja ruokavalio-ohjelman.

– Siinä vaiheessa kisa ei ollut enää leikkiä. Noudatin ohjeita kuin Raamattua.

Päättäväiselle Marille kurinalainen elämä oli lopulta helppoa. Sama luonteenpiirre auttoi häntä lopettamaan tupakoinnin 21-vuotiaana.

– En ollut polttanut koko päivänä. Kun olin sytyttämässä iltatupakkaani, laitoin sen takaisin askiin ja päätin lopettaa. Tämän jälkeen en ole vetänyt henkostakaan.

Fitnekselle Mari sanoo olevansa kiitollinen. Sen avulla hän pystyi jättämään epäsäännölliset elämäntavat taakseen. Mari sanoo, ettei treenaaminen ole mennyt missään vaiheessa liiallisuuksiin.

– Olen peruslaiska ja mukavuudenhaluinen, joten teen vain sen, mitä vaaditaan. Haluan myös maata sohvalla ja rentoutua. Jos fitnekseen uupuu, tekee jotain väärin.

Hevostytöt

Tänä aamuna Mari on aloittanut aamunsa kaurapuurolla. Fitness näkyy arjessa edelleen; Mari treenaa kotona monta kertaa viikossa. Elämäntavat ovat nyt terveelliset.

Pihapiirin tallista löytyy Marin toinen intohimo, hevoset. Niihin hän rakastui jo pikkutyttönä. Seitsenvuotias Mari hoiti isosiskonsa Tiinan hevosta perheen lapsuudenkodissa Pyhännällä.

Hevosista tuli entistä tärkeämpiä, kun ne auttoivat Maria yli surusta. Hän oli yhdeksänvuotias, kun hänen isänsä kuoli yllättäen lomamatkalla sairauskohtaukseen.

Kuolema oli yllätys ja järkytys kaikille.

– Olin kärttänyt isältä lupaa päästä mukaan matkalle. Lopulta hän lähti enoni kanssa. Isän muisteleminen on vieläkin vaikeaa, Mari kertoo.

Mari vietti kaiken vapaa-aikansa tallilla. Hän kertoo olevansa kiitollinen äidilleen, joka jaksoi yksinhuoltajanakin tehdä lastensa harrastuksen mahdolliseksi.

– Jos isä olisi elänyt, olen varma, että hänkin olisi toivonut, että jatkamme ratsastamista.

Ensi viikolla Marin talliin muuttaa ystävän hevonen, jolla Mari on ratsastanut viiden viime vuoden ajan. Kaksi muuta ratsua asuu Valosaarilla vuoden loppun asti. Milalle hankitaan vielä poni.

– Vastuu hevosista ei pelota minua. Minulla on hyvä tukiverkosto, pärjäämme kyllä. Harjoittelemme ensin näin. Harkitsen oman hevosen ostamista vasta myöhemmin.

"Suurin haaveemme on, että haikara tulee vielä kylään."

Valosaarten elämään voi tulla vielä yksi nopea muutos. Pariskunnalla on nyt lääkärien lupa toisen lapsen yrittämiseen. Luvasta Mari ja Jontte ovat innoissaan, iloisia ja peloissaan. Lääkärit ovat varoittaneet, ettei mahdollinen raskaus välttämättä ole helppo. Toisaalta Marin sairaus on rauhallisessa vaiheessa. Voi käydä niin, ettei se häiritse mahdollista raskautta lainkaan.

– Raskaus on aina haastava, joten totta kai mietin, kuinka koliittini reagoi, Mari sanoo.

– Pelko ei saa kuitenkaan estää yrittämästä. Suurin haaveemme on, että haikara tulee vielä kylään.

Siksi Mari sanoo negatiivisille ajatuksille aktiivisesti ei. Hän ei halua pelätä etukäteen.

– Tartumme härkää sarvista. Katsotaan, mihin elämä vie.

Nyt se on vienyt sinisen talon pihapiiriin ja rauhalliseen arkeen, joka täytyy lapsesta, hevosista ja työstä. Siihen kuuluvat kotiviikonloput sekä leffaillat sohvalla uudessa kodissa, uuden elämän alussa.

– Uhosimme Jonten kanssa kesän alussa, että tänä suvena lähdemme joku ilta Helsinkiin veneilemään ja drinkeille Mattolaiturille. Emme menneet. Olemme nykyisin kotihiiriä, Mari sanoo.

Mari Valosaari

  • Fitness-urheilija, juontaja, yrittäjä.
  • Syntynyt 10. joulukuuta 1981. Kotoisin Pyhännältä, asuu Nummelassa.
  • Naimisissa laulaja Jontte Valosaaren kanssa kesäkuusta 2013. Pariskunnalla on kaksivuotias tytär, Mila.
  • Oli mukana Fitnesspäiväkirjat-ohjelmassa, julkaisi Fitness elämäntavaksi -esikoiskirjansa elokuussa.
Ken

Fitness-tähden raju suolistosairaus: "En olisi voinut jatkaa samaa elämäntyyliä ikuisesti"

Jos jollekulle alkaa yllättäen tuollaisia ripuli ja kipuoireita, niin ensiavuksi kannattaa lääkäriltä pyytää resepti panacodia. Puoli pilleriä aamulla riittää siihen että ei tule pöksyyn keskellä katua kun olet kilometrin päässä lähimmästä vessasta. Vaikutus kestää iltaan saakka. Ellei venäläislääkärinne arvauskeskuksessa suostu, pyytäkää suomalaislääkärille. Naapurimaan vahvistukset pelkäävät liikaa toimilupien menetystä ja siksi potilaat joutuvat kärsimään.
Lue kommentti
Voice of Finlandin uutena tähtivalmentajana aloittava Toni Wirtanen nousi Ääni ratkaisee -osiossa laulajakokelaiden suosikkivalinnaksi, mikä sai välillä muut valmentajat hermostumaan tosissaan. Kuva: Jonna Öhrnberg
Voice of Finlandin uutena tähtivalmentajana aloittava Toni Wirtanen nousi Ääni ratkaisee -osiossa laulajakokelaiden suosikkivalinnaksi, mikä sai välillä muut valmentajat hermostumaan tosissaan. Kuva: Jonna Öhrnberg

Voice of Finlandin uusi tähtivalmentaja Toni Wirtanen on viettänyt syksyn koti-isänä, kun vaimo Jannika B kilpaili Tähdet, tähdet -ohjelmassa.

Apulanta-muusikko Toni Wirtanen on pitänyt syksyn aikana sosiaalisessa mediassa yllä näkyvää kampanjaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa kilpailleen vaimonsa Jannika B:n puolesta. Joka viikko hän on ylistänyt ylpeänä vaimoaan ja kannustanut häntä eteenpäin.

Ja sitä Wirtanen todella on – ylpeä. Jannika kertoi kesällä kamppailleensa uupumusta ja väsymystä vastaan. Siitä huolimatta hän päätti lähteä haastamaan itsensä vaativiin suoriin lähetyksiin – ja tuli kilpailussa lopulta toiseksi.

”Jokaisesta karikosta on olemassa väylä pois,”

– Pidän häntä sen ohjelman ehdottomana kaikkien aikojen henkisenä voittajana juuri siksi, että hän voitti itsensä niin monin kerroin siinä. Toivon, että ihmiset, jotka käyvät samoja asioita läpi, ottaisivat sen ikään kuin majakaksi. Jokaisesta karikosta on olemassa väylä pois, Wirtanen kuvailee.

Jannikan keskittyessä kilpailuun Toni vietti aikaa pariskunnan kaksivuotiaan Martta-tyttären koti-isänä. Seuraavaksi on kuitenkin isän vuoro hypätä jälleen television maailmaan, kun hän aloittaa yhtenä tammikuussa alkavan uuden Voice of Finland -kauden tähtivalmentajista.

Ottaako Jannika nyt roolin perheen somevastaavana?

– Jonkinlaista roolinvaihtoa tässä varmasti tapahtuu. Sen näkee sitten livelähteyksissä. Uskon kyllä, että saan hyvin Twitter-tukea, sillä rouva on kova twiittaamaan, Wirtanen pohdiskeli ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Hän kertoo löytäneensä itse television katselun uudestaan sosiaalisen tv:n nousun myötä.

– Vitsi, miten paljon enemmän sai esimerkiksi Vain elämäästä irti, kun kävi vetojen välissä katsomassa Twitteristä, mitä niistä puhuttiin. Onhan se tavallaan sellaista oman egon buustausta, mutta toisaalta siellä voisi olla myös jotain ihan muuta. Se on kaksiteräinen miekka, hän miettii.

”Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni”, Antti kertoo.

Laulaja Antti Tuisku avaa tuoreessa Apu-lehden numerossa tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Muusikko kertoi marraskuun alussa jäävänsä tauolle kevään 2018 areenakiertueen ja Provinssi Rockin keikan jälkeen. Syystä hän on kuitenkin vaiennut.

Nyt hän paljastaa, että aikoo hankkia tauon aikana hyvinvointivalmentajan pätevyyden.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni. Musiikkia haluan tehdä seuraavan kerran vasta sitten, kun itselläni on oikeanlainen kipinä ja visio siitä, mitä todella haluan tehdä, hän kertoo Apulle.

”Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea.”

Kun Antti marraskuussa ilmoitti tauostaan, hän kertoi tuntevansa ristiriitaisia fiiliksiä.

– Sen jälkeen aloitankin sitten määrittelemättömän pituisen keikkatauon. Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea. Kiertueen päättävän festarivedon jälkeen on aika pistää pillit pussiin ja miettiä elämää muiltakin kanteilta. Ja ladata akkuja tulevaa varten – milloin ikinä sen uuden tulemisen aika sitten onkaan, hän kertoi.

Kesällä Antti kertoi Me Naisten haastattelussa, että haluaa panostaa omaan ja läheistensä hyvinvointiin. Hän rakennutti kotiinsa suolahuoneen, vei äitinsä viime talvena lomalle Los Angelesiin ja siskonsa miehineen Berliiniin Céline Dionin keikalle.

– Olen halunnut satsata siihen, että jaksan tehdä työni mahdollisimman hyvin. Mutta haluan tarjota elämyksiä myös läheisilleni. Hiljattain mökillä yritin sanoa sukulaisille, että kertokaa, jos tarvitsette tänne jotakin, hän kertoi.