Eevi tämän viime vuoden maaliskuussa. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Eevi tämän viime vuoden maaliskuussa. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

”Myös tämä vuosi tuo mukanaan isoja muutoksia. Yksi niistä on asunnon myyminen”, Eevi kertoo blogissaan.

Fitness-urheilija Eevi Teittinen aikoo myydä kotinsa, jonka jakoi aiemmin ex-kumppaninsa, rap-artisti Uniikin (Dan Tolppanen) kanssa.

Eevi kertoo suunnitelmastaan blogissaan ja samalla vihjaisee, että nyt on muutenkin aika tehdä isoja päätöksiä elämässä.

– Myös tämä vuosi tuo mukanaan isoja muutoksia. Yksi niistä on asunnon myyminen. Siihen liittyy kuitenkin paljon muutakin, kuin se pääoma - nimittäin monia tärkeitä ja ainutlaatuisia ihmissuhteita.

Eevi kertoo tuoreessa kirjoituksessaan, ettei päätös luopua asunnosta ollut helppo. Hän kertoo, että asunto on hänelle rakas ja täynnä muistoja. Nyt hän on kuitenkin sitä mieltä, että uusien ihmisten on aika päästä nauttimaan kodista.

– Olin haaveillut asuvani siellä jonain päivänä omien lapsieni kanssa ja alkuun tämän muutoksen hyväksyminen olikin vaikeaa. Nyt kun asiaa on ehtinyt prosessoimaan, on se avannut omaan mieleeni uusia mahdollisuuksia.

”Nyt kun asiaa on ehtinyt prosessoimaan, on se avannut omaan mieleeni uusia mahdollisuuksia.”

Eevi kertoo, että hän ja Dan ovat tällä hetkellä hyvissä väleissä.

– Kiitollinen olen kuitenkin siitä, että olemme Danin kanssa edelleen hyviä ystäviä ja kunnioitus toisiamme kohtaan on säilynyt myrskyisinäkin aikoina. Se ihmissuhde on sellainen, jonka toivoisin ihan jokaiselle.

Kimppa-asuminen loppuu

Danin muutettua pois ex-parin yhteisestä kodista Eevi on asunut siellä kimppa-asunnossa ystäviensä kanssa. Nyt sekin vaihe elämästä on takanapäin.

”Toisaalta viimeinen vuosi on ollut meille jokaiselle väliaikainen järjestely, jonka päättyminen on toisaalta haikeaa, mutta silti ihanaakin.”

– Toisaalta viimeinen vuosi on ollut meille jokaiselle väliaikainen järjestely, jonka päättyminen on toisaalta haikeaa, mutta silti ihanaakin. Ystävyyshän tässä on ainoastaan syventynyt ja olemme kaikki oppineet toisiltamme paljon. Viimeinen vuosi on ollut toki äärimmäisen raskas, mutta myös todella opettavainen ja ikimuistoinen, Eevi kirjoittaa.

Eevi ja Dan erosivat toisistaan viime kesänä. Nyt Eevi seurustelee vapaaottelija Teemu Packalénin kanssa. Tuore pariskunta on viime aikoina lomaillut yhdessä Kreikan Rodoksella. Molemmat ovat julkaisseet reissusta lukuisia söpöilykuvia. Lue lisää täältä.

 

Kohteessa ja tällä kertaa kukkarokin kainalossa #vaimomaksaa #persaukiyachtclub

A post shared by Teemu Packalen (@tepack) on

Maria Veitolaa on aina ärsyttänyt naiseuden vaatimus.

Toimittaja Maria Veitola, 44, kertoo uusimmassa Me Naiset -lehdessä työpaikalla kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta. Hän puhuu haastattelussa myös siitä, että naisen vartalossa eläminen ei ole ollut aina helppoa.

Teininä Maria pukeutui hippimekkoihin ja kaapuihin, parikymppisenä hän alkoi käyttää suuria huppareita ja jättimäisiä hiphop-farkkuja, jotka peittivät kehittyvän vartalon muodot.

”Minua on aina ärsyttänyt naisellisuuden vaatimus.”

– Sain olla rauhassa ainakin kopeloinnilta. Minua on aina ärsyttänyt naisellisuuden vaatimus. Ikään kuin olisin olemassa muiden katseita ja toiveita varten, hän kertoo ja painottaa, että on monia eri tapoja olla nainen.

Maria kertoo ajatelleensa, että jos hän ei pukeudu naisellisesti, hän ei ainakaan ole se, joka saa työpaikan seksikkyyden takia, vaan ainoastaan ammatillisten kykyjensä ansiosta. Osaa miehistä Marian olemus ärsytti ja kummastutti niin paljon, että tv-töissä häneltä saatettiin tivata, miksi hän pukeutuu niin rumasti.

– Eikä kukaan voi arvata, miten paljon raivoa miehissä on herättänyt lyhyt tukkani, Maria kertoo.

Milloin Maria on työelämässä kohdannut räikeintä sukupuolista syrjintää? Miksi johtajina on edelleen vähemmän naisia kuin miehiä? Miksi Maria on sosiaalisessa mediassa niin avoin? Miten hän huolehtii itsestään? Lue lisää Me Naisten numerosta 47/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Piritta Hagman kertoo tekevänsä töitä välillä jopa kuusi päivää viikossa.

Fysioterapeuttina työskentelevä entinen missi Piritta Hagman, 38, pääsi pitkästä aikaa juontohommiin. Hän emännöi yhdessä koomikko Sami Hedbergin kanssa World Vision: Sami Hedberg ja ystävät -hyväntekeväisyysshow’ta, joka esitetään Nelosella 8. joulukuuta.

– Aika vähän olen tehnyt juontokeikkoja viime aikoina, lähinnä hyvinvointitapahtumissa, joissa voin yhdistää kaksi osaamisaluettani, hän kuvailee.

– Nyt tosin tuntuu siltä, että voisin alkaa juontaa taas enemmän. Tein vähän aikaa sitten myös näytöksen pitkästä aikaa. Alkuun piti vähän muistella, mutta kyllä se sitten tuli selkäytimestä.

”Olen vuosi vuodelta lisännyt töitä.”

Hagmanien kolmelapsinen perhe on muuttanut vuosien varrella Niklas Hagmanin jääkiekkouran perässä ympäri Yhdysvaltoja ja Suomeakin, ja Piritta on keskittynyt pääasiassa perheen pyörittämiseen kotiäitinä. Nyt kun lapset ovat kasvaneet ja perhe asettunut Helsinkiin, on tullut Pirittan vuoro keskittyä uraan.

– Kuopukseni Eliana on nyt 5-vuotias. Olen vuosi vuodelta lisännyt töitä, ja nyt saatan tehdä töitä kuusikin päivää viikossa, hän kertoo.

Lisäksi Pirittalla on kesken myös ravintoneuvojan opinnot, jotka hän aloitti ymmärtääkseen ihmisen hyvinvointia kokonaisvaltaisemmin.

– Niitä on vielä kolmas vuosi jäljellä. Olin niin pitkään lasten kanssa kotona, että olen nyt yrittänyt ottaa kiinni kaikessa, missä pystyn, aiemmin muun muassa doulaksi ja synnytysvalmentajaksi kouluttautunut nainen nauraa.