Juuri Finlandia-ehdokkuuden saanut kirjailija Riku Korhonen nauttii elämästään keski-ikäisenä. Kuva: Jussi Vierimaa
Juuri Finlandia-ehdokkuuden saanut kirjailija Riku Korhonen nauttii elämästään keski-ikäisenä. Kuva: Jussi Vierimaa

Kirjailija Riku Korhosen pitkä suhde Anna-Leena Härköseen on kestänyt päihdeongelmat.

Kirjailijapariskunta Riku Korhonen ja Anna-Leena Härkönen ovat olleet yhdessä 11 vuotta.

– Ei parisuhde aina helppoa ole, mutta ei sellaista ole kenellekään luvattukaan. Meilläkin ovat erosuunnitelmat paukkuneet ja ties mitä, mutta aina asiat ovat kuitenkin selvinneet.

Yksi suhteen haasteista on ollut Rikun alkoholinkäyttö. Kaksi vuotta sitten Riku kuitenkin laittoi elämäntapansa uusiksi ja luopui liiallisesta alkoholinkäytöstä. 

– Kuristin päänsisäisen bile-Danini hengiltä, sillä se oli muuttunut vähän liian hyökkääväksi. Raitistuminen oli valtavan upeaa.

Huumori on yksi pitkän suhteen salaisuuksista.

– Pidän tärkeänä sitä, että meillä nauretaan paljon. Vaikeatkin asiat jaksaa, kun on keskenään todella hauskaa, Riku sanoo.

Kosinta yllätti kosijankin

Anna-Leena ja Riku ovat olleet naimisissa vuodesta 2009. Ajatus avioitumisesta oli Rikulle itselleenkin yllätys.

– Minä sitä aloin ehdotella. Perinteisimmät kliseet heräsivät eloon.

”En näe miesten ja naisten välillä epäluottamuksen ja taistelun täyttämää maailmaa.”

– Ymmärrän ihmisten mystisiä tulkintoja siitä, että heillä on ollut edellisessä elämässään kumppanin kanssa sama sielu. On ihmeellinen tunne huomata, kuinka yhteys toisen kanssa on maagisen vahva.

Pariskunta ei asu yhdessä, sillä Rikun koti on Turussa ja Anna-Leenan Helsingissä. Rikun mukaan välimatka ei johdu siitä, että toisen jutuista tarvitsisi taukoa.

– En usko, että kyllästyisin Anna-Leenan juttuihin, vaikka kuulisin niitä joka päivä. Minulla ei ole koskaan sellaista oloa, että olisitko jo hiljaa.

Miten Riku onnistui vähentämään päihteidenkäyttöä? Entä miten hänestä tuli kirjailija? Lue Rikun Matkalla minuksi -haastattelu Me Naisten numerosta 45 / 2016.