Mira Salo viihtyy nelivuotiaan Jade-tyttönsä kanssa erinomaisesti kahdestaan. ”Hän on nyt siinä mielessä oikein kivassa iässä, että emme ole enää niin sidottuja kotiin. Pystymme jo matkustelemaan ja puuhaamaan kaikenlaista”, Mira kertoi. Kuva: Jonna Öhrnberg
Mira Salo viihtyy nelivuotiaan Jade-tyttönsä kanssa erinomaisesti kahdestaan. ”Hän on nyt siinä mielessä oikein kivassa iässä, että emme ole enää niin sidottuja kotiin. Pystymme jo matkustelemaan ja puuhaamaan kaikenlaista”, Mira kertoi. Kuva: Jonna Öhrnberg

Mira päätyi eroon alkuvuodesta vuoden mittaisen avioliiton jälkeen.

Vuoden 2004 Miss Suomi Mira Salo erosi alkuvuonna miehestään vain vuoden avioliiton jälkeen. Mira kertoo olevansa nyt nauttivansa uudesta elämänvaiheestaan.

– Minulla menee oikein hyvin. Erosta on jo niin pitkä aika, että elämä on lähtenyt taas rullaamaan. Keskityn töiden tekoon ja nautin elämästä kahdestaan lapseni kanssa, Mira kertoi rescue-eläinten hyväntekeväisyystapahtumassa Helsingissä viikonloppuna.

Mira ja hänen ex-miehensä ehtivät pitää yhtä kaikkiaan noin kuuden vuoden ajan, ja heillä on nelivuotias Jade-tytär. Miran mukaan uusista järjestelyistä on onnistuttu päättämään ilman erimielisyyksiä.

– Välimme ovat pysyneet kunnossa, ja olemme saaneet kaikki lastenhoitokuviot sovittua. Tyttäreni on aina muutaman päivän kerrallaan isällään.

– Tytön hyvinvointi menee tietysti kaiken edelle, ja olemme pyrkineet pitämään hänen olonsa mahdollisimman samanlaisina. Hän onkin sopeutunut oikein hyvin muuttuneeseen tilanteeseen.

”Tytön hyvinvointi menee tietysti kaiken edelle.”

Mira vetäytyi julkisuudesta missivuotensa jälkeen, mutta tekee yhä säännöllisesti mallintöitä. Rescue-eläinten hyväntekeväisyystapahtuman muotinäytös oli eläinrakkaalle naiselle erityisen mieluinen työkeikka.

– Olen aiemmalta koulutukseltani klinikkaeläinhoitaja ja työskentelin ennen lapseni syntymää eläinlääkäriasemalla. Pienestä asti olen halunnut eläinlääkäriksi, mutta sellaista minusta ei kuitenkaan tullut.  

– Tällä hetkellä meillä ei ole kotona mitään lemmikkiä, vaikka lapsi sellaista jo kovasti kinuaakin. Mutta eiköhän tilanne muutaman vuoden päästä muutu, kun tyttö vähän kasvaa ja rauhoittuu. Sen verran eläinrakas kuitenkin olen, Mira nauroi.

Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg
Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg

Nyrkkeilijäpari Eva Wahlström ja Niklas Räsänen ovat yksi Urheilugaalan näyttävimpiä pariskuntia. 

Glamour ja sporttisuus yhdistyivät Eva Wahlströmin ja Niklas Räsäsen asuissa. Evan Björn Borgin hameita on valmistettu vain kaksi.

– Toinen niistä on ollut Lady Gagalla! Näin tämän Tukholmassa Borgin muotinäytöksessä ja kysyin, voinko saada tämän Urheilugaalaan. Se meni aika helposti, Eva kertoi tänään gaalaan saapuessa.

Parin gaalaan valmistautuminen ei sujunut ongelmitta. Tiistaina Niklas joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.

– Kyseessä on flimmeri, eli kammion eteisvärinä. Siinä sydän veti omaa rallia. Ensi viikolla tutkitaan lisään. Odotan lääkäriltä vihreää valoa, että saisin aloittaa treenaamisen.

Eva suhtautui aviomiehen vaivaan maltillisesti. 

– En ollut paniikisissa, ennemmin pettynyt. Niklaksen piti lähteä sunnuntaina treenileirille Iso-Britanniaan. Meille on urheiljoina aika normaalia, että joudutaan tutkailemaan omaa kehoa.

Nyrkkeily on kova laji, mutta molemmat aikovat jatkaa niin kauan kuin mieli kestää.

– Nuoruuden innokkuudesta usein rokotetaan kehässä. Siellä tarvitaan myös viisautta. Uskon olevani nyt 37-vuotiaana lajissa parempi kuin koskaan, Eva sanoo.

Keskenään pari ei nyrkkeile.

– Ei siis täysillä. Minulle kävisi siinä huonosti. Fysiikkaero miehen ja naisen välillä on tässä lajissa niin suuri.

Pari haluaa jatkossa järjestää Suomessa kovatasoisempia otteluita. He ovat mukana yrityksessä, joka järjestää isoja nyrkkeilyiltoja Suomessa.

Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...