Kuva Andreas Janett
Kuva Andreas Janett

Suomen tuore euroviisuedustaja Krista Siegfrids menetti teini-iässä lyhyessä ajassa isänsä ja molemmat isoisänsä. Lisäksi äiti sairastui vakavasti. – Kaipaan isää niin paljon.

Jos poikaystävä ei tajua kosia, niin mitä tekee päättäväinen nuori nainen?

Tietenkin säveltää ja sanoittaa kappaleen, jossa anelee miestä naimaan hänet. Ja vielä varmuuden vuoksi laulaa poprallinsa moneen kertaan koko kansan edessä Uuden musiikin kilpailussa, jossa valitaan Suomen edustaja kevään Euroviisuihin. Eiköhän mene sanoma perille vähän passiivisemmallekin sulhokokelaalle!

Ainakin se tuntuu purreen muihin kuulijoihin. Kun Krista Siegfrids, 27, marssii hääkimppu ja pitsihörhelöt heiluen pitkin lavaa ja kinuaa Marry me baby, I’ll be your queen B, I love you endlessly, I play your game, I change my last name, on vaikea kuvitella, että kukaan pystyisi sanomaan tälle naiselle ei.

Uuden musiikin kilpailun tuomarit söivät suomenruotsalaisen laulajattaren kädestä. Heidän mielestään Marry Me on täydellinen biisi, ja Kristassa on synnynnäistä karismaa, herkkyyttä ja huumoria.

Kristan suuri unelma täyttyi viikonloppuna, kun myös Suomen kansa oli samaa mieltä tuomareiden kanssa. Hänen show'nsa äänestettiin maamme euro­viisuedustajaksi toukokuun mittelöihin Ruotsin Malmössä.

Toki tietenkin on aina myös niitä, joita Krista ärsyttää. Joku ei voi kestää, kun laulaja sekoittaa lausunnoissaan englantia ja ruotsia eikä edes osaa kunnolla suomea! Joillekin Krista on yksinkertaisesti liian positiivinen tyyppi. Eihän ole ihan normaalia, jos koko ajan vain hymyilee.

Kristalla on kuitenkin hyvä syy iloisuuteensa.

– Elämässäni on ollut niin paljon surua, että haluan tehdä iloista poprockia. Olen kiitollinen siitä, että olen elossa, hän ­sanoo.

Surullinen ajanjakso

Monta vuotta Kristan teini-ikää kului kuin sumussa, sillä nuori tyttö menetti peräjälkeen monta läheistään. Ensin kuoli hänen vaarinsa, sitten täysin yllättäen vasta viisikymppinen isä ja tämän jälkeen vielä toinen isoisä. Lisäksi hänen äitinsä sairastui akuuttiin leukemiaan ja joutui viettämään vuoden sairaalassa.

Ajanjakso oli niin synkkä, että Kristan muistiin on jäänyt monia aukkoja.

– Tapahtui niin paljon ja oli niin isoja suruja, etten muista kaikkea. Joka vuosi menetin yhden ihmisen elämästäni, Krista sanoo ja yhdistää sormenpäänsä ympyräksi.

– Jos tämä olisi sydän, niin siitä on pieni pala pois koko ajan, enkä saa sitä takaisin. Minulla on vieläkin välillä kamala olo, koska en enää ikinä saa puhua niiden itselleni tärkeiden ihmisten kanssa.

Isoisien menetys riipaisi, mutta heidän kuolemansa oli silti jollain tapaa luonnollista, koska kyse oli vanhoista ihmisistä. Sen sijaan isän menehtyminen sydänkohtaukseen yöllä kotonaan oli sokki koko perheelle.

– Kaipaan isää niin paljon. Emme ehtineet jutella tarpeeksi, kun olin teini, mutta nyt minulla olisi hänelle paljon sanottavaa. Tuntuu epäreilulta, ettei hän saanut elää ja ettemme ehtineet jättää jäähyväisiä. Suru ei koskaan katoa.

Onneksi Kristalla on menetetyistä läheisistään lämpöisiä muistoja. Isänisä asui ihan Kristan perheen lähellä Kaskisissa ja piipahti päivittäin lastenlastensa luona. Vaari kannusti suvun nuorta showtähteä esiintymään, ja vaarin luona oli myös piano, jota sai pimputtaa.

Aina esiintyessään Krista ajattelee myös isäänsä, jolta hän sai ensimmäiset vinkit lavashow'n tekemiseen. Kun Krista harjoitteli olohuoneessa Twist and shoutia alakoulun laulukilpailua varten, isä neuvoi, ettei pelkkä tönkkö paikoillaan seisominen toimi: jos laulaa twistaamisesta, pitää myös itse twistata.

Huoli äidistä

Joskus surua on vain liikaa, eikä sitä jaksa kantaa.

Niin Krista ajattelee nyt äidistään, joka sairastui akuuttiin leukemiaan Kristan käydessä lukiota.

– Uskon, että kaikki menetykset olivat liikaa äidille ja siksi hän sairastui, vaikka yritti olla reipas.

Kun äiti joutui sairaalaan, Kristan ­äidinäiti muutti perheen luo pitämään huolta Kristasta ja pikkuveljestä. Mummo ja lapsenlapset yrittivät parhaansa mukaan elää normaalia arkea, vaikka kotona oli outoa ilman äitiä ja isää. Krista kävi koulussa ja telinevoimistelutreeneissä, mutta ajatukset olivat koko ajan äidin luona ja sydäntä särki. Ylioppilaskirjoitukset tulivat ja menivät, eikä Krista jaksanut stressata menestymisestään. Se tuntui huolista pienimmältä.

– Olin varma, että jos äiti kuolee, niin sitten me kaikki kuolemme. Ajattelin, että äidin on pakko selvitä. Olen aina yrittänyt olla vahva ja katsoa eteenpäin ja ajatella positiivisia ajatuksia, Krista sanoo.

Sairaalassa käyminen oli joka kerta yhtä vaikeaa.

– Äiti vain makasi sängyssä ja oli tosi heikkona. Äiti oli kaikkien mielestä maailman sydämellisen ja kiltein ihminen, ja koska hän oli aina ollut supersankarini, oli kauheaa nähdä hänet niin sairaana. ­Itkimme joka kerta, kun lähdimme sairaalasta kotiin, sillä koskaan ei voinut olla varma, näemmekö äitiä enää.

Kaskisten pikkukaupungissa kaikki tiesivät Kristan perheen surusta ja yrit­tivät parhaansa mukaan auttaa. Mutta Krista muistaa miettineensä, ­miksi tämä kaikki tapahtui. Tuntui kohtuuttomalta, että heidän perheeseensä osui näin paljon surua.

– Se oli raakaa. Mutta elämä on välillä rumaa ja epäreilua. Uskon, että minun piti skar­pata ja kasvaa aikuiseksi vähän aiemmin.

Kaiken mustan keskellä Kristan positiivinen elämänasenne ja avoimuus auttoivat eteenpäin.

– Yritin ajatella, että olen vielä nuori ja elämässäni on pakko olla edessä myös hienoja ja hyviä hetkiä. Että jotain ihanaakin tulee vielä joskus minullekin. Juttelin myös paljon kavereideni kanssa ja koska päästän kaiken aina pihalle, en ole joutunut käymään terapiassa, Krista kertoo.

Tärkeät läheiset

Kun Kristan lakkiaisia juhlittiin sairastumisen jälkeisenä keväänä, äiti pääsi käymään kotona, mutta hän oli vielä heikko eikä oikeastaan jaksanut jutella vieraiden kanssa. Vähitellen hänen vointinsa parani, ja vielä samana kesänä hän muutti takaisin kotiin.

Huoli äidistä jatkui vielä monta vuotta, sillä syöpä uusiutuu helposti, eikä kukaan lääkäri pysty ennustamaan sen etenemistä. Tätä nykyä Kristan äiti on kuitenkin täysin terve ja takaisin työelämässä.

– Äidin sairastumisen jälkeen olemme olleet vielä läheisempiä. Hän on super­äiti ja mahtava nainen, jota ihailen paljon.

Kaiken kokemansa jälkeen Krista katsoo elämää vähän eri tavalla.

– Haluan antaa paljon rakkautta läheisilleni, koska ikinä ei voi tietää, mitä ­tapahtuu. Olen myös rehellinen ja sanon heti, jos jokin asia jää vaivaamaan. Kaiken pitää olla selvää ja kaikkien korttien koko ajan pöydällä.

Kristalla on läheiset välit kolmeen ­sisareensa. Parin korttelin päässä Helsingin keskustassa asuvan isosiskonsa kanssa hän hengailee paljon ja käy katsomassa bändien keikkoja.

– Kaikki meidän perheessä ovat positiivisia tyyppejä. Meillä on aina hauskaa yhdessä ja pystymme muistelemaan isää nyt myös hymyillen: minä esimerkiksi osaan imitoida isää niin, että saan muut nauramaan.

– Olen oikeasti onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen elossa nyt. En tahdo tuhlata aikaa ja tehdä juttuja, joista en tykkää. Haluan keskittyä itselleni tärkeimpään: musan tekemiseen.

Yhdessä jo kahdeksan vuotta

Krista on ollut pienestä pitäen vauhtimimmi. Neljän sisaruksen parvessa kasvaneella tytöllä oli aina niin kova ­meno päällä, että häntä piti välillä toppuutella olemaan edes hetki hiljaa.

– Tanssin ja jumppasin isosiskoni kanssa suurella pihallamme. Rakastin esiintyä ja laulaa. Nautin, jos ihmiset nauroivat pelleilylleni.

Vielä silloin Krista ei uskaltanut ajatella, että musiikin tekemisellä voisi elää. Lukion jälkeen hän lähti Vaasaan opiskelemaan luokanopettajaksi.

– Kun tulee Kaskisten kaltaiselta pieneltä paikkakunnalta, pitää vaan olla jokin oikea ammatti.

Opiskeluvuodet eivät menneet ihan hukkaan: luennoilla Krista kiinnitti huomiota poikaan, jolla oli hyvä huumorin­taju ja hauskat jutut. Krista tajusi olevansa rakastunut Janneen, ja nyt pariskunta on pitänyt yhtä jo yli kahdeksan vuoden ajan.

Kummastakaan heistä ei tullut opettajaa, ja aika nopeasti Vaasa kävi pariskunnalle liian pieneksi. Krista sai ensimmäiset musikaaliroolinsa Helsingistä, ja poikaystävä suuntasi radiohommiin. Suomenruotsalaisissa piireissä Krista ja Radio Extremin aamushow-n juontaja Janne Grönroos ovatkin jo julkkispari – ­eivätkä vähiten Jannen spiikkausten ansiosta. Kerran Janne juoksutti kaikkien kuulijoiden kuullen Kristaa pitkin asuntoa etsi­mässä vihjeiden perusteella ystävänpäiväyllätystä. Lopulta ­paketti löytyi ja sen sisästä läjä siivousvälineitä.

– Janne kiusaa mua ja kertoo noloja juttuja. Usein saan kuulla muilta, mitä hän on puhunut minusta suorissa lähetyksissään, Krista nauraa.

Hän arvelee, että teini-iän kokemusten jälkeen turvallisuus on hänelle ihmissuhteissa kaikkein tärkeintä.

– En vaihda poikaystävää koko ajan. Janne on kiltti ja jaksaa tsempata mua. Hän on ykkösfanini. Pitkän suhteemme salaisuus on varmaankin siinä, että ­puhumme paljon, eikä mikään jää kaivelemaan.

Homma toimii hyvin myös sen takia, että siippa työskentelee musabisnestä lähellä olevalla alalla eikä ole pätkääkään mustasukkainen, koska oma ura on myös hänelle tärkeä.

Vuosi 2013 taitaa olla Kristan vuosi. Uuden musiikin kilpailun voiton lisäksi hän on juuri solminut levytyssopimuksen, ja debyyttialbumin on tarkoitus ilmestyä tänä vuonna.

Kuka tietää, ehkä tänä vuonna tanssitaan myös häitä. Huhujen mukaan Janne on luvannut kosia tyttöystäväänsä, jos paikka Euroviisuihin aukeaa.

– Meidän häissä tärkeintä on pitää hauskaa, enkä aio ottaa paineita siitä, että olisin kaunis tai perinteinen morsian. Voisin vaikka laulaa alttarilla Marry Me -biisin.

Haastattelu on julkaistu Me Naisten numerossa 7/2013.

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla