Myytti numero 1: Etiopia on vain nälänhädästä kärsivä köyhä maa. Myytti numero 2: Etiopian naiset eivät voi menestyä. Väärin. Muotiyrittäjä, toimitusjohtaja ja ilmastojuristi ovat jo särkeneet lasikattoja.

En minä myy vain kenkiä. Myyn taideteoksia, myyn kokemuksia.

Bethlehem Tilahun Alemu, 35, pyyhkäisee pitkät kiharansa selältään olkapäille ja nojautuu sohvalla taaksepäin. Istumme naisen perustaman Sole Rebelsin myymälässä, ostoskeskuksen ylimmässä kerroksessa. Ympäröivien hyllyjen kenkärivit hehkuvat ikkunoista siivilöityvässä iltapäivän auringossa, ja ulkoa kaikuvat perjantain ruuhkahuipussa kituvan pääkaupunki Addis Abeban äänet.

Bethlehem tarkistaa toisen kerran, eivätkö vieraat tosiaan halua kahvia ja jatkaa:

– Me emme tee massatuotantoa vaan rakkaudella suunniteltuja, ainutlaatuisia kenkiä, joita haluamme myös asiakkaan rakastavan.

Olisi helppo pitää naisen sanoja vähän pöhöttyneenä markkinointipuheena, mutta tulokset kertovat toista. Sole Rebels on yksi Afrikan nopeimmin kasvavista kenkäyrityksistä, ja sen 34-vuotias perustaja on palkittu muun muassa Maailman talousfoorumin yrittäjäpalkinnolla. Talouslehti Forbes on listannut Bethlehemin maailman 100 vaikutusvaltaisimman naisen ja tv-yhtiö CNN 12 parhaan naisyrittäjän joukkoon, Coco Chanelin rinnalle.

– Tunnustukset tuntuvat hyvältä mutta nostavat myös odotuksia. Minun on paiskittava lujasti töitä, jotta voin jatkossakin olla roolimalli naisille.

Nälänhädästä nousukiitoon

Sole Rebelsin isoista ikkunoista näkee nostokurkien täplittämän ja rakennustyömaiden mylläämän kaupunkisiluetin. Tältä näyttää nousukausi. Täysin erilaisia uutiskuvia maailmalle levisi vuonna 1984, kun Etiopian nälänhädän laajuus paljastui muulle maailmalle. Kun poptähdet kokoontuivat laulamaan Live Aid -hyväntekeväisyyskonsertteihin We are the Worldia, Bethlehem oli viisivuotias.

– Kun olin lapsi, asiat eivät tosiaan olleet Etiopiassa niin kuin nyt. Elimme hyvin köyhällä alueella, mutta sanoisin, että olimme keskiluokkaa, sillä molemmat vanhempani kävivät töissä.

Sähkömiehenä työskentelevä isä ja keittäjä-äiti tekivät pitkiä päiviä, joten Bethlehem sisaruksineen sai tehdä paljon kotitöitä.

– Yleensä tytöt siivoavat, kun pojat leikkivät ulkona. Mutta veljeni joutuivat hommiin yhtä lailla. Äitini teki hyvää työtä, Bethlehem nauraa.

– Ajatus siitä, että voi olla kuka ja mitä tahansa, alkaa perheestä. En kasvanut ajatellen, että olen nainen, vaan että olen ihminen. Se valoi myöhemmin uskoa siihen, että voin perustaa yrityksen siinä missä mieskin.

Niin, oma yritys. Se raksutti koko ajan mielessä, kun Bethlehem opiskeli taloushallintoa ja kun hän valmistuttuaan työskenteli kirjanpitäjänä. Moni teki jo mekkoja tai koruja – mutta entäpä kengät? Kotikulmilla kaikilla tuntui olevan joko kiinalaiset halpatuotantokengät tai autonrenkaista kyhätyt jalkineet.

– Tuumin, että jos suunnittelen todella laadukkaan ja houkuttelevan kengän, siitä voisi kasvaa bisnes. Ja sitten olisin onnellinen, Bethlehem nauraa.

Ekolla menestykseen

Kun Bethelehem pani yrityksensä pystyyn 2005, alkoi kotimaakin olla nousukiidossa. Nyt Etiopian talous on maailman nopeimmin kasvavien maiden joukossa noin 10 prosenttia vuosivauhdillaan. Esimerkiksi Suomen talous sen sijaan on supistunut vuodesta 2012 alkaen.

Bethlehemin yritys on saanut nauttia 90-miljoonaisen maan keskiluokan kasvusta: Sole Rebels työllistää nyt noin 150 ihmistä, myy kenkiä yli 50 maahan, ja sillä on oma liike kuudessa eri maassa Euroopasta Yhdysvaltoihin. Kenkiä voi tilata myös netistä, suosituimmat mallit maksavat noin 70 euroa.

Bethlehem hehkuttaa tehdastaan, joka on ”kuin taidekoulu”: kengät tehdään käsityönä, niissä käytetään paikallisten viljelijöiden luomupuuvillaa, kankaat värjätään luomuvärein – ja monissa on autonrenkaista tehty pohja. Valikoimissa on myös vegaanisia kenkiä.

– Ympäristöarvot ovat todella tärkeitä. Emme me muuten olisi näin menestyneitä: ihmiset vaativat ekologisuutta koko ajan enemmän.

Sole Rebels on myös maailman ensimmäinen sertifioitu reilun kaupan kenkäyritys – virkistävä poikkeus maassa, jossa Kiina on jyllännyt halvan työvoiman perässä jo vuosia.

– Meillä ei ole World Fair Trade -merkkiä markkinoinnin takia. Emme halua tehdä voittoa toisten kustannuksella vaan maksamme työntekijöillemme neljä viisi kertaa etiopialaisten keskipalkkaa enemmän.

Yrityksen mukana on kasvanut myös Bethlehemin perhe, nyt 9-, 6- ja 4-vuo­tiailla lapsilla. Omat vanhemmat ja sisarukset ovat olleet korvaamaton tuki ympäripyöreitä päiviä tekevälle yrittäjälle.

Bethlehem kimpaantuu, kun häneltä kysyy, onko naisella hankalaa miehisessä bisnesmaailmassa. Hän on aina uskonut itseensä, eikä hänen bisnestaitojaan ole siksi kuulemma koskaan kyseenalaistettu.

– Se on ihan väärä tapa katsoa asiaa. Eivät miehetkään menesty vain siksi, että ovat miehiä, he tekevät töitä sen eteen. Jos epäonnistun, en syytä sitä, että olen nainen, vaan sitä, että yritän jotain uutta.

 


 

Koulutus, koulutus, koulutus

Ethiopian Electric Power -sähköyhtiön käytävillä alkaa olla maanantaina iltaviideltä hiljaista. Kello kuusi viimeinenkin kokousseurue – kaikki miehiä – vetää toimitusjohtajan oven kiinni perässään. Sihteeri antaa pomolleen hengähdystauon ennen kuin avaa oven tummasävyiseen toimistoon. Massiivisen kirjoituspöydän takana kännykkäänsä näpyttää toimitusjohtaja Azeb Asnake, 49. Hänen työpäivänsä jatkuu vielä pitkään.

– Istun täällä yleensä yhdeksään, puoli kymmeneen. On rauhallista tehdä töitä, kun ei tule keskeytyksiä.

Mitattiin sitten poliittista vaikutusvaltaa tai lukutaitoa, ovat etiopialaisnaiset maailman tilastoissa pahnanpohjimmaisia.

Nykyisin jo 90 prosenttia lapsista aloittaa koulun, mutta peruskoulun jälkeen tyttöjen määrä putoaa, ja maisteritasolla heitä on enää kymmenesosa. Köyhyys on suurin este, mutta myös alaikäisten avioliitot, teiniraskaudet ja yleiset asenteet vaikeuttavat kouluttautumista.

– Koulutus on kaiken kehityksen perusta. Naisten pitää saada käydä koulussa. Sitten kaikki on mahdollista, sitten voi alkaa uskoa itseensä.

Hän hakeutui aikoinaan opiskelemaan rakennusinsinööriksi Addis Abeban yliopiston teknilliseen tiedekuntaan, sillä tiesi, että kehittyvässä maassa sellaisia tarvittaisiin. Ensimmäinen työpaikka vesi- ja viemäröintiyrityksessä innoitti häntä opiskelemaan hydrologiaa aina Tampereen teknillisessä yliopistossa asti.

– Koin ensimmäistä kertaa pakkasen ja lumen. Se oli ihmeellistä, se oli seikkailu. Ja monin tavoin kasvattava vuosi.

Triplasti miestä parempi

Koulutuksensa ansiosta Azeb sai vuonna 2007 elämänsä isoimman haasteen. Ethiopian Electric Power pestasi naisen vastaamaan tuolloin maan suurimman vesivoimalan, Gibe-padon, rakentamisesta.

– Totta puhuen olin vähän sokissa, työ oli valtavan haastava. Naiselle se oli sitä tuplasti, ei vaan triplasti, sillä minun täytyi antaa parempia tuloksia kuin miesten, jotta vakuuttaisin kaikki. Tämä on miesten maailma.

Aviomies kannusti Azebia ottamaan pestin vastaan ja piti huolta parin kahdesta pienestä lapsesta. Seitsemän vuoden ajan Azeb matkusti Addis Abeban ja 400 kilometrin päässä sijaitsevan patotyömaan väliä.

– Jouduin tekemään kompromisseja niin työn kuin perheenikin kanssa. Se oli vaikeaa aikaa, silloin minua todella testattiin.

Kun Azebille vuosi sitten tarjottiin yhtiön toimitusjohtajan paikkaa, ei hän enää epäröinyt.

– Naisten ei pidä pelätä. Pääasia on, että yritämme. Työnjohtaminen on samaa kuin kodinhoito, vain isommassa mittakaavassa.

Ja mittakaava sen kuin kasvaa: reilusti yli puolet etiopialaisista on yhä ilman sähköä ja maan energiantarve kasvaa investointibuumin takia vuosittain lähes kolmanneksella.

– En halua, että pysymme kehitysmaana. Meidän täytyy kasvaa ja nostaa kaikkien elämänlaatua. Olen onnellinen, että Etiopia nähdään viimeinkin mahdollisuuksien maana.

 


 

Lasikattojen särkijä

Ison mittakaavan asioista huolehtii myös Addis Abebassa työskentelevä juristi Selam Kidane. Hän työskentelee lainopillisena neuvonantajana ja muokkaa Afrikan maiden esitystä tuleviin ilmastoneuvotteluihin.

– Vaikka Afrikan maat ovatkin keskenään hyvin erilaisia, yritämme silti neuvotella ryhmänä, kuten EU:kin.

Tämä vuosi on kehitysmaille ratkaisevan tärkeä: syyskuussa New Yorkissa päätetään YK:n uudet kestävän kehityksen tavoitteet ja joulukuussa Pariisissa neuvotellaan uusi kansainvälinen ilmastosopimus. Etiopia on jo ilmoittanut omaksi tavoitteekseen vähentää kasvihuonepäästöjään kahdella kolmanneksella vuoteen 2030 mennessä. Mikään muu maa ei ole vielä esittänyt yhtä kunnianhimoista tavoitetta.

28-vuotias Selam kuvaa Twitter-tilinsä esittelyssä itseään lasikattojen särkijäksi, ja syystä. Addis Abebassa syntynyt nainen on opiskellut tutkinnon ympäristölaista ja toisen kansainvälisestä talousoikeudesta. Ennen nykyistä pestiään hän työskenteli ympäristöministeriössä suunnittelemassa maan ilmastoystävällistä energiastrate­giaa. Etiopia aikoo olla hiilineutraali maa vuoteen 2025 mennessä.

– Lakimaailma kiinnosti minua jo nuorena, ja harjoittelu YK:n ympäristöohjelmassa vakuutti suuntautumaan ympäristölakiin. Haluan tehdä tärkeää työtä ja samalla työskennellä alalla, josta nautin.

Selamin päivät kuluvat kokouksissa tai matkalla kokoustamaan muihin maihin. Hän myöntää, että työ on väsyttävää.

– Päivät ovat raskaita, ja joskus ärsyttäviäkin. Ministeriöiden edustajat ja poliitikot eivät aina ymmärrä teknisiä vaikeuksia, vaan haluavat vain kuulla hyviä lukuja, joita voivat kertoa omille esimiehilleen.

Kasvua! Kehitystä!

Selam sanoo olevansa onnellinen, että Etiopia on tosissaan toteuttamassa kunnianhimoista ilmastostrategiaansa. Maan energiantuotannon päästöt ovat jo olemattomat, kun vesivoimalat tuottavat suurimman osan energiasta, mutta maa satsaa myös uusiutuvaan energiaan, aurinkoon, tuuleen ja maalämpöön.

– Me voimme kasvaa ja kehittyä eri tavalla, ilman kasvihuonepäästöjä. Meidän on kehitysmaassa viisasta aloittaa kasvu oikein. Esimerkiksi Suomelle on valtava investointi siirtyä kivihiilestä ja ydinvoimasta uusiutuvaan energiaan.

Seuraavaksi on keskityttävä maatalouteen, suurimpaan päästöjen lähteeseen. Etiopialaiset eivät aina niele uudistuksia mukisematta.

– Afrikka ei ole syypää ilmastonmuutokseen. Ymmärrän, kun ihmiset kysyvät, miksi meidän pitää satsata uusiutuviin, kun EU tekee noin tai USA näin. Suutun välillä itsekin, kun näen, miten yhteisesti sovittuja asioita eri maissa toteutetaan.

Selamin mielestä viime vuosien isoin saavutus Etiopiassa on se, että ihmiset puhuvat ilmastonmuutoksesta.

– He ovat huomanneet ilmaston lämpenemisen vaikutukset maassamme ja ymmärtävät sen estämisen tärkeyden.

Uusi kansainvälisesti sitova ilmastosopimus tulee voimaan vuonna 2020, mutta sen toteutuminen nähdään vasta vuosien päästä.

– Ehkä muutaman vuoden kuluttua voin ajatella ylpeänä, että tuo oli se asia, minkä eteen minä tein töitä.

Naisten tuella

Talousbuumi koskettaa Etiopiassa vielä harvoja, ja vielä harvemmin naisia. Silloin menestykseen voi auttaa isompi joukko naisia.

Lounaisetiopialaisessa Bahir Darin kaupungissa on toistakymmentä naista kerääntynyt istumaan portaille ja penkeille pieneen pihapiiriin. Tässä pihassa kokoontuu joka tiistai-ilta naisten osuuskunta, nimeltään Olkaamme vahvoja.

Juomme kahvia ja rouskuttelemme kyytipojaksi tarjottuja paahdettuja jyviä sekä popcornia, kun naiset kertovat osuuskuntansa ideasta. Se on simppeli: jokainen maksaa viikoittain pienen, 11 birrin (noin 50 sentin) jäsenmaksun ja voi sitten anoa isompaa lainaa. Esimerkiksi 58-vuotias Sisaynesh Mitiku on lainannut viisi kertaa 300 biriä (noin 13 euroa) kasvattaakseen lampaita, 32-vuotias Ginnit Demese taas on tehnyt maan kansallisruuan, injeralettujen, valmistuksesta bisneksen myymällä niitä kaupungin hotelleille. Samalla naisilla on syy kokoontua kerran viikossa puhumaan.

– Me ymmärrämme toisiamme ja autamme ongelmissa, oli kyseessä perheriita tai perheenjäsenen menetys. Emme enää halua ottaa uusia jäseniä, tämän vuoden puheenjohtaja Ayai Awden kertoo tiukaksi hitsautuneesta porukasta.

Tällaiset pienrahoitushankkeet ja osuuskunnat ovat auttaneet monia naisia turvaamaan itselleen elinkeinon. Suomikin on rahoittanut kehitysyhteistyövaroin projektia, jossa Bahir Darin köyhiä naisia on koulutettu kirjanpidossa ja talousasioissa sekä turvaamaan ruokansa ympäristöystävällisellä tavalla, kuten kaupunkiviljelmillä. Aliravitsemus on yhä suuri huoli maassa, jossa suurin osa kansasta asuu maaseudulla. Valtion jakamissa maankäyttöoikeuksissa naiset jäävät usein miesten jalkoihin, mutta osuuskuntana heillä on oikeus maahan.

Yksi kaupunkiviljelyosuuskunta sijaitsee muutaman kilometrin päässä, lähellä Sinistä Niiliä. Peltiaidan takana aukeaa loivasti viettävä rinne, jossa kasvaa riveissä kaalia, salaattia, vihreitä chilejä, tomaatteja ja mangoja. Kaukaisuudessa aaltoilee papyruspelto ja sen takana nousevat Bahir Darin keskiluokan kodit.

Tämä oli ennen kaatopaikka, jonka parinkymmenen naisen muodostama osuuskunta raivasi neljä vuotta sitten urbaaniksi puutarhaksi. Tänäänkin pellolla huhkii useampi nainen sinisissä haalareissa lapioiden ja kastelukannujen kanssa.

– Emme käytä kemikaaleja, kaikki on luonnollista ja luomua, naiset kertovat.

Kaupunkiviljely voi olla länsimaissa hipstereiden hommia, mutta täällä se takaa elannon monelle naiselle. 22-vuotias Ferert Tilahun oli ennen työtön, mutta tienaa nyt osuuskunnan jäsenenä 700 biriä (noin 30 euroa) kuukaudessa.

– Olen hyvin onnellinen. Herään aamulla varhain ja työskentelen kasvimaalla koko päivän. Naisista on tullut tärkeä tukijoukko, ymmärrämme ja autamme toisiamme.

Lue lisää: Viisi yksinkertaista keksintöä, jotka pitävät kehitysmaiden tytöt koulussa Neljä naisyrittäjää kertoo kuinka he perustivat oman yrityksen

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.