Essi Hellén oli humalassa hauska tapaus, joka harvoin joutui vaikeuksiin. Hän kuitenkin lopetti juomisen kokonaan. – Minusta oli tullut tyyppi, jolle maistui aina, Essi kertoo.

Putous-kauden avausjakso saatiin pakettiin muutama viikko sitten, ja sen tekijäryhmä suuntasi railakkaaseen illanviettoon. Bileissä näyttelijä Essi Hellén, 27, veti estoitta yhden naisen tanssishow’taan. Muista bailaajista hänet erotti vain juomalasin sisältö: se oli alkoholiton.

– Minulla on viinankäytössäni nollatoleranssi, Essi kertoo.

Rima on pitänyt nyt kolme vuotta ja kolme viikkoa. Niin kauan on päivästä, jolloin Essi laittoi korkin kiinni.

Mihin sitä tarvitsikaan?

Ajatus oli vaivannut mieltä jo muutaman vuoden, 20-vuotissynttäristä lähtien. Essi eli silloin teatterikoululaisen opiskelija-arkea – vilkasta sosiaalista elämää, vauhdikkaita kosteita iltoja ja niitä seuranneita krapulaisia aamuja. Opiskelujen loppusuoralla kreisibailuiltoja oli monesti viikossa.

– Kaiken sen hurlumhein keskellä viinankäyttö oli alkanut ahdistaa. Minusta oli tullut tyyppi, joka pyysi muita jäämään vielä yhdelle ja jolle maistui aina.

Jos Essi etsi bileseuraa, kavereita löytyi kyllä. Jossain vaiheessa Essi havahtui: kaverit vaihtuivat, mutta hän lähti pämppäämään joka kerta.

– Mietin, juovatko normaalit ihmiset näin paljon.

"Määrät olivat sellaisia, etten halunnut kertoa niistä."

Kun Essi otti, hän otti huolella, kirkkaita ja kovia. Darrat olivat sen mukaisia. Kupitellessa piti osata laskea, monelta saattoi ottaa viimeisen paukun, että selvisi seuraavana päivänä kouluun, töihin tai joogaan.

– Olivat ne sellaisia määriä, etten niistä halunnut terveydenhoitajalle kertoa. Kännissä olin kuitenkin aina hauska ja impulsiivinen. Vain harvoin ajauduin vaikeuksiin, Essi kertoo.

Niinä kertoina Essi uskotteli baaritiskillä olevansa ulkomaalainen ja väänsi englantia täydellisellä aksentilla. Esitys meni yleensä täydestä, kunnes Essin kaveri tulikin selvällä suomella ilmoittamaan, että nyt se taksi tuli. Silloin vastapuoli koki olonsa huijatuksi ja saattoi suuttua.

– Ekstrovertti hölöttäjä olen muutenkin. En tarvitse alkoholia rentoutuakseni tai uskaltaakseni jutella vieraille. En ole keksinyt, mihin oikein tarvitsin viinaa.

Sankari vai surkimus?

Alkoholinkäyttöä Essi on pohtinut paljon. Hän tutkiskeli sitä Teatterikorkeakoulun opinnäytetyössäänkin, joka käsitteli näyttelijän hyvää elämää. Tuttu käsitys on, että näyttelijät juovat, koska viinan uskotaan avaavan luovuuden lukkoja tai auttavan käsittelemään suuria tunteita.

Näyttelijöiden kesken tunnetaan myös käsite ”pelastumisen tunne”. Se on suuri adrenaliiniryöppy ensi-illan tai vaativan esityksen jälkeen: ”me tehtiin se, me selvittiin hengissä!”

– Siihen tunteeseen ja hetkeen viina on helppo palkinto: se auttaa nollaamaan fiilikset. Se myös kerää porukan koolle, kun esityksen jälkeen lähdetään ”yhdelle”, Essi aloittaa.

– Minusta näyttelijyyteen kuuluva viinankäyttö on kuitenkin pelkkä mysteeri. Dokaamiseni vain heikensi keskittymiskykyäni ja kuntoani eikä tehnyt minusta parempaa työntekijää. Perheellisenä ajattelen myös, että olisi itsekästä vaatia omaa hetkeä palautumiseen aina töiden jälkeen. Työ kyllä päättyy siihen, kun avaan kotioven.

Taiteilijoiden viinankäyttöä usein glorifioidaan. Kun virastotalon täti heiluu humalassa kulmakapassaan, hän on surullinen reppana, mutta humalassa toikkaroivaa näyttelijää pidetäänkin sankarina.

– Havahduin ajatukseen, etten tahdo viisikymppisenä olla näyttelijä, jota nuoremmat pitävät kovana bailumuijana ja jonka dokuseuralla kehuskellaan. En myöskään halunnut olla äiti, joka mieluummin jatkaa baariin kuin lähtee kotona nukkuvan lapsensa luo, Essi sanoo.

Ulkopuolisuuden pelko

Vaikka lopettamiseen oli liuta hyviä syitä, oli alkoholin jättäminen hidas päätös. Essi aloitti lukuisia tipattomia, joilla hän halusi todistaa, että voisi olla ilmankin.

– Tipattomat olivat yhtä tyhjän kanssa. Ne kestivät vain vähän aikaa, tai sitten tingin omista säännöistäni: ensin sain juoda yhden, kohta jo kolme.

Pian taas mentiin hurlumhei.

– Eniten pelotti, mistä jäisin paitsi, jos en olisi muiden mukana bilettämässä.

Mitä porukassa jutellaan, puhutaanko siellä minusta? Meneekö rooli ohi, koska kaveri oli juhlimassa ohjaajan kanssa, ja minä en? Olenko työryhmän täyspainoinen jäsen, jos en lähde bisselle? Sellaisia Essi mietti aina, kun jättäytyi illanvietosta.

– Sosiaalinen paine oli ylivoimaisesti merkittävin syy rännittämiselleni. Hain juomisellani muiden hyväksyntää, Essi näkee nyt.

– Tuntuu surulliselta, että alkoholinkäyttö oli niin tärkeä asia.

Lopetuspäätös syntyi lopulta keskellä uutta elämäntilannetta. Essi oli 24-vuotiaana kiitettävin arvosanoin valmistunut tuore teatteritaiteen maisteri ja muuttanut aviomiehensä, näyttelijä Mikko Virtasen kanssa töiden perässä Kokkolaan. Helsinkiin olivat jääneet perhe, ystävät, harrastukset – elämä. Kokkolassa se avautui rajatumpana.

Essi tasapainoili kahden maailman välissä; hän oli siirtymässä villistä teiniaikuisuudesta säännölliseen työarkeen.

– Olimme halunneet muutosta ja sitä todella saimme. Elämä Kokkolassa oli kuin irrallinen todellisuus kaikesta, mitä olin pitänyt elämänäni Helsingissä. Se oli rajua identiteetin hakemisen ja rakentamisen aikaa, hän muistelee.

– Lopetuspäätös kypsyi Kokkolassa varmasti juuri siksi, että olimme kaukana kaikesta tutusta.

"Jätin viinan, koska tajusin, että siitä voisi tulla minulle ongelma."

Essi pohti, mitä halusi tulevaisuudelta. Hänellä oli onnellinen parisuhde ja ihana mies. Hän oli päässyt ammattiin, johon oli halunnut kahdeksanvuotiaasta asti.

– En halunnut leikkiä elämälläni, hän sanoo.

– Juomisestani oli jo tullut ongelma, se ei ollut täysin hallinnassani. Jätin viinan, koska tajusin, että siitä voisi tulla minulle ongelma. Tai minusta voisi tulla alkoholisti, jos antautuisin sille vaikkapa kriisitilanteessa.

– Tunnistan sen herkkyyden itsessäni edelleen, en osaa lipittää alkoholittomiakaan viinejä. Äiti on kysynyt joskus, miksi ryystän alkoholittomia viinilasillisia sellaisella vauhdilla. En minä tiedä.

Ihailtavan rohkea

Tänään tunnekuohu pyyhkäisee yli, kun Essi muistelee lopettamispäätöstään. Kaiken kärvistelyn jälkeen se ei ollutkaan vaikeaa.

– Se oli lopulta niin helvetin helppoa. Tajusin, että minulla on ratkaisu, joka poistaa kaikki ongelmani yhdellä kertaa, naps vain. Lopettamispäätös oli paras panostus itseeni ja hyvinvointiini, Essi sanoo kyynelten takaa.

– Olen kaukana täydellisyydestä, mutta joskus ihailen rohkeuttani, että pystyin lopettamaan. Samaa rohkeutta toivon kaikille niille, joita oma juominen askarruttaa.

Enää kyyneleet eivät kerro ahdistuksesta vaan helpotuksesta. Morkkikset, mielialaheilahtelut, turhat kireydet parisuhteessa ja sosiaaliset paineet ovat poissa.

– Olen saanut vähintään päivän lisää viikkooni. Voin mennä joogaan milloin vain eikä minun tarvitse kärsiä rapsakasta olosta töissä. Elämänlaatuni on parantunut älyttömästi.

Pelot ulkopuolisuudesta ja hylätyksi tulemisen tunteesta Essi on todennut turhiksi.

– Kun lopetin juomisen, huomasin, ettei bileissä tapahdu mitään merkityksellistä. Viiden kaljan jälkeen ei solmita oikeita ystävyyksiä eikä jaeta rooleja. Ja jos jaetaan, haluaisinko saada työni niin? Essi sanoo.

– Koen kännikaveruuden aika valheelliseksi bondaamiseksi. Nykyään haen hyväksyntäni muualta kuin baareista.

Ulkopuolisuuden tuntemuksista kertoo Essin seuraava elokuvatyökin, tammikuussa ilmestyvä Nuotin vierestä. Siinä Riku Niemisen näyttelemä mies kokee jäävänsä vieraaksi omassa perheessään. Essillä on rooli määrätietoisena Susannana, joka estoitta kuittailee idiootteina pitämilleen miehille.

– Teemoista oli helppo tunnistaa pelkoja, joita itse olin käynyt läpi. Ulkopuolisuuden tunne on pelottava ja julmakin kokemus. Samalla elokuva kertoo rohkeudesta rikkoa omat norminsa ja astua ulos mukavuusalueeltaan.

– Sellainenhan omakin ratkaisuni oli.

Tuleva työ on Essin kolmas elokuvarooli. Ensimmäinen nähtiin suosikiksi kasvaneessa 21 tapaa pilata avioliitto.

– Koulussa ajattelin, etten kelpaisi kameratyöhön. Olisin väärännäköinen ja -kokoinen, tällainen naamanvääntelijä. Se oli epävarmuuden aikaa, mutta olen kasvanut luottamaan itseeni. Olen saanut itsevarmuutta siitä, miten hyvin minulla on elämässä mennyt.

Siitäs saitte!

Kun Essi laittoi korkin kiinni, hän intoili päätöksestään tuttavilleen. ”Varmaan oikea ratkaisu sulle”, totesivat läheiset lapsuudenystävät. ”Olen sinusta ylpeä”, kannusti puoliso. ”Odota vain, kyllä se vielä maistuu”, sanoi osa tutuista.

– Vaikeinta oli kohdata heidät, jotka eivät uskoneet minuun. Heidän kommenttinsa olivat suuri epäluottamuslause tilanteessa, jossa olisin kaivannut tukea. Tällaiselle kärsimättömälle ylisuorittajalle on vaikeaa vakuuttaa muut asiasta, jonka voin todistaa vain ajan kanssa, Essi pohtii.

"Myönnän miettineeni, että siitäs saitte, epäilijät."

Ja kyllä Essille välillä maistuisikin. Tunne iskee harvoin, ja silloin punaviinin voi melkein maistaa.

– Kun kaipaan alkoholin makua, haluaisin oikein kulauttaa viiniä suuhuni. Ei samaa tunnetta saa muusta. Fiilis on iskenyt ehkä viidesti kolmen vuoden aikana. Se on täysin henkinen juttu, korvien välissä koko homma.

Marraskuun 10. päivänä Essi kirjoitti Facebookiin päivityksen olleensa kolme vuotta juomatta.

– Kyllä se tuntui hyvältä. Myönnän miettineeni, että siitäs saitte, epäilijät.

Yhteinen herätys

Suomessa on tavallista, että juomistaan ei tarvitse selitellä, mutta juomattomuuttaan kyllä. Siihen Essikin törmäsi, tosin viiveellä. Hän alkoi odottaa esikoistaan vain puolitoista kuukautta raittiuspäätöksensä jälkeen, joten alkuun tipattomuus selittyi raskaudella sekä imetyksellä.

– Tyttäreni oli puolivuotias, kun löysin itseni tilanteista selittelemässä alkoholittomuuttani. Onhan se vähän nurinkurista, että kulttuurissamme raittiutta on perusteltava muille.

Samaan aikaan Mikko lunasti vetonsa: mies oli luvannut pitää tipattoman vuoden, kun Essi tulisi raskaaksi.

– Se oli erityisen ihanaa aikaa myös parisuhteellemme. Mikon tuki oli tärkeää. Koimme yhteisen herätyksen, miten paljon oli tullut juotua ja ihan turhaan. Muistan myös huomanneeni, miten paljon meiltä säästyi rahaa. Vauhdissa olin ollut sellainen shotit kaikille! -tyyppi. Niitä sitten makselin opintotuistani, Essi nauraa.

Essi kuvailee lapsuudenkotinsa suhdetta alkoholiin tavalliseksi. Viina ei ollut tabu, mutta ei sitä nuorelle katettukaan.

– Olen kiitollinen, ettei äitini ikinä ostanut minulle alkoholia. En missään nimessä osta sitä tyttärelleni. Lapselle ei tarvitse opettaa alkoholinkäyttöä, hän sanoo.

– En sovittele tässä sädekehää päähäni, mutta olen onnellinen, ettei tyttäreni ikinä näe minun juovan. Miten se voisi olla huono asia?

Essi on tympääntynyt perusteluihin, että viinit kuuluisivat suomalaisiin ruokakauppoihin vain, koska muuallakin Euroopassa on niin.

– Miten meidän alkoholiongelmaamme voi helpottaa, jos viinaa on tarjolla enemmän? Minusta bissetkin voisi kärrätä takaisin Alkoon.

Mutta ei Essistä mitään huikkanatsia ole tullut. Juhliinsa Essi ja Mikko tekevät holittoman boolipohjan, jota jokainen terästää makunsa mukaan. Mikko tissuttelee toisinaan iltaoluen, ja perheen joulupöytään katetaan hyvää viiniä.

Essi on löytänyt alkoholittomista omat suosikkinsa. Hän nostaa maljan taas joulukuussa, kun Putouksen viimeinen jakso paketoidaan ja sen tekijät suuntaavat karonkkaansa.

Pöydät sivuun, Essi aikoo tanssia.

Essi Hellén

  • Helsingissä 19.2.1988 syntynyt näyttelijä on naimisissa näyttelijä Mikko Virtasen kanssa. Parilla on kaksivuotias tytär. Essillä on 10- ja 13-vuotiaat puolisisarukset.
  • Valmistui teatteritaiteen maisteriksi kiitettävin arvosanoin vuonna 2012. Työskenteli kaksi vuotta Kokkolan kaupunginteatterissa.
  • Elokuvia 21 tapaa pilata avioliitto, Viikossa aikuiseksi ja tammikuussa ilmestyvä Nuotin vierestä. Toista kertaa mukana Putous-sarjassa.

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla