”Olen oppinut surffaamaan jännityksen aallolla”, Marja Hintikka sanoo. Kuva: Heli Blåfield
”Olen oppinut surffaamaan jännityksen aallolla”, Marja Hintikka sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Juontaja purkaa jännityksen kävelemällä töistä yksin kotiin.

Kuin vatsatauti: ruoka ei maistu, sisuskaluissa velloo, koko kroppa on sekaisin. 

Niin kokenut esiintyjä Marja Hintikka kuvailee elämänsä jännittävintä esiintymistä Berliinissä syyskuussa. Siellä Marja oli Marja Hintikka Live -ohjelmineen ehdolla Montrealin kultaisen ruusun voittajaksi. Huimaavan jännittävän esiintymisestä teki se, että Marjan piti esitellä ohjelmansa maailmankuululle tuomaristolle ja kahdelle muulle finalistille – englanniksi tasan seitsemässä minuutissa.

Kaikki meni lopulta hyvin, mutta kammo tuntui kropassa vahvasti.

– Olin edeltävän viikon ihan yrjöt suussa, olin niin kauhuissani. En edes muistanut, miten paljon ihminen voi jännittää! Marja kertoo nauraen.

– Pelkään eniten blackoutia. Se olisi pahinta, mitä voisi tapahtua. Sen takana pelkään kuitenkin sitä, etten olisi tehnyt parastani eli kelpaisi itselleni.

”Ymmärrän hyvin, miksi jotkut ottavat alkoholia rauhoittuakseen.”

Jännitys vetää kaikki aistit täysille ja ylivirittää koko kehon. Kestää tunteja laskea ne myös takaisin normaalille tasolle jännittävän koitoksen jälkeen. 

– Ymmärrän hyvin, miksi jotkut ottavat alkoholia rauhoittuakseen. Minä nollaan kierrokset kävelemällä töistä yksin kotiin. 

Lue lisää Marjan ajatuksia esiintymispelosta Me Naisten numerosta 44/2016!